Ei jaksa enää.

Periaatteessa olisin voinut laittaa tämän päihteet ja riippuvuudet palstalle, mutta vaikka ongelmiini päihteet (alkoholi) liittyy, niin minulla on myös monenlaisia psykiatrisia diagnooseja, esimerkiksi skitsofrenia.

Nyt tuntuu, etten jaksa enää.

En ole ikinä yrittänyt tappaa itseäni, mutta alan olemaan niin ahdistunut, että sen myötä on todella vaikea olla ilman alkoholia ja kun otan alkoholia, menee toimintakyky entisestään huonommaksi. On pakko ottaa lisää, kohta varmaan alan juoda korvikkeita, kun ei ole rahaa enää tavallisiin juomiin.

Koen hoitotahot pelottavina. Eihän sieltä edes mitään hoitoa saa. Kun olin viimeksi selvinpäin pidempään, niin olisin halunnut alkaa juttelemaan ja käymään läpi tunneasioita, miksi juon? Että ne jotenkin jäsentyisi. Turvattomuuden tunteet ja hylätyksi tulemisen tunteet. Ne on vaan juuri niitä tunteita, joita hoitotahot herättää.

Jotenkin siksi kirjoitan, että haluaisin jädentää kokemusmaailmaani, mutta eihän tästäkään tahdo tulla mitään.

Miesystävä on luonani. Hänkin on sairas ihminen. Ei syytä minua jomisesta, eikä yritä rajoittaa. Ei siitä olisi mitään apua jos yrittäisi. Edellisessä suhteessa olin toisen juovan alkoholistin kanssa. Hänellä juominen oli aina humalahakuista. Minulla se on enemmän pyrkimystä hallita tunteita ja vireystilaa. Jos exä näki, että otin yhden siiderin, hän kävi hakemassa lavallisen olutta ja sitten olimme kännissä monta päivää kumpikin. Hänen kanssa aloin sitten juoda ne siiderini pyykkituvassa. Olin innokas pyykinpesijä. Nykyinen sanoi tänään, kun laitoin viinipullon tietokonepöydän alle: "Ei sinun tarvii minulta salassa."

Kuolen tähän varmaan pian, vaikka tarkoituksena ei ole itsensä tappaminen, vaan tunteiden säätely.

Kirjoittamisen tavoitteena on ajatusten jäsentely.
2126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oma vika, kärsi sitä.

Äänestä

Kiitos palutteesta! Käsittelemme sen viikkopalaverissa pikimmiten.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Periaatteessa olisin voinut laittaa tämän päihteet ja riippuvuudet palstalle, mutta vaikka ongelmiini päihteet (alkoholi) liittyy, niin minulla on myös monenlaisia psykiatrisia diagnooseja, esimerkiksi skitsofrenia.

Nyt tuntuu, etten jaksa enää.

En ole ikinä yrittänyt tappaa itseäni, mutta alan olemaan niin ahdistunut, että sen myötä on todella vaikea olla ilman alkoholia ja kun otan alkoholia, menee toimintakyky entisestään huonommaksi. On pakko ottaa lisää, kohta varmaan alan juoda korvikkeita, kun ei ole rahaa enää tavallisiin juomiin.

Koen hoitotahot pelottavina. Eihän sieltä edes mitään hoitoa saa. Kun olin viimeksi selvinpäin pidempään, niin olisin halunnut alkaa juttelemaan ja käymään läpi tunneasioita, miksi juon? Että ne jotenkin jäsentyisi. Turvattomuuden tunteet ja hylätyksi tulemisen tunteet. Ne on vaan juuri niitä tunteita, joita hoitotahot herättää.

Jotenkin siksi kirjoitan, että haluaisin jädentää kokemusmaailmaani, mutta eihän tästäkään tahdo tulla mitään.

Miesystävä on luonani. Hänkin on sairas ihminen. Ei syytä minua jomisesta, eikä yritä rajoittaa. Ei siitä olisi mitään apua jos yrittäisi. Edellisessä suhteessa olin toisen juovan alkoholistin kanssa. Hänellä juominen oli aina humalahakuista. Minulla se on enemmän pyrkimystä hallita tunteita ja vireystilaa. Jos exä näki, että otin yhden siiderin, hän kävi hakemassa lavallisen olutta ja sitten olimme kännissä monta päivää kumpikin. Hänen kanssa aloin sitten juoda ne siiderini pyykkituvassa. Olin innokas pyykinpesijä. Nykyinen sanoi tänään, kun laitoin viinipullon tietokonepöydän alle: "Ei sinun tarvii minulta salassa."

Kuolen tähän varmaan pian, vaikka tarkoituksena ei ole itsensä tappaminen, vaan tunteiden säätely.

Kirjoittamisen tavoitteena on ajatusten jäsentely.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu