Mitä kuuluu ufodokumenttien salailunpoistoasialle?

Anonyymi-ap

Paulina Lunan johtama työryhmä on poistanut salaukset ufoja lukuunottamatta kaikilta tehtävänannossa mainituilta kohteilta. Lunan on joko vapautettava ufo dokumentit tai kerrottava jokin syy salauksen jatkamiseen. Asiasta ei ole paljoa kuulunut, vain pitkä selittämätön hiljaisuus.

32

472

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Hah, tyhjästä on paha nyhjästä. Mitä tuollaista kannattaa edes miettiä.

    • No, onneksi ei vielä käynyt tälle hankkeelle siten kuin kävi AAROlle. Sen lupaukset paljastui vaalilupauksiksi jotka kaikki kumottiin yksi toisensa jälkeen.

      1. Tutkitaan kaikki ja päästään kaikkialle tutkimaan. - Ei tutkittu eikä päästy.
      2. Laaditaan raportit tutkimuksista. -Ehkä laadittiin vaan ei julkaistu.
      3. Paljastetaan ufotiedot kaikelle kansalle. -Ei paljastettu mitään.

      Joko Lunan työryhmä oli alunperinkin tarkoitus vesittää tutkimukset, taikka sitten ne vaiennettiin mahtikäskyllä. Kolmas vaihtoehto on että ne ovat kesken.

      JFK:n tapaus kuului samaan sarjaan, mutta kun ensimmäisen kuulemisen julkisessa osassa paljastettiin CIA:n ja armeijan olevan salamurhan taustalla niin siihen loppui sitten paljastukset, ainakin toistaiseksi.

      Jos Trumpin meininki jatkuu ja hän pistää Amerikan sekaisin, niin siinä sivussa saattaisi jotakin tulla esiin, mutta luulenpa että demokraatit vie seuraavat vaalit suvereenisti taikka Trumpin seuraaja ei ole radikaali sekopää, mutta maailma palaa molemmissa tapauksissa lähemmäss entistä.

      Trump on yhden ainoan kerran kommentoinut "droneaaltoa" ja se tapahtui vaalien aikaan jolloin hän totesi sen olevan "jotakin muuta". Seuraavaksi asiaa kommentoi vain Valkoisen Talon kanslia joka kertoi historian naurettavimman selityksen:

      "Ne olivat testilentoja joille oli FAA:n hyväksyntä"

    • Anonyymi00002
      • Anonyymi00003

        "Ne ovat todellisia, mutta en ole nähnyt niitä"

        Obama jatkaa toteamalla, että "alieneita ei kuitenkaan säilytetä Area 51:n kaltaisessa maanalaisessa laitoksessa.

        – Ellei sitten ole jotain valtavaa salaliittoa ja tieto on piilotettu Yhdysvaltain presidentiltä", Obama jatkaa.

        Tuo on varsin selkeä lausunto siitä että hänen toteamuksensa ei perustu yleiseen luuloon Universumin elämästä vaan siihen että heillä on tieto alienien olemassaolosta Maassa.

      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Se on melkein täsmälleen sama lauasunto, jonka hän antoi toisessa ohjelmassa viisi vuotta sitten.

        https://www.youtube.com/watch?v=xp6Ph5iTIgc

        Hän väittää kysyneensä labroissa olevista alieneista ja vastaus oli, että niitä ei ole. Hän on tai ainakin esittää olevansa innostunut ufoaiheesta, mutta se on melko tyypillinen poliitikon vastaus, johon nyt ei vaadita minkään tason omistautumista.

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Se on melkein täsmälleen sama lauasunto, jonka hän antoi toisessa ohjelmassa viisi vuotta sitten.

        https://www.youtube.com/watch?v=xp6Ph5iTIgc

        Hän väittää kysyneensä labroissa olevista alieneista ja vastaus oli, että niitä ei ole. Hän on tai ainakin esittää olevansa innostunut ufoaiheesta, mutta se on melko tyypillinen poliitikon vastaus, johon nyt ei vaadita minkään tason omistautumista.

        Obama ei heittäisi läppää noin isosta asiasta ellei hän tarkottaisi sitä mitä hän sanoo.
        Vastauksen perusteella hänellä on tietoa.

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Obama ei heittäisi läppää noin isosta asiasta ellei hän tarkottaisi sitä mitä hän sanoo.
        Vastauksen perusteella hänellä on tietoa.

        Sehän on selvä. Ja on varmasti nähnytkin mutta jostain syystä haluaa tässä vaiheesssa pimittää asian.
        Kaikille muillekin USAn pressoille on kerrotte asiat sellaisena kuin ne ovat. Joku heistä paljasti asian jo muutamia vuosikymmeniä sitten. En muista tarkkaan mutta taisi olla Carter?

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Sehän on selvä. Ja on varmasti nähnytkin mutta jostain syystä haluaa tässä vaiheesssa pimittää asian.
        Kaikille muillekin USAn pressoille on kerrotte asiat sellaisena kuin ne ovat. Joku heistä paljasti asian jo muutamia vuosikymmeniä sitten. En muista tarkkaan mutta taisi olla Carter?

        Carterilla oli oma ufohavainto, ollessaan pressa. Tämä hemmo oli yksi korkeimmista miehistä jolla oli tietoa.

        Paul Hellyer (1923–2021), Kanadan puolustusministeri vuosina 1963–1967, nousi yhdeksi korkeimmista virkamiehistä, jotka julkisesti väittivät maan ulkopuolisen elämän vierailevan Maassa. Vuodesta 2005 lähtien hän antoi lukuisia haastatteluja, joissa hän vaati hallituksia paljastamaan ufo-tietoja.

        Tässä ovat hänen merkittävien haastattelujensa ja lausuntojensa keskeiset kohdat ja teemat:

        Avaruusolentojen läsnäolo: Hellyer väitti, että ainakin neljä eri lajia on vieraillut Maassa tuhansien vuosien ajan. Avaruusolentojen alkuperä: Hän totesi, että vaikka useimmat tulevat muista tähtijärjestelmistä, niin lähiplaneetoillamme on tukikohtia.
        Hän väitti, että maan ulkopuoliset olennot ovat edistäneet ihmisen teknologista kehitystä, kuten mikrosirua, LED-valaistusta ja Kevlaria.
        Huolet ihmisten käyttäytymisestä: Vuoden 2014 RT-haastattelussa Hellyer sanoi, että avaruusolennot ovat huolissaan ihmisten ydinaseiden käytöstä, joka voisi vaikuttaa koko kosmokseen.
        Hän uskoi, että salainen "salaliitto" (joskus kutsutaan varjohallitukseksi) piti UFO-salaisuuksia, ja hän kehotti erityisesti Yhdysvaltain hallitusta julkaisemaan löydöksensä.
        Henkilökohtainen havainto: Hellyer vahvisti nähneensä UFOn ja totesi nähneensä sellaisen noin 120 mailia Torontosta pohjoiseen. UFO kykeni muuttamaan sijaintiaan taivaalla tavalla, joka uhmasi perinteisiä selityksiä.

        Hellyerillä oli suorat kontaktit USA:n armeijaan, ilmavoimiin ja tiedusteluun virassaan. He vaihtoivat Naton perustajamaina tietoa keskenään aktiivisesti. Hellyer kertoi saaneensa ilmavoimien tiedustelupuolelta vahvistuksen sille että Roswellin tapaus meni siten kuin se kirjassa "The Day After Roswell" on kirjoitettu.

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        "Ne ovat todellisia, mutta en ole nähnyt niitä"

        Obama jatkaa toteamalla, että "alieneita ei kuitenkaan säilytetä Area 51:n kaltaisessa maanalaisessa laitoksessa.

        – Ellei sitten ole jotain valtavaa salaliittoa ja tieto on piilotettu Yhdysvaltain presidentiltä", Obama jatkaa.

        Tuo on varsin selkeä lausunto siitä että hänen toteamuksensa ei perustu yleiseen luuloon Universumin elämästä vaan siihen että heillä on tieto alienien olemassaolosta Maassa.

        "Tuo on varsin selkeä lausunto siitä että hänen toteamuksensa ei perustu yleiseen luuloon Universumin elämästä vaan siihen että heillä on tieto alienien olemassaolosta Maassa."

        Pieleen meni, Obama nimenomaan puhui yleisesti elämän todennäköisyydestä maailmankaikkeudessa.

      • Anonyymi00008 kirjoitti:

        Se on sinun virhetulkintasi.

        Miksi Obama sanoisi että "ne ovat todellisia mutta alieneita ei kuitenkaan säilytetä Area 51:n kaltaisessa maanalaisessa laitoksessa", jos hän puhuisi Universumista? Silloinhan hän puhuisi ilman tietoa.

        Nuo on molemmat tietoja, ei spekulaatioita. Muutoin hän sanoisi ympäripyöreästi että "uskoisin että muuallakin on elämää" Nyt hän puhui alieneista ja että ne ovat todellisia.

        Hän ei puhunut yleisesti elämän todennäköisyyksistä.

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        "Tuo on varsin selkeä lausunto siitä että hänen toteamuksensa ei perustu yleiseen luuloon Universumin elämästä vaan siihen että heillä on tieto alienien olemassaolosta Maassa."

        Pieleen meni, Obama nimenomaan puhui yleisesti elämän todennäköisyydestä maailmankaikkeudessa.

        Eikös tuo kysymys koske juurikin allieneita johon Obama tokaisee että todellisia.
        Jos kysymys olisi koskenut elämää yleensä muualla, niin olisiko se noussut ympäri maailmaa spekuloitavaksi kommentiksi.

        https://www.youtube.com/watch?v=o6zY-v4Daes

      • Anonyymi00010
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Se on sinun virhetulkintasi.

        Miksi Obama sanoisi että "ne ovat todellisia mutta alieneita ei kuitenkaan säilytetä Area 51:n kaltaisessa maanalaisessa laitoksessa", jos hän puhuisi Universumista? Silloinhan hän puhuisi ilman tietoa.

        Nuo on molemmat tietoja, ei spekulaatioita. Muutoin hän sanoisi ympäripyöreästi että "uskoisin että muuallakin on elämää" Nyt hän puhui alieneista ja että ne ovat todellisia.

        Hän ei puhunut yleisesti elämän todennäköisyyksistä.

        Kannattaisiko selvittää asiaa edes auttavasti ennenkuin panee sanoja jonkun suuhun?

        https://edition.cnn.com/2026/02/16/politics/obama-clarifies-alien-comments-scli-intl

      • Anonyymi00011
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Eikös tuo kysymys koske juurikin allieneita johon Obama tokaisee että todellisia.
        Jos kysymys olisi koskenut elämää yleensä muualla, niin olisiko se noussut ympäri maailmaa spekuloitavaksi kommentiksi.

        https://www.youtube.com/watch?v=o6zY-v4Daes

        Ai että sosiaalinen media ei paisuttele ja vääristele asioita kun kukaan ei viitsi lukea alkuperäistä tutkimusta tai haastattelua?

      • Anonyymi00010 kirjoitti:

        Kannattaisiko selvittää asiaa edes auttavasti ennenkuin panee sanoja jonkun suuhun?

        https://edition.cnn.com/2026/02/16/politics/obama-clarifies-alien-comments-scli-intl

        "Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Obama puhuu asiasta. The Late Late Show with James Corden -elokuvan näytöksessä. Hän sanoi: ”Mikä on totta, ja olen itse asiassa vakava täällä, on se, että taivaalla on kuvamateriaalia ja tietueita esineistä, joita emme tiedä tarkalleen, mitä ne ovat.

        ”Emme voi selittää, miten he liikkuivat, heidän kehityskaarensa. Heillä ei ollut helposti selitettävissä olevaa kaavaa. Ja niin, tiedäthän, luulen, että ihmiset ottavat edelleen vakavasti yrittäessään tutkia ja selvittää, mikä se on. "

        Opettele englantia. Tuo oli tunnin vanha linkki. En ole ennaltanäkijä mutta silti tuo vahvisti aiempaa sanomaani.

      • Anonyymi00012
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Kannattaisiko selvittää asiaa edes auttavasti ennenkuin panee sanoja jonkun suuhun?

        https://edition.cnn.com/2026/02/16/politics/obama-clarifies-alien-comments-scli-intl

        Jep, tätä minä arvelinkin:
        -------------
        Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama sanoi, ettei ole nähnyt todisteita siitä, että avaruusolennot olisivat olleet yhteydessä Maahan, ja selvensi kantaansa maan ulkopuolisiin olentoihin sen jälkeen, kun hänen podcastissa esittämänsä kommentit levisivät kulovalkean tavoin.
        -------------

        Eli huonosti strukturoitu lausuma Obamalta, joka sitten revittiin somessa kokonaan ulos kontekstista.

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Obama ei heittäisi läppää noin isosta asiasta ellei hän tarkottaisi sitä mitä hän sanoo.
        Vastauksen perusteella hänellä on tietoa.

        Kuka sanoo Obaman "heittäneen läppää"?
        Kuten hän itse nyt vahvistaa, hän yritti vastata pikakysymykseen ja vastauksen ulostuonti oli rehellisesti sanoen aika huono. Itse ymmärsin heti hänen tarkoittaneen siinä omaa uskomustaan elämän todennäköisyydestä.

      • Anonyymi00014
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        "Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Obama puhuu asiasta. The Late Late Show with James Corden -elokuvan näytöksessä. Hän sanoi: ”Mikä on totta, ja olen itse asiassa vakava täällä, on se, että taivaalla on kuvamateriaalia ja tietueita esineistä, joita emme tiedä tarkalleen, mitä ne ovat.

        ”Emme voi selittää, miten he liikkuivat, heidän kehityskaarensa. Heillä ei ollut helposti selitettävissä olevaa kaavaa. Ja niin, tiedäthän, luulen, että ihmiset ottavat edelleen vakavasti yrittäessään tutkia ja selvittää, mikä se on. "

        Opettele englantia. Tuo oli tunnin vanha linkki. En ole ennaltanäkijä mutta silti tuo vahvisti aiempaa sanomaani.

        Nyt sitten viittaatkin vanhaan haastatteluun kun meni metsään tämän kanssa? Mikset vain myönnä että olit väärässä sen sijaan että syytät ensin minua virhetulkinnasta, esittelet omaa versiotasi ikäänkuin totuutena (kun et ole edes vaivautunut kaivamaan haastattelua esiin), esität että minun pitäisi opetella englantia, väität virheellisesti että tieto oli vain tunnin vanhaa ja sitten vielä jotenkin yrität uskotella itsellesi että se mitä sanottiin jotenkin tukisi tuulesta temmattuja väitteitäsi. Melko ylimielistä mielestäni.

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Eikös tuo kysymys koske juurikin allieneita johon Obama tokaisee että todellisia.
        Jos kysymys olisi koskenut elämää yleensä muualla, niin olisiko se noussut ympäri maailmaa spekuloitavaksi kommentiksi.

        https://www.youtube.com/watch?v=o6zY-v4Daes

        Tässä on muuten vielä Obaman omin sanoin se tarkennus:
        "Yritin pitäytyä nopeuskierroksen hengessä, mutta koska se on herättänyt huomiota, haluan selventää. Tilastollisesti maailmankaikkeus on niin valtava, että on hyvät mahdollisuudet, että siellä on elämää."

        Varmasti tämäkin lausuma päätyy ruokkimaan lisää salaliittospekulaatiota, jonka mukaan hänet on "pakotettu" sanomaan tuo tai jotain vastaavaa.

      • Anonyymi00015 kirjoitti:

        Obama puhui sekä -että. Ei lauseita eri yhteyksistä voi jättää mainitsematta, kun ne koskevat samaa asiaa.

        Obama on puhunut sekä tiedoistaan että yleisistä käsityksistä. Tämä lausunto ei jätä tulkinnanvaraa:

        ”Emme voi selittää, miten he liikkuivat, heidän kehityskaarensa. Heillä ei ollut helposti selitettävissä olevaa kaavaa. Ja niin, tiedäthän, luulen, että ihmiset ottavat edelleen vakavasti yrittäessään tutkia ja selvittää, mikä se on. "

        Jos ne kerta liikkuu ja sitä tutkitaan vakavasti, niin heidät on silloin havaittu ja virallisesti ei tiedetä miten tuo liikkuminen tapahtuu ja sitä tutkitaan vakavasti.
        Olematonta kun ei voi tutkia vakavasti.

      • Anonyymi00016

        Ihan eri aika, ihan eri haastattelu. Tuo lainaus on viiden vuoden takaisesta haastattelusta koskien joitain määrittelemättömiä ufovideoita. Tämän hän oikeasti sanoi lausunnossaan eilen:

        ”Mutta aurinkokuntien väliset etäisyydet ovat niin suuria, että on epätodennäköistä, että luonamme olisi käynyt avaruusolentoja, enkä nähnyt presidenttikauteni aikana mitään todisteita siitä, että avaruusolennot olisivat ottaneet meihin yhteyttä. Oikeasti!”

      • Anonyymi00017
        HeIIäkoukku kirjoitti:

        Obama puhui sekä -että. Ei lauseita eri yhteyksistä voi jättää mainitsematta, kun ne koskevat samaa asiaa.

        Obama on puhunut sekä tiedoistaan että yleisistä käsityksistä. Tämä lausunto ei jätä tulkinnanvaraa:

        ”Emme voi selittää, miten he liikkuivat, heidän kehityskaarensa. Heillä ei ollut helposti selitettävissä olevaa kaavaa. Ja niin, tiedäthän, luulen, että ihmiset ottavat edelleen vakavasti yrittäessään tutkia ja selvittää, mikä se on. "

        Jos ne kerta liikkuu ja sitä tutkitaan vakavasti, niin heidät on silloin havaittu ja virallisesti ei tiedetä miten tuo liikkuminen tapahtuu ja sitä tutkitaan vakavasti.
        Olematonta kun ei voi tutkia vakavasti.

        "Olematonta kun ei voi tutkia vakavasti."

        Jos ei tutki, ei voi tietää mikä on olevaista ja mikä mahdollisesti sitä, kun taas olemattomaksi julistaminen saattaakin johtua tiedon puutteesta.

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        "Olematonta kun ei voi tutkia vakavasti."

        Jos ei tutki, ei voi tietää mikä on olevaista ja mikä mahdollisesti sitä, kun taas olemattomaksi julistaminen saattaakin johtua tiedon puutteesta.

        Näistä ufoista tehdään juurikin olemattomia siksi, että niitä voidaan tutkia rauhassa.
        Boyd Bushman kertoi ennen kuolemaansa (2014), että 39 yhdysvaltalaista oli menettänyt henkensä ufojen takaisinmallinnuksessa.
        Joten hätäily kostautuu.
        Tällainen Obaman edestakainen kommentointi väsyttää ihmiset ja se liika mielenkiinto lopahtaa.

        Tuossa otsikko runsaan viiden vuoden takaa.

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9eeee20b-acbb-4d87-b7ef-358be3736f60

      • Anonyymi00018 kirjoitti:

        Olen samaa mieltä ja siksi myös disinformaatio ja tarkoituksella leivotut "paljastetut feikit" palvelevat tätä tarkoitusta. Monen asiaan perehtymättömän mielissä yksi feikki kuittaa kaikki muutkin feikiksi.

        Työelämässä asumiseen ja rakentamiseen liittyvissä asioissa olen asioinut tuhansien ihmisten kanssa, välillisesti useiden tuhansien tavallisten ihmisten kanssa, joihin itsekin katson kuuluvani.

        Näistä ihmisistä olen tehnyt matemaattisen havainnon, joka pätee muillakin elämän osa-alueilla. Nimittäin 95% ihmisistä on sellaisia, kenen kanssa tulee hyvin toimeen, asioista voi sopia ja neuvotella, ongelmistakin.

        5% on sellaisia, joiden kanssa joutuu vänkäämään jonkin verran, heidän ymmärryskykynsä on rajoitteinen, heillä on taipumus ymmärtää väärin, he ihmettelevät selviäkin asioita, heillä on taipumus kertoa oma versio, joka sisältää epätotuuksia.

        Tähän viiteen prosenttiin kuuluu se 1%, jota voi luonnehtia lähes täysiveriseksi idiootiksi ja kuspääksi, joka huikentelee, koettaa kusettaa, ei suostu kuuntelemaan, esittää olevansa asiantuntija tavoitellen rahallisia korvauksia olemattomasta, tai jopa sabotoivat itse sanojensa tehosteeksi.

        Mutta he eivät juurikaan koskaan menesty vedätyksessä, koska heidän äly ei riitä muuttamaan valheellisia väitteitä todellisiksi.

        95% ihmisistä on siis "tolkun ihmisiä", joiden kanssa on helppoa asioida asioissa jos toisissa. Näiden lopun viiden prosentin seurasta kannattaa opetella pysymään erossa mahdollisuuksien mukaan ja se yksi prosentti on parantumaton ja voi niitä jotka sellaisen kumppaniksi tai johtajakseen saavat.

        Englannin salaisten kansioiden mukaan viidelle prosentille ei saatu selitystä ja on selvää että osa luonnollisista selityksistä ei ole todellisuudessa kelvollisia selityksiä. Ranskan GEIPAN on pykälää rohkeampi, ja jättää noin 22% havainnoista selittämättömiksi.

        Siis 68-95% on virhehavaintoja, luonnollisia ilmiöitä, laskeutumisvaloja, droneja, muita lennokkeja, heijastuksia, tahallisia feikkejä, keksittyjä tarinoita, planeetta, tähdenlento, kameraheijastuksia jne ja jokunen voi olla mielenterveydestäkin johtuva.

        Kieltämisen ylivoimaisesti suurin motiivi on uskonnollinen. Pelätään että "ufolaisia" palvotaan epäjumalina taikka että ne olemassaolollaan uhmaavat Raamatun sanomaa.

        Debunkkaamiseen syynä voi olla muitakin kuin uskonnollinen syy. Yksi merkittävältä vaikuttava syy on että he ovat häiriintyneitä elämässä heikosti menestyneitä yli-ikäisiä koulukiusaajia, jotka etsii kiusattavia tunteakseen itsensä paremmaksi ihmiseksi.

        Heidän ongelmansa on se sama, sillä heidän metodinsa ei riitä missioon kun tyhjänpuhujalla härnääjällä ei ole tietopohjaa. Pelkällä pilkkakirveellä ei pitkälle päästä, kuin ei myöskään yksittäisten rivien irrottamisella asiayhteydestään vääristellen.

        Sellaiset "kikat" toimii hiekkalaatikolla ja ehkä vielä amiksen tupakkapaikalla, mutta ei aikuisten kesken.

        USA:n presidenteille on kerrottu jotakin, mutta heitä ei ole päästetty asioiden ytimeen ja on todennäköistä että se on erittäin pieni joukko, jolla on käsitys USA:n ufotutkimuksen kokonaisuudesta ja sen kustannuksista / saavutuksista.

        He eivät siis ole parhaita asiantuntijoita. 2020 tai 2012 ensimmäisessä kongressin kuulemisessa US Navyn edustaja "möläytti" julkisessa kuulemisessa kaiken tarvittavan ufoilmiön todellisuudesta.

        Sen jälkeen alkoikin salailun ja vaikenemisen muurin rakentaminen uudelleen. Vain kongressin kuulemisten salatussa osuudessa puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä.
        Monet "syväkurkut" ovat uhranneet uransa paljastuksineen, totuuden ollessa heille tärkeämpää kuin oma ura.

      • HeIIäkoukku kirjoitti:

        Siis 78-95% ufohavainnoista ei välttämättä ole tosia. Pitää mennä takaisin matikantunnille näköjään.

    • Anonyymi00019

      Rumppi-poika sanoo haluavansa ufojulkistuksen.

      Saas nähdä tarkoittaako vastaavaa "julkistusta" kuin Epstein-asiassa, jossa hän vaalikampanjoidessaan vaati täyttä julkisuutta, mutta valituksi tultuaan käänsikin kelkkansa ja sanoo nyt jotta ei niitä kannata enempää penkoa.

      https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20211404

      • Anonyymi00020

        Trumppia ottaa päähän kun Obama meni kertomaan mehevän uutisen.
        Obama tiesi mistä siimasta vetää. Trumpin ei olisi pitänyt esitellä apinavideoita.

        Aikoinaan päivän Alfa-TV ohjelmien loputtua kanavalla pyöri video, mikä oltiin käsittääkseni kuvattu ISS- asemalta. Tuo video oli rauhoittavaa katseltavaa.
        Ei tuolta ylhäältä yksittäiset asukkaat erotu, oli presidentti tai tavallinen heppu.
        Meinaan tällä sitä että se tieto vieraasta älystä voi olla melkeinpä kellä vaan, pitääkö sitä sitten pitää salaisena, tiedä sitä.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/trump-haluaa-ufoaineistot-julkistettaviksi/9299574

      • Anonyymi00020 kirjoitti:

        Näyttää joo siltä että Trump tyhmyyksissään vahvisti Obaman alkuperäisen puheen viittaavan tietoon alienien läsnäolosta ja todellisuudesta täällä, sanomalla Obaman antaneen turvaluokiteltua tietoa.

        Se kun on silloin Trumpinkin mielestä asia näin, jos se kerta on tietoa. Obaman paikkaava ympäripyöreä lausunto tuomion pelossa ei muuta sitä alkuperäistä eikä Trumpin vahvistusta.

        Tekoälyltä pyysin kuvaa itsestäni alienina ufoaluksessa https://ibb.co/xtHt7nzm
        Voi olla että tuossa Parodontax hammastahnassakin on sivuvaikutuksia...

      • Anonyymi00021

        Ongelmana on, että Trump välittömästi samassa haastettelussa jo kielsi omaavansa tietoa avaruusolentojen olemassaolosta tai olemattomuudesta. Tässä ote haastattelusta Colaviton blogista:

        Doocy: Eli avaruusolennot ovat todellisia?

        Donald Trump: No, en tiedä ovatko ne todellisia vai eivät. Voin kertoa, että hän antoi salaisia ​​tietoja. Hänen ei pitäisi tehdä niin. Hän teki... hän teki ison virheen. Hän otti ne salaisten tietojen joukosta. Ei, minulla ei... minulla ei ole mielipidettä siitä. En koskaan puhu siitä. Monet ihmiset puhuvat. Monet ihmiset uskovat siihen. Uskotko sinä siihen, Peter?

        https://www.jasoncolavito.com/blog/donald-trump-says-barack-obamas-disclosed-classified-info-with-alien-comments

        On siis huippusalaista tietoa, että alieneita joko on tai ei ole ja jos Trumpia yhtään olen oppinut tuntemaan, hänen seuraavat yrityksensä "selventää" lausuntoa tulevat olemaan vielä sekavampia. Paitsi tietysti, jos salainen tieto olikin jokin vähemmän ilmeinen asia haastattelussa.

      • Anonyymi00023

        Näyttää olevan pönttö sekaisin:
        https://www.dailymail.co.uk/sciencetech/article-15575003/Mysterious-spikes-Earths-heartbeat-scrambling-human-brains-eerie-high-pitched-ringing.html

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Ongelmana on, että Trump välittömästi samassa haastettelussa jo kielsi omaavansa tietoa avaruusolentojen olemassaolosta tai olemattomuudesta. Tässä ote haastattelusta Colaviton blogista:

        Doocy: Eli avaruusolennot ovat todellisia?

        Donald Trump: No, en tiedä ovatko ne todellisia vai eivät. Voin kertoa, että hän antoi salaisia ​​tietoja. Hänen ei pitäisi tehdä niin. Hän teki... hän teki ison virheen. Hän otti ne salaisten tietojen joukosta. Ei, minulla ei... minulla ei ole mielipidettä siitä. En koskaan puhu siitä. Monet ihmiset puhuvat. Monet ihmiset uskovat siihen. Uskotko sinä siihen, Peter?

        https://www.jasoncolavito.com/blog/donald-trump-says-barack-obamas-disclosed-classified-info-with-alien-comments

        On siis huippusalaista tietoa, että alieneita joko on tai ei ole ja jos Trumpia yhtään olen oppinut tuntemaan, hänen seuraavat yrityksensä "selventää" lausuntoa tulevat olemaan vielä sekavampia. Paitsi tietysti, jos salainen tieto olikin jokin vähemmän ilmeinen asia haastattelussa.

        Trump mölisee jotain ja MAGA-törpöillä kusi valuu pitkin kinttuja ihastuksesta.

      • Anonyymi00024 kirjoitti:

        Trump mölisee jotain ja MAGA-törpöillä kusi valuu pitkin kinttuja ihastuksesta.

        Salaliittoteorioiden ankara epäilijä tällä kertaa politiikan parissa täällä juttelee kaunokirjaimilla nestepäästöistä.

        Jo varaktori pyhää vihaa uhkuen aikoinaan puhui eritteistä, kuten kusi, paska ja oksennus, kertoillen tarinoita tehostaakseen "omaa oksennustaan syövistä ufouskovaisista".

        Tällä kertaa siis "MAGA-törpöt" on mölisemässä. Yleensähän kutsut kirjoittajia Kremlin kätyreiksi tai Putinin trollitehtaan jäseniksi heti, jos jättää mainitsematta Venäjän tekoset ja puhuukin USA:n juonista.

        En tiedä miten sinun kehosi ja elimistösi reagoi ihastuksen tunteeseen, mutta henkilökohtaisesti ainakaan minulla ei kusi valu kinttuja pitkin silloin, eikä tule muitakaan pääsöjä hallitsemattomasti.

        Se mitä Trumpiin tulee, niin hän puhuu jatkuvasti ohi suunsa vastoin maansa ja itsensä etuja ja uskottavuutta, mutta sieltä lipsahtelee mielenkiintoisia juoruja joissa on todenperä.

        Edellisen kautensa aikana hän sanoi sen jo kautensa alussa että Persianlahdelle ei hyökätty viemään demokratiaa eikä etsimään joukkotuhoaseita, vaan sinne mentiin ottamaan öljykentät haltuun ja takavarikoitiin samalla valtion ja Saddamin rahat sekä kullat.

        Dollareita oli niin paljon että niitä kuljettamaan tarvittiin useita täysperävaunullisia rekkoja.
        Historian suurin ja vaietuin ryöstö tapahtui myös noissa kuvioissa, kun kaksi miljardia käteistä katosi rahtikoneen mukana lentäjineen.

        Kun sekä USA että Venäjä myöhemmin olivat ISISiä kaatamassa, teki Hillary ulkoministerinä pikku kepposen ja pudotutti jihadisteille valtavan asekuorman, jotka olivat Venäjän kanssa yhteenotossa.

        Vietnamin sodassa kysyttiin taistelujen keskellä nuorelta jenkkisotilaalta että onko sinulla viestiä kotiin? Värisevällä äänellä poika sanoi että "Älkää lähettäkö poikianne tänne lopettamaan sitä minkä poliitikot ovat aloittaneet"

        "Vain kuolleet ovat nähneet sodan lopun" -Platon-

        Tuossa tuo mainittu viesti
        https://www.youtube.com/shorts/2Yx1y-tX3Qk

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      99
      6084
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4792
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      98
      3055
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      28
      2863
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2125
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1516
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1067
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      86
      1039
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      126
      981
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      774
    Aihe