Saattaisin mennä ihan vaan - perheen lähimpien kesken.
Toisaalta häätilaisuuteen tuo väriä sukulaiset ja tuttavat, myös pappi.
Kuulun kirkkoon edelleen, vaikken sitä niin kovin sydämen asiaksi tunnekaan.
Vieraille ja hääparille siis sellainen lounas.tapaaminen, sen jälkeen kakkukahveilla omiin oloihin ja illan jatkoille, ei koko päivän kestävää tarjoilua eikä varsinkaan kestitsemistä, eikä vieraiden piinaamista omilla ohjelmilla.
Pukeutuisin ehdottomasti sellaiseen luun valkoiseen, sillä on oma nimensä, ei nyt tuu mieleen mikä se "termi" on, siihen sekoittaisin jotain tummaa ja jopa tumman punaista, keltaistakin, =) nämä värit toisin esiin ehkä selässä, hiuksissa, vöissä, koruissa. jotain wanhaa ja jotain lainattua pitää ehdottomasti olla.
-ja joo- ei ole häitä tulossa, kunhan Unelmoin juhlista: prinseeessapäivästä!
Jos menisin naimisiin,
0
87
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2502239- 1921684
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471329Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501035- 41836
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31790Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23768Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647
