Rakasta minua?
Miksi et sitten
Anonyymi-ap
28346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kerro
No jos pakko kirjoittaa jotain. Lupasin itselleni etten enää tänne kirjoita varmaan kuukauden ollut kirjoittamatta. Olen tuhlannut niin paljon energiaa turhaan haihatteluun ja toivoisiin. Eikä sekään auta kun sattumalta joskus nähdään niin et ole näkevinään. Voin kertoa että ei ole ollut ketään muuta mutta luovutin. Olen tehnyt kohtuudella kaiken voitavani hyvän maun rajoissa ja järkeillyt sen jälkeen itselleni että nyt olen tehnyt kaiken ja turha miettiä enää koska asiat meni miten meni. En halua miettiä liikaa enää joskus tuntuu että kaikki naiset aina vaan haluaa leikkiä tunteillani. Tulee jo ihan hälläväliä olo ja ei enää mihinkään hyvään enää uskokaan. Usko sinäkin jo että olen paha ja ilkeä ihminen joka ei halua kuin hyötyä muista. Ihan sama niinhän ne kaikki muutenkin luulee en jaksa edes välittää enää.
Pitääkö sulle antaa
Onko oikeasti oma toimintasi ollut niin selkeää ja hyvää, kun nyt annat ymmärtää?
En tarkoittanut sitä. Ala nyt heti sitte pottuilemaan kun vastasin. Tauko teki hyvää ja lähden takaisin tauolle. Vaistailkoot muut lisää.
Ei ole koska jännitti niin pirusti.
Mä nyt väitän että sä et oot paha niiku tossa ite sanot. Ei ei, et ole. Et edes puoliksi. -joku muu
Ei se ollut pottuilua
Tiedätkö miksi toinen vaikuttaa nyt välinpitämättömältä? Voisiko olla, että olet loukannut omalla käytökselläsi?
Vain jos sinäkin haluat minua muuten ei.
On se mahdollista ja tilanne on nyt siinä pisteessä että on kyseenalaista kannattaako tätä enää jatkaa tässä on nyt sellainen lukko että ei näköjään kertakaikkiaan henkilökemiat kohtaa.
Ei kai se henkilökemioista ole kiinni, vaan jostain ihan muusta. Vaikuttaa siltä, että saatat tietää mikä on loukannut, mutta et halua myöntää toimineesi mitenkään väärin... Vai?
Olen varmasti loukannut mutta en tarkoituksella. On ollut joskus huonoja päiviä ja suutuksissani olen voinut olla aika välinpitämätön. Mitään tiettyä asiaa en muista mutta jos olen oikeasti ollut mielestäsi töykeä ja loukannut niin pyydän sitä anteeksi.
Niin olet. Itse sanoit sen, paha ihminen.
Miksi kirjoittelet paholaiselle?
Eihän tämä ole kekkeruusi enää tosikaan tämä palstasedän proosirn perässä roikkuminen. Naiselta facepalm
Vastaa nyt
Rakastan.
Miten hemmetissä voi vastata joku tietty joka tunnistaa ittesä ja sut tästä?
Ei aloituksen tarkoitus ole oikeasti tavoittaa kaivattua. Sen tarkoitus on saada kommentteja mahdollisimman monelta, että aloittaja saa leikkiä mielessään, että niistä parhaimmat on just siltä oikealta mieheltä.
Onko tämä sinun uhriutuminen juontamalla mitä näissä palstaäijän aloituksissa harrastat mielestäsi normaalin ihmisen toimintaa? Tällä kertaa se edes sitä paitsi väittänyt olevansa nainen, sinulla on selvästi tästä asiasta ja näistä aloituksista joku todella synkkä pakkoajatus. T naiselta
Koska sä oot noita ja epäluotettava tyyppi
Onkohan noin... sivusta
Siis mitä epäsosiaalisia hylkiöitä täällä käy avautumassa näihin palstaäijän aloituksiin?
Ei mun rakkaudella ole merkitystä.
Kuka ketä mun kohdalla tarttis toisen osata rakastaa mua eipä ole sellasta tullu vastaan joka siihen pystyis kun taustat tietää kaikki narsisteissa on ollu se kiva seurata kuinka itse tuhoavat elämänsä omine vaatimuksineen saavat ensin sen mitä itse haluavat sen jälkeen tulee ne todelliset vaatimukset osaavat kauniisti esittä muuta kuin ovat siihen asti ennen kuin ovat saaneet haluamansa pinta pitää olla virheetön ja kiiltävä kallis kulissi kaikki on hyvin ja näyttää kauniilta kullissin nurja puoli elämä ei millään tavalla vois onnettomampaa ollakkaan helpoin tapa erottaa narsisti massasta tyrkyttää aina itseään muille kun on niin mahdoton ihminen että muilla on hankaluuksia sietää edes hetkeä silti löytyy niitäkin hölmöjä tai idiootteja jotka haluaa uhrata aikaansa moisiin en suosittele tapoina yleensä pelkästään tapoja joista on lähestulkoon mahdotonta luopua vaika ei luonteeltaan narsisti olisikaan niilä tavoilla on niin helppo elää saa aina haluamansa tai niin ainakin olettavat en ole koskaan oppinu tietävätkö edes mitä haluavat sen tiedän että mikään moiselle ei riitä mu mikäkö se voisi maailmassa riittääkään kun maailma on vaihtoehtoja pullollaan joillekin toinen toistaan parempia ja joillekin taas toinen toistaan huonompia kannattaa opetella hakukriteerit hyvin että osaa vaihtoehdoista valita edes sen parhaan mahdollisen miksi musta tuli pikkutarkka niiltä osin vaadittu aina enemmän kuin mitä/mihin itse pystyvät turha uhrata aikaa pettää kuitenkin sen kaltainen nainen yleensä poikkeuksetta itse aina ensimmäisenä
Kuka niin sanoo?
Rakastin, mutta hän ei sitä halunnut ottaa vastaan!