Kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa. Toivon että lukiessanne tarinaani, ymmärtäisitte että kyseessä on pitkälti omakohtaiset kokemukseni joita ei voi sellaisenaan tarjota kenellekään etemistapana. Toivon silti että tämä herättäisi teidät pohtimaan asioita.
Elin vuosikausia minulle epäedullisessa avioliitossa sellaisen ihmisen kanssa, jolta puuttui se tarvittava kipinä hyvän, yhteisen tulevaisuuden luomiseen. Avioeron yhteydessä elämä kävi niin sietämättömäksi, että psyykeeni murtui ja löysin itseni mielenterveys toimistosta apua hakemasta. Saamani hoito oli lääkepainotteista avohoitoa joka aiheutti minulle vuosia kestäneen elämän syöksykierteen, lääkekoukut -sekä hoitovirheestä aiheutuneen ruumiinvamman joka seuraa minua hautaan asti.
Olin kirkasotsainen Suomalainen, tyypillisellä ideologialla varustettuna. Uskoin sokeasti lääkäreihin ja heidän diagnooseihinsa.
Minun diagnoosini oli vaikea masennustaipuvaisuus, paniikkihäiriö, unettomuus ja ahdistuneisuus. Näihin vaivoihin minulle syötettiin vuosien ajan kolmiolääkkeitä sellaisilla annoksilla että pieni ponikin olisi ollut jatkuvassa horroksessa niiden takia. Minä kävin töissä, likimain katkotta -kunnes sekään ei enää luonnistunut. Jäin työttömäksi, sairaslomalla.
Toimin lääkärien ohjeiden mukaisesti, yritin ja ponnistelin. Lopulta heräsin, ja otin ohjat omiin käsiini. Lopetin lääkkeet kertarysäyksessä, enkä ole sen koommin ainuttakaan nappia suuhuni laittanut. Minulta kului toipumiseen reilut kaksi vuotta.
Psykiatrian käyttämät lääkehoidot perustuvat pääosin päihdevaikutuksiin, tiloihin joissa ihminen huumattuna kestää ympäröiviä vaikeuksia paremmin kuin selvänä. Näistä lääkkeistä ja niiden valmistusaineista suuri osa perustuu erilaisiin Bentsodiatsepiini-johdannaisiin, aineisiin jotka näyttelevät pääosaa Suomalaisessa katuhuumebisneksessä.
Psykiatrian käyttämän SSRI-lääkkeet ovat vielä tänäkin päivänä valheellisesti turvallisten mielentasaajien maineessa. Voiko aivojen serotoniinipitoisuutta nostavalla aineella olla oikeasti tällaista statusta, jos peilin toisella puolella on vuosienkin toipumisajat tällaisen hoidon jäljiltä?
Psykiatrian käyttämät Neuroleptit, joilla akuutteja häiriöitä hoidetaan, ne eivät tunnetusti aiheuta fyysistä riippuvuutta, mutta pahimmillaan ne aiheuttavat kohtauksia, ja voivat myös jättää pysyviä häiriöitä neurologisiin toimintoihin. Näitäkin näkee avohoidossa, ja ihan liian usein.
Tuollaisesta suosta, ongelmien keskittymästä harva ihminen enää nousee jaloilleen.
On ollut ilo tervehtyä. Täysin ilman apua se ei minultakaan onnistunut, mutta ainuttakaan reseptinappia se ei vaatinut. Sen sijaan vankkumatonta tahdonlujuutta, rutiineja, läheisten tukea ja luontaistuotteita, mm. yrttejä.
Älkää sokeasti uskoko viralliseen hoitoon, vaan kyseenalaistakaa edes hieman. Varsinkin jos ongelmat eivät tunnu ratkeavan, vaan kun ne syvenevät. Mielenhallinta ja itsekontrolli ovat avaimia mielenterveyteen. Ei ole olemassa ainuttakaan lääkettä joilla voisi korvat näiden ominaisuuksien puuttumista.
Elin vuosikausia minulle epäedullisessa avioliitossa sellaisen ihmisen kanssa, jolta puuttui se tarvittava kipinä hyvän, yhteisen tulevaisuuden luomiseen. Avioeron yhteydessä elämä kävi niin sietämättömäksi, että psyykeeni murtui ja löysin itseni mielenterveys toimistosta apua hakemasta. Saamani hoito oli lääkepainotteista avohoitoa joka aiheutti minulle vuosia kestäneen elämän syöksykierteen, lääkekoukut -sekä hoitovirheestä aiheutuneen ruumiinvamman joka seuraa minua hautaan asti.
Olin kirkasotsainen Suomalainen, tyypillisellä ideologialla varustettuna. Uskoin sokeasti lääkäreihin ja heidän diagnooseihinsa.
Minun diagnoosini oli vaikea masennustaipuvaisuus, paniikkihäiriö, unettomuus ja ahdistuneisuus. Näihin vaivoihin minulle syötettiin vuosien ajan kolmiolääkkeitä sellaisilla annoksilla että pieni ponikin olisi ollut jatkuvassa horroksessa niiden takia. Minä kävin töissä, likimain katkotta -kunnes sekään ei enää luonnistunut. Jäin työttömäksi, sairaslomalla.
Toimin lääkärien ohjeiden mukaisesti, yritin ja ponnistelin. Lopulta heräsin, ja otin ohjat omiin käsiini. Lopetin lääkkeet kertarysäyksessä, enkä ole sen koommin ainuttakaan nappia suuhuni laittanut. Minulta kului toipumiseen reilut kaksi vuotta.
Psykiatrian käyttämät lääkehoidot perustuvat pääosin päihdevaikutuksiin, tiloihin joissa ihminen huumattuna kestää ympäröiviä vaikeuksia paremmin kuin selvänä. Näistä lääkkeistä ja niiden valmistusaineista suuri osa perustuu erilaisiin Bentsodiatsepiini-johdannaisiin, aineisiin jotka näyttelevät pääosaa Suomalaisessa katuhuumebisneksessä.
Psykiatrian käyttämän SSRI-lääkkeet ovat vielä tänäkin päivänä valheellisesti turvallisten mielentasaajien maineessa. Voiko aivojen serotoniinipitoisuutta nostavalla aineella olla oikeasti tällaista statusta, jos peilin toisella puolella on vuosienkin toipumisajat tällaisen hoidon jäljiltä?
Psykiatrian käyttämät Neuroleptit, joilla akuutteja häiriöitä hoidetaan, ne eivät tunnetusti aiheuta fyysistä riippuvuutta, mutta pahimmillaan ne aiheuttavat kohtauksia, ja voivat myös jättää pysyviä häiriöitä neurologisiin toimintoihin. Näitäkin näkee avohoidossa, ja ihan liian usein.
Tuollaisesta suosta, ongelmien keskittymästä harva ihminen enää nousee jaloilleen.
On ollut ilo tervehtyä. Täysin ilman apua se ei minultakaan onnistunut, mutta ainuttakaan reseptinappia se ei vaatinut. Sen sijaan vankkumatonta tahdonlujuutta, rutiineja, läheisten tukea ja luontaistuotteita, mm. yrttejä.
Älkää sokeasti uskoko viralliseen hoitoon, vaan kyseenalaistakaa edes hieman. Varsinkin jos ongelmat eivät tunnu ratkeavan, vaan kun ne syvenevät. Mielenhallinta ja itsekontrolli ovat avaimia mielenterveyteen. Ei ole olemassa ainuttakaan lääkettä joilla voisi korvat näiden ominaisuuksien puuttumista.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Nii siis tosi jees, jos olet lopulta pärjännyt ilman lääkkeitä, mutta tosiasia on se, että erittäin monella lääkkeet ovat ainoa tapa päästä edes sellaiseen tilanteeseen, että muu apu on mahdollista ottaa vastaan. Mielestäni kirjoituksesi haiskahti liioittelulta, kuitenkin esim. Pharmaca Fennicasta näkee ihan suoraan millaisia annostuksia määrätään ja miten ne vaikuttavat, joten liioittelu paistaa läpi. Pitää se vissin salia, noin tehokeinona? En epäile siis kirjoitustasi, vain sen voimakkuutta...
Tottakai tarinani kuulostaa hurjalta, koska se on sitä. Pienintäkään tarvetta mihinkään "elvistelyyn", tms minulla ei ole, olen jo sen iän yli päässyt aikoja sitten.
Meillä kaikilla on yksilöllinen kliininen vaste. Rajapinta jossa määrätyn lääkkeen halutut ominaisuudet alkavat ilmaantua.
Siinä missä sinä saatat nukahtaa istuaaltesi 20mg:n unilääkkeen ottamisen jälkeen, voi toinen tarvita samaan asiaan 3-4:kin samanlaista tablettia.
Kadulla asiaa kutsutaan toleranssiksi.
- Korkean kliinisen vasteen omaava on suuremmassa riskissä addiktoitua käytettyyn lääkkeeseen.
Olet oikeassa siinä, että lääkkeet voivat olla oleellinen osa niitä puitteita joissa voidaan parantua. Koko ongelman ydin on hoitomuodoissa, siinä kuinka avohoitopotilaalle voidaan määrätä järjettömän vahva lääkitys, jopa sellaisissa tilanteissa missä asiaa jopa potilas itse ääneen ihmettelee ja epäilee (koettu, ihan itse)
Siinä missä lääkitys helpottaa ja mahdollistaa normaaliksi katsottavaa elämää, se myös hämärtää todellisuudentajua, kuin myös oikeudentajua sekä heikentää oleellisesti muistia pahimmillaan aiheuttaen jopa pysyviä muistinmenetyksiä (koettu, ihan itse). Lisäksi vuosia jatkunut pillerienpopsinta totuttaa ihmisen salakavalasti siihen, että apu mm. rauhoittumiseen ja unensaantiin löytyy tuolta lääkekaapista. Sen sijaan että kokija koittaisi vaikkapa pohdiskellen ratkaista mieltä painavat asiat.
Lääkkeistä puhuminen, ja varsinkin kriittinen sellainen on monelle ihan liian kuuma peruna. Meitä lääkeaddikteja/entisiä sellaisia on pelkästään Suomessa ihan päättömän suuri joukko. Kymmeniä, ellei peräti satoja tuhansia. Liian monta sellaista, joilla suurin osa ongelmista johtui lääkkeistä itsestään, tai muuten taitamattomasta hoidosta.
Jo pelkästään omat kokemukseni tästä kuviosta antavat minulle oikeuden avautua asiasta. Kaikella kunnioituksella sinuakin kohtaan.
eri ihmisille toimivat, en siitä puhunutkaan, vaan annosten ylärajoista ennen lääkkeen vaihtoa tai muuta ratkaisua. Lääkkeiden tehoa ja annostusta myös avopuolella seurataan tarkasti, kävikö kohdallasi toisin?
Ok, koitan vastata ytimekkäästi.
Kahdesti olen vieroittanut itseni pahasta lääkekoukusta. Jälkimmäinen koukku syntyi, kun lääkärini kirjaimellisesti ottaen ylipuhui minut jatkamaan lääkityksiä. Koukkujen välillä oli noin vuoden verran selvin päin oloa.
Hoitosuhde perustui avoimuuteen, eli kerroin reilusti missä mennään, mille tuntuu ja miten lääkitykset ovat vaikuttaneet elämään. Minun kohdallani lääkkeitä jouduttiin vaihtamaan verrattain usein, koska ne joko eivät toimineet lainkaan, tai sitten tuli liikaa sivuoireita.
Välillä oli sellainen tunne, että koko ajan ollaan vaan aloittamassa uutta.
Minun kohdallani jokin meni pieleen. En voi sanoa että seuranta olisi puuttunut, mutta kuitenkin lopputulos oli se, että lääkitykset tekivat minusta loppujen lopuksi työkyvyttömän. (jota luojan kiitos en enää ole)
En tiedä mikä siinä silloin oli pahin juttu. Oliko se täysin yliajettu SSRI lääkitys (kahta eri merkkistä mömmöä, toista illalla, toista aamulla ja kumpaakin tuplat normaaliannoksesta) , vai paniikki-ahdistus-uni puolen napit (joita niitäkin oli flash:ina, depottina ja tavallisena mallina). Pelkän unilääkkeen annostus oli 80Mg (Temazepam), tästä voit vetää jotain johtopäätöksiä.
pieleen, mutta pääasia mielestäni, että yritettiin. Tietysti aina perempi, että nyt olet terve ilman lääkkeitä, mutta tarkoitan siis, että tuolloin kuitenkin yritettiin, voisi olla myös niin, että voimaa parantumiseen ei olisi koskaan muuten löytynyt. No jossittelua kaikki. Piti kirjoittaman toisenlainen esimerkki:
Ystäväni ei kyennyt enää minkäänlaiseen kanssakäymiseen kenenkään kanssa moninaisten ahdistus, kaksisuunataisuuden jne. oireiden vuoksi. Hän oli niin sairas, että en kuvitellut koskaan hänestä enää olevan poistumaan kotoaan. Hän aloitti moninaisen lääkityksen, johon kuuluu mm. mieliala ja ahdistuslääkkeitä sekä unilääkkeitä yms., koska vain tämä "koktaili" mahdollisti hänen terapiansa aloituksen. No nyt viime viikolla sain ilokseni huomata, että hän lähti pyynnöstäni ulos ihmisten ilmoille ensimmäistä kertaa lähes kahteen vuoteen. Hän ei todellakaan ole tunteeton zombie, vaan oma ihana itsensä, vaikka hän syö lääkkeitä edelleen erittäin paljon päivittäin.
Jos Reheellisiä ollaan, en osaa oikeasti sanoa sitä, kuinka isossa roolissa lääkkeet ovat loppujen lopuksi olleet, jos paranemisprosessiani kokonaisuutena katsellaan.
Jos mitään muuta hyvää ei ole jäänyt käteen, niin ainakin se että nykyisin ymmärtää olla etsimättä helpotusta reseptilääkkeistä. Myös maailmankatsomukseni ja myötäelämisenkykyni ovat tulleet voimakkaammin esiin. Luultavimminkin ihan kokonaisuutena nähtävän elämätapa/ajattelutapamuutoksen ansiosta.
Näin jälkikäteen ymmärrän paljon paremmin itseäni. Lääkkeissä on helppoa elää, vaikka se vaikeaa onkin. Vähän samanlainen homma jos voisi ohjata tunteitaan kaukosäätimellä. Huumausaineilla haetaan pitkälti samanlaisia asioita, olkoonkin että varsinkaan vahvat aineet (lue: suonensisäiset) eivät sovi suoraan verrokeiksi reseptilääkkeille, jo ihan akuuttien haittojensa takia.
Kävelemäni tien aiheuttaman kokonaisvaltaisen ymmärtämisen hintana tulee väistämättä oman näkemysmaailmani erkaantuminen siitä "perusmallista" mitä suurin osa ihmisistä kumartaa. Kykenen havaitsemaan runsaasti similariteetteja lääke -ja päihdeongelmaisten sekä eri tavoin addiktioalttiiden ihmisten välillä. Osa mielenterveysongelmaisista kuuluu edellämainittuihin ryhmiin, osa kumpaankin. Näitä asioita ihmiset eivät näe, halua nähdä -tai nähdessään eivät halua niistä ainakaan puhua.
Toivottavasti ystäväsi löytää elämänhalunsa ja sosiaalisen kanssakäymisen kykynsä uudelleen.
Itse työskentelen vapaaehtoisesti huumeriippuvaisten kanssa enkä tästä näkökulmasta allekirjoita mielipidettäsi. Se, että ns. koukuttaa lääkkeisiin on ihan eri asia kuin olla riippuvainen päihteistä. Useimmiten, jos jää kiinni lääkkeeseen, on kyseessä koukuttaminen itseasiassa tunteeseen, joka niiden avulla tulee, humeisiin jää fyysisesti kiinni, toki myös henkisesti. Jotkin lääkeaineet toki aiheuttavat myös fyysistä riippuvuutta, mutta se on loppujen lopuksi harvinaista, jos verrataan päihteisiin.
Teet arvokasta vapaaehtoistyötä ihmisten parissa jotka oikeasti apua tarvitsevat, siitä hatunnosto sinulle. Kumpa näkemyksesi addiktioista olisikin totuudenmukainen, maailma olisi silloin niin paljon helpompi paikka elää.
Psykiatrian käyttämistä lääkkeistä pahimmat ovat:
- Aivojen serotoniinitasapainoon vaikuttavat lääkkeet
- Bentsodiatsepiinipohjaiset/johdannaisvalmisteet
Ensimmäinen näistä ei muodosta juuri minkäänmuotoista aistittavaa psyykkistä riippuvuutta, mutta fyysinen riippuvuus on sitäkin vakavampi. Oikeaoppinen tämän lääkityksen alasajo vaatii normaalisti vuoden, kaksi, osa syö niitä loppuelämänsä koska ei pärjää enää ilman. Huumausaineista Extacy vaikuttaa aivoissa samoihin asioihin, olkoonkin että sillä vaikutukset ovat eri magnitudissa riskien lisäksi. Minä en suostu enää koskaan syömään tämän ryhmän lääkkeitä.
Bentsodiatsepiinipohjaisia/johdannais - lääkkeitä on markkinoilla kymmeniä. Niitä yhdistää kaikkia korkea riippuvuusriski, ja tämä riippuvuus on niin psyykkistä kuin fyysistäkin. Addiktion vakavuus on suorassa suhteessa siihen kuinka kauan on käytetty ja kuinka paljon. Omat vierottautumiskokemukseni näistä ovat hirveitä. Reilut kaksi viikkoa valveilla, syömättä, hikoillen ja kiemurrellen. Niitä seurasi viikon jakso jossa melkein jokaisen päivänä sain epileptisen tajuttomuuskohtauksen, parhaillaan useita.
Varsinkin paniikkikohtauksiin määrättävät bentsot eivät juuri eroa vahvemmista laittomista huumeista. Nopea helpotus, lyhyt kesto ja voimakkaat vieroitusoireet sekä vauhdilla kasvava toleranssi. Mikä on huume jos ei tämä?
Faktoihin perustuvan päihde/lääkesidonnaisen tietotaidon saavuttaa ainoastaan perehtymällä ja opiskelemalla. Maailmanverkko on pullollaan tutkimustietoa tästä aihepiiristä. On täysin perusteltua tarkastella huumausaineita, päihteitä ja mielialalääkkeitä yhtenä ryppäänä, koska näillä aineilla sekä niiden efektiivisillä vaikutuksilla on hyvin paljon samankaltaisuuksia.
Ymmärrän toki, että näin laajaa katsontatapaa haittaa monessa yhteydessä tuntein ja ennakkoluuloin värittynyt oma näkemysmaailma joka voi nähdä varsinkin huumausaineet maanpäällisenä perkeleenä joka ei kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan. Yhteiskunnan rujo tapa niputtaa niputtaa aineet laillisiin(hyväksyttyihin) ja laittomiin(demonisoituihin) haitallisuusasteista riippumatta ei tee oikeutta esimerkiksi päihdeongelmaisille.
Yhtälailla kuvailemani toimitapa estää pahimmillaan toimivimman ja vähähaittaisimman hoidon saamisen, koska tarvittava vähähaittaisin aine saattaa olla laiton. Näin on esimerkiksi hampun kohdalla jota tälläkin hetkellä tuhannet Suomalaiset käyttävät itsehoidossa rohdoksena lainsäädännöstä piittaamatta.
kertoa, että olen opiskellun psykofarmakologiaa, että tiedän kyllä mistä puhut. Kaikki tuo on totta mitä kerrot lääkkeistä, pitkään käytettynä lääkkeet todella saattavat aiheuttaa kaikkea tuota. Tuo hamppujuttu taas on pelkkää potaskaa, jota viljellään hampun laillistamisen puolestapuhujien toimesta. Se aiheuttaa tällä hetkellä suuren osan nuorten psykooseista, että ei kannata uskoa mitä siitä sanotaan. Toki se tietää minulle laitoksessa enemmän työtä, mutta en yhtään nuorta tässä tilanteessa enää haluaisi enempää nähdä. Eli: tiivistetysti sanomani: Lääkkeet saattavat aiheuttaa henkisen riippuvuuden lisäksi fyysistä riippuvuutta riippuen käytetystä määrästä, ajasta ja henkilökohtaisesta taipumuksesta. Huumeet aiheuttavat riippuvuuden lähes poikkeuksetta lyhyessäkin ajassa. Lääkkeet vaikuttavat aivoihin, paitsi joskus negatiivisesti, myös positiivisesti, kuntouttavasti. Huumeet vaikuttavat aina ja negatiivisesti. Sehän tässä onkin se hirvittävä vääryys, että jos ei koskaan olisi keksitty yhtään lääkettä, psykologien työ ja terapia olisi se pääasiallinen hoitomuoto, ja varmasti paljon hyvää saataisiin aikaan. Nyt kun kuitenkin lääkkeet on kehitetty ja niillä saadaan tuloksia, sokaistuu ajatus siitä mitä hoito tarkoittaa. Mustavalkoiseksi on mennyt, jolloin myös kaikki yleistykset saavat vallan. Periaatteesi on hyvä ja perusteltu, mutta minä olen nähnyt niin paljon, että pakko katsoa asioita, myös addiktiota, siltä kannalta, että kahdesta pahasta sen vähemmän pahan valitsisin, jos saisin valita.
Hieno homma, niin minäkin. Tosin en ammattiini liittyen vaan ihan ymmärtääkseni paremmin läpikäymiäni elämänvaiheita ja niihin liittyneitä ongelmia. Tosin ammattini ja oppimääräni / taitojeni avulla olen onnistunut luomaan poikkeuksellisen kokonaisvaltaisen kuvan minulle ennalta aika tuntemattomastakin aihealueesta.
Tehtäköön silti nyt heti selväksi että kuulun itsekin siihen kansanosaan joka näkee huumausaineet ongelmana. Se ei silti tarkoita kohdallani koko skenaarion tylyä tuomitsemista.
Tuo mainitsemasi hampunlaillistamis-porukka on tottakai sortunut monessakin yhteydessä aika hurjiin ylilyönteihin, lähinnä vastapropagandan muodossa. Siinä missä virallinen valistus on kertonut hampun aiheuttavan aivovaurioita ja flashbackeja vuosikymmenienkin päästä, puolestapuhujat ovat kertoneet hamputtelun olevan harmitonta jopa raskaana oleville. Kumpikin edellämainituista väitteistä on huuhaata.
Edelleenkin päihdepsykooseista valtaosa on suomessa alkoholin aikaansaannoksia. Siitäkin huolimatta että hampun viihdekäyttö on myös täällä yleistynyt huomattavasti. Diagnosointi on todella hankalaa, koska hoitiin hakeutuvilla ongelmakäyttäjillä on lähes poikkeuksetta sekakäyttäjän taustat. Näissä skenaarioissa yhden aineen syyttävä osoittelu on amatöörilääketiedettä, jossa ei ole edes tarkoitus löytää oikeita syitä koettuihin asioihin. Saat sinä autonrenkaankin aerosolilla paikattua vaikka sen puhkaissut naula jäisikin paikoilleen. Samalla sadateltaisiin niitä lasinsiruja tienpenkereellä. Amatöörilääketiedettä.
Syy siihen, miksi nuorten parissa ongelmakäyttö näkyy selviten, on yksinkertainen. Kehittyvän nuoren psyyke on hyvin hauras -siinä mikä tahansa päihde tekee paljon tuhoa. Tästä syystä nuorille ei määrätä kolmiolääkkeitä, ei myydä tupakkaa eikä liioin alkoholiakaan. Kysymys ei ole yhden aineen tai joidenkin aineiden erityisominaisuuksista, vaan nuoren iän aiheuttamasta alttiudesta. Tämän sinä psykofarmakologian kandina(?) tiedätkin.
Kirjoitit kahden pahan väliltä valitsemisesta.
Näkemykseni mukaan hampun rohdoskäyttäjillä kysymys on nimenomaan tästä asiasta. Valitaan pienempi paha kahdesta. Rohdoskäyttöhän on aivan eri homma kuin huumeiden vetäminen, kuten varmaan tiedätkin? Jostain ihmeen syystä vielä nykyisinkin ajatus siitä että apu vaivoihin voi oikeasti kasvaa omassa puutarhassa -on liian rohkea. Minusta siinä ei ole mitään rohkeaa.
keskustelu? Minä en puhunut mitään nuorten psykoosien yleisyydestä, enkä siitä kumpi on yleisempää koko väestön psykooseissa huumeet vai sekakäyttö, vain nuorten psykoosien aiheuttajien yleisyydestä. Meillä nuoret psykoosipotilaat "puhtaasti" pilvenpoplttajia, aikuiset sekakäyttäjiä. Minä en väittänyt hampun aiheuttavan aivovaurioita vaan muutoksia aivoissa, enkä puhunut mitään flashbackeistä, jätetään ne LSD keskusteluun. Ja kun sanoin, että valitsisin sen vähemmän pahan, en viitannut hamppuun vaan alkuperäiseen keskusteluun, eli mielenterveydellinen sairaus vai lääkehoito. Jos haluaisin puhua huumeista menisin sille tarkoitetuille sivuille. Ei käännetä tätä nyt siihen. En ole psykofarmakologian kandi, vaan erikoistuva psykologi, joka on lukenut psykofarmakologiaa.
Voisiko tämä keskustelu olla pikemminkin laaja-alaista pohdintaa liittyen mielenterveysongelmiin, ja sen sidoksista päihteisiin ja reseptilääkkeisiin?
Esille ottamani asiat eivät ole liittyneet mitenkään esittämiisi väitteisiin, tms. Koin tuon tarpeelliseksi sen takia, koska en olisi muuten pystynyt tuomaan julki omia näkemyksiä tästä kokonaisuudesta.
Nuorten päihdeongelmat ovat Suomessa huolestuttava, alati paisuva ilmiö johon vielä edelleenkään ei osoiteta tarvittavia resursseja, puhumattakaan sen vaatimista tutkimus -ja analysointiresursseista. Kuulun siihen onnekkaaseen kansanosaan, joka on nähnyt ja tietää oikean asiainlaidan. Kun alaikäinen päätyy ongelmiin ja aletaan selvittelemään historiaa, mm. sitä mitä aineita on käytetty, kuinka paljon, jne -kerrotun todentaminen on täysin mahdoton tehtävä. Tyypillisen alaikäisen ongelmapäihteilijän repertuaariin kuuluu kannabiksen lisäksi bentsot, viina, extacy, ja piri. Liian monessa tapauksessa on mukana myös imppaamista, mm. liimat ja butaani.
On täysin loogista että hoitoon ohjattu nuori haluaa kaunistella totuutta. Taustalla on pelko seurauksista, mm. siitä miten vanhemmat reagoivat ongelmavyyhtiin. Nuoren ongelmapäihteilijän taustalla on mielestäni AINA korostunut tarve paeta todellisuutta, mielenterveysongelma.
Kuulut siihen ammattiryhmään joka voi korjata asioita yksilötasolla. Psykoterapia on antoisimmillaan prosessi jossa potilaan psyyke kokee reinkarnaation -ja sitä seuraavan uuden stabiilimman alun mahdollisuuksineen. Kuten tiedät, mielentasapaino opetellaan ajattelurutiinein ja elämäntapamuutoksin. Lääkkeitä käytetään tämän prosessin apuna, itsessään ne eivät paranna mitään, tekevät korkeintaan oireettomaksi.
Olen pahoillani siitä että ohjasin keskustelun alueelle jossa sinä et viihdy. Tämän haluan sanoa sinulle silti, ihan vinkkinä:
Mikäli mielit menestyä työssäsi, sinun tulisi olla mahdollisimman neutraali lääke/päihdesidonnaisissa asenteissasi. Kyseenalaistamisen taito on välttämätön. Hyväksytty totuus generoi liian paljon ongelmia ollakseen paras vaihtoehto. Oikea tieto on käsiemme ulottuvilla jos sen haluamme vain sisäistää. Meidän on kyettävä muuttumaan muuttuvan yhteiskunnan mukana. Ilman tätä taitoa meistä tulee dinosauruksia, jotka ovat kyvyttömiä auttamaan ketään tulevaisuudessa. Lähinnä koska asenteemme ja näkemyksemme tukisivat silloin utopiaa, kaukana realismista.
Kirjoitit:
"en viitannut hamppuun vaan alkuperäiseen keskusteluun, eli mielenterveydellinen sairaus vai lääkehoito."
Minä viittasin hampulla tilanteeseen jossa mielenterveyden häiriöitä voidaan hoitaa joko a) hampulla tai b) reseptilääkkein. On tapauksia joissa vaihtoehdolla b potilas addiktoituu lääkkeisiin ja on suuressa syrjäytymisvaarassa sen takia. Sama potilas vaihtoehdolla a -kykenee hoitamaan vaivojaan addiktoitumatta, pysyen samalla hyvinkin työkykyisenä.
Kaikella kunnioituksella, tämän asian ignooraaminen on selän kääntämistä sille oleelliselle -psykiatrialle. Faktalle että joku voi saada avun ainoastaan substanssista joka on kriminalisoitu.
Tämä kaikki ihan rakentavassa hengessä. On ollut antaumuksellista keskustella kanssasi.
ps. Itse toimin konsulttina ja sisällöntuottajana tehden analyyseja -sekä laajempia tutkimuksia aihepiireissä joita en näe tarpeellisena tässä yhteydessä lähteä esittelemään.
Totta kaikki tyyni. Tiedän kyllä itsekin, että vapaaehtoistyöni varmasti jollakin asteella vaikuttaa myös kielteisesti/vääristäen ajatteluuni. Kyse ei ole siitä, ettäkö en haluaisi asiasta keskustella, mutta näkökantani on vain niin erilainen. Lääkkeitä vastaan periaatteessa olen aina ollut, siksi olen psykologi en psykiatri. Tuettavani vain on minulle opettanut sen verran paljon, että en millään voi rinnastaa huumeita ja lääkkeitä. Enkä näin ollen myöskään lääkinnällisessä mielessä hamppua näe pitkällä tähtäimellä kovin hyväksi vaihtoehdoksi, syy jää hoitamatta, vain oireet vähenevät.
Siitä en ole täysin samaa mieltä, että minun tulisi olla mahdollisimman neutraali mielipiteissäni lääkkeistä. Koska en niitä itse työssäni määrää, automaattisesti mahdollisimman vähän niiden puolella olen. Mutta sitten se taas tulee vastaan, mihin törmään jatkuvasti. Kuten edellä sanoin, moni ihmisistä, jotka istuvat työpöytäni toisella puolella, eivät siinä voisi olla ilman lääkkeitä. Muutama tapaus, jossa olen joutunut turvautumaan vartioihin, on ollut sellainen, jossa ihmisellä ei ole ollut lääkitystä ja harhoissaan yhdisti minut pahan kätyriksi. Tää on niin kakspiippusta...
Kiitos kommenteistasi, minäkin olen mielelläni keskustellut kanssasi.
Harmi, että jouduit sellaiseen lääkekierteeseen ja tilanteesi oli varmasti ainutlaatuinen, joka ei vastaa valtaosan kokemuksia. Hyvä silti, että tuodaan esille ongelmia, joissa hoito koituu ihmiselle turmioksi. Näin voidaan puuttua asoihin ja parantaa toimintatapoja potilaan turvallisuudeksi. Ei varmasti ole olemassa sellaista ammattiryhmää, jossa ei virheitä tehtäisi, tai sellaista ihmisryhmää, jossa KAIKKI olisivat ihmistä kunnioittavia ja vastuullista apua antavia. Asioitten päivänvaloon saattaminen on ihmisoikeuden kunnioittamista ja totutuu parhaimmillaan, jos toimintatapoja muutetaan käytännössä siltä osin, kun vireitä tapahtuu. Näinhän joka ammatissa vaaditaan virheitten tunnistamista, korjaamista ja niistä oppimista. Silti on tarpeetonta mustavalkoistaa asiat, että mitään hoitoja tai lääkkeitä ei muka tarvittaisi.
On omakohtaista kokemusta kuolemiin johtavista tragedioista ja silti tunnustan tosiasian, että hoitoja tullaan tarvitsemaan yhä enemmän (tämä sairaan kilpaileva yhteiskunta!) ja koska rahaa keskusteluhoitoihin ei ohjata riittävästi, lääkehoidot tulevat pysymään ja kasvamaan. Tämä on väärin, mutta kuka tämän muuttaisi, kuka rahan antaisi, että jokainen haluava pääsisi psykologin juttusille?
Olen lukenut SSRI-lääkkeistä sen verran, että ovat yksin käytettynä turvallisia, mutta jos on samalla muita psyykelääkkeitä tai särky-, sydän- tai kipulääkkeitä käytössä, turvallisuus ei olekaan enää taattu.
Oma tilanteeni on se, että joudun odottamaan keskusteluhoitoon pääsyäni lähes 5 kuukautta. Oli ongelmia odottaessani erään toisen asian selviämistä, oma pelokkuus ja sitten jonotus sekä kesälomien takia poliklinikan kiinniolo tällä hetkellä. On todella hyvä, kun sain käyttööni lievän Sepram-lääkityksen. Se helpottaa oloa monin tavoin.
Olen tyytyväinen tämän hetken lievään lääkitykseen: nukahtamislääke (pienin annos, puolikas per ilta riittää sekä Sepram 20 mg per päivä). Pelkoni on, yrittääkö psykiatri muuttaa lääkemäärääni, johon itse olen tyytyväinen. Kunnioitetaanko omaa tahtoani tässä asiassa, sillä en halua mitään iltaisin otettavaa mielialalääkettä, koska nukahtamislääke on niin hyvä minulle (jo 4 vuotta ollut käytössä, toleranssi ei muuttunut). Tätä kysyisin psykologilta. Ensimmäinen keskusteluapuun johtava käyntini on siis psykiatrilla elokuussa.
lisä lääkitystä, mitä kyllä ihmettelisin, jos tilanteesi on noin hyvä. Mutta vaikka reseptin saisitkin, sitä ei ole pakko käyttää, mikäli tilanteessasi ei tapahdu muutosta huonompaan suuntaan. Nukahtamislääkkeitä ei yleensä määrätä pitkäksi aikaa, eikä niitä tulisi käyttää pitkiä aikoja. Tämä siksi, että ei ole olemassa vaaratonta unilääkettä, jos niitä käytetään kauan ja näin jää hoitamatta unettomuuden pääasiallinen syy, esim. masennus. Jos sinulla tilanne kuitenkin hyvä, itse voit päättää mitä syöt.
Meillä kaikillahan on oikeus mielipiteisiimme, sinulla myös itseni ohessa. En suinkaan ole anelemassa hyväksyntääsi ajatuksilleni, minulle tärkeämpää on kertoa niistä.
Näen asian niin, että aine kuin aine -lääke tai päihde joka mieleen jotenkin helpottavasti vaikuttaa, mahdollistaa todellisuuspaon -ja sitä kautta mahdollistuu myös tila jossa ongelmia ei käsitellä. Eräitä alkoholismin syntysyitä esimerkiksi.
Joku vuoden verran taaksepäin luin yhdestä Suomalais-Yhdysvaltalaisesta yhteistyöprojektista jossa ollaan kartoitettu alkoholismin (lue: päihdehakuisuuden) syitä, ja löydetty siihen selkeä aivokemiallinen syy joka voidaan lääkkein korjata. Tämä "sairaus" näkyy kyvyttömyytenä kokea mielihyvää normaalilla tavalla, mikä sitten laukaisee luonnollisesti päihteiden liikakäytön.
Tämä löytö on sinällään aika pelottavakin, koska sehän saattaa paljastua mm. Suomalaisten kansansairaudeksi josta sadat tuhannet meikeläiset kärsivät.
Varsin iso osa huumausaineista on peräisin lääketeollisuudesta. Esimerkiksi Heroiini, Amfetamiini, Extacy ja Gamma ovat kaikki lääketeollisuuden tuotteita. Hampputuotteet ovat olleet lääkekäytössä nekin jo vuosisatojen ajan. Esimerkiksi Intian terveydenhuolto on monilta osin nojannut hampputuotteisiin -ja on nyt todellakin hätää kärsimässä kun sen YK:lta saama liukuma-aika kriminalisaation toimeenpanossa on umpeutunut. Tänä päivänä mm. Hollannissa lääkäri pystyy määräämään valtion kasvattamaa kannabista lääkkeeksi potilaille. Britannia ja Kanada ovat hyväksymässä ensimmäisen kannabis-ekstraktion (Sativex) lääkelistoilleen. Yhdysvalloissa käydään jatkuvaa julkista kädenvääntöä lääkekannabiksen asemasta, monien osavaltioiden suvaitessa kyseisen ilmiön liittovaltion painostuksesta huolimatta.
- Tämä kaikki hämärtää rajusti sitä ilmaan piirrettyä rajaa lääkkeiden ja huumausaineiden välillä.
Nyt kun olen tässä suitsutellut tuon kasvin puolesta, ja saanut varmasti monelta lukijalta narkkarin leiman otsaani -haluan sanoa, että Suomessakin valloillaan oleva huumebisnes on erittäin paheksuttava ilmiö johon kuuluisi pyrkiä puuttumaan. Ongelma on siinä, että nykyisellä kontrollipolitiikalla ei kysyntää saada tapetuksi. Kiristyvä tilanne luo alati tuottoisammat markkinat, vaikka riskit kasvavatkin. Sitä mukaan addiktien elämä kurjistuu ja rikostilastot kasvavat.
Eräitä teorioita joilla nähtäisiin olevan vaikutusta laittomien huumausaineiden tarjontaan kadulla, olisi toimia niin -että miedoiksi huumausaineiksi luokitellut hampputuotteet otettaisiin valtion haltuun järjestämällä valmistus, jakelu sekä mahdollismalla luvallinen yksityinen käyttö täysi-ikäisille Suomalaisille. On esitetty että tuo mainitsemani muutos söisi rikollisten huumausaineista saamia tuloja sen verran rajulla kädellä, että se näkyisi selvästi maahantuotavien vahvojen huumausaineiden määrissä ja saatavuudessa.
Mitä tarkoitin neutraaliudella, oli se -että jättäydyttäisiin ennakkoasenteiden ulkopuolelle. Sinä keskusteluhoidon ammattilaisena ymmärrät vuorovaikutuksen ja siitä syntyvän itsenäisen ajattelun voiman. Ymmärrät niiden parantavan vaikutuksen. Oli konsepti mikä tahansa, jos se saa ihmisen ajattelemaan ja toimimaan -pitää asia olla suvaittavissa. Neutraalius on myös pidättäytymistä manipuloinnista.
kaikki oireiden hoito on, se on totta. Mielestäni lääkkeet kuitenkin mahdollistavat paremmin terapian aloituksen ja pohjalla olevan syyn läpikäynnin. Mutta kuten sanoit, olemme erimieltä, mutta kuitenkin puhumme samasta asiasta, olemme jopa samaa mieltä pohjimmiltaan, lopputulos vain on erilainen.
Työssäni kaikenlainen manipulointi on este tehdä työtä. Samoin se, että en suvaitsisi toisen elämäntapaa. Työskentelyni vapaaehtoistyössä nimenomaan vaikeuttaakin asiaa, mutta toisaalta se on haastavuudessaan rikkaus. Luulen, että suvaitsevaisuus nouseekin sitä kautta, että uskaltaa olla myös eri mieltä ja näkee monenlaista, myös pahaa. Näin ei kovin moni, mitä vastaan tulee enää järkytä ja mahdollista manupolointia tai edes hyvää tarkoittavaa neuvomista. Toki aina vuorovaikutuksessa, varsinkin hoitosuhteessa, tämä vaara on. Varmasti jos vastassani on joku ns. "heikompi", ei sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan alttiimpi ottamaan vastaan ilmeeni ja eleeni, saattaa myös minun ajatukseni välittyä vuorovaikutuksessa. En kiellä sitä. Toisaalta taas kukaan ei voi olla täysin neutraali. Olisi tylsää, jos ei olisi mielipiteitä tai omia ajatuksia, uskoa.
Ammattitaito ei poista sitä, että asioista on oltava jotakin mieltä. Onneksi kokemus "poistaa" sen, että niitä ei näytä ulospäin tai käännytä toista.
(puolikas lievimmästä annoksesta) vuosia käytettynä vaarallisempi kuin iltaisin käytettävä väsyttävä mielialalääke (kokonainen)? Siis jos tätäkin joutuu käyttämään vuosia? Itse ajattelen, että nukahtamislääkkeen vaikusaikahan on lyhyt, että se tekisi vähemmän vahinkoa aivoissa tai muualla kuin mielialalääke. Ongelmani on nukahtaminen - ei muunlainen unettomuus. Toleranssi ei siis ole 4,5 vuoden aikana kasvanut. Eikös aamulla otettu Sepram hoida riittävästi masennusta, joka on kohdallani ilmeisesti lievä, paitsi keväisin vaikeampi.
Vaikea on mennä sanomaan haittavaikutuksista tietämättä lääkettä. Kyse ei nukahtamislääkkeiden kohdalla yleensä olekaan aivoihin vaikuttamisesta vaan siitä, että ne aiheuttavat sen verran usein sivuvaikutuksia ja riippuvuutta, että olisi tärkeää selvittää ja puuttua oireisiin muulla tavoin. Sepram varmasti auttaa masennukseen, mutta miksi tarvitset niiden lisäksi myös nukahtamislääkkeen? Ennenkuin tiedän mikä lääke sinulla on käytössä, en voi sanoa haittavaikutuksista yhtään mitään. Ja uskon ja luotan, että alunperin lääkityksen mitoittanut tiesi mitä teki, että olet varmasti ihan oikealla lääkityksellä nyt. Jos sinulla ei ole sivuvaikutuksia niin ei kannata mennä muuttamaan lääkitystä. Yleensä nukahtamislääkkeitä ei kyllä noin pitkään syödä, mutta sinun tapauksessasi siihen on varmasti hyvä syy.
on Zolpidem-ratiopharm 10 mg, jota siis käytän vain puolikkaan per yö. Sepram on 20 mg per aamu.
Vuosia sitten pyysin nukahtamislääkkeen terveyskeskuslääkäriltä, koska olin kärsinyt pahasta nukahtamisvaikeudesta 5 vuoden ajan. Unihäiriön laukaisi vuorotyö ja traumaattiset perheenjäsenten kuolemat samanaikaisesti. Elämä muuttui paljon paremmaksi tämän jälkeen. En osaa nukahtaa ilman lääkettä enää. Tuntuu, että unihäiriöni oli aivan liian pitkäaikainen ja muuttui kroonisesi nukahtamisvaikeudeksi. Tulen illalla väsyneeksi, mutta tuntuu että sydän ja aivot ovat liian vireät eikä uneliaisuus voita kiihtymistilaa. Unihygieniasta tiedän kaiken mahdollisen, koska olen lukenut siitä ja noudatan sitä.
Sepram on määrätty paniikkihäiriöön pari kuukautta sitten (terv.k.lääkärillä) ja itse tiedän, että masennustakin on. Pääsen vasta elokuussa psykiatrille ensimmäsen kerran (psyk.polille). Haluan päästä käsittelemään traumaattisia kokemuksia keskustelemalla, on vain mieletön pelko, että tönkkösuolataanko psyykelääkkeillä. Onko siis unilääkkeeni turvallsiempi kuin väsyttävä psyykelääke?
saatko useinki ilmaishuumeita palkaksi
kokeiltiin erilaisia lääkkeitä,joista ei mitään apua.Elämästilanteessa,jossa olin menettänyt monta läheistä ihmistä.Aina vain joku uusi lääke,josta pahat sivuvaikutukset.Kysyin lääkäriltäni,jos voisi lääkityksen lopettaa,ei kuulemma käynyt.Nyt olen pitkät ajat käynyt vastaanotolla,otan reseptit,mutten ole hakenut yhtään ulos.Kunto parantunut huomattavasti lääkärinkin mukaan,hän vain ei tiedä lopettamisestani,ja hyvä näin.
ainakaan, jos sivuvaikutuksia. Aiheuttaa voimakasta riippuvuutta, kuten sinulle tuntuu käyneen. Oikealla psyykelääkityksellä ei todellakaan turru, parhaassa tapauksessa saat avun yhdellä lääkkeellä molempiin ongelmiisi. Kaikki tämä selviää kyllä sitten psykiatrilla. Jos lopetat nukahtamislääkkeen, se pitää tehdä pikkuhiljaa ja aluksi voi hetkeksi ahdistus lisääntyä, mutta se menee ohi. Puhu avoimesti vastaanotolla peloistasi lääkkeiden suhteen, saat varmasti sen kaikkein parhaan yhdistelmän.
...
...Jotka hukkuvat nousuveteen?
think!
läheiseni sairastui puol toist v.sitten.
Nappia kuluu,annokset nousee jopa niin suureksi
että apotek`ihmetteli asiaa,soittain hänen lääkärille.
Hän ei käytä väärin,onko joutunut pakosta "nappien"uhriksi.
Voimia sinulle ja läheisellesi!
Koita herätellä häntä todellisuuteen, vaikkapa laskemalla hänen kanssa yhdessä kuinka paljon lääkkeitä päivässä oikein menee. Kerro hänelle, että huolimatta lääkärin valvonnasta ja mielipiteistä, tilanne on luisumassa käsistä. Aloittakaa varovainen annosten alasajo, toimi sinä vaikka annostelijana jos vain siihen on mahdollisuus.
Ja tee lääkärille selväksi, että tämän pelin on loputtava. Hän ei ainuttakaan määräämäänsä nappia joudu nielemään, eikä liioin itseään niistä vieroittamaan. Läheisesi on hänelle nimi ja sotu, jotka hän kirjoittaa reseptiin. Loppu on rutiini-voivottelua.
Itselläni oli paha unettomuus viime kesänä/syksynä ja menin mielenterveystoimistoon...psykiatri ois määränny 3 eri lääkettä (remeron ahistus ja joku unilääke). Lääkäri määräs lääkkeet 15 min. haastattelun perusteella eikä tiennyt tapauksestani mielestäni tarpeeksi, sillä kävin yleensä vain psykologilla juttelemassa, eikä lääkärillä ollut enempää aikaa silloin. En syönyt yhtäkään lääkettä, sillä en halunnut olla mikään tunteeton zombie ja tiedän niiden aiheuttavan riippuvuutta, joten irtisanoin itseni töistä ja rupesin täysipäiväiseksi opiskelijaksi. Ratkaisu oli kohdallani täysin oikea ja myös uusi psykologini oli samaa mieltä :) Nyt nukun tod. hyvin eikä ole enää mitään ahistusta, psykoterapia auttoi kohdallani paremmin kuin lääkkeet!
minä menetin monta läheistä muutama vuosi sitten ja työpaikka oli henkinen keskitysleiri. ajauduin ahdistaviin aaatoksiin ja unettomuuteen myös, lääkäri määräsi jos jotain nappia. kaksi viikkoa puputimn niitä ja jätin ne pois. järkeni juoksi vielä sen verran että päätin yrittää tehdä normaalin surutyön ja päästä kaiken yli vielä jonain päivänä. kiitos perheeni ja ystävieni, vaihdoin työmaata, potkin kiukun ja surun metsässä kiviin ja kantoihin ja annoin kaikkien tunteitten vaeltaa luvalla lävitseni...kahdessa vuodessa pääsin jaloilleni ja kuulin taas keväisen linnunlaulun.tämä oli minun tarinani ja selviytymiskeinoni, ei varmastikaan silti oikea tapa jokaiselle, mutta normaalista surusta pitäisi kuulemma selviytyä ilman lääkitystä koska se kuuluu elämänkirjoon. voimia kaikille jotka odottavat sitä huomista aurinkoisempaa päivää, kyllä se koittaa.
Hienoa että sait ratkaistua ongelmasi tällä tavalla. Unettomuus ja masentuneisuus ovat usein oireita tyytymättömyydestä vallitsevaan elämäntilanteeseen. Pitäisi aina muistaa, että uutta on vaikeaa muodostaa, ellei osaa luopua vanhasta.
Psykoterapia on oiva pohdiskelun väline. Parhaimmillaan se on silloin, jos kokija ei jostain syystä kykene/halua ajatella kohtaamiaan ongelmaryppäitä.
Otan osaa menetyksesi johdosta.
Uskon sinun tehneen oikean valinnan, vaikka se ei olekaan ollut niistä se helpoin tie. Kuvailemasi taistelu tuo mieleen oman heräämiseni todellisuuteen. Kun ymmärsin, että ei ole olemassa sellaista lääkettä joka elämäni ja mieleni korjaisi. Minun oli tehtävä se itse.
Traumaattisten kokemusten yhteyteen luotu lääkeriippuvuus on hyvin, hyvin petollinen. Se on sitä muunmuassa siksi, koska monet näiden lääkkeitten vieroitusoireista muistuttavat tarkasti niitä oireita mihin lääkkeitä on määrättykin. Toipilaalle tämä on kuin happoa haavoille, usko -minä tiedän.
Hyvää ja aurinkoisempaa jatkoa sinulle
Olen iloinen puolestasi, että asiasi ovat hyvällä mallilla. On kuitenkin hyvä muistaa että on olemassa eriasteisia mielenterveyshäiriöitä. Esim vakavaa skitsofreniaa sairastava tarvitsee lääkkeensä pärjätäkseen avohoidossa, johon niin monet on työnnetty. Mielenhallinta tai itsekontrolli eivät paranna skitsofreniaa, vaan siihen tarvitaan lääkehoitoa. Jos skitsofreenikko jättää syystä tai toisesta lääkityksensä pois, katastrofi on valmis. Harhat palaavat ja voimistuvat, itsestä huolehtiminen jää pois, elämä suistuu raiteiltaan. Tämän olen valitettavasti nähnyt ja kokenut skitsofreenikon naapurina ja ystävänä.
Skitsofrenia ja muut vakavat mielenterveysongelmat ovat sen verran kovia juttuja, että niiden hoito kannattaa jättää ammattilaisille.
Tietenkin on hyvä kertoa omista kokemuksistaan, sillä joku toinen voi saada niistä uuden näkökulman elämäänsä.
Hei Layla!
Lienee sanomattakin selvää, että kuvailemasi kaltaiset, pysyväisdiagnosoidut mielenterveysongelmat ovat asioita joiden kanssa pärjääminen vaatii jatkuvan lääkityksen loppuelämän ajaksi, hieman kuten vaikkapa epilepsia tai diabeteskin.
Samantyyppinen tilanne on niillä joilla on vaikeita neurologisia häiriöitä, vaikkapa pakkoliikkeitä, tms.
Kriittinen suhtautumiseni liittyy nimenomaan avohoitopuoleen, ja siihen kuinka sen asiakkaina olevia mielenterveyshäiriöisiä hoidetaan.
ja terveesti epäröidä, jos "tuputetaan" turruttavia bentsoja, pameja tai jotain vastaavia. Itselleni lääkitys on ollut osa mielenterveyteni pelastusta. Pameista olen kieltäytynyt kokonaan vaikka kärsin myös paniikkihäiriöistä aikoinaan. Riittää, kun on tupakasta riippuvainen, ei tähän enää mömmöjä tarvita.
MD-potilaana minulla on kaksi peruslääkettä ja niissä matalin mahdollinen annostus. Nukahtamislääkkeitä kokeilin, mutta vaikutus oli plusmiinusnolla. Eli sillä kohtaa olen antanut periksi ja nappaan iltaisin yhden unilääkkeen, joka on bentso. Unirytmin säilyttäminen ja nukkuminen on tärkeämpää kuin miettiä, tulenko riippuvaiseksi vai en. Koska en halua kokea maanista enkä syvän masennuksen vaihetta uudelleen. Oli sen verran kamalaa.
En koe olevani zombie. Iloitsen ja suren, kun on niiden aika. Ja jopa hormoonit hyrräävät lääkityksestä huolimatta;) Enkä ole lihonut yhtään.