En ole tarkoituksella

vaikea. On jotain traumoja ja huono itsetunto. Mielestäni pärjään aika hyvin, niistä huolimatta, vaikka jotkut asiat ovatkin vaikeita.
14450
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

No mutta hyvä!

Äänestä

Tää voisi olla kynästäni. Hienoa, että on muitakin jotka pärjää vaikeuksista huolimatta!

Äänestä

Mä olen omaksunut sellaisen asenteen, että mä teen asioita itselleni sopivaa vauhtia, ja suhtaudun itseeni kärsivällisesti ja myötätuntoisesti. En toki odota vastaavaa ymmärrystä muilta, tämä on sisäinen asia.

1Äänestä
  • Hyvän asenteen olet omaksunut. Pikku hiljaa eteenpäin!

    Äänestä

Et ole kuule ollenkaan ainoa, joilla tuollaisia ongelmia on. Vähän surullista se, että pärjää täällä, kun pitäisi saada olla hyväksytty juuri sellaisena, mitä on.

Äänestä

Monilla ihmisillä on isojakin vaikeuksia, se on hyvä muistaa.

1Äänestä

Molemmat ovat asoita joita sä voit itse työstää. Kukaan muu ei sun itsetuntoa korjaa kuin sä itse. Samoin traumat ei saa antaa niille valtaa. Otat ojat elämästäsi ja itsestäsi. Toki tulee hetkiä milloin kaikki romahtaa ja muistuu mieleen. Mut aina voi nousta uudestaan. Tehnyt sen niin monta kertaa. Pystyt siihen. Meillä on yksi elämä siitä voi yrittää tehdä edes itselleen hyvän. Itsesi takia.

2Äänestä
  • Trauma on trauma juuri siksi, että se hallitsee sinua, sinä et hallitse sitä. Eihän muuten mistään traumasta puhuttaisikaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Trauma on trauma juuri siksi, että se hallitsee sinua, sinä et hallitse sitä. Eihän muuten mistään traumasta puhuttaisikaan!

    Se ei tarkoita, etteikö sitä voisi ainakin yrittää hoitaa. Ymmärsin myös niin, ettei pidä antaa sen trauman hallita liikaa, vaan minimoida se vaikutus mahdollisuuksien mukaan, eikä ainakaan antaa sen määrittää itseä.
    Ihminen on kuitenkin paljon muutakin, kuin yksittäinen asia tai asiat ja voi yrittää keskittyä enemmän niihin.
    Sivusta

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Se ei tarkoita, etteikö sitä voisi ainakin yrittää hoitaa. Ymmärsin myös niin, ettei pidä antaa sen trauman hallita liikaa, vaan minimoida se vaikutus mahdollisuuksien mukaan, eikä ainakaan antaa sen määrittää itseä.
    Ihminen on kuitenkin paljon muutakin, kuin yksittäinen asia tai asiat ja voi yrittää keskittyä enemmän niihin.
    Sivusta

    Sen tekee terapeutit ja psykiatrit. "Otat ojat elämästäsi ja itsestäsi." <-- tuo ei ole mikään neuvo ihmiselle, jolla on oikeasti traumoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sen tekee terapeutit ja psykiatrit. "Otat ojat elämästäsi ja itsestäsi." <-- tuo ei ole mikään neuvo ihmiselle, jolla on oikeasti traumoja.

    No joo, minä olin eri kommentoija ja kirjoitinkin, että voi yrittää hoitaa ja nimenomaan ammattilaisen avulla.
    Tuo oli vähän mielestäni myös typerästi sanottu, "että ottaa ohjat".

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sen tekee terapeutit ja psykiatrit. "Otat ojat elämästäsi ja itsestäsi." <-- tuo ei ole mikään neuvo ihmiselle, jolla on oikeasti traumoja.

    Minulla on traumoja itselläni. Ja olen oppinut elämään asian kanssa. Yritin vaan olla tsempaava. Itse olen päätänyt joskus etten anna niiden pilata elämääni. Mut voitte loputtomiin pahoittaa mielenne vääristä sanavallinoista ja päteä sekä epäillä. Tai sitten voitte koittaa alkaa elää. Asenne kysymyksiä. Hyvää jatkoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sen tekee terapeutit ja psykiatrit. "Otat ojat elämästäsi ja itsestäsi." <-- tuo ei ole mikään neuvo ihmiselle, jolla on oikeasti traumoja.

    Ei kukaan muu loppujenlopuksi muuta ihmisen ajattelua kuin ihminen itse. Joo ammattilaiset voi auttaa. Itseäni terapia vei alaspäin velloin vanhoissa asioissa ahdistuin niistä. Halusin elää elämääni eteepäin enkä menneessä. Joillekin se varmasti sopii.

    Äänestä

Jumala korjaa traumat ja haavat. Usko Häneen tekee sinusta uuden ihmisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

vaikea. On jotain traumoja ja huono itsetunto. Mielestäni pärjään aika hyvin, niistä huolimatta, vaikka jotkut asiat ovatkin vaikeita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu