Kun trauma ei ole yksi hetki, vaan elämäntilanne – Liian pitkä selviytyminen voi jättää pysyvät jäljet
Haluan kirjoittaa tästä, koska hiljaisuus suojaa usein tekijää enemmän kuin kokijaa.
Minulla on diagnosoitu traumaperäinen stressihäiriö. Se ei syntynyt yhdessä hetkessä tai yksittäisestä tapahtumasta, vaan vuosien aikana, jolloin elin henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisessa suhteessa. Arki oli jatkuvaa varuillaan oloa, rajojen rikkomista ja pelkoa, joka ei aina ollut näkyvää – mutta joka tuntui koko kehossa.
Ne vuodet rikkoivat minussa jotain pysyvästi. Ja nyt siitä on myös todisteena diagnoosi.
Kun trauma ei ole yksi hetki, vaan elämäntilanne
Usein trauma mielletään yhdeksi järkyttäväksi tapahtumaksi. Todellisuudessa moni traumatisoituu tilanteissa, joissa vaara ja turvattomuus ovat läsnä pitkään. Tällaisesta kokemuksesta voi kehittyä kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö (C-PTSD).
C-PTSD syntyy tyypillisesti silloin, kun ihminen elää kuukausia tai vuosia ilman todellista mahdollisuutta paeta tai saada apua. Väkivaltainen parisuhde, lapsuuden kaltoinkohtelu, jatkuva henkinen kontrolli tai nöyryytys ovat esimerkkejä tällaisista tilanteista. Kyse ei ole vain siitä, mitä tapahtui – vaan siitä, että keho ja mieli olivat pitkään tilassa, jossa turvallisuutta ei ollut.
Miltä C-PTSD voi tuntua arjessa?
C-PTSD ei näytä samalta kaikilla. Oireet voivat olla aaltoilevia ja ristiriitaisia. Välillä voi toimia “ihan normaalisti”, ja seuraavassa hetkessä kaikki tuntuu liikaa.
Oireita voivat olla esimerkiksi:
jatkuva ylivireys, valppaana olo tai toisaalta turtumus ja irtaantuminen
voimakas häpeä, syyllisyys ja kokemus omasta arvottomuudesta
vaikeus luottaa ihmisiin tai kokea olo turvalliseksi, vaikka mitään näkyvää uhkaa ei olisi
voimakkaat tunnereaktiot tai tunne siitä, ettei tunne juuri mitään
kehon muistot: kipu, jännitys, uupumus, selittämättömät fyysiset oireet
taipumus miellyttää muita, kadottaa omat rajat tai oma identiteetti
Nämä eivät ole luonteenpiirteitä tai heikkoutta. Ne ovat seurausta siitä, että keho ja mieli ovat oppineet selviytymään.
Triggeröityminen – kun menneisyys aktivoituu nykyhetkessä
Yksi vaikeimmin ymmärretyistä C-PTSD:n piirteistä on triggeröityminen. Triggeri voi olla jotain hyvin arkista: kosketus, äänensävy, katse, sanavalinta, tilanne, tunnelma tai kehon asento. Joskus ihminen ei edes tiedä, mikä tarkalleen laukaisi reaktion.
Triggeröityessä keho reagoi kuin vaara olisi jälleen läsnä. Sydän hakkaa, hengitys muuttuu, ajatukset sumenevat tai keho lamaantuu. Vaikka järki tietää olevansa turvassa, hermosto ei vielä tiedä sitä.
Triggeröityminen ei ole ylireagointia, draamaa tai huomionhakua. Se ei ole valinta. Se on hermoston automaattinen hälytystila – muisto, joka ei elä vain mielessä, vaan kehossa. Hetkeksi menneisyys ja nykyhetki menevät päällekkäin.
Diagnoosi ei rikkonut minua – se antoi selityksen
Haluan sanoa tämän ääneen: diagnoosi ei tehnyt minusta rikkinäistä. Se antoi nimen sille, mitä minulle tapahtui. Se auttoi ymmärtämään, miksi reagoin niin kuin reagoin, miksi toipuminen ei ole suoraviivaista ja miksi “päästä yli” ei ole ratkaisu.
Väkivalta ei aina jätä näkyviä jälkiä. Mutta se muokkaa hermostoa, käsitystä itsestä ja maailmasta. Se jättää jälkiä, vaikka elämä ulkopuolelta näyttäisi jatkuvan normaalisti.
Toipuminen on mahdollista – mutta se ei ole kiireinen projekti
Toipuminen C-PTSD:stä on mahdollista. Se vaatii aikaa, turvallisia ihmissuhteita, usein ammatillista tukea ja ennen kaikkea lempeyttä itseä kohtaan. Takapakit eivät tarkoita epäonnistumista, vaan sitä, että hermosto opettelee uutta.
Olen yhä matkalla, mutta en enää hiljaa. Opin edelleen tunnistamaan rajojani, rauhoittamaan kehoani ja luottamaan siihen, että nykyhetkessä olen turvassa. Kaikki ei ole parantunut – mutta paljon on muuttunut.
Kirjoitan tämän, koska kukaan trauman kokenut ei ole liian herkkä. Kukaan ei ole hankala siksi, että reagoi siihen, mitä on kokenut. Ja kenenkään ei pitäisi jäädä yksin näiden kokemusten kanssa.
Ja jos tämä teksti resonoi sinussa, haluan että tiedät: et ole yksin.
Haluan kirjoittaa tästä, koska hiljaisuus suojaa usein tekijää enemmän kuin kokijaa.
Minulla on diagnosoitu traumaperäinen stressihäiriö. Se ei syntynyt yhdessä hetkessä tai yksittäisestä tapahtumasta, vaan vuosien aikana, jolloin elin henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisessa suhteessa. Arki oli jatkuvaa varuillaan oloa, rajojen rikkomista ja pelkoa, joka ei aina ollut näkyvää – mutta joka tuntui koko kehossa.
Ne vuodet rikkoivat minussa jotain pysyvästi. Ja nyt siitä on myös todisteena diagnoosi.
Kun trauma ei ole yksi hetki, vaan elämäntilanne
Usein trauma mielletään yhdeksi järkyttäväksi tapahtumaksi. Todellisuudessa moni traumatisoituu tilanteissa, joissa vaara ja turvattomuus ovat läsnä pitkään. Tällaisesta kokemuksesta voi kehittyä kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö (C-PTSD).
C-PTSD syntyy tyypillisesti silloin, kun ihminen elää kuukausia tai vuosia ilman todellista mahdollisuutta paeta tai saada apua. Väkivaltainen parisuhde, lapsuuden kaltoinkohtelu, jatkuva henkinen kontrolli tai nöyryytys ovat esimerkkejä tällaisista tilanteista. Kyse ei ole vain siitä, mitä tapahtui – vaan siitä, että keho ja mieli olivat pitkään tilassa, jossa turvallisuutta ei ollut.
Miltä C-PTSD voi tuntua arjessa?
C-PTSD ei näytä samalta kaikilla. Oireet voivat olla aaltoilevia ja ristiriitaisia. Välillä voi toimia “ihan normaalisti”, ja seuraavassa hetkessä kaikki tuntuu liikaa.
Oireita voivat olla esimerkiksi:
jatkuva ylivireys, valppaana olo tai toisaalta turtumus ja irtaantuminen
voimakas häpeä, syyllisyys ja kokemus omasta arvottomuudesta
vaikeus luottaa ihmisiin tai kokea olo turvalliseksi, vaikka mitään näkyvää uhkaa ei olisi
voimakkaat tunnereaktiot tai tunne siitä, ettei tunne juuri mitään
kehon muistot: kipu, jännitys, uupumus, selittämättömät fyysiset oireet
taipumus miellyttää muita, kadottaa omat rajat tai oma identiteetti
Nämä eivät ole luonteenpiirteitä tai heikkoutta. Ne ovat seurausta siitä, että keho ja mieli ovat oppineet selviytymään.
Triggeröityminen – kun menneisyys aktivoituu nykyhetkessä
Yksi vaikeimmin ymmärretyistä C-PTSD:n piirteistä on triggeröityminen. Triggeri voi olla jotain hyvin arkista: kosketus, äänensävy, katse, sanavalinta, tilanne, tunnelma tai kehon asento. Joskus ihminen ei edes tiedä, mikä tarkalleen laukaisi reaktion.
Triggeröityessä keho reagoi kuin vaara olisi jälleen läsnä. Sydän hakkaa, hengitys muuttuu, ajatukset sumenevat tai keho lamaantuu. Vaikka järki tietää olevansa turvassa, hermosto ei vielä tiedä sitä.
Triggeröityminen ei ole ylireagointia, draamaa tai huomionhakua. Se ei ole valinta. Se on hermoston automaattinen hälytystila – muisto, joka ei elä vain mielessä, vaan kehossa. Hetkeksi menneisyys ja nykyhetki menevät päällekkäin.
Diagnoosi ei rikkonut minua – se antoi selityksen
Haluan sanoa tämän ääneen: diagnoosi ei tehnyt minusta rikkinäistä. Se antoi nimen sille, mitä minulle tapahtui. Se auttoi ymmärtämään, miksi reagoin niin kuin reagoin, miksi toipuminen ei ole suoraviivaista ja miksi “päästä yli” ei ole ratkaisu.
Väkivalta ei aina jätä näkyviä jälkiä. Mutta se muokkaa hermostoa, käsitystä itsestä ja maailmasta. Se jättää jälkiä, vaikka elämä ulkopuolelta näyttäisi jatkuvan normaalisti.
Toipuminen on mahdollista – mutta se ei ole kiireinen projekti
Toipuminen C-PTSD:stä on mahdollista. Se vaatii aikaa, turvallisia ihmissuhteita, usein ammatillista tukea ja ennen kaikkea lempeyttä itseä kohtaan. Takapakit eivät tarkoita epäonnistumista, vaan sitä, että hermosto opettelee uutta.
Olen yhä matkalla, mutta en enää hiljaa. Opin edelleen tunnistamaan rajojani, rauhoittamaan kehoani ja luottamaan siihen, että nykyhetkessä olen turvassa. Kaikki ei ole parantunut – mutta paljon on muuttunut.
Kirjoitan tämän, koska kukaan trauman kokenut ei ole liian herkkä. Kukaan ei ole hankala siksi, että reagoi siihen, mitä on kokenut. Ja kenenkään ei pitäisi jäädä yksin näiden kokemusten kanssa.
Ja jos tämä teksti resonoi sinussa, haluan että tiedät: et ole yksin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.