Asiani eteni hovioikeuteen.
Oli kyseessä rikokset, mitkä käräjäoikeuden tuomari hylkäsi pääoikeuden istunnossa selvistä todisteista huolimatta. Ko. tuomari ei siis välittänyt RL 15: 11 §, minkä mukaan rikostodisteita ei saa hylätä, ja päästi näin tekijän vastuustaan ja minä itse jouduin kärsimään näistä toisen tekemistä rikoksista. Valitin hovioikeuteen.
Hovioikeus ei käsitellyt ollenkaan asiaani, vaan antoi käräjäoikeuden käsitellä asian erillisessä rikosoikeudenkäynnissä sen jälkeen, kun siis olin jo valittanut monta kuukautta aikaisemmin asiasta hovioikeudelle.
Olin maksanut hovioikeudelle 610 euroa, mutta hovioikeus vaatii lisää maksettavaa 310 euroa tästä erillisestä käräjäoikeuden jälkikäteen toimittamasta oikeudenistunnosta.
Onko oikein?
Päättääkö käräjäoikeus ylitse hovioikeuden?
23
242
Vastaukset
Nythän tuossa tapauksessa Hovioikeus katsoo että käräoikeus on tehnyt jonkin virheen asian käsittelyssä ja palauttanut jutun tuon takia takaisin käräjäoikeudet käsiteltäväksi. (Sinulla on oletuksellisesti tuo päätös missä Hovioikeus perustelee palauttsmispäätöksensä).
Nythän sitten kun Käräoikeus tekee päätöksensä uudestaan (ja on ottanut huomioon asian/asiat miksi hovioikeus palautti jutun käräjäoikeudelle), niin sinulla on kyseisestä päätöksestä taas mahdollisuus valittaa hovioikeuteen.
Tuo jutun palauttaminen alemmalle oikeusasteelle on suhteellisen harvinainen toimi, eli jotain Hovioikeus katsoi että käräjäoikeudet prosessi meni pieleen.- Anonyymi00005
Ei ole loogista, koska nimenomaan pyysin hovioikeutta ratkaisemaan ja päättämään asian, koska käräjäoikeus oli tehnyt lainvastaisesti.
Mitä järkeä palauttaa käräjäoikeudelle enää asiaa, mikä on tuotu hovioikieudelle?
Onko näin muissakin tapauksissa käytäntö, että hovioikeus kysyykin käräjäoikeudelta, miten asiat ratkaistaan?
Arvaa perusteliko hovioikeus mitenkään päätöstään?
Sitäpaitsi se toinen käräjäoikeuden uusi tuomari oli tuttu ja kollega tälle eka tuomarille. Jos tämä kollega olisi päättänyt toisin, niin olisipa ollut nolo juttu - välinsä olisivat huonontuneet. Ei tiwtenkään voinut päättää toisin!
Kumpikaan näistä tuomareista ei sallinut minun osallistua oikeudenkäyntiin.
Saman kaupungin laki-ihmiset ovat kaikki tuttuja keskenään. Oli tuttu asianajajakin, joka ajoi tätä juttua tuttu tuomarille.
- Anonyymi00002
Aloittaja taitaa olla sekaisin. RL 15:11 § tarkoittaa rikoksentekijän suojelemista. Ei todistelua, joka löytyy OK:sta.
- Anonyymi00003
Ja OK 15:11 puolestaan lausuu seuraavaa
"Valtuusmiehen älköön olko lupa Oikeudessa luopua asiasta, jonka hän on siinä alottanut, ellei Oikeus katso hänellä olevan siihen syytä".
ROLlissakaan ei ole 15 lukua, joten ihmetellä kyllä täytyy, mistä aloittaja puhuu. - Anonyymi00004
Jos hylkää rikostodisteet, niin käytännössä se on rikoksentekijän suojelemista, koska näin rikoksentekijä välttää vastuunsa.
Ajattelepa vaikka itse: on todiste, että joku on vaikka pahoinpidellyt.
Kun hylkää sen todisteen, niin pahoinpitelijä pääsee rangaistuksesta. - Anonyymi00006
Anonyymi00004 kirjoitti:
Jos hylkää rikostodisteet, niin käytännössä se on rikoksentekijän suojelemista, koska näin rikoksentekijä välttää vastuunsa.
Ajattelepa vaikka itse: on todiste, että joku on vaikka pahoinpidellyt.
Kun hylkää sen todisteen, niin pahoinpitelijä pääsee rangaistuksesta.On kyse rikoslaista. 15: 11 § (24.7.1998/563) Rikoksentekijän suojeleminen. Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittava rikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Siis "hävittämällä" = sama käytännössä kuin "hylätä".
Ovat rikkoneet sekä oikeuskaarta,että rikoslakeja. Sitäpaitsi tuomari salli esteellisen asianajajan toimia oikeusavustajana. YM. - Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
On kyse rikoslaista. 15: 11 § (24.7.1998/563) Rikoksentekijän suojeleminen. Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittava rikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Siis "hävittämällä" = sama käytännössä kuin "hylätä".
Ovat rikkoneet sekä oikeuskaarta,että rikoslakeja. Sitäpaitsi tuomari salli esteellisen asianajajan toimia oikeusavustajana. YM.Voisiko joku juristi vastata tähän kysymykseen?
- Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Voisiko joku juristi vastata tähän kysymykseen?
Voi. Aloittaja kokeili tätä jo yhdessä aiemmassa keskustelussa ja siellä hänelle jo kerrottiin, että tuomioistuimen (lähes) vapaa todistusharkinta ja RL15:11 rikonsentekijän suojelemisesta eivät liity toisiinsa mitenkään.
Eikä liity vieläkään. Anonyymi00006 kirjoitti:
On kyse rikoslaista. 15: 11 § (24.7.1998/563) Rikoksentekijän suojeleminen. Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittava rikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Siis "hävittämällä" = sama käytännössä kuin "hylätä".
Ovat rikkoneet sekä oikeuskaarta,että rikoslakeja. Sitäpaitsi tuomari salli esteellisen asianajajan toimia oikeusavustajana. YM.Olet saanut tietoosi Hovioiden päätöksen missä oikeus perustelee tuon jutun palautumisen käräoikeuteen.'
Kerrotko mitä tuossa päätöksessä on lausuttu?- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Voi. Aloittaja kokeili tätä jo yhdessä aiemmassa keskustelussa ja siellä hänelle jo kerrottiin, että tuomioistuimen (lähes) vapaa todistusharkinta ja RL15:11 rikonsentekijän suojelemisesta eivät liity toisiinsa mitenkään.
Eikä liity vieläkään.Ai jaa, enpäs ole kuullutkaan?
Siis jos joku on tehnyt rikoksen ja siitä on selvä todiste, niin käräjäoikeuden eikä hovioikeudenkaan tartte sitä huomioida mitenkään?
Vapaa maa - saa rauhassa tehdä rikoksia! Tuomioistuin ei ota kantaa, tosin vähän harkitse, että oliskohan todistettu rikos (mistä on olemassa rikospykälä) rikos vai ei ja siinäpä se sitten.
Tuomioistuimen (lähes) vapaa todistusharkinta ja RL15:11 rikoksentekijän suojelemisesta kun nimenomaan liittyvät silleen yhteen, että rikoksentekijää ei saa suojella, ei edes hovioikeus.
Hovioikeus nappaa vain 610 euroa, kysäisee käräjätuomarilta, joka tietenkin myöntelee kollegansa päätöksen ja lisää vielä 310 euroa.
Rikoksentekijän kulut tulee hakijalle korvattavaksi + 920 euroa. Jos valittaa, niin lasku lisääntyy, sillä eihän hallinto-oikeus rupee päättämään eri tavalla kuin kaksi käräjäoikeutta ja hovioikeus.
Tulee jotenkin mieleen Vysotskin laulu...
Avainsana tässä kaikessa on tuttavuussuhteet. - Anonyymi00010
santtu_1975X kirjoitti:
Olet saanut tietoosi Hovioiden päätöksen missä oikeus perustelee tuon jutun palautumisen käräoikeuteen.'
Kerrotko mitä tuossa päätöksessä on lausuttu?Hovioikeus ei ole perustellut mitenkään!
Anonyymi00010 kirjoitti:
Hovioikeus ei ole perustellut mitenkään!
Voit tilata hovioikeuden kirjaamosta tarvittavat tiedot mikäli sinulle ei niitä ole toimitettu.
Hovioikeuden on kuitenkin pitänyt kirjata tieto kyseisestä päätöksesti minkä seikkojen takia jutun palauttivat käräjäoikeuteen.- Anonyymi00011
santtu_1975X kirjoitti:
Voit tilata hovioikeuden kirjaamosta tarvittavat tiedot mikäli sinulle ei niitä ole toimitettu.
Hovioikeuden on kuitenkin pitänyt kirjata tieto kyseisestä päätöksesti minkä seikkojen takia jutun palauttivat käräjäoikeuteen.Turha vaiva tältä hovioikeudelta.
Kysyinkin tässä, että pitääkö minun maksaa lisää ylimääräistä 310 euroa, kun olen jo maksanut 610 euroa (tekemättömästä "työstään").
Voiko hallinto-oikeudelta pyytää vapautusta 610 euron maksusta, jos on vähävarainen? Anonyymi00011 kirjoitti:
Turha vaiva tältä hovioikeudelta.
Kysyinkin tässä, että pitääkö minun maksaa lisää ylimääräistä 310 euroa, kun olen jo maksanut 610 euroa (tekemättömästä "työstään").
Voiko hallinto-oikeudelta pyytää vapautusta 610 euron maksusta, jos on vähävarainen?No jos koet että on turha vaiva olla yhteydessä hovioikeuden kirjaamoon, niin miksi uskot että tälle palstalle kirjoittamisesta olisi hyötyä senkään vartaa?
- Anonyymi00012
santtu_1975X kirjoitti:
No jos koet että on turha vaiva olla yhteydessä hovioikeuden kirjaamoon, niin miksi uskot että tälle palstalle kirjoittamisesta olisi hyötyä senkään vartaa?
Minulla on omat syyni.
Kysyinkin tässä, että pitääkö minun maksaa lisää ylimääräistä 310 euroa, kun olen jo maksanut 610 euroa (tekemättömästä "työstään").
Voiko hallinto-oikeudelta pyytää vapautusta 610 euron maksusta, jos on vähävarainen? - Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Minulla on omat syyni.
Kysyinkin tässä, että pitääkö minun maksaa lisää ylimääräistä 310 euroa, kun olen jo maksanut 610 euroa (tekemättömästä "työstään").
Voiko hallinto-oikeudelta pyytää vapautusta 610 euron maksusta, jos on vähävarainen?Onko tällaisesta olemassa joku lainpykälä?
- Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Onko tällaisesta olemassa joku lainpykälä?
"Hovioikeuden päätehtävä on toimia muutoksenhakutuomioistuimena, eli käsitellä tuomiopiiriinsä kuuluvien käräjäoikeuksien ratkaisuista tehdyt valitukset ja kantelut."
HOVIOIKEUDEN TEHTÄVÄ on siis käsitellä tuomiopiiriinsä kuuluvien käräjäoikeuksien ratkaisuista tehdyt valitukset ja kantelut.
Ei lue, että hovioikeuden tehtävä on antaa käräjäoikeuden tehtäväksi käsitellä käräjäoikeudesta tehdyt kantelut. - Anonyymi00015
santtu_1975X kirjoitti:
Voit tilata hovioikeuden kirjaamosta tarvittavat tiedot mikäli sinulle ei niitä ole toimitettu.
Hovioikeuden on kuitenkin pitänyt kirjata tieto kyseisestä päätöksesti minkä seikkojen takia jutun palauttivat käräjäoikeuteen.Millä perusteilla hovioikeus uskoo enemmän käräjäoikeuteen, jos käräjäoikeuden päätöksestä on valitettu? Eikö hovioikeus osaa itse päätellä asiaa, että kumpi on oikeassa: valittaja vai käräjäoikeus.
Jos uskoo käräjäoikeuden päätökseen, niin hylkää valituksen.
Jos uskoo valittajan perusteluihin, niin hyväksyy valituksen. Anonyymi00015 kirjoitti:
Millä perusteilla hovioikeus uskoo enemmän käräjäoikeuteen, jos käräjäoikeuden päätöksestä on valitettu? Eikö hovioikeus osaa itse päätellä asiaa, että kumpi on oikeassa: valittaja vai käräjäoikeus.
Jos uskoo käräjäoikeuden päätökseen, niin hylkää valituksen.
Jos uskoo valittajan perusteluihin, niin hyväksyy valituksen.Kysy tätä asiaa päätöksen tehneiltä hovioikeuden jäseniltä, ei tällä palstalla kukaan pysty sinulle selvitystä tuosta antamaan.
Mutta siis todennäköistä on että Hovioikeus on havainnut jotain virheellisyyttä käräjäoikeuden päätöksenteko prosessissa, jolloin asia on palautunut käräjäoikeudelle jollain evästyksillä ja käräjäoikeus kösittelee sitten asian uudestaan nämä hovioikeuden ohjeistus huomioiden (tässä voisi olla esteellistä tuomaria, esteellistä oikeusavustajaa, todisteiden huomioimattomuutta yms. asioita mistä olet valittanutkin).
Eli koska asiaa on käräjäoikeudessa oletuksellisesti käsitelty virheellisesti, niin hovioikeus ei edes käsittele käräjäoikeuden päätöksen mahdollista muutoksenhakua, vaan palauttaa asian käräjäoikeudella ja vasta kun käräjäoikeuden päätöksentekoprosessi on mennyt "oikein", niin vasta tätä tuleva uutta päätöstä (on sen sisältö sitten sama kuin aikaisemman taikka eri) hovioikeus tarkastelee mahdollisessa muutoksenhaussa.santtu_1975X kirjoitti:
Kysy tätä asiaa päätöksen tehneiltä hovioikeuden jäseniltä, ei tällä palstalla kukaan pysty sinulle selvitystä tuosta antamaan.
Mutta siis todennäköistä on että Hovioikeus on havainnut jotain virheellisyyttä käräjäoikeuden päätöksenteko prosessissa, jolloin asia on palautunut käräjäoikeudelle jollain evästyksillä ja käräjäoikeus kösittelee sitten asian uudestaan nämä hovioikeuden ohjeistus huomioiden (tässä voisi olla esteellistä tuomaria, esteellistä oikeusavustajaa, todisteiden huomioimattomuutta yms. asioita mistä olet valittanutkin).
Eli koska asiaa on käräjäoikeudessa oletuksellisesti käsitelty virheellisesti, niin hovioikeus ei edes käsittele käräjäoikeuden päätöksen mahdollista muutoksenhakua, vaan palauttaa asian käräjäoikeudella ja vasta kun käräjäoikeuden päätöksentekoprosessi on mennyt "oikein", niin vasta tätä tuleva uutta päätöstä (on sen sisältö sitten sama kuin aikaisemman taikka eri) hovioikeus tarkastelee mahdollisessa muutoksenhaussa.Tekoäly antaa kysymukseen seuraavanlaisen vastauksen (joka noudattelee samoja linjoja mitä äsken koitin selostaa):
"Kun hovioikeus lähettää jutun takaisin käräjäoikeuteen (palauttaa asian), se tarkoittaa, että käräjäoikeuden ratkaisu kumotaan menettelyvirheen tai puutteellisen käsittelyn vuoksi, ja asia on käsiteltävä käräjäoikeudessa uudelleen.
Tässä on keskeiset asiat aiheesta:
Miksi juttu palautetaan?
Hovioikeus palauttaa asian yleensä, jos käräjäoikeuden menettelyssä on tapahtunut vakava virhe, jonka vuoksi asianosaisen oikeusturva vaarantuu tai asiaa ei voida ratkaista hovioikeudessa oikeudenmukaisesti.
Tyypillisiä syitä ovat:
Menettelyvirhe: Esimerkiksi oikeutta ei ole kuultu asianmukaisesti, tai joku on jättänyt kanteen tutkimatta virheellisin perustein.
Puutteellinen näyttö: Käräjäoikeus on jättänyt vastaanottamatta oleellista näyttöä.
Oikeudenkäynti on ollut osittain virheellinen: Esimerkiksi osa syytteistä on käsitelty väärin.
Mitä palauttaminen tarkoittaa käytännössä?
Käräjäoikeuden tuomio kumotaan: Käräjäoikeuden aiempi päätös ei jää voimaan.
Uusi käsittely: Käräjäoikeuden on otettava asia uudelleen käsiteltäväksi, yleensä ilman aiheetonta viivytystä.
Käsittely jatkuu: Käräjäoikeudessa juttu käsitellään usein tästä lähtien uudelleen (esim. pääkäsittely järjestetään uudelleen), ja virheet korjataan.
Seuraukset asianosaisille
Käsittely viivästyy: Asia palaa takaisin alempaan oikeusasteeseen, mikä pitkittää lopullisen ratkaisun saamista.
Mahdollisuus tulla kuulluksi: Osapuolilla on uusi mahdollisuus esittää näyttöä ja argumentteja, joita ei aiemmin ehkä huomioitu.
Huom: Palauttamispäätös itsessään ei välttämättä tarkoita, että lopputulos muuttuu, vaan ainoastaan sen, että käsittely on aloitettava uudelleen oikein perustein."- Anonyymi00017
santtu_1975X kirjoitti:
Tekoäly antaa kysymukseen seuraavanlaisen vastauksen (joka noudattelee samoja linjoja mitä äsken koitin selostaa):
"Kun hovioikeus lähettää jutun takaisin käräjäoikeuteen (palauttaa asian), se tarkoittaa, että käräjäoikeuden ratkaisu kumotaan menettelyvirheen tai puutteellisen käsittelyn vuoksi, ja asia on käsiteltävä käräjäoikeudessa uudelleen.
Tässä on keskeiset asiat aiheesta:
Miksi juttu palautetaan?
Hovioikeus palauttaa asian yleensä, jos käräjäoikeuden menettelyssä on tapahtunut vakava virhe, jonka vuoksi asianosaisen oikeusturva vaarantuu tai asiaa ei voida ratkaista hovioikeudessa oikeudenmukaisesti.
Tyypillisiä syitä ovat:
Menettelyvirhe: Esimerkiksi oikeutta ei ole kuultu asianmukaisesti, tai joku on jättänyt kanteen tutkimatta virheellisin perustein.
Puutteellinen näyttö: Käräjäoikeus on jättänyt vastaanottamatta oleellista näyttöä.
Oikeudenkäynti on ollut osittain virheellinen: Esimerkiksi osa syytteistä on käsitelty väärin.
Mitä palauttaminen tarkoittaa käytännössä?
Käräjäoikeuden tuomio kumotaan: Käräjäoikeuden aiempi päätös ei jää voimaan.
Uusi käsittely: Käräjäoikeuden on otettava asia uudelleen käsiteltäväksi, yleensä ilman aiheetonta viivytystä.
Käsittely jatkuu: Käräjäoikeudessa juttu käsitellään usein tästä lähtien uudelleen (esim. pääkäsittely järjestetään uudelleen), ja virheet korjataan.
Seuraukset asianosaisille
Käsittely viivästyy: Asia palaa takaisin alempaan oikeusasteeseen, mikä pitkittää lopullisen ratkaisun saamista.
Mahdollisuus tulla kuulluksi: Osapuolilla on uusi mahdollisuus esittää näyttöä ja argumentteja, joita ei aiemmin ehkä huomioitu.
Huom: Palauttamispäätös itsessään ei välttämättä tarkoita, että lopputulos muuttuu, vaan ainoastaan sen, että käsittely on aloitettava uudelleen oikein perustein."Kiitos tiedosta!
Selvisi minulle paljon.
Tässä Itä-Suomen hovioikeuden selkeä, älykäs ja erittäin perusteellinen perustelu:
"X : n… rikosasioihin liittyvät vaatimukset jätetään tämän asian yhteydessä esitettyinä tutkimatta, koska käräjäoikeus on erottanut sanotut vaatimukset käsiteltäväksi erillisenä rikosasiana, joka on käräjäoikeudessa ratkaistu diaarinumerolla zzz.
Hovioikeus on tutkinut perusteet jatkokäsittelyluvan myöntämiselle. Aihetta
luvan myöntämiselle ei ole.
Päätöslauselma
Jatkokäsittelylupaa ei myönnetä. Käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi".
- - -
Osaakos sen selvemmin ilmaista?
Siis kun kerran käräjäoikeus oli erottanut sanotut vaatimukset käsiteltäväksi rikosasiana, (joiden selvät rikostodisteet tuomari oli hylännyt esteellisen oikeusavustajan kehotuksesta), niin valitus hylätään.
Käräjäoikeus ei todennäköisesti ollut lähettänyt valitustani hovioikeudelle, vain siis oman tuomionsa. Hovioikeus ei ottanut omia näkökohtiani ollenkaan huomioon, vain vastapuolen perättömät lausumat. Asianajajakin ehti esittää yhteensä 4 perätöntä lausumaa, eka tuomari väärensi pöytäkirjan lisäksi ja toka tuomari lausui täysin perättömän lausuman, mihin sitten tuomionsa perustui.
Selvät rikokset, mutta kun on paikkakuntalaiset asianajajat, tuomarit ja hovioikeudenneuvokset, niin yhteispelillähän se sujuu.
Minulla maksatetaan rikoksista aiheutuneet kulut.
Törkeää. - Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:
Kiitos tiedosta!

Törkeää.Lisäys: erillisenä rikosasiana.
- Anonyymi00016
Ei kauaa enää ole kun merta ei enää ole. Missä virrat viehkeämmät vetreämmät veet.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p515575Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "672601Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181940Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1541796No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361732- 171693
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5143881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181135Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801119Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah62925