On lapsia ja mies. Entisiä opiskelukavereita, sisaruksia perheineen, työkavereita, naapureita ja hyvän päivän tuttuja.
Silti tuntuu ahdistavan yksinäiseltä. Miehen kanssa ollaan kuin sisko ja veli 18 yhteisen vuoden jälkeen. Päivät kuluu ja juttelen hiljaa päässäni itselleni. Aamulla lähden töihin väsyneenä ja miettien, että mitäs voisi olla edessä. Iltapäivällä tulen kotiin, hommaan kotityöt ja lasten kanssa hommailen niitä näitä (autan läksyissä, luen satua, jutellaan, nuorimman käytän kylvyssä jne.). Lähden iltalenkille ja kelaan päivän tapahtumia ja suunnittelen seuraavia. Olen kuin joku kone. Koskaan en kuitenkaan ole tekemisiini tyytyväinen. Mitään taukoja ei ole. Päivästä päivään samaa, viikosta toiseen. Mitään mummotautia tämä ei ole, sillä ikää vasta 36 vuotta. Olen välillä harrastanut monenlaista, mutta kaikki "ylimääräinen" käy liikaa voimille. Tässä olen ajatellut mm. alan vaihtoa ja avioeroa, mutta jotenkin tuntuu, että ne eivät tuo tähän omituiseen yksinäisyyden tunteeseen apua. Sisarella ja yhdellä ystävättärellä samanlaisia ongelmia, tämä on kai vielä tarttuvaakin...Huumorilla eteenpäin, vaikka välillä vaikeata. Masennusta ei kai ihan klassisena, sillä saatan olla hyvinkin iloinen ja huumorintajuinen ulospäin. Kukaan ulkopuolinen ei varmaan näe tätä tilannetta. Tunnen itseni vielä aika nuoreksi, mutta elämäntyylini ei sitä silti ole. Kaipaan silti jotain uutta, iloisia asioita elämääni (rakkautta, seksiä, yllätyksiä, jännitystä, uusia ihmissuhteita, uusien asioiden oppimista jne.).Keski-ikäisyys ottaa pattiin...
Silti tuntuu ahdistavan yksinäiseltä. Miehen kanssa ollaan kuin sisko ja veli 18 yhteisen vuoden jälkeen. Päivät kuluu ja juttelen hiljaa päässäni itselleni. Aamulla lähden töihin väsyneenä ja miettien, että mitäs voisi olla edessä. Iltapäivällä tulen kotiin, hommaan kotityöt ja lasten kanssa hommailen niitä näitä (autan läksyissä, luen satua, jutellaan, nuorimman käytän kylvyssä jne.). Lähden iltalenkille ja kelaan päivän tapahtumia ja suunnittelen seuraavia. Olen kuin joku kone. Koskaan en kuitenkaan ole tekemisiini tyytyväinen. Mitään taukoja ei ole. Päivästä päivään samaa, viikosta toiseen. Mitään mummotautia tämä ei ole, sillä ikää vasta 36 vuotta. Olen välillä harrastanut monenlaista, mutta kaikki "ylimääräinen" käy liikaa voimille. Tässä olen ajatellut mm. alan vaihtoa ja avioeroa, mutta jotenkin tuntuu, että ne eivät tuo tähän omituiseen yksinäisyyden tunteeseen apua. Sisarella ja yhdellä ystävättärellä samanlaisia ongelmia, tämä on kai vielä tarttuvaakin...Huumorilla eteenpäin, vaikka välillä vaikeata. Masennusta ei kai ihan klassisena, sillä saatan olla hyvinkin iloinen ja huumorintajuinen ulospäin. Kukaan ulkopuolinen ei varmaan näe tätä tilannetta. Tunnen itseni vielä aika nuoreksi, mutta elämäntyylini ei sitä silti ole. Kaipaan silti jotain uutta, iloisia asioita elämääni (rakkautta, seksiä, yllätyksiä, jännitystä, uusia ihmissuhteita, uusien asioiden oppimista jne.).Keski-ikäisyys ottaa pattiin...
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mitä jos lähtisit miehesi kanssa yhdessä ilman lapsia jonnekin pidemmälle matkalle ja keskustelisitte suhteestanne ja miten saisitte sen taas romanttisemmaksi ym?
Kai miehesikin tekee kotitöitä?
Työpaikan vaihtokin voisi auttaa.
Elämäsi vaikuttaa tuiki tavalliselta perheellisen naisen elämältä. Sinullahan on kaikki asiat hyvin, kaipaat vain jotain piristystä ja vaihtelua.
Sehän on pelkkä typerä tunne josta ei tarvitse välittää ja johon tottuu nopeasti siten että se ei enää häiritse.
Eihän siitä tule mitään että heittäytyy täysin omien tunteidensa ja viettiensä riepoteltavaksi, ilman minkäänlaista omaa tahtoa ja vaikutusvaltaa päänsisäisiin asioihinsa.
Ja sitten kun ei tosiasiassa edes ole mitään ongelmia, niin pitää kuvitella kuviteltuja tunteita ja kärsimyksiä joista voi sitten foorumeilla ruikuttaa.
Karoliinan tarina tuntui tosi tutulta.Mitään taikalääkettä siihen ei kai ole, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa,että masennukselta kuulostaa, tai 40 kriisiltä.Tässä iässä sitä alkaa miettimään, että tätkö tämä elämä on?yhtä ja samaa kokoajan.Jonkinlainen uusi suunta elämässä olisi paikallaan, mutta jos tuo Karolinaan kertoma väsymys on este uudelle suunnalle kannattaisi ehkä käydä juttelemassa jonkun asiantuntijan kanssa mikä mättää.
Että kyllä ulkoisetkin ja varmaan sisäisetkin puitteesi ovat kunnossa,mutta lomaa sinä selvästi kaipaat.Ja nimenomaan yksin.Lähde vaikka viikoksi pohjoiseen(ei turistirysään), suljet kännykkäsi ja mietit mitä elämältä haluat.Uskon,että sinun ei tarvitse olla siellä viikkoakaan ja kaipaat jo kotiin.Onko miehesi kahlitseva?Kyllä jokainen tarvitsee omaakin aikaa,varsinkin perheellinen,mahdollisuuksien rajoissa.Itse olen kokenut mitä kahlitseminen on.En nyt kuitenkaan väitä,että kohdallasi olisi niin,enhän tiedä teidän taustoistanne tai esim.työnkuvasta mitään.
Katsele tarjontaa opiskelun aloittamiselle!!!!
Joko kokoaikaista, osa-aikaista tai kurssimuotoista. Niistä asioista, joita et olisi luullut opiskelevasi tai jotain, joka on joskus jäänyt kesken.
Saat uutta ajateltavaa, uusia ihmissuhteita, aikasi kuluu kuin siivillä, sinulle tulee uusia tavoitteita elämääsi.
Kohta et muistakaan, että sinulla oli tylsää!!!
Lyhyesti on vaikea kertoa omasta elämästään, lähinnä kirjoittelin fiiliksistä, joita viime aikoina on päähän putkahtanut !
Olen ajatellut opiskelua, mutta sitoutuminen esimerkiksi pariksi vuodeksi, olisi meidän perhetilanteessa iso juttu. Mies nimittäin on aika työhönsä "kiintynyt". Lisäksi hän sairastui burn out/masennus-juttuun tässä n. vuosi sitten ja en oikein siksikään uskalla keikuttaa venettä, sillä nyt hänellä menee ihan ok.
Pienellä viikonloppureissulla kävin ystäväni kanssa hiljattain, eka 12 vuoteen ilman perhettä !
Se oli mahtavaa ! Olen itse aika kuluttavassa työssä nuorten kanssa. Stressiä on ajoittain, mutta koen jobin lähinnä voimavarana. Ihan tavallista elämäähän tämä on. Viittasin siihen jo kirjoituksessani.
En ole koskaan oikein kotiutunut nykyiselle asuinpaikkakunnalle ja haaveilen mm. muutosta, joka ei todennäköiseti toteudu koskaan. Sukulaiset asuu 300-800 km:n päässä, joten emme ole saaneet lastenhoitoapua koskaan. Viimeksi miehen kanssa käyneet yhdessä ulkona, ennen lasten syntymää. Mies ei myöskään halua lähteä minnekkään. Tiedän nämä MLL:n lastenhoitajat, mutta miehen mielestä rahaa ei kannata "hukata" moiseen. On tyypillinen nykypäivän "autotalli-iskä", joka värkkää kaiket illat jotain pientä...omia juttujaan. Naapureissä samanlaiset jurrikat !
Kesälomalla pakkaan ipanat & tavarat ja suuntaan vaihteeksi sukulaisiin. Yleensä olenkin pitänyt sitä kesätäyshoitolaa heille. Jääköt iskä autotalliin näiden ikuisuusprojektiensa kanssa yksin. Hmm...huomaan jostain saaneeni puhtia l. Hyvää kesää kaikille !!
P.S. Romanttiset yritykset miehen kanssa täytyy unohtaa. Häneltä ei yksinkertaisesti löydy "eväitä". Hänen mielestään sellaista hömpötystä on vain kirjoissa ja telkussa. Ei esimerkiksi ole kukkia tullut kuin synnytyssairaalassa (pakko, koska muutkin iskät toi!). Synttärilahjat, hääpäivät yäk ! Seksi sentään ennen hänen sairastumistaan onnistui, mutta nykyisin kerran kuussa tai harvemmin. Itse muistan häntä monella tavalla..., mutta nykyään teen sen vain vanhasta tottumuksesta. Yksin ja yksinäinen siis voi olla perheessäkin.
Moi Karoliina!
Tunnen kaikki sinun oireesi enemmän kuin hyvin ja voin neuvoa sinua ymmärtämään itseäsi. Tarinasi on kuin minun mutta minulla on ollut huomattavasti rajummat puitteet kuin sinulla ja kaikki kulissit romahtivat ympäriltäni jo kaksi vuotta sitten. Sitä ennen tein pääni sisällä samanlaista työtä kuin sinä nyt. Yritin pärjätä kaikenlaisilla pikkukikoilla eteenpäin, olinhan pärjäävä ja jaksava ja TUNNOLLINEN. Kunnes en enää jaksanut vetää koko operettia enää. Taustalla oli mies joka oli sairastanut masennusta jo kolne vuotta. Minä peesasin ja hoidin kodin ja lapset ja yritykseni ja hänet ja suvun ja....
Kunnes putosin ja sairastuin itse. Usein masentuneen lähiomainen sairastuu itse kun väsyy toisen vetämisessä. Se on muuten raju juttu huomata tulleensa itsekin sairaaksi - kun ei ole koskaan ollut eikä anna itselleen lupaa. Jätin miehen kun minun piti lakata olemasta Florence Nightingale. Lopetin firmani kóska en jaksanut vetää sitä enää. Muutin paikkakunnalta koska mieheni ei lakannut tarvitsemasta minua.
Kamalan itsekästä eikö? Kuitenkin se oli oman pelastumiseni vuoksi välttämätöntä, ja juuri siitä "tyhjyyteni" johtuikin, tekemättömistä ratkaisuista. Olin liian kauan "yrittänyt" ja ollut kaikkipystyvä. Olen kuitenkin heikko, sen tunnustaminen auttoi minua eteenpäin ja tänä päivänä elämä hymyilee taas! Kaikella oli totisesti hintansa, mutta uskalsin tehdä ne ratkaisut, jotka sydämeni sanoi. Kun oikein kuuntelee itseään tietää ratkaisun.
Kuuntele Karoliina sisintäsi ihan aidosti ja mieti mitä haluat loppuelämältäsi. Sinun tapauksessasi se voi olla itsenäisempi elämä ja enemmän hemmottelua itseäsi kohtaan. Älä sinnittele vaan ota aikaa itsellesi ja laita pienin askelin palikoita paikolleen. Se kannattaa - onhan kysymyksessä sinun ja lapsiesi onni. Se on kaikkein tärkeintä - jos sinä jaksat lapsesi ovat onnellisia. Satsaa siis itseesi.
Onnea matkaasi Karoliina!!!
Joka ei tarvitse välttämättä tarkoittaa avioeroa. Kaikki ongelmat ovat aina tapauskohtisia.
Jaksamisia ja heräämisiä
siis joo... mun mielestä toi avioero ei oo ongelman ratkaisu. sithän sä saisit paljo enemmän päänvaivaa ku eihän se avioerokaan käy ihan tosta vaan... sitä paizi sä jäisit entistä enemmän yxin, ja vielä ehkä lastenki kans. sit sulla ei ois ketään jonka kans jakaa kotityöt, vaan joutusit tekeen kaiken ihan yxin. no mun mielestä sun pitäs kuitenki hakeutua esim. psykologin puheille. mulla on itelläki ongelmia mut ei ihan samanlaisia ku sulla. mut siit mun psykologille menosta oikeestaan muut päätti ja se tuli ihan yllätyxenä. siitä on ollu paljo apua enkä kyllä ois sitä uskonu ku ite en sinne välttämättä ois ees halunnu. mut sulla on ite valta päättää. no sulla saattaa olla masennusta vaikka ootki ulospäin ihan ilonen tyyppi. mut se on näin alussa tällasta. vasta ajan mittaan masennus muuttuu sellasex et sen alkaa muutki havaita. joo... eipä tässä muuta. mut zemppiä sulle ja pärjäile!!!
Sitä se ihmisen elämä vaan on, että ensin rakennetaan sellainen elämä josta haaveilee. Pariudutaan, hankitaan ihana koti ja lapsia, mukava työpaikka. Sitten kun tämä kaikki on saavutettu, ei ollakaan tyytyväisiä.. Ihmisen luontoon kuuluu olla aina saavuttamassa jotain uutta, uusia elämyksiä, seikkailuja ja yllätyksiä. Kuitenkin kannattaa miettiä, eikö ole ihana asia että voi pysähtyä joskus ja tyytyä siihen mitä jo on? Ympärillä on tuttu ja turvallinen koti ja perhe, niin; ehkä vähän liiankin tuttu, tuttu on lähellä tylsyyttä koska se on niin riskitöntä ja yllätyksetöntä. Mutta miten monelta puuttuukaan se tuttu ja turvallinen olo! yksinäiset valittavat seuranpuutetta, perheelliset taas saavat tarpeekseen seurasta ja ovat silti yksinäisiä.. We`re all alone, se kannattaa muistaa! me olemme kaikki yksin riippumatta siitä miten elämme. Eli mitään ratkaisua asiaan ei ole!
Kyllähän lääkäriltä saa vahvoja ahdistuslääkkeitä jotka lievittävät yksinäisyyden aiheuttamaa ahdistusta. Sellaiset joilla ei ole perhettä tai ystäviä, käyttävät näitä lääkkeitä.
Hellitä vähän jos mahdollista. Ja keksi jotain kivaa välillä.