Green Bay Packaging yksityiskone Savonlinnassa

Anonyymi-ap

Heräsin aamulla lentokoneen meluun. Aistin korvillani, että kyseessä ei ollut paikallisten kauppakamarinulikoiden julkisin rahoin tuettu propellikoneen lento Helsinkiin, vaan korskea oikealle eliitille sopiva yksityisjetti tai puolustusvoimille kuuluva huippumoderni vakoiluvehje tahi kenraalin kuljetin. Tässä kohtaa kirosin lentomelua!

Tarkastin asian Flightradarista ja ällistyksen kummastus oli suuri, kun kyseessä oli kuin olikin oikea yksityiskone Ameriikan Yhdysvalloista asti. Kone oli lähtenyt Savonlinnasta 8.04 kohti Dresdeniä. Savonlinnaan se oli saapunut Green Baysta Yhdysvalloista sunnuntaina. Pienen salapoliisityön jälkeen paljastui, että kone on Green Bay Packaging yhtiön johdon yksityiskone! Mitä businessta kone teki Savonlinnassa?

Oli aamukiljut mennä väärään kurkkuun, kun tuon tajusin. Kyseessä on perheomisteinen suuryritys. Useimmille tuttu voi olla NFL seura Green Bay Packers.

Mutta millä asioilla koneen matkustajat olivat?
- Hankkimassa SaPKon urheiluportfolioonsa?
- Hankkimassa pahvikoneen huoltoa Andritzilta?
- Ostamassa UPM:n vaneritehdasta?
- Hiomassa jonkin innovaatioon perustuvan Nohevalla syntyneen startupin hankintaa?
- Aistimassa Savonlinnan ainutlaatuista tunnelmaa ja kulttuuria?
- Hakemassa jotain poikkeusyksilöä toimitusjohtajakseen?
- Investoimassa Retrettiin?

Tämä operaatio yritettiin salata. Miksi?

12

369

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      MIllä tunnuksella lensi?

      • Anonyymi00004

        N409GB

        Pienellä stalkkauksella paljastuu tuo, kenen yksityiskone. Toki emme tiedä kyydissä olleita. Sunnuntaista tiistaihin olisi aika lyhyt loma.


    • Anonyymi00002

      Vahvasti vaikuttaa, että ollut lomalento Kyöstin mökille.
      Siellä lomailevat ei uutisissa huutele käynneistään.

    • Anonyymi00003

      Hyvä aloitus.
      Lisätieto olisi mielenkiintoista.

    • Anonyymi00005

      captain Leinonen lennätti vieraita katsomaan Olympialaisia Paul Wahlin kannella 15000€ / h

      • Anonyymi00006

        Siinäpä taas savolaista huumoria makeimmillaan! Eivät pysty samaan muut Suomen heimot alkuunkaan!


    • Anonyymi00007

      Ja taasen tietämättömiä vedätetään!!!
      N409GB on vuoden 2020 mallia olevan Gulfstream G500 jonka omistaa Hanging Valley Aviation LLC ja joka vuokraa koneitaan sitä tarvitseville,,,

      Lennellytkin tänäkin vuonna vuonna jo pitkin ja poikin jenkkejä, kaikki tiedot löytyvät julkisista rekistereistä ja pidemmältäkin ajalta jos rekisteröityy palveluihin.

      • Anonyymi00009

        Kaivappa syvemmältä! Rekisterissä omistajaksi merkitty tuo taho, mutta pienellä kaivamisella operaattori ja konetta käyttävä taho löytyy. Nuo LLC:t on kuoria näille!


    • Anonyymi00008

      Kysymys aloittajalle!

      Oliko mainitsemasi aamukilju omatekoista vai erään paikallisen yrittäjän tekemää?

      • Anonyymi00010

        Nätkin notkeaa. Kolmesti lapottua, neljästi hiilihapot kaadeltu ja kahdesti suodatettua ja loppusokeroinnilla kuplitettua Mehukatti tonkkiin ja Lidlin vissypulloihin. Tarjoilulämpötila 8 astetta. Ihan omatekoista.


    • Anonyymi00011

      Kone saapui Savonlinnaan maanantaina 16.2 noin klo 12.00 paikallista aikaa ja lähti keskiviikkona 18.2 noin klo 8.00 paikallista aikaa. Savonlinnaan kone saapui USA:n Green Baysta. Savoninnasta kone meni Dresdeniin ja euroopassa "palloili" parissa kaupungissa ja lähti Stutgartista takaisin Green Bayhin 21.2

      https://ibb.co/N2LnP7h8
      https://ibb.co/SwXKH1cc

      • Anonyymi00012

        Olen tutkinut asiaa ja julkaisen kansalaisjournalistisen raporttini tänne lähipäivinä. Sanon vain, että isoja asioita on liikkeellä. Näistä on viitteitä julkisuudessa sekä kaupungin päätöksissä. Merkkttäviä omaisuusjärjestelyjä on menossa. Tähän sanon vain, että Grazissa, minne kone Dresdenistä meni on Andritzin pääkonttori.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      121
      2553
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1862
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      76
      1050
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1001
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      915
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      884
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      878
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      801
    Aihe