Täällä kun on naisia manipuloitu laihduttamaan viimeaikoina

Ja siitä moni saanut huonon oman tunnon ja mielen, mukaan lukien allekirjoittanut, niin kävimpä tässä puntarilla, niin eipä ole kuin 2 kiloa tullut lisää. Sekin kuukautisten takia. Ja miten se näkyy? Kiristää vähän enemmän rintaliiveissä. Että sellasta.
42345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Tuo on ihan puhdasta nestettä. 2 kiloa ei ole yhtään mitään. Saan sen puristettua puolessa päivässä itsestäni ulos jos tarve vaatii.

Ei siitä tarvitse tuntea huonoa omaa tuntoa jos on lihava, mutta on täysin epärealistista odottaa ettei sillä olisi toiselle osapuolelle eli miehille väliä tai odottaa että miehillä ei saisi olla odotuksia naisen painon tai ulkomuodon suhteen.

Onhan se nyt huvittavaa että miehen pitää hyväksyä naisen ulkomuoto joka kuitenkin on hyvin tärkeä kriteeri miehen seksuaalisuudelle, mutta naisen mitään kriteerejä ei saisi koskaan arvioida koska "tunteet".

Sori, me miehet emme ole vastuussa sinun tuntemista tunteista siitä että sinulla on paha olo sinun omista elämäntapavalinnoistasi ja painostasi tai miesten odotuksista parisuhteen kumppaniehdokkaille.

Äänestä
  • Montakohan kiloa ylimääräistä nestettä on näiden tyyppien päässä..

    Äänestä

  • Tässä malliesimerkki p*rnoteollisuuden aivopesemästä yksilöstä. Ulkoistanut oman seksiuaalisuutensa ulkoisille tekijöille kuten visuaalisuudelle. Näkee toisen ihmisen objektina. Haluaa määritellä objekstinsa koostumuksen, värin ja lisävarusteiden ominaisuudet. Tilaa nukke, muista ylläpitohuollot! Ja takuu raukeaa jos käytät väärän firman varaosia!

    2Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Tässä malliesimerkki p*rnoteollisuuden aivopesemästä yksilöstä. Ulkoistanut oman seksiuaalisuutensa ulkoisille tekijöille kuten visuaalisuudelle. Näkee toisen ihmisen objektina. Haluaa määritellä objekstinsa koostumuksen, värin ja lisävarusteiden ominaisuudet. Tilaa nukke, muista ylläpitohuollot! Ja takuu raukeaa jos käytät väärän firman varaosia!

    Läskit on vihaisia.

    Laihduta, kesä tulee.

    Kommentti sivusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Läskit on vihaisia.

    Laihduta, kesä tulee.

    Kommentti sivusta.

    Läskifoobikko parkuu😭

    Äänestä

Mikä tämä sinun fiksaatio palstasetä on näihin kuukautisiin? Nuorisolaisilla ihan tyypillinen ikäkausivaihe, mutta setämiesiässä alkaa olla epätyypillistä näin nätisti ilmaistuna

Äänestä
  • 🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

Eipä minuun manipuloinnit tehoa painon pudottamisen suhteen. Tiedän että olen ylipainoinen ja laihdutan kunhan ajallisesti mahdollista. Tämä jatkuva stressi ei ainakaan asiaan auta.

2Äänestä

Ai sitäkö se on. Minusta se on vaan sitä naisvihaa. Itselleni ei muuta tee kun saa inhoamaan miehiä täällä pikkkasen enemän.

1Äänestä
  • Läskeys on naisvihaa, itseään kohtaanko?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Läskeys on naisvihaa, itseään kohtaanko?

    Jatkuva naisten haukkuminen millaisia pitää olla. Mä en mitenkää erityisen läski ole. Eikä vttujakaan kiinnosta kenenkään miehen tai muun mielipide mun vartalosta. Olen kaunis nainen mulle aivan sama mitä muut mieltä. Miksi sellaista pitää jollain ikäväpalstalla jauhaa kuin toisten paino.

    3Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    No mutta jormaleena äläs nyt höpsi pienistä olethan sinä kaunis toki

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Läskeys on naisvihaa, itseään kohtaanko?

    Oikeastikko te vielä niinku haluatte suhteeseen tuollaisten ksipäiden kanssa. Jumauta et ukko vaihtuis nopeaa jos alkaa mua arvostella.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Läskeys on naisvihaa, itseään kohtaanko?

    Sekä näkee et täällä ei vissiin naiset oo koskaa olleet kunnollisen naisia arvostavan miehen kanssa edes suhteessa. Jos tuollainen puhu on jotenkin normaalia.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Oikeastikko te vielä niinku haluatte suhteeseen tuollaisten ksipäiden kanssa. Jumauta et ukko vaihtuis nopeaa jos alkaa mua arvostella.

    Tuopa juuri. Ei kukaan normaali yksilö huoli parisuhteeseen tapausta, joka haukkuu jatkuvasti muita. Ei huoli silloinkaan, vaikka täyttäisi itse ne sen haukkujan kriteerit. Oikeastaan varsinkaan silloin ei taatusti huoli, kun on järjellisempiäkin tarjolla (siihen ei paljoa vaadita).

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Aivan totta. En ikinä olisi miehen kanssa joka halveksii muita naisia. Olisipa vaikka mulle miten ihana. Se ei ole miehenmalli mitä haluan vaikka tyttärelleni tai pojalleni. En ikinä päästäisi elämääni myrkyllistä ihmisitä. Olen kasvanut miesten keskuudessa jotka arvostavat naisia.

    1Äänestä

  • Nykyään puhutaan "miesten yksinäisyysepidemiasta". Näitä joidenkin miesten kommentteja palstalla kun lukee, niin ei voi muuta kuin todeta mielessään, että eivät ole miehet vielä tarpeeksi yksinäisiä nähtävästi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Oikeastikko te vielä niinku haluatte suhteeseen tuollaisten ksipäiden kanssa. Jumauta et ukko vaihtuis nopeaa jos alkaa mua arvostella.

    Sinä arvostelet varmasti miehen tekemiset ja muut mutta sinun terveyteen ja miehen seksuaaliterveyteen ei saa olla huolissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Nykyään puhutaan "miesten yksinäisyysepidemiasta". Näitä joidenkin miesten kommentteja palstalla kun lukee, niin ei voi muuta kuin todeta mielessään, että eivät ole miehet vielä tarpeeksi yksinäisiä nähtävästi.

    Juu, onhan se tooosi ihme, että k.päinen käytös aiheuttaa yksinäisyyttä. Harva haluaa olla moisille edes kaveri, ystävästä ja parisuhdekumppanista nyt puhumattakaan. Vaan kun näiltä vaikuttaa kokonaan puuttuvan kyky itsereflektioon. Näille ei tule mieleenkään, että heidän omalla käytöksellään voisi olla asian kanssa jotain tekoa. Kyllähän jokainen nyt toki haluaa valita valittavan, haukkuvan, kontrolloivan, manipuloivan ylimielisen, ylemmyydentuntoisen, pomottavan komentelijan, kun voi olla ilmankin.

    4Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Sinä arvostelet varmasti miehen tekemiset ja muut mutta sinun terveyteen ja miehen seksuaaliterveyteen ei saa olla huolissaan.

    Väärin meni tuokin kuvitelma. Minua ei kiinnosta yhtään itselleni tuntemattomien miesten elämänvalinnat. Kun vaan antavat muiden elää ja olla rauhassa, eivätkä tee muille pahaa, niin tehköön omalla elämällään mitä tahtovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Sinä arvostelet varmasti miehen tekemiset ja muut mutta sinun terveyteen ja miehen seksuaaliterveyteen ei saa olla huolissaan.

    Miksi arvostelisin. Ei sellainen kuulu normaali suhteeseen. Minun terveys ja minun paino huolehdin molemmista ihan itse. Minun paino ei liity mitenkään miehen seksuaalisuuteen mutta hänen omansa voi liittyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Sinä arvostelet varmasti miehen tekemiset ja muut mutta sinun terveyteen ja miehen seksuaaliterveyteen ei saa olla huolissaan.

    Mies haluaa minua ja hänestä olen kaunis. Jos puhun laihduttamisesta sanoo ei sinun tarvitse laihduttaa. Noin vieläkö tämä huolettaa sinua?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Juu, onhan se tooosi ihme, että k.päinen käytös aiheuttaa yksinäisyyttä. Harva haluaa olla moisille edes kaveri, ystävästä ja parisuhdekumppanista nyt puhumattakaan. Vaan kun näiltä vaikuttaa kokonaan puuttuvan kyky itsereflektioon. Näille ei tule mieleenkään, että heidän omalla käytöksellään voisi olla asian kanssa jotain tekoa. Kyllähän jokainen nyt toki haluaa valita valittavan, haukkuvan, kontrolloivan, manipuloivan ylimielisen, ylemmyydentuntoisen, pomottavan komentelijan, kun voi olla ilmankin.

    Eniten huolettaa nuoret miehet ja naiset jotka kasvaa tuohon ajatusmalliin. Et tuollainen käytös on ok. Teini-ikäiset pojat ovat jo tyttöystäviään kohtaan julmia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Eniten huolettaa nuoret miehet ja naiset jotka kasvaa tuohon ajatusmalliin. Et tuollainen käytös on ok. Teini-ikäiset pojat ovat jo tyttöystäviään kohtaan julmia.

    Tuo on asia, johon kodeissa pitäisi pikimiten herätä. Olipa kyseessä sitten poika- tai tyttölapsi, niin asenteet lähtevät kotoa ja koti myös ohjaa sitä millaista sisältöä kulutetaan ja osaako siihen sisältöön suhtautua kriittisesti. Itse olen ollut jo pitkään (jo omasta teini-iästäni lähtien) hieman huolissani siitä miten vähän keskivertovanhemmat tajuavat ja ovat kärryillä lapsensa kuluttamista sisällöistä. Harva ottaa asiakseen katsoa itse niitä samoja juttuja/videoita, pelata samoja pelejä jne. jotta tietäisi ihan aidosti mille se lapsi altistuu. Pelkkä yleisellä tasolla puhuminen ei riitä, vaan pitää tietää mistä on kyse. Se hetki, kun näihin voi vanhempana vaikuttaa on niin kovin lyhyt ja se pitäisi käyttää. Sitten kun lapsi onnaikuinen tai ihan aikuisuuden kynnyksellä, niin ollaan auttamatta myöhässä.

    2Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Totta asennekasvatus lähtee kotoa. Mutta mitä voi odottaa kun monella aikuisella on jo asenteet pielessä. Karmeinta mitä olen kuullut. Niin poika pahoinpiteli tyttöystävänsä. Ja sen pojan äiti kysyi siltä tytöltä että "mitä sinä teit että se joutui sulle tekemään noin. " Aivan sairasta.

    4Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Totta asennekasvatus lähtee kotoa. Mutta mitä voi odottaa kun monella aikuisella on jo asenteet pielessä. Karmeinta mitä olen kuullut. Niin poika pahoinpiteli tyttöystävänsä. Ja sen pojan äiti kysyi siltä tytöltä että "mitä sinä teit että se joutui sulle tekemään noin. " Aivan sairasta.

    Niin. Varsinkin poikien kohdalla näkee edelleen pelottavan paljon ensinnäkin tuollaista kuvaamaasi sairasta asennetta, että myös sitä miten "pojat on poikia" ja "kyllä se siitä ohi menee, kun se kakara vähän aikuistuu". Jostain syystä monet pojat kasvatetaan ihan pumpulissa, heiltä ei vaadita mitään, eikä heidän asenteisiinsa puututa ja se todella näkyy yleiskuvassa.

    3Äänestä

Kuka mistäkin paineita ottaa. Minua nuo pistävätvain huvittamaan. En ihmettele lainkaan, etteivät ko. herrat kelpaa kenellekään. Kun ovat sokeita oman käytöksensä suhteen, niin sitten ovat. Kun ylittää riittävän pinnallisuyden tason, niin tarjolla on vain toisia pinnallisia yksilöitä, eivätkä muunlaiset katso kuin suoraan ohitse. Sitten ihmettelevät, kun on vain niitä pinnallisia, joihin heillä ei ole mitään mahkuja ja ulisevat tuota "ongelmaansa". Itse luotu ongelma, mutta heillä ei aivokapasiteetti riitä tajuamaan omaa osuuttaan. Onhan se nyt koomista.

Äänestä
  • Mitään pinnallista ei ole siinä että katsoo toisen ulkomuotoa.

    LÄSKI ei ole pinnallisuus asia.

    "Onhan se nyt koomista."

    Ainut vitun komiikka on kuvitella että miehille ei löydy muita ottajia kuin LÄSKIT

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mitään pinnallista ei ole siinä että katsoo toisen ulkomuotoa.

    LÄSKI ei ole pinnallisuus asia.

    "Onhan se nyt koomista."

    Ainut vitun komiikka on kuvitella että miehille ei löydy muita ottajia kuin LÄSKIT

    No jos et oikeasti tiedä mitä pinnallista siinä on, niin ei sinua kukaan voi auttaa. Ihan on omalla vastuullasi joko pyrkiä tajuamaan tai olla tajuamatta. Ja oma valintasihan se on. Sinähän tuon ongelmasi kanssa joudut elämään. Mutta kiitos nyt nauruista tuonkin tyhmän kysymyksen tiimoilta. 😀

    Ja siinä kuitenkin sinäkin vingut, kun et kelpaa edes niille "läskeille". Sellasta se on teikäläisten elämä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    En lukenut sun viestiä kokonaan. Ketään ei kiiinnosta munkkipossunaaman näkemykset katsos.

    Äänestä

  • Luulen et monet näistä on koukussa pornoon. Kiihottuu vaan tietystä vartalo tyypistä. Etsitään samanlaista naisvartaloa kuin niissä. Ei ymmärretä et moni perus Pirkko ei näytä pornotähdeltä. Kun kahden ihmisen seksuaallisuus parisuhteessa perustuu niin paljon muuhunkin ulkonäköön. Se on lämpöä se on rakkautta se on hellyyttä. Ei pelkää jyystöä kirkasvalolampun alla jossa arvioidaan toisen ulkonäköä.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    En lukenut sun viestiä kokonaan. Ketään ei kiiinnosta munkkipossunaaman näkemykset katsos.

    Huomaa taas miten totaalisen pihalla olet (ja koominen). Sulla ei ole harmainta haisua ulkonäöstäni ja turvaudut lapselliseen ja typerän heikkoon haukkumisyritykseen. Kukaan ei katsos ole kiinnostunut tollon näkemyksistä ja sinä todistit jo pariinkin kertaan olevasi tollo.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Luulen et monet näistä on koukussa pornoon. Kiihottuu vaan tietystä vartalo tyypistä. Etsitään samanlaista naisvartaloa kuin niissä. Ei ymmärretä et moni perus Pirkko ei näytä pornotähdeltä. Kun kahden ihmisen seksuaallisuus parisuhteessa perustuu niin paljon muuhunkin ulkonäköön. Se on lämpöä se on rakkautta se on hellyyttä. Ei pelkää jyystöä kirkasvalolampun alla jossa arvioidaan toisen ulkonäköä.

    Se nyt ihan sama ja täysin yhdentekevääkin tämän aiheen kannalta mistä sattuvat tykkäämään. Jokainen tykkää jostakin, mutta vain täystorvi kuvittelee voivansa vaatia (tai edes haluaa vaatia), että kaikkien pitäisi olla juuri sitä mistä minäminä sattuu tykkäämään. No moiset täystorvet ovat itse valinneet yksinäisen tiensä, vaikkeivät mitä ilmeisimmin kykene itse tajuamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Luulen et monet näistä on koukussa pornoon. Kiihottuu vaan tietystä vartalo tyypistä. Etsitään samanlaista naisvartaloa kuin niissä. Ei ymmärretä et moni perus Pirkko ei näytä pornotähdeltä. Kun kahden ihmisen seksuaallisuus parisuhteessa perustuu niin paljon muuhunkin ulkonäköön. Se on lämpöä se on rakkautta se on hellyyttä. Ei pelkää jyystöä kirkasvalolampun alla jossa arvioidaan toisen ulkonäköä.

    No ei varmasti ole jyystöä jos toinen näyttää ihan suklaalla ja juustolla täytetyltä porsaalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    No ei varmasti ole jyystöä jos toinen näyttää ihan suklaalla ja juustolla täytetyltä porsaalta.

    Eikä varmasti ole silloinkaan, kun toinen puhuu kenestäkään muista noin. Sä tarvitset toisen yhtä k.päisen kuin itse olet, mutta hehän taas eivät katso kaltaistasi hetkeäkään. Ikävää sun kannaltasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    No ei varmasti ole jyystöä jos toinen näyttää ihan suklaalla ja juustolla täytetyltä porsaalta.

    Itse en juurikaan toisen vartaloa edes katsele seksin aikana. Keskityn nautintoon ja sen tuottamiseen sekä tunteeseen. Mut tuohon varmaan auttaa kun laitat peilin seinälle niin voi ihailla itseäsi kun vedät käteen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    En lukenut sun viestiä kokonaan. Ketään ei kiiinnosta munkkipossunaaman näkemykset katsos.

    Tälleen sivusta totean, että näyttää kiinnostavan. Ei kukaan tuhlaa aikaansa tolleen, jos ei kiinnosta. Ihan hiton paljon siis sinua ja kaikkia kaltaisiasi näyttää kiinnostavan.

    Äänestä

Ei muuta kuin lasittuneiden katseiden riviin Mars! Vaihda välillä vasuriin niin ei tule jännetuppivaivaa. Alkaa olla jo kohta pelisaleissa täyttä. Haju vähän etoo, mutta pääasia että ruudulta näkyy pelkkää visuaalista kauneutta. Uuteen nousuun!

Äänestä

Miksi tappelette joka vtun päivä täällä toisten ihmisten ulkonäöstä. Antakaa olla. Lietsotte vain vihaa muita ja itseänne kohtaan. Sitten puratte pahaa oloa muihin.
Mutta tosiasia on, että jos vyötärönympärys on yli 100 cm, niin jotain pitäis tehdä ja katsoa totuutta silmiin. Jättää ne jatkuvat välipalat, herkut, pizzat, limpparit, oluet, makkarat yms pois ja alkaa liikkumaan.

Äänestä

Niin, sorruit itsekin tuohon "tosiasia" kantaan. Se ei ole mikään tosiasia. Tosiasia on että opettele käytöstavat äläkä arvostele toisten olemuksia. Tuo "paremman elämän" harha on iskostettu ihmisten päähän ehdollistamalla niin kuin koirat kuulee kellon kilahtavan ni kuola valuu vaikka ruoka ei haise edes. Samoin toimii p*rnoteollisuus. Syötetään tarpeeksi kauan tiettyä ihmiskuvaa niin tollot ei osaa enää edes kiihottua luomusti. Tommoset 100cm speksit on täysin teollisuuden luomia määreitä joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuka sairastuu ja kuka on terve. Ai tutkittu tieto...niin, kuka sen tutkitun tiedon olikaan kustantanut? Yleensä siellä perästä löyty joku "Pharma". Otapa ne omat aivot vaikka välillä käyttöön.

Äänestä
  • Ei tarvii olla Pharma, kun tiedostaa, että dm2, verenpaine ja kolesteroli nousee, suonet menee tukkoon, saat aivohalvauksen, uniapnean, rasvamaksan, infarktin, tai ainakin niiden mahdollisuus kasvaa.

    Äänestä

"Eniten huolettaa nuoret miehet ja naiset jotka kasvaa tuohon ajatusmalliin. Et tuollainen käytös on ok. Teini-ikäiset pojat ovat jo tyttöystäviään kohtaan julmia."

Ei pidä opettaa julmuutta. Kyllä pitää suvaita erilaisia ihmisiä.

Mutta kannattaako ohjata sellaisiin elämäntapoihin, että
- sairastuu helpommin vaikkapa diabetekseen
- ei pysty suoriutumaan fyysistä kuntoa vaativista tehtävistä
- ei pysty toimimaan sodassa
- ei pääse karkuun sapelihammastiikeriä
- jne.

Kannattaa miettiä, mikä kehon muoto on se positiivisin valinta.
Itse olen valinnut. Mutta en ole päässyt siihen. Vielä ... ehkä ensi vuonna...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja siitä moni saanut huonon oman tunnon ja mielen, mukaan lukien allekirjoittanut, niin kävimpä tässä puntarilla, niin eipä ole kuin 2 kiloa tullut lisää. Sekin kuukautisten takia. Ja miten se näkyy? Kiristää vähän enemmän rintaliiveissä. Että sellasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu