Suosittelen sinulle mies terapiaa

Anonyymi-ap

Nämä kirjoitukset ovat olleet jo pitkään todella harhaisia. Suosittelen, että käyt hakemassa apua terapiasta.

En ole roikkunut sinussa enkä ole sinuun rakastunut. En ole koskaan ollutkaan rakastunut sinuun. Kukaan ei ole huomannut mitään minun kiinnostustani sinuun, koska sellaista ei ole. Päinvastoin. Eikös useampi henkilö kehottanut sinua antamaan olla, koska ovat sitä mieltä, että minulla ei ole mitään tunteita sinuun enkä ole kiinnostunut. He olivat aivan oikeassa.

Mitä ihmettä varten menit puhumaan usealle ihmiselle jotain päinvastaista ja nyt sitten hävettää, kun mitään ei ikinä tapahdu meidän välillä! Se ei ole minun vikani! Saat syyttää vain itseäsi!

Olet uskonut jotain palstan anonyymien rakkaudenlurituksia ja harhoissasi kuvitellut niitä minun kirjoittamiksi. Minä en ole niitä kirjoittanut. Tai sitten vain muodostit ne harhat omassa päässäsi. Irl en mitenkään osoittanut sinuun kiinnostusta enkä antanut ymmärtää, että minulla olisi mitään tunteita. Annoin sinun olla rauhassa. Minulla ei ole mitään anteeksipyydettävää sinulta.

Anna jo olla ja jätä minut rauhaan. Älä kirjoita mitään minusta tai minulle. Mene eteenpäin. Jos et itseksesi pysty, niin hae apua terapiasta.

25

328

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      tämä on ollu toinen terapia muoto pskasta irti päästämiseen😌

    • Anonyymi00002

      Joku esittää tässä minua. Tuossa menee kuitenkin pari faktaa väärin, niin tiedät, ettei multa.

    • Anonyymi00003

      Ja kaikista pahinta on se, että pyrit tarkoituksella sabotoimaan sen toisen ja minun välit oman itsekkyytesi takia.

      ap

      • Anonyymi00004

        Olet kyllä sekaisin.


      • Anonyymi00006

        Miksi luulet että joku kirjoittaa täällä juuri sknulle? Taidat kuvitella itsestäsi liikoja ja olla harhainen mutta projisoit sen tietysti johonkin yksinäiseen ns sinun mielestäsi surkeaan ihmiseen jonka kuvittelet olevan rakastunut sinuun. Melkoinen kompleksi sinulla. Hyh.


    • Anonyymi00005

      En. Ota kerrankin vastuu jostain.

      • Anonyymi00007

        Olet jauhanut tuosta vastuunottamisestakin jo pitkään. Mitä se tarkalleen ottaen pitää sisällään? Mitä minun pitäisi mielestäsi tehdä, että ottaisin vastuun?

        ap


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Olet jauhanut tuosta vastuunottamisestakin jo pitkään. Mitä se tarkalleen ottaen pitää sisällään? Mitä minun pitäisi mielestäsi tehdä, että ottaisin vastuun?

        ap

        Haluatko, että tunnustan, että olen roikottanut sinua, vaikka se ei pidä paikkaansa? Entä jos tunnustan sen (vaikka en sitä tarkoita)? Mitä sitten? Mitä se hyödyttää? Se ei johda mihinkään sinun ja minun väliseen suhteeseen. Meinaatko, että minun pitäisi tunnustaa sellainen jotenkin julkisesti kaikille, jotta sinua nolottaisi vähemmän tämä koko tilanne?

        ap


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Haluatko, että tunnustan, että olen roikottanut sinua, vaikka se ei pidä paikkaansa? Entä jos tunnustan sen (vaikka en sitä tarkoita)? Mitä sitten? Mitä se hyödyttää? Se ei johda mihinkään sinun ja minun väliseen suhteeseen. Meinaatko, että minun pitäisi tunnustaa sellainen jotenkin julkisesti kaikille, jotta sinua nolottaisi vähemmän tämä koko tilanne?

        ap

        Teet mikä on oikein, terapian kautta eroat siitä miehestä ,ja menet miehen kanssa suhteeseen, joka kunnioittaa sinua lmao.


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Olet jauhanut tuosta vastuunottamisestakin jo pitkään. Mitä se tarkalleen ottaen pitää sisällään? Mitä minun pitäisi mielestäsi tehdä, että ottaisin vastuun?

        ap

        Vastuunottaminen voi tarkoittaa -ap esimerkiksi. Sitä, että lakkaat kuvittelemasta itsesi ihmisen elämään ketä piinaat täällä palstalla.
        Koska ei ole mitään rakkautta, minkäänlaista kiinnostusta sinun suuntaasi ollut noin kolmeenkymmeneen vuoteen jos koskaan on ollutkaan minkäänlaista riittävää kiinnostusta suuntaasi. Niin luit aivan oikein ei ole ollut riuttävää kiinnostusta koskaan.
        Ja asia jonka kuulin yllättäen eikä tämä oikeastaan tullut tiedoksi mitenkään vahingossa.
        Vaan älykkään ihmisen hyvästä tahdosta, hän asiasta mainitsi minulle.
        Ja voin sanoa -ap, että todellakin minä yllätyin kuulemastani sekä ihokarvani nousivat pystyyn ja sanoisinko vähän inhosta sinuun.
        Ja voin todeta tähän, että en koskaan kirjoittaisi asiasta julkiselle palstalle koska häpeän niin paljon, että jos en tietäisi tapahtuneen olevan oikeasti totta.
        Niin en uskoisi kuulemaani,
        Että sellainen mies / nainen?


    • Anonyymi00009

      Jaahas, minun liekkiparini siellä taas rakentelee worst-case-skenaarioita. 😄

      Ei se mitään. Nyt se on rakennettu. Voit jättää sen tähän ja siirtyä sinne toisaalle. 😉

      Taisit pyytää "merkkiä". 🥰 No, tämä viesti on merkki sinulle: mahdollisuuksia voi aina miettiä, ja kannattaakin, mutta niihin ei kannata jäädä jumiin, jos maailmankaikkeus huutaa jotain aivan muuta.

      🔥

      • Anonyymi00011

        Mikäs se toisaalle mahtaakaan olla?
        Ihan vaan kysyn jos ei aloittaja olekaan se sun liekkipari.


      • Anonyymi00013
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Mikäs se toisaalle mahtaakaan olla?
        Ihan vaan kysyn jos ei aloittaja olekaan se sun liekkipari.

        Jos hän on liekkiparini, hän tietää mitä tarkoitan. 😌


      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Jos hän on liekkiparini, hän tietää mitä tarkoitan. 😌

        Saattaisin tietääkin mut ei väkisin.


      • Anonyymi00021

        ei ollut sinulle

        ap


    • Anonyymi00012

      Kaikenlaisia HÖPÖTYKSIÄ!

    • Anonyymi00015

      Oletko täysin varma, että hän kirjoittaa?

      • Anonyymi00026

        Ei tietenkään ole! Aloittaja on itse syvällä palstaharhoissa!


    • Anonyymi00016

      ap olet ollut sekaisin jo vuosikymmeniä, hae apua jostain muualta!

    • Anonyymi00019

      Ihanaa, olen niin helpottunut. Hauskaa illanjatkoa... ;-))

    • Anonyymi00020

      Up.

    • Anonyymi00022

      Aloittaja trolli. Hanki itse apua sitä tarvitset.

    • Anonyymi00023

      Nyt vähän ymmärrän ap:n maailmaa, juuri hetki ennen kun ajattelin poistua täältä ikuisesti. Ap haluaa olla kuin toinen ihminen, ap haluaa kopioida ihmisiä ja hän suunnittelee, voisiko AI: ta helposti käyttää esittämään toista ihmistä. Ap haluaa alentaa ja yksinkertaistaa ihmistä, jotta kaikki se voitaisiin pukea AI:n vaatteisiin.

    • Anonyymi00024

      Vielä laittasit vähä paremmin että kenelle miehelle suosittelet terapiaa täällä käy paljon niitäkin joille terapiasta ei ole mitään hyötyä vaikka sinne menisivätkin

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      68
      7594
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      125
      3022
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      153
      1864
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      67
      1704
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      124
      1536
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      172
      1482
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1202
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      48
      822
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe