Metsälammen Manta täällä, terveisiä Lapista, ihan tunturin kupeesta. Löysin tämän ikäihmisten kerhon ihan sattumalta, Kittilän sairaalassa kölliessäni pienessä morfiinihumalassa. Aika tulloo pitkäksi. kun ei pääse koikkelehtimaan, kun molemmat lonkat on rikki.
Niin, katselin mäenlaskua telkkarista ja siellä tultiin tunturin syrjää alas pitkin ja poikin, välillä ketarat kohti taivasta välillä ei. Hypittiin ja tehtiin voltteja, etuperin ja takaperin ja jos päästiin alas ehjänä, saatiin mitali kaulaan. Kultainen, hopeainen tai pronssinen, mutta sitten ne sano, että ne on kaikki vain läkkipeltiä, maalattu vain eri väreillä.
No laskiaisen kunniaksi minäkin innostuin ja suurella vaivalla laahasin pulkkani pienen mäen päälle, istuin kelkkaan ja voi sitä vauhdin hurmaa! Pitkiä pellavia huusin. Sitten tulikin puu vastaan. En tiijä oliko se näre vai petäjä. Sitten mie vain makoilin kinoksessa ja välillä oli pimeää, välillä näky tähtiä, välillä revontulia ja välillä planeettoja. Taisin nukahtaa, kun heräsin siihen, että joku aasialainen tihrusti kasvojani ja puhua pälpätti jotain outoa kieltä. Kun en osannut vastata sille se vispasi puhelimen anorakkinsa taskusta ja alkoi soittaa ja kohta minua tultiinkin moottorikelkalla hakemaan.
Tien varressa odotti lanssi ja sillä ajettiin kovaa vauhtia hyvinvointialueen keskukseen Kittilään. Siellä kiltinnäköinen eteläsaamelainen hoitaja pisteli minuun piikkejä. silitti ja taputti ja opetti joikhaamaan. Nukkua en saanut vaikka, kuinka väsytti.
Taisi olla ihan vihoviimeinen kerta, kun Manta lähtee pulkkamäkeen. Ei ainakaan koskaan enää lumilautailemaan.
Positiivista tässä kaikessa oli se, että opin joikhaamaan. Vonkavaaran Valtterin kanssa harjotellhan joka ilta sitten kun pääsen kotiin sairaalasta.
Niin, katselin mäenlaskua telkkarista ja siellä tultiin tunturin syrjää alas pitkin ja poikin, välillä ketarat kohti taivasta välillä ei. Hypittiin ja tehtiin voltteja, etuperin ja takaperin ja jos päästiin alas ehjänä, saatiin mitali kaulaan. Kultainen, hopeainen tai pronssinen, mutta sitten ne sano, että ne on kaikki vain läkkipeltiä, maalattu vain eri väreillä.
No laskiaisen kunniaksi minäkin innostuin ja suurella vaivalla laahasin pulkkani pienen mäen päälle, istuin kelkkaan ja voi sitä vauhdin hurmaa! Pitkiä pellavia huusin. Sitten tulikin puu vastaan. En tiijä oliko se näre vai petäjä. Sitten mie vain makoilin kinoksessa ja välillä oli pimeää, välillä näky tähtiä, välillä revontulia ja välillä planeettoja. Taisin nukahtaa, kun heräsin siihen, että joku aasialainen tihrusti kasvojani ja puhua pälpätti jotain outoa kieltä. Kun en osannut vastata sille se vispasi puhelimen anorakkinsa taskusta ja alkoi soittaa ja kohta minua tultiinkin moottorikelkalla hakemaan.
Tien varressa odotti lanssi ja sillä ajettiin kovaa vauhtia hyvinvointialueen keskukseen Kittilään. Siellä kiltinnäköinen eteläsaamelainen hoitaja pisteli minuun piikkejä. silitti ja taputti ja opetti joikhaamaan. Nukkua en saanut vaikka, kuinka väsytti.
Taisi olla ihan vihoviimeinen kerta, kun Manta lähtee pulkkamäkeen. Ei ainakaan koskaan enää lumilautailemaan.
Positiivista tässä kaikessa oli se, että opin joikhaamaan. Vonkavaaran Valtterin kanssa harjotellhan joka ilta sitten kun pääsen kotiin sairaalasta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Onkohan tämäkin taas joku vanha, "uusi palstalla"?
Mahtaa olla tai sitten ei.
Talviurheilu on kyllä aika vaarallista vanhuksille.
Hauska juttu ! Huumoria on liian vähän palstalla. Kiitos Manta !
Kuka sitten oletkaan . . . Saako siellä sairaalassa joikhata ?
Vai vasta sitten Valtterin kanssa, kun kotiin pääset.
Hyvää paranemista sinulle !
No opetti siellä joikhamaan kun morfiinia piti säästää. Tulee halvemmaksi kun potilas hoitaa itse itsensä.
Mie siirryn kyllä sitten kaunoluisteluun, kunhan lonkat ovat taas ehjät. Myö Valtterin kanssa voitais harrastaa paritanssia jäällä, joikhaaminen taustamusiikkina.
Olen miettinyt että taidan keskittyä kaunoluisteluun. Vonkavaara saa alkaa treenaamaan partnerikseni jäätanssiin. Kunhan lonkat taas ovat ehjät, niin voimme alkaa harjoittelemaan tuossa Metsälammen jäällä.
Mie laitan tyllimekon ja paljettitrikoot ja tiukan yläosan joka loistaa kuin revontulet. Ei haittaa vaikka olen noin 125 kiloa ylipainoinen, ei se Vonkavaarakaan ole mikään keijukainen. Se voi laittaa vaikka pilkkihaalarin päälleen ja sukia tukkansa vesikampaukseen. Ai niin, e sillä taida riittää tukkaa vesikampaukseen, justiinsa vain päälaen yli pari haituvaan.
Manta ja Valtteri jäällä, ahmat ja ilvekset huokailee ihastuksesta. Porot seisovat rivissä ja taputtavat kavioitaan. Taivaalla loimuaa kaikki maailmankaikkeuden värit. Me joikhataan ja tanssitaan jäätanssia, tehdään piruetteja kuolevaa joutsenta.
Sitten kun ollaan tanssittu itsemme näännyksiin, onkin aika tehdä pienet kupit. Vonkavaara voi jäädä yökylään ettei joudu lusimaan rattijuoppoudesta.
Manta taas tässä ja nyt ne pelaa jotain sutimispeliä, ei mitään meikäläiselle. Kohta alkaa yhdistetty ja se olisi ihan sopiva pohjoisen tytölle, kun onhan sitä hiihdetty ja hypätty nuorena ihan tarpeeksi sekä suksilla että ilman. Mutta kuulemma siiheen on kuulemma naisilta pääsy kielletty!
Kyllä se minua niin kummastuttaa että ketarat päin taivasta saa naiset tehdä vaikka mimmosia voltteja ja laskea laudalla ja suksilla kumpareratoja tuhatta ja sataa mutta yhdistetty hiihto ja hyppyrimäestä laskeminen ei ole naisihmiselle sopivaa. Joka päivähän me tunturissa harrastettiin, varsinkin kersoina. Koulumatkatkin talvella oli yhtä yhdistettyä, hiihtoa ja hyppyriä ja sudensilmiä jotka kiiluivat pimeydessä puiden lomasta.
Myö Valtterin kanssa kanssa hiihdettiin yhdessä kouluun naapureita kun ollaan. Se oli miun hellu jo silloin.