Olen aivan loppu ja pettynyt tähän perheleikkiin.Iloisena odottamamme vauva onkin vain minun hoidettavanani.Isä on työssä ja väsynyt aina iltaisin,ottaa lapsen jos sen lykkään syliin,muuten ei.Tyttö on vuoden,itse olen työttömänä kotona.Ja läpeensä kyllästynyt kaikkeen.
isä ei hoida yhtään
11
4129
Vastaukset
- iskä
Tuttu tunne. Töiden jälkeen on tosi raskasta hoitaa lasta. Mutta yleensä jaksaa aika hyvin jos vaimo antaa vartin verran omaa aikaa heti töistä tulon jälkeen. Ehtii ns. vaihtaa työmoodin kotimoodiin. Mielestäni ilta-aika on muutenkin yhteishuoltajuusaikaa. Molemmat ovat tehneet jo "päivätyön". Ei voi olettaa että toinen olisi illalla pirteämpi ja jaksaisi tehdä vielä 100% "työrupeaman".
Toinen tärkeä on riittävä yöuni. Siinä vaiheessa kun itse herää aamukuudelta ja lähtee töihin, jatkavat vaimo ja vauva nukkumista puoli kahdeksaan. Aamuruoan jälkeen ottavat vielä tunnin torkut.
Illalla vaimo taas on halukas valvomaan puoleen yöhön televisiota katsellen ja jutellen, mutta unohtaa että isäntä herää taas aamukuudelta töihin. Toinen nukkuu kuusi tuntia, toinen seitsemästä ja puolesta aina kahdeksaan ja puoleen tuntia.
Olisi parempi jos nukkumaan meno onnistuisi ennen yhtätoista. Voisi vaimokin herätä aikaisemmin ja saisi aamulla sitä kovasti kaipaamaansa aikuista seuraa.- Lissu
Meillä toi unijuttu menee ihan toisinpäin.. Mä saan nukuttua yössä 3-4h, mies 7-8, kun vauva vielä syö yöllä.. Itseä häiritsee se vauvan nukkumisähinä ja muu ääntely mutta miestä ei. Joinain päivinäkään ei saa nukuttua niin kyllä on sitten pinna tiukalla välillä, onneksi mies on osallistuvaa sorttia.
Kurjaa kun kaikki miehet ei tajua ettei se vauvan kanssa oleminen mitään lomailua ole, että kyllä äitikin on väsynyt illalla. Ja vielä se henkinen puoli - olla vauvan käytössä 24/7. Jos siinä ei saa tukea keneltäkään, niin se on todella raskasta. Voimia alkuperäiselle! Yritä vielä puhua miehesi kanssa asiasta, vaikka luultavasti olet jo yrittänyt jauhamiseen asti.. Sovi vaikka että mies hoitaa lasta tunnin verran joka ilta että pääset itse kävelylle tms, voihan olla että miehesi innostuu lapsesta kun saa tuntumaa!:) - janaa
meillä ei iskä hoida vaikka ei edes käy töissä! raskausaikana lupaili ties mitä kaikkea ihanaa että kuinka hän sitten hoitaa että voin lähteä tyttöjen kanssa ulos jne.. paskat! ei ole kuin kerran pari vauvaa syöttänyt ja vähän sylissä pitänyt siihen se on sitten jäänyt. :( koskaan ei ole ollut vauvan kanssa edes 10 minuuttia ollut yksin.
- toinen väsynyt äiti
meillä isäntä lähtee aamulla töihin ja jättää kotityöt ja vauvan hoidon minulle. hoidan mielelläni vauvaa, mutta kaikkia kotitöitä en siinä ohessa kerkiä tekemään. sitten illalla kun isäntä tulee kotiin ja haluaisin vaikka tehdä jotakin niistä tekemättömistä töistä niin mies on känkkäränkkä kun on ollut raskas päivä - ei jaksaisi touhuta lapsen kanssa ja jos taas puoliksi pakotan tekemään kotitöitä niin sen kyllä huomaa sitten loppu viikon että joutui tekemään kotitöitä. ei siis jaksettaisi hoitaa lasta mutta ei myöskään tehdä kotitöitä. edes pieni ymmärtämys siitä mitä itse koen täysin tuntemattomassa kaupungissa 100 km sukulaisista ja ystävistä, ilman autoa (mies tarvitsee sitä työmatkoihin) ja suurta budjettia. ja kyllä äitikin väsyy päivän aikana - se on ihan oikeata työtä se lapsen hoito! pitäisi vaan olla sama hehkeä vaimo kuin ennen lapsen syntymääkin, ja seksiäkin pitäisi jaksaa samassa määrin harrastaa... kiitos jos joku jaksoi lukea tämän...
- Elli
Keskustelkaa puolisoittenne kanssa. Kyllä aikuisen miehen pitäisi tajuta, että lapsen hoito ei ole mitään vetelehtimistä kotona. Tai ehkä hän tajuaakin, siksi ei itse viitsisi/jaksaisi sitä illalla tehdä. Äidinkin pitää saada välillä olla hetki ihan rauhassa, muuten alkaa pinna kiristymään. Jos se ei kotona onnistu, lähtekää hyvät ihmiset vaikka jonnekin harrastukseen tai tapaamaan ystäviä, kyllä se mies sitä lasta hoitaa, kun ette ole itse paikalla. Onneksi olen siitä onnellisessa asemassa, että mieheni haluaa olla tytön kanssa ja ymmärtää, että äiti ei 24/7 jaksa olla! Töistä tultuaan alkaa heti hoitamaan tyttöä ja yleensä loppuilta hoidetaan yhdessä ja ollaan perheen kesken.
- iskä
Tuo on se tapa mikä meilläkin toimii. Illat ollaan perheen kesken. Kotityöt jaetaan ja lapsenhoito jaetaan tai tehdään yhdessä. Lapsi on myös osa perhettä; ei mikään ulkopuolinen. Välillä vaimo pääsee omille menoillensa - välillä isäntä ja tällöin toinen hoitaa lapsen kokonaan.
Mutta ymmärtäkää nyt kotona riutuvat naiset, että ei työpaikalla nukuta päivisin eikä niillä isännilläkään ole omaa vapaa-aikaa työpäivinä. Kyllä se arki-ilta pitää jakaa kahden kesken.
Vaimo onneksi lopetti melko nopeasti ruikuttamisen siitä kuina yksinäistä ja tylsää on hoitaa lasta päivät pitkät. Ymmärsi, että kyllä mies sen tietää.
Ongelma on siinä, että työpäivän jälkeen ei ensimmäisenä jaksa kuunnella tilitystä siitä kuinka hirveää elämä on. Lapsi on kuitenkin hankittu yhteistuumin - mikä oikeus äidillä on yhtäkkiä todeta että se onkin liian raskasta?
Niille, jotka pitävät minua sikaisänä: jään kuukauden päästä vuodeksi hoitovapaalle 7 kk tyttären kanssa. Kerron sitten miten äiti on hanskannut työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamisen. - Yks äitee
iskä kirjoitti:
Tuo on se tapa mikä meilläkin toimii. Illat ollaan perheen kesken. Kotityöt jaetaan ja lapsenhoito jaetaan tai tehdään yhdessä. Lapsi on myös osa perhettä; ei mikään ulkopuolinen. Välillä vaimo pääsee omille menoillensa - välillä isäntä ja tällöin toinen hoitaa lapsen kokonaan.
Mutta ymmärtäkää nyt kotona riutuvat naiset, että ei työpaikalla nukuta päivisin eikä niillä isännilläkään ole omaa vapaa-aikaa työpäivinä. Kyllä se arki-ilta pitää jakaa kahden kesken.
Vaimo onneksi lopetti melko nopeasti ruikuttamisen siitä kuina yksinäistä ja tylsää on hoitaa lasta päivät pitkät. Ymmärsi, että kyllä mies sen tietää.
Ongelma on siinä, että työpäivän jälkeen ei ensimmäisenä jaksa kuunnella tilitystä siitä kuinka hirveää elämä on. Lapsi on kuitenkin hankittu yhteistuumin - mikä oikeus äidillä on yhtäkkiä todeta että se onkin liian raskasta?
Niille, jotka pitävät minua sikaisänä: jään kuukauden päästä vuodeksi hoitovapaalle 7 kk tyttären kanssa. Kerron sitten miten äiti on hanskannut työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamisen.haluaisin sinulle kertoa että vaimosi on hoitanut sen raskaimman vaiheen lapsen hoidossa eli sen ajan kun lapsi on täysin kannettava ja vasta kehittelee taitojaan. Lapsesi todennäköisesti jo liikkuu jonkin verran, istuu, syö ruokia suht monipuolisesti ja nätisti. Viihtyy varmasti jo hieman itsekseenkin lelujen kanssa. Tähän varmasti kommentoit/ajattelet että hoidimme lapsemme ihan pienenä yhdessä, mutta todellisuudessa sitä hoitoaikaa tulee äideille paljon enemmä imetyksineen ja muine hommineen. Lisäksi tuumaat että vauvahan nukkuu pienenä suurimman osan ajasta - tämä ei ainakaan meillä pitänyt paikkansa ja lapsia on jo muutama. On todellakin hienoa että jäät kotiin hoitamaan lasta, mutta toivottavasti et vähättele niitä naisia, jotka eivät ole saaneet kaltaistasi miestä joka haluaa tehdä ja touhuta lapsen kanssa. Itse perheellisenä naisena ajattelen sen työssäkäynti -ajan enemmänkin omana aikana, vaikka ei se mitään varsinaista vapaa-aikaa ole. Siellä sentään saa keskustella jostakin muustakin kuin lapsista ja antaa aivoille muutakin pohdittavaa - yritäppäs lasta hoitaessasi tehdä samoin vaikka olisitkin toisten aikuisten seurassa ---> ei onnistu. Jos et itse lapsista puhu, niin niillä on jokin hätä tai sitten tämä ystävä kyselee lapsistasi jne. Itselle se on elämäntapa eikä rasita kovasti, mutta tiedän että meitä on moneen junaan ja lapsiperheen arki tulee monille yllätyksenä (siis mitä se sitten on todellisuudessa, juhlien ja kyläilyjen ulkopuolella).
- sivuraide
iskä kirjoitti:
Tuo on se tapa mikä meilläkin toimii. Illat ollaan perheen kesken. Kotityöt jaetaan ja lapsenhoito jaetaan tai tehdään yhdessä. Lapsi on myös osa perhettä; ei mikään ulkopuolinen. Välillä vaimo pääsee omille menoillensa - välillä isäntä ja tällöin toinen hoitaa lapsen kokonaan.
Mutta ymmärtäkää nyt kotona riutuvat naiset, että ei työpaikalla nukuta päivisin eikä niillä isännilläkään ole omaa vapaa-aikaa työpäivinä. Kyllä se arki-ilta pitää jakaa kahden kesken.
Vaimo onneksi lopetti melko nopeasti ruikuttamisen siitä kuina yksinäistä ja tylsää on hoitaa lasta päivät pitkät. Ymmärsi, että kyllä mies sen tietää.
Ongelma on siinä, että työpäivän jälkeen ei ensimmäisenä jaksa kuunnella tilitystä siitä kuinka hirveää elämä on. Lapsi on kuitenkin hankittu yhteistuumin - mikä oikeus äidillä on yhtäkkiä todeta että se onkin liian raskasta?
Niille, jotka pitävät minua sikaisänä: jään kuukauden päästä vuodeksi hoitovapaalle 7 kk tyttären kanssa. Kerron sitten miten äiti on hanskannut työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamisen.Työpaikalla näkee sentään ihmisiä..:) Uskoisin että monelle naiselle tulee yllätyksenä se, miten oikeasti yksin sitä on. Miehet ei (useinkaan) ymmärrä miten tärkeää naiselle on puhua ystävän(tai kenen tahansa) kanssa, jakaa asioita, saada vertaistukea muilta samassa tilanteessa olevilta/olleilta naisilta. Äidille elämä on henkisesti todella raskasta, jos ei voi jakaa asioita kenenkään kanssa. Silloin nalkuttaa ja on ärtyisä.
Eihän työssäolo ole vapaa-aikaa, mutta on se vapaata vauvan huudosta. Se on vapaata vastuusta. Minä odotan sitä että syksyllä pääsen iltatyöhön, saan vapaata myös imetyksestä. Näen ihmisiä, pääsen pois 4n seinän sisältä.
Pisteet sinulle siitä että osallistut lapsenhoitoon ja kotitöihin, mutta yritä vähän ymmärtää.
- Yökkö
Aiheeseen liittyen mua on alkanut harmittamaan, kun mies ei ole kertaakaan tarjoutunut hoitamaan vauvan yöheräämisiä, vaikka oli pitkällä kesälomallakin. Nyt varsinkin kun yösyömisetkin on jäänyt yhteen, mutta muuten vauva äheltää ja heräilee uusien taitojen myötä, olisi kiva nukkua edes 5 tuntia putkeen. Ihmekös tuo, jos vähän on nalkutusvaihe päällä kun ei ole puoleen vuoteen tullut nukuttua yhtään kokonaista yötä! Muuten isä osallistuu, mutta päävastuu hoidosta tuntuu olevan mulla ja isä hoitaa kun pyydän, ei siis itse tartu hommaan.
- ven
Meillä mies ei ole edes ollut työssä, mutta ei silti kahteen vuoteen osallistunut lapsen hoitoon tai kotitöihin. Ei vieläkään tee mitään kotitöitä. Että kyllä sitä on täälläkin väsyttänyt... mutta koska en pystynyt eroamaan lopullisesti, kun sitä yritin, täytyy nyt vain vielä katsella eteenpäin kunnes tulee uusi 'lopullinen kyllästyminen' tai jokin muuttuu. Mies ei ole terve ja hänellä on nykyään kuitenkin tytön (3 v.) kanssa tosi hyvä suhde, että tuskin ihan heti lähden heitä erottamaan. Eikä mulla tätä nykyä kuitenkaan ole muuta valittamista kuin ne perh...an kotityöt, joista olisi joskus mukava saada vähän lomaa.
- jenna
no meillä on 4 ja 1 vuotiaat pojat ja ukko ei oo kotitöitä tehny yhtään parikertaa on pölyt pyyhkiny kun oon "pakottanu" roskat sen pitäis viedä ja viekin kun siitä on tarpeeks montakertaa sanonu pusseja silloin 4-5 meillä on ylivilkas 4 vuotias poika joka kyllä tekee kokoajan jotian... molemmat on oikein äidin poikia en edes muista koska oon rauhassa kusella käyny kun lapset on hereillä.. meillä poika 4jä ei nuku enään päiväunia ja poika 1 nukkuu joskus ei aina mies on nyt ilta maidonm 1vuotiaalle pojalle antanu kyllä hän lastenkaa leikki mutta ei tee niitä hoitotöitä.. huomattiin tässä just kun oon koittanut että mies syöttäis edes vielä iltapuuron nuorimmalle niin nuorin poika ei suostu edes syömään isänsä kanssa kun ei ole siihen tottunut huutaa vaan ja rauhottuu vasta kun äiti tulee syöttää on siihen nyt sit nii tottunut että ei muu kelpaa... itse joka ilta kun lapset on menny nukkumaan 9 aikaan rupeen tiskaamaan laitan tavaroita järjestukseen ym.. ym... yleensä siihen menee noi 12 asti yöhön sitten istun tunnin rauhassa meen nukkuu herään lastenkanssa 6-7 aikaan ja työt taas alkaa.. ukko kun tulee töistä pelaa vaan leikkii tietenkin lastenkanssa joskus hetken mutta silti.. joudun tekee kaiken itse kavereita jos nään on lapset mukana joten mulla ei todellakaan oo hetkee rauhaa... joskus oon ollu niin väsyny ja loppu että oo vaan soittanu äidilleni enkä oo saanu sanaa suustani itkeny vaan... äitini on silloin sanonut että ei hätää lähden heti tulemaan sinne ja on tullutki kesken työpäivän.. ukolta kuulee vaan että kuinka helppoa kotona on ja kuinka raskata on töissä. pistää oikien vihoiks kun sanoo noin!!mulla kun ei oo viikolla eikä viikonloppuna yhtään vapaata että näin!oon koittanut epätoivoisesti selittää tämän miehelleni mutta nyt olen sen tajunnut että ei se sitä silti tajuu vaikka kuinka jankkaan!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273623- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362304Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381539
- 141342
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661285Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275