Työttömiä ja pitkäaikaistyöttömiä

Anonyymi-ap

Työttömät maksaa paljon kunnalle, ensin tuet ja sitten valtiolle kovat sakkomaksut ja monilla päiviä on kertynyt vuosikausia
Maksaa maltaita ja siihen lisäksi ulkomaalaisia tuhansia joita jo neljä vuotta elätetty suurilla kuluilla

Eikä mitään toivoa muusta kun työpaikat vaan vähenee, konkursseja ja irtisanomisia

20

570

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Sanopa ehdotus mitä sille voi tehdä. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin löytää työpaikkoja. Hallitukset on jo vuosia sössineet työllisyystilanteen. Ja taas mennään vissiin äänestämään ja luottamaan paskapuheisiin.Työnantajat suosii jo eläkkeellejääneitä osissa työpaikkoja.Ja maahanmuuttajia. Kantasuomalaiset jätetään oman onnensa nojaan. Mitä sekin oli kun kehdattiin kirjoittaa,että kun ulkomaalainen lähti maatalosta töistä niin suomalaisia ei voi ottaa kun niistä ei ole mihinkään ,näin karkeasti sanottuna.

      • Anonyymi00003

        Jengi vaahtoo hallitusta ei hyvää päivää🤣🤣. Hallitus ei niitä työpaikkoja lisää, vaan me normaalit ihmiset lisäämme työpaikkoja/niitä perustetaan. Ootkos kuullu että ku ihmiset perustaa yrityksiä nii sehän työpaikkoja lisää ku ihmisiä palkataan kyseiseen yritykseen, olkoot yritys vaikka autohuolto taikka kipsilevyjen valmistamiseen. Ja ihmiset senku itkee et hallituksen syytä.

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Mutta hallitus aiheuttaa sen että ei kannata perustaa mitään.

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Mutta hallitus aiheuttaa sen että ei kannata perustaa mitään.

        Ja ootkos kuullu että elämäs ei pärjää jos ei ota riskejä. Kyllä moni muuki on alottanu tyhjästä.

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Jengi vaahtoo hallitusta ei hyvää päivää🤣🤣. Hallitus ei niitä työpaikkoja lisää, vaan me normaalit ihmiset lisäämme työpaikkoja/niitä perustetaan. Ootkos kuullu että ku ihmiset perustaa yrityksiä nii sehän työpaikkoja lisää ku ihmisiä palkataan kyseiseen yritykseen, olkoot yritys vaikka autohuolto taikka kipsilevyjen valmistamiseen. Ja ihmiset senku itkee et hallituksen syytä.

        Ei hyvää päivää -kirjoittelija taitaa olla joku kakara,tai muuten vain helvetin naiivi,ehkä joku kultalusikka persiissä syntyny omassa kuplassa elävä kokoomus idiootti.

      • Anonyymi00009
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Ja ootkos kuullu että elämäs ei pärjää jos ei ota riskejä. Kyllä moni muuki on alottanu tyhjästä.

        Työpaikkoja ei muodostu jos kilpailu on miinuksella ja pahasti.

      • Anonyymi00010
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Ei hyvää päivää -kirjoittelija taitaa olla joku kakara,tai muuten vain helvetin naiivi,ehkä joku kultalusikka persiissä syntyny omassa kuplassa elävä kokoomus idiootti.

        Ihan kuule vaan tiedoksi että kyllä enne vanhaanki perustettiin firmoja ilman hallitusta. Ja mihin nykyää hallitusta tarvitaa ku itte perustetaan firma ja palkataan

      • Anonyymi00011
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Työpaikkoja ei muodostu jos kilpailu on miinuksella ja pahasti.

        Nii mutta sitä varten saa pankista lainaa et pääse alkuun.

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Ja ootkos kuullu että elämäs ei pärjää jos ei ota riskejä. Kyllä moni muuki on alottanu tyhjästä.

        https://www.verkkouutiset.fi/a/kotouttamisessa-iso-ero-viro-sai-pakolaiset-toihin-suomi-ei/#282e0ba8

        Virossa yritystoiminta on niin paljon helpompaa, että sielä riittää hommia pakolaisillekin.

        Suomi keskittyy leikkaamaan ja kiristämään. Erityisesti yrityksiä kohtaan on rakenteellinen viha, koska Suomi vihaa kaikesta hienosta puheesta huolimatta markkinataloutta.

        Me olemme wannabe-kommunistivaltio.

      • Anonyymi00016
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Ihan kuule vaan tiedoksi että kyllä enne vanhaanki perustettiin firmoja ilman hallitusta. Ja mihin nykyää hallitusta tarvitaa ku itte perustetaan firma ja palkataan

        Ennekin perustelitte yrityksiä kun ei ollut hallitus jarruttamassa perustamista sääntelyineen, lakeineen.. Nyt on.

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Nii mutta sitä varten saa pankista lainaa et pääse alkuun.

        "Nii mutta sitä varten saa pankista lainaa et pääse alkuun."

        Sai ennen. Nyt ei pankki anna lainaa niin helposti kuin kuvittelet.

    • Anonyymi00002

      Työnantajien asenteissa paljon parantamisen varaa

    • Anonyymi00004

      heti ku perustatte firman, niin täällä yksi pitkäaikaistyötön vailla vakinaista ja naista. osaan kaikkea ja halvalla lähtee. rattopojaksi en enää tällä iällä ala, muuten käy ala kun ala. t:kyrpiintynyt olemaan valtion holhottavana

      • Anonyymi00018

        Vinkiksi että voit katkaista pitkäaikaistyöttömyytesi yrittäjänä.

        Toiminimi on sellainen josta pääset eroon helposti esimerkiksi puolen vuoden rupeaman jälkeen. Osakeyhtiö aiheuttaa kelan kanssa ongelman kun palaat kortistoon.

        Lisää aiheesta:

        https://www.suomi.fi/yritykselle/muutokset-ja-kriisitilanteet/yritystoiminnan-loppuminen/opas/yritystoiminnan-lopettaminen

        ...mutta nyt se vaikkapa 5 vuotta kestänyt pitkäaikaistyöttömyytesi on poikki ja olet tuoreena kortistossa, jolloin tes-palkatun paikan hakeminen on huomattavasti helpompaa.

        Terv. nimimerkillä "Näin katkaisin oman putkeni ja kirjoittelen tätä työnantajan koneella"

      • Anonyymi00021
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Kiitos tiedosta! olin toimarilla 5vuotta. firma konkurssiin henkilöjohtaisiin syihin vedoten. luottotiedot palautuvat vasta 3vuoden päästä. muuten kyllä laittaisin toimaria pystyyn. olis yritysideaakin taas. mielummin menen toisen rengiksi, ei tarvitse pyörittää kokoajan firman asioita yötä päivää päässänsä. on itselle henkisesti paljon mukavampaa. tietenkin tienaa huonommin, mutta kepeämpi leipä kelpaa kyllä. lopetin kaikki addiktioni, niin työttömän korvauksilla pärjää ihan hyvin. tosin olen tällä hetkellä kuntouttamassa omatoimisesti itseni taas veronmaksajaksi työelämään. olis tässä vielä vielä vuosia työelämää jäljellä. jalat vielä liikkuu ja kädet heiluu. pää on pehmee, mutta työkalut pysyy näpeissä. joten antaa mennä vaan.

    • Anonyymi00005

      Hyvinvointialueet ja työllistymispalveluiden siirtyminen valtiolta paikkakunnille ovat semmonen salajuoni ujuttaa paikkakuntaliitoksia helpommin läpi. Hyvinvointialueet kutistavat entisestään muita palveluja ja kun paikkakunnat joutuvat aiempaa enemmän maksamaan työttömistä valtiolle saadaan paikkakuntien tulotkin ahtaammalle. Etelä-Satakunnan työllisyysalueella lienee sellainen jako, että Rauma ja Eurajoen kunta menevät yhteen kuten myöskin Eura, Säkylä ja Huittinen. Kolmen viimeksi mainitun kimppa selittyy varmaan silläkin, että niiden seurakunnilla on tai tulee olemaan yhteinen talouspäällikkökin. Eri asia vain, mikä olisi luontevin keskus näiden kolmen kesken. Säkylän kirkonkylä olisi näppärimmällä sijainnilla, kun taas Huittinen ja Eura olisivat muuten näppärimmät vaihtoehdot. Pohjois-Satakunnan työllisyysalueella jako varmaan tehdään niin, että Pori, Harjavalta ja Kankaanpään kaupunki jäävät keskuksiksi ja muut mainitun työllisyysalueen paikkakunnat yhdistyvät niihin näppärimpien asiointiyhteyksien mukaan. Toki jos Kokemäki saataisiin tuohon Kaakkois-Satakunnan kimppaan, saataisiin lisää perusteluja Säkylän kirkonkylän valitsemiseen kyseisen kimpan hallinnolliseksi keskukseksi. Tai jos Huittinen ja Kokemäki menisivät kimppaan Lauttakylän ollessa se keskus ja sitten Eura ja Säkylä menisivät kimppaan Euran kirkonkylän ja Kauttuan ollessa se keskus.

    • Anonyymi00012

      Huomattavasti kalliimaksi tulee miljonäärit joka kiertelee veroja. Yksi kansanedustajakin tulee valtiolle kalliimaksi kuukaudessa kuin työtön vuodessa

    • Anonyymi00013

      Jos 1700 luvulla olis ollu työttömiä ja maattu vaan kotona nii ne olis viety väkisin töihi ja oltu siä hautaan asti. Ei nykyajan nuoriso kestä työntekoo, ennen oli miehet rautaa mutta tänä päivänä ei voi ku nauraa et miten laiskoja ollaan.

    • Anonyymi00015

      Työttömyys on Jumalan armolahja. Sitä ei anneta kaikille. Nauttikaa.

    • Anonyymi00019

      Tekoälyn kirjoittama aloitus

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1208
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe