Monet naiset ovat kyvyttömiä suhteeseen. Se johtuu siitä, että haluavat miehen olevan sekä pompoteltava, että isähahmo ja sellaista ei ole olemassakaan. Naisen täytyy kasvaa ja karistaa itsestään toinen noista vaatimuksista, sitten vasta voi suhde kestää.
Suhteeseen vakavaan
Anonyymi-ap
19290
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kiinnostaa aloittajan suhdehistoria? Kerrotko millä kokemus pohjalla kirjoittelet.
Mitä väliä sillä on?
Hän on oikeassa, olipa kokemuspohja mikä hyvänsä.
Kiinnostaisi myös sinun huoran suhdekokemushistoria?
Ei ole. Hän on väärässä. En ole huora. Ollut elämässä 2 miehen kanssa suhteessa. Josta toisen kanssa pitkässä suhteessa. Onhan sillä nyt väliä jos tuollaista väittää totena. Irtosuhteita en harrastanut ikinä.
Mitä se sulle kuuluu ruma riippaklli?
Kun sanotaan "monet naiset" niin sinä et voi sitä kumota omalla esimerkilläsi. Et ole kaikki naiset. Anekdoottinen virhepäätelmä.
Ne ihmiset joita itse tunnen ovat lähes kaikki yli 10 -50 vuoden suhteista. Nekin jotka eronneet olleet yli 20 vuotta yhdessä. Ja niitä ihmisiä on paljon. Oisko omassa tuttavapiirissä vikaa jos tuollaista on.
ja vielä pitäisi olla alfamies isolla M:llä.
Monet miehet on kyvyttömiä suhteeseen. Luullaan että nurkan takana on aina parempi ja lennellään kukasta kukkaan. Tai ollaan mieslapsia. Tai muuten vaan sitoutumiskyvyttömiä ummikkoja.
Liität sitoutumiskyvyttömyyden ja ummikkomaisuuden, mitä tällä sitten tarkoitatkin, toisiinsa?
Osoitti vain erittäin matalan loogisuutensa, eli nollaälykkyytensä.
Useampi mies on kyvyttömämpi sitoutumaan kuin nainen nainen taas on mahdoton parisuhteessa jos tätä on joku satuttanut jo aikeisemmin miksi ei pysty välttämättä luottamaan
En mä halunnut kyl kummanlaista noista sun vaihtoehdoista
Kyllä minulle kelpaisi se tasavertainen, kommunikointikykyinen, "normaali" mies.
Ehkä ei kannata niputtaa. On niin monia erilailla elämäänsä eläviä, erilaisia ja maailmaa katsovia naisia ja miehiä. Mutta totta varmasti osin. Sama miehistä, on erilaisia toiveita ja tärkeitä…
Hauskasti aseteltu tuo ap:n kuitenkin. Se sai hymyn huulille.
Monet miehet ovat kykenemattomiö suhteeseen.
Odottavat että nainen tykkää päälle päsmäristä joka määrittelee ja komentelee..
Osaa lähinnä puhua
Mutta jättää kaiken käytännön tasolla naiselle.
Niin kodin ylläpidon kun suhteen huollonkin.
Sitä olla peukaloita pyöritellen alffoja mut sitte ku pitäs jotaki tehdäkki et myös nainen olis tyytyväinen niin valahtaaki paska ja kusi housuun tai keksitään kaikki mahdolliset tekosyyt ettei tarvi tehdä mitään...
Nykymiehet laiskoja ei sellaisia kukaan mihinkää tarvi.
Naiselta
Ala lesboilemaan sitten.
Olet oikeassa aloittaja.
Syynä on se että naiset eivät tajua itseään. He kuvittelevat että heidän aivonsa kykenevät käsittelemään heidän omia vaistojaan ja tunteitaan tahdolla. Ja kun eivät kykene että haluavat esimerkiksi voimakkaan miehen niin se on miehen vika. Kun taas jos mies on voimakas niin naista alkaa vaivata että hän on alakynnessä jne.
Naiset ovat eksyksissä täysin itsensä kanssa nykyaikana ja siten sotkevat myös kaikki suhteet sekä miesten elämän.
naisten tasa-arvo on tuhonnut naisten kyvyn olla naisia ja sekä tuonut naiskulttuurin sävyn jossa nainen enemmän esittää miestä kuin naista.
Naiset kyllä haluaa,että mies on rehellinen niin hyvässä kuin pahassakin.
Ja ottaa vastuun kun on sen paikka.