Se oli täysin

tarkoituksellista pelleilyä niihin tummatukkaisiin lyhyisiin miehiin liittyen, jotta tietty nuorempi olisi lopettanut häiriköintiään! Ja sen verran se auttoi, ettei hän enää tullut minua vastaan missään! Osaan minäkin olla inhottava ja häiriköidä ja tein sen vain siksi, että nuorempi henkilö jättäisi minut rauhaan. Totuus oli kuitenkin se, etten ole koskaan halunnut parisuhdetta yhdenkään lyhyen tummatukkaisen miehen kanssa, enkä kenenkään kanssa. Tämän tiesivät minulle rakkaat työkaverit jo silloin, kun olin heidän työkaverinsa, mikä valitettavasti loppui liian aikaisin! He olisivat osanneet kertoa tämän tiedon eteenpäin, mutta kukaan ei kaiketi kysynyt heiltä mitään koskaan, sillä muuten en voi ymmärtää sitä, miksi niitä miehiä minulle yritettiin tyrkyttää! Sellaisia avuttoman tuntuisia ne kaikki ehdokkaat olivat! Ainoa tärkeä kysymys olisi ollut, mikä olisi minulle juuri minun näköistäni elämää ja siihen olisi ollut vain yksi vastaus, saada tehdä itselle mieluisaa työtä rakkaassa työpaikassa mahdollisimman kauan ja pärjätä omillaan.
078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

tarkoituksellista pelleilyä niihin tummatukkaisiin lyhyisiin miehiin liittyen, jotta tietty nuorempi olisi lopettanut häiriköintiään! Ja sen verran se auttoi, ettei hän enää tullut minua vastaan missään! Osaan minäkin olla inhottava ja häiriköidä ja tein sen vain siksi, että nuorempi henkilö jättäisi minut rauhaan. Totuus oli kuitenkin se, etten ole koskaan halunnut parisuhdetta yhdenkään lyhyen tummatukkaisen miehen kanssa, enkä kenenkään kanssa. Tämän tiesivät minulle rakkaat työkaverit jo silloin, kun olin heidän työkaverinsa, mikä valitettavasti loppui liian aikaisin! He olisivat osanneet kertoa tämän tiedon eteenpäin, mutta kukaan ei kaiketi kysynyt heiltä mitään koskaan, sillä muuten en voi ymmärtää sitä, miksi niitä miehiä minulle yritettiin tyrkyttää! Sellaisia avuttoman tuntuisia ne kaikki ehdokkaat olivat! Ainoa tärkeä kysymys olisi ollut, mikä olisi minulle juuri minun näköistäni elämää ja siihen olisi ollut vain yksi vastaus, saada tehdä itselle mieluisaa työtä rakkaassa työpaikassa mahdollisimman kauan ja pärjätä omillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu