RAASEPORIN VALTIATTARET, KARO

RAASEPORIN VALTIATTARET – KARO, Osa 3/3
Kirjoittanut A.Supikoira

Minusta Karo oli kaunis ja ainakin omasta mielestäni meidän välillemme oli syntynyt luottamus ja ehkä jopa lämpöä sidontasessioiden merkeissä. Tajusin, että joku osa minusta oli selvästi toivonut, että tämä kävelyretki olisi ollut uuden vaiheen alku tuttavuudessamme.
- Minulla on ystävätär ja luulen, että teillä voisi olla hauskaa keskenänne, Karo sanoi katsomatta minuun.
Huokasin tarkoituksella ääneen.
- Minun on tunnustettava, että toivoin tämän keskustelun koskevan meitä.
Karo katsoi minua yllättyneenä ja meni sitten mietteliääksi.
- Minä sidon sinua niin kuin tähänkin asti, kunhan vain jaksat raahautua iltamiin Helsinkiin.
Karo arvasi seuraavan kysymykseni, sillä hän jatkoi:
- Olen eronnut hiljattain enkä etsi nyt mitään vakavaa. Sitä paitsi minäkin pidän enemmän sidottuna olemisesta, mutta sinä olet vain niin soma, kun sinä väriset köysissäni.
- Mukava kuulla, huomasin hymyileväni.
Katselimme taas tovin merelle. Pilvipaadet erkanivat ja ilta-aurinko pääsi paistamaan ohuen harson läpi. Ympärillämme tuoksui syksy ja yöksi saapuva sade.
- Mitkä ovat rajasi? Karo kysyi.
Lukemattomat kerrat eri ammattidominoiden puheilla kytkivät puheeni automaatiolle:
- Pidän enemmän nöyryytyksestä kuin kivusta ja rakastan olla avuttomassa tilassa. Juovia saa olla, mutta ei avohaavoja. Pidän nännien käsittelystä ja ruoskimisesta selän sekä rinnan alueelle. Piiskaamista kohtuudella, jotta voin ajaa autoa itkemättä.
- Sehän tuli kuin apteekin hyllyltä.
- Ja varmaan nyt vielä erikseen syytä lisätä, että yhdyntää eikä suuseksiä ennen kuin olemme tutustuneet kunnolla.
- Järkevää, Karo nyökytteli. - Mutta usko pois, periaatteesi saattavat joutua koetukselle, kunhan tapaat Anetten. Olen varma, että pidät hänestä.
- Ai, onko hän kaksoissiskosi? rohkenin flirttailemaan.
Karo naurahti. - Laitan sinut kohta hakemaan vitsan tuolta lepikosta.
Huokasin haaveilevasti.
- Millaisesta nöyryytyksestä pidät?
- Kenkien nuolemisesta, jalkojen palvonnasta, tyttöilystä ja vaikka palvelijana olemisesta.
Karo mietti hetken. - Eli voisit mielellään imuroida sisäkön asussa ja sen jälkeen mennä kielsi kanssa jalkoväliin?
- Sinunko? Miksipä ei? jouduin selvittelemään kurkkuani.
- Minun todellakin pitäisi pitää sinut itse, Karo mutisi. - Entä onko sinulla fetissejä? Mistä pidät naisessa?
- Jaloista. Saappaista. Sukkahousuista. Sormesta pyllyssäni. Hupuista ja suukapuloista.
Karo nyökytteli. - Kuulostaa hyvältä. Sinusta on aina tullut vastuullinen vaikutelma. Ja sinä et häpeile itseäsi, se on aina viehättävää ihmisessä–, Karo vaikeni äkisti ja jatkoi mietittyään: - En minä toki sillä, etteikö saisi häpeillä, tämä on vaikea ala elää itsensä kanssa... Tai mikäpä elämä ei olisi?
Ynähdin myöntävästi. Itse olin opetellut olemaan häpeilemättä pitkän ajan kuluessa ja opettelin edelleen.
- No mutta, Karo huokasi. - Voinko kertoa sinusta ystävättärelleni ja suostuisitko tapaamaan hänet?
- Aina kannattaa tavata ja ainakin keskustella, vastasin.
Vaihdoimme puhelinnumeroita ja Karo sanoi, että hänen ystävättärensä Anette ottaisi minuun yhteyttä samalla viikolla.
- Sitten vielä tärkein. Annetten pitää tunnistaa sinut, Karo sanoi päättäväisesti.
Nainen läimäytti polviaan niin, että minä ja Bobi -koira hätkähdimme.
- Mene polvillesi, Karo osoitti maata edessään.
Vilkaisin nopeasti ympärilleen. Pääpolulta oli rajoitettu näkyvyys paikkaan, joten kävin kiltisti maahan. Naamani oli Karon polvien korkeudella. Olisin halunnut upottaa naamani hänen viininpunaisten ja himmeästi kiiltävien urheilutrikoilla verhoiltujen reisien väliin, mutta nökötin tottelvaisesti paikoillani. Bobi katseli minua hämmentyneenä.
Karo nojautui puoleeni. Hänen musta ponihäntänsä kiepsahti olan yli ja kutitti poskeani. Huulitani karkasi pieni ihastunut henkäys ja Karo läimäytti kevyesti poskeani.
- Käyttäydy!
Karo otti ulkoilutakkinsa taskusta mustan koirien kaulapannan, johon oli upotettu strasseja. Hihnalenkistä roikkui pieni pinkki metallilätkä, johon oli laserkaiverrettu K -kirjain. Nainen sovitti pantaa kaulaani ja painoi sitten otsani hänen polviaan vasten, jotta pääsi laittamaan vyönsoljen kiinni.
Kehoni oli muuttunut hyytelöksi sillä sekunnilla, kun Karo oli komentanut minut polvilleen ja nyt tunsin olevani muovailuvahaa, jolle hän olisi saanut tehdä ihan mitä tahtoi. Lepuutin päätäni hänen polvillaan mieleni ja lihakseni lähes tahdottomassa tilassa.
Karo nousi ensin. Minä jäin polvilleni aina siihen asti, kunnes Karo pujotti pikkurillinsa kaulapannan hihnalenkkiin ja ohjasti minut seisalleen. Kasvojemme väliin jäi ehka kaksikymmentä senttiä. Karo hymyili ja iski silmää. Nainen kohensi kaulustani ja veti takkini vetoketjun ylös asti niin, että kaulapanta meni piiloon. Sitten Karo käänsi minulle poskensa ja naputti sitä merkitsevästi etusormellaan.
Koko kehoni tärisi, kun painoin kuivilla huulillani pienen s