Muistatteko kuinka mahtavan suosion Forssassa sai 1970-luvun kulttileffa Lämäri?!?! Määkin kävin sen kattomas silloin leffateatterissa 3 kertaa.
Forssan entiset lätkänpelaajat
Anonyymi-ap
8234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvä leffa , Vorssakin oli siihen aikaan kunnon Hockey Town. Nyt enää varjo niistä päivistä tämä kylä kaikin tavoin. Enää Suomi-sarjan pohjilla kyntää Fops eikä saa enää erätauolla Hakalan piirakoita tai makkaraakaan.
Mainittakoon vielä että viimeisiä suuruuden aikoja oli 90-luvulla kun Aaltosen Jarkko pisti oikein urakalla lättyä vastustajan maalirautojen väliin ja Fopsi oli divarin eliittiä (eli nykyisen mestiksen).
Hakalan lihis nakeilla lämmitti käsiä ja mahaa sillon 1970-luvulla kun kuplahallilla oli hieman kylmä.
Kyllä! Ja tunnelma oli muutenkin mahtava!
Voi sanoo etä todellakin kupla oli revetä muutamassa pelissä kun huuto ja into oli niin suuri!
Lopulta kupla repesi tai lösähti. Ehkä riemu oli liian suurta kuplassa. Mitäs siitä, oman kuplan ulkopuolella on hyvä elää. Maailmankuva avartuu kummasti.
Et ilmeisesti kokenut noiden 1970-luvun huikeiden tunteikkaita pelejä!
Eikö ollu Fopsilla joku huikee ketju johon kuului Helkearo, Uusi-Hakimo ja oliko Merta?