YLE:n uutistoimitus on käynnistänyt nettisivuillaan laajan ”uutiskampanjan” Ukrainan sotaan liittyen. 12.2. uutisoitiin siitä, kuinka Muskin Starlinkin käytön estämien venäläisiltä on johtanut tilanteen kääntymiseen rintamalla. Ukraina hyökkää ja Venäjä menettää alueitaan. Asiantuntijana artikkelissa oli mm. kenraalimajuri Pekka Toveri.
Tiistaina 17.2. uutisoitiin venäläisten valtavista tappioista. Venäläisten sodankäynti perustuu miehistön uhraamiseen ja kuolleita tulee tällä hetkellä enemmän kuin uusia sotilaita. Asiantuntija oli amerikkalaisen ajatushautomon tutkija Michael Kofman. Hänen asiantuntemuksensa perustui siihen, että hän käy jopa kolme kertaa vuodessa rintamalla Ukrainan puolella. Hän käy siis kuulemassa Ukrainan armeijan tilannetiedotuksia, joista jopa läntiset toimittajat ovat todennet niiden olevan silkkaa propagandaa.
Tänään todistettiin puolestaan Venäjän sotateollisuuden olevan kehnoa ja tehotonta. Frontelligence Insight niminen tietäjäorganisaatio oli selvittänyt, että uuteen asetehtaaseen tulevat koneet ovat kaikki Italiasta, Saksasta, Taiwanista ja Britanniasta peräisin. Aika erikoista, kun ottaa huomioon, että tällaiset koneet ovat EU:n ankaran vientikiellon alaisia.
Tässäkin artikkelissa asiantuntija on kenraalimajuri Pekka Toveri. Hänen mukaansa Orešnik ohjukset ja muut hypersooniset ohjukset, joita lännessä ei osata valmistaa, eivät todista mitään Venäjän aseteollisuuden tasosta. Parempi todiste on kuulopuhe, jonka mukaan uusimpiakin venäläisiä panssareita ammuttaessa länsiaseilla ”lopputulos on aina sama. Tykkitorni lentää kahdenkymmenen metrin korkeuteen.”

Vastaukset 16
Vanhimmat
Uutisoinnin lähtökohta se, että Ukrainan on voitettava sota. Montako kertaa Toveri on ollut oikeassa ennustuksineen?
Kyllä sen tietää kenen lauluja Yle ja media Suomessa laulaa. Realisimi on kadonnut ajat sitten ja eletään mielikuvitusmaailmassa. Nokitellaan itänaapurille niinkauan, että saadaan ne niskaamme ja sitten syytellään, että nehän aloitti. Aivan samoin, kuin Ukrainankin kanssa. Kuka muistaa enää, mitä Ukraina teki venäläisalueille Itä-Ukrainassa? Vedet, sähköt katkaistiin, sosiaaliturva lakkautettiin, venäjän kielen puhumisesta rangaistiin kiduttamalla tai kuolemalla jne. Näitä kauheuksia tehtiin Ukrainan toimesta ENNEN Venäjän puuttumista asiaan.
Suomi on propagoinut oman tarinansa Ukrainan sodasta; siihen ei kuulu tosiasioiden kertominen vaan hokema "Ukrainan on voitettava sota".
Edellisissä viesteissä kuvattuja sodan alkamisen syitä ei kerrota mediassa, ei myöskään sitä ettei Ukrainassa ole sananvapautta, eikä oppositio voi toimia.
Suomalaiseen mediaan ei voi luottaa!
Ylellä on oikein mainoksia, miten luotettava uutislähde se on.
Onneksi Venäjän "uutisiin" voi! Ei muuta kuin lähde sinne totuutta kuuntelemaan! 😊
Yle, tuo valtamedian suuri saatana!
Kuvio on kuitenki se, että Yle on luotettavuusmittarilla ykkönen Suomessa, kun parempaakaan ei ole tässä propagandatilanteessa. Odotellaan, kunnes joku uskaltaa nostaa kädet pystyyn ja avata maamme mediatilanteen täysin auki. Mikähän taho se voisi olla. Ulkomaalainen?
Se luotettavuusmittari on yhtä luotettava kuin Yle itse.
Kuka sitä luotettavuusmittaria on mainostanut?
Suposta lähtenyt tutkijanainen jo sanoi, että supoakin kehoitettiin antamaan Venäjästä uhkaavampi kuva kuin mitä todellisuus on.
Suomi on informaatiosodassa samassa poterossa Ukrainan kanssa.
Samat uutiset ympäri maailmaa vapaissa uutistoimistoissa.
Paitsi Suomessa.
Suomessa on joitakin toimittajia, jotka pystyvät tosipohjaiseen journalismiin, mutta vaikuttaa siltä ettei heillä ole valtuuksia vapaaseen toimittamiseen?
Yle toimii kuin paraskin maksettu ajatushautomo
No jaksuhalit sulle
Venäjällä loppuu asiantuntijoiden mukaan ohjukset ensi maanantaina, Venäjän talous romahtaa tiistaina tai viimeistään 2040-luvulla , Kadyrov kuolee taas ja Venäjän tappiot ovat 5,3 miljoonaa.
Luulltavasti tämän vuoden aikana alkaa valehtelu medioissa loppua ja totuus kaikesta tulee julki. Jenkkien julkaisut alkavat pudottaa dominoita ympäri maailmaa. Ylekin saa sitten syödä ylenantonsa kokonaan. Ja kansalaiset huomaavat, miten he ovat olleet joukkohypnoosin alaisia. Paljastukset tulevat koskemaan myös Suomen kellokkaita.