Janne Antin

Janne valittaa isoon ääneen kohtelustaan Orimattilassa. Totta toinen puoli ainakin. Jannehan itse ei ole juuri missään viihtynyt. Mutta itse k.o koulua käyneenä voin todeta, että kiusaaminen oli jokapäiväistä eri muodoissaan. Vaihdoin myös kauemmaksi kouluun niin silti ne hirveät puheet seurasivat sinnekin perässä. Olen ihan tavallinen tyyppi, mutta sekin oli liikaa. Toki olin aikuisopiskelija. Riitta Väisäsen kannattaa myös olla hissukseen nyt ettei osu omalle kohdalle samaa touhua.
181730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Juu ei yllätä...

Äänestä

Surullista että vieläkin noin ahdasta mieltä ,Ihmiset ovat kaikki saman arvoisia olipa sitten homo tai hetero .Luuleeko hetero olevansa parempia ihmisiä.Toivotaan että maailma vielä joskus ymmärtäisi ihmisarvon. Toivon Jannelle kaikkea hyvää.

3Äänestä

Niin minäkin toivon Jannelle kaikkea hyvää mutta ihmiset ei ole tasa-arvoisia eikä tule olemaan.

2Äänestä
  • Olikos se joku yksityisyrittäjä ja joskus takapajuisilla paikkakunnilla yksinyrittäjät joutuvat ankaran mustamaalaamisen kohteeksi, ehkä yleisemmin somessa. Paikkakunnilla taitaa olla sellaisia omia nettisivustoja. Eräs kampaajanainen oli joutunut tällaisen kohteeksi ja sitten joku hevosyrittäjänainen. Jostain syystä yksinyrittäjät ovat jopa tälläkin palstalla eniten hyökkäyksen kohteina.

    Äänestä

  • Juuri tuohon asiaan yritetään taas kehitellä jotain estettä mutta tuskin sekään etenee mihinkään. Kiusaamisesta piti tehdä rikos eli että se on väkivaltaa eli henkistä väkivaltaa, mutta ei sekään edennyt. Kai jotkut on sitä mieltä että sananvapauden takia on oikeus kirjoitella mitä tahansa, jopa valheita ja kunnianloukkauksia. Ainakin persut on tätä mieltä mutta kyllä se toinenkin laita tällaista harrastaa aivan kiitettävästi.

    Äänestä

Mihin siellä Orimattilassa vanhempien aika menee kun eivät katso lastensa perään? Nyt Iltasanomissa video kun siellä ajelevat mopoautoilla tämän tontin vierestä. On ilmeisesti joskus puuttunut meteliin niin kosto elää. Kun toimittaja oli tekemässä haastattelua niin sinäkin aikana käytiin miehen roskis kaatamassa. Eikös erään tunnetun laulajan vainoajakin ollut tuolta paikkakunnalta. Tai no oli, koska medisssa ikä, sukupuoli ja paikkakunta mainittiin. Se joka oli vain uhonnut että ei lopeta koskaan vaikka sai jo yhden tuomion.

Äänestä
  • Onko tuo joku hevospitäjä kun nimi tuollainen eli Orimattila?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Onko tuo joku hevospitäjä kun nimi tuollainen eli Orimattila?

    Niin, olisiko Pukkila sitten pukkipitäjä? Pukkeja on monenlaisia.

    Äänestä

Poistettiinko tästä kun kirjoitti että Iltasanomien jutussa on video kun siellä ajellaan mopoautoilla. Video on tuon Jannen kuvaama. Mikä voisi olla syy että poistettiin?

Äänestä

Jokainen vastuuseen tekemisistään, nuorisosta ja Jannekin.Miksiköhän vanhemmat ei välitä mitään .

Äänestä

On se kyllä kumma.Että ei saada kuriin noita häirikkö kakaroita.Pitäis vanhempien vähän olla tietoisia mitä jälkikasvu puuhaa.Ei oo hyväksyttävää tuollainen häirintä.Poliisin pitäis puuttua moiseen.Jannelle hyvää jatkoa häirinnästä huolimatta.Toivottavasti tuohon löytyy ratkaisu

Äänestä

Miksi Janne muutti Helsingistä takaisin Orimattilaan ?

Äänestä

Antin myi sen Orimattilan talon, en tiedä minne muutti.

Äänestä

Talvella puhui että aikoo muuttaa pois Suomesta.

Äänestä

Janne osti pien lento koneen ja porhaltaa maailman ympärys matkalla.kuljettaja,kukas muu kun kokenut Janne.

Äänestä

Lähti varmaan Espanjaan?

Äänestä

Ihrakasa kyn lähti orimattilasta ilmaa saastuttamasta niin orimattilassa voidaan taas hyvin eikä kaupunki enää voi huonosti.

Äänestä

Ihmeen hiljaa on malttanut olla. Sikäli olis kiva kuulla häntä kun on hyvä puhuja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Janne valittaa isoon ääneen kohtelustaan Orimattilassa. Totta toinen puoli ainakin. Jannehan itse ei ole juuri missään viihtynyt. Mutta itse k.o koulua käyneenä voin todeta, että kiusaaminen oli jokapäiväistä eri muodoissaan. Vaihdoin myös kauemmaksi kouluun niin silti ne hirveät puheet seurasivat sinnekin perässä. Olen ihan tavallinen tyyppi, mutta sekin oli liikaa. Toki olin aikuisopiskelija. Riitta Väisäsen kannattaa myös olla hissukseen nyt ettei osu omalle kohdalle samaa touhua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu