eli tilanne meillä tämä: ennen minä olen se ollut se haluton osapuoli meidän suhteessa johtuen siitä, että seksi kävi kipeää. Nyt olen jotenkuten oppinut uudelleen nauttimaan seksistä ja haluan sitä joskus. Ongelmana on vain se, että ennen niin yli-innokas mies ei enää halua seksiä kanssani. Hän aina valittaa, että meillä on kuollut seksielämä ja kun yritän tehdä asian eteen jotain, mies ei tule yhtään asiassa vastaan. Välillä tuntuu, että mies tahallaan kostaa minulle tai jotain. Seksiä mies kyllä haluaa, sen tiedän, mutta miten saisin miehen taas haluamaan minua? Kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Haluttomuutta
puolin jos toisin
81366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Meidän suhden on vajaan vuoden mittainen, yhteen muutettiin aika nopeasti. Seksi lähes loppui sen yhteenmuuttamisen jälkeen.
Haluja kuulemma on muttei vaan jaksa arjen paineiden keskellä.
on sitä ja tätä ja sänkyyn pitää päästä 10 aikaan. peitto korville ja unta tupaan.
rakastan ja rakastan joka päivä mutta se siitä.
SAnoo että vedä kätees jos tekee mieli.
Ja mä hullu vielä rakastan tuota naista.
Nyt olo on niin huono että harkitsen eroa, pettäjäksi en ala. omat himot alkaa häviimään kun niin usein tulee pakit.
Sille ei vaan voi mitään, ymmärrän sua.
on katkeruutta ja on vitutusta mutta ehkä se pahin on se tunne ettei puoliso halua. Moni pettää tässä vaiheessa mutta se on luusereitten vaihtoehto. Jos sitä ihan oikeesti rakastaa niin yritää, molemmat yrittää. Jos mennään vaan toisen ehdoilla ni kait se olis paras lähteä muille maille vierahille
että jos ei halua tyyliin ikinä seksiä ni ei siinä kauheesti oo mitää tulevaisuuttakaa.. kuka muka jaksaa olla silleen,ei kukaan(siis ainakaan melkein) Seksi on niin tärkee osa suhdetta.Mulla itellä on melkeen niin et jos kumppani ei pysty miellyttää mua sängyssä ni en pysty jatkaa.. ehkä joidenki mielestä kuulostaa tyhmältä mutta niin se vaan on ja tulee olemaan.En tietenkään tuomitse heti ekasta kerrasta mutta myöhemmin..jos ei ota sujuakseen.
jokin pikkutuhma juttu hänelle, laita itsellesi jotain seksikästä päälle ja tee romanttinen tunnelma...niin on se ihme jos yli vilkas seksi ihminen ei sitten jo herää ;)
ei ole muuten kunnossa ei seksielämääkään välttämättä saa kukoistamaan jollain koltuilla! voi olla että siitä voi alkaa sen asian käsittely jos hyvin käy..
minusta suhteen pitää olla muutenkin suhtkoht kunnossa jotta ainakin nainen pystyy itseään tyydyttävään seksielämään. jos toista oli mies tai nainen ei seksielämä kiinnosta on siinä jotain tapahtunut. esim liikaa pakkeja tai kipuja tai tuntee tulevansa hyväksi käytetyksi tai että aina joutuu "suoriutumaan" ikään kuin se seksi olisi vain toisen vastuulla. molemmat sitä seksiä tekevät.
sekaisin menin tuosta..
totta se on, että jos suhde ei muutenkaan toimi niin ei välttämättä seksikään ainakin suhteen terveys vaikuttaa seksiin.
kysyisit sitä suoraan mieheltäsi?
silloin kun seksi aiheuttaa kipua niin ei todellakaan tee mieli! se on selvä! kerro ihmeessä oma tilanteesi täytäähän miehen tajuta että jos on kipeetä niin ei siloin halua. ja sinun tulee myös tajuta että mies pääsee kosketuksiin syvimpiin tunteisiin seksin kautta. joten miehelle se on ollut kova paikka kun ei saa seksiä, koska siinä mies kokee olevansa ehyt ja rakastettu! miehesi on loukkaantunut. kinperä tilanne teillä!
jospa voisit jotenkin sovitella asiaa? miltä se tuntuisi jos itse tekisit aloitteen. ilman että vaatisit heti seksiä. mieskin tarvitsee hellyyttä huomiota ja arvostusta. ota kamppansa ja koskettele miestäsi ohimennen jonkun viikon ajan. ehkä kun saat miehen tuntemaan että sinä huomioit häntä voi hän uskaltaa lähestyä sinuakin. ehkä ensimmäisistä miehen kosketuksista ei vielä kannata alkaa hihkua nyt sitä seksiä vaan nauttia vain ensin lähellä olosta. jos pääsette henkisesti lähelle sitten fyysisesti lähemmäksi ja ehkä sitten saatte sellaisen yhteyden että voitte puhua seksistä ja alkaa sitä harrastaakin..
miehelle tulee sanoa konkreettisesti mitä haluat eli vaikka se ei kuullosta romanttiselta niin tyyliin esileikkiä 10-15 min mikä tarkoittaa että ..ja sitten kerrot esimerkkejä mistä pidät..
Ettisin uuden äijän. Vittuux sun tarvii ruinaa silt huomioo, se vaan mököttää lapsellisesti. Yx exä mulla alko mököttää kun en suostunu sen lempiasentoon, et se siitä.
Moi!
Toi haluttomuus tuntuu olevan tosi yleistä.
Ainakin omalla kohdalla se on jokapäiväistä.
Olemme olleet muutamia vuosia yhdessä. Mieheni on ollut aika haluton -kuulemma kaikissa suhteissaan. Nykyään minä en halua häntä enää ollenkaan.
Hän on ollut se haluton osapuoli.
Olen saanut tarpeekseni -hehheh! -eli ei kiinnosta enää.
Hän on torjunut minua kuin tuholaismyrkyttäjä.
Olen siis 'kuollut' eli myrkytetty.