TÖRKEYDEN HUIPPU !

Anonyymi-ap

Lesken-eläkkeitten leikkaaminen,
on tuomittava teko hallitukselta,

naisilla siis vaimoilla on yleisesti noin 50 % pienemmät palkat kuin miehillä
ja suurempi vastuu peheen mustaki huolenpidosta kuten laten kasvatuksesta, ja holehtimisesta heidän hyvinvoinnistaan, myös kodin siisteydestä ym kodin asioista , kuin miehillä, vanhan ajan miehet toi vain rahan kotiin ja vaimo huolehti töissäkäymisestään ja kaikesta kodin asioista ihan kalustamista myöten, ym kuten puolet peheen LAINOISTA oli aina myös vaimon nimissä, siis vaimo osallistutäysipainoisesti myös lainojen takaisin maksuun,
kuinka hallitus KEHTAA suunitella noin törkeää leikkausta,
onko hallituksen mielestä kiva sitten kasoa kun leskesijääneet vaimot raahautuu sossun luukulta elantonsa hakemaan,
missä on hallituksen omatunto ja JÄRKI,


onko mitään JÄRKEÄ että pienituloinen vaimo joutuu sitten kelan luukulta hakemaan toimeentulosa jos häneltä leskeneläke leikataan pois,

onko politikot tulleet oikeesti hulluiksi,
jotain järrekä pitäisi olla perheen äideilleki turvata toimeentulo jos se kerran on oman puolison taholta tuleva tuki !

JOS aikoinaan laki olisi suuniteltu toisin että naisetki saa sen suuruista palkaa kuin miehetkin jolla ihminen tulee omalla työllään toimeen, niin sitten jotensakki ymmärtäisi ylimääräisen laskeneläkkeen leikkaamisen,
mutta kun naisilla on nykyisinki pienemmät palkat kuin miehillä, mutta suurempi vastu perheen toimeentulosta ja lasten koulutuksesta ym huolenpidosta,

nyt vanhukset on tosi vihasia noin TYHMÄLLE suunitelmalle
sisä -politiikassa !
MIELIPIDE ja SUURI HUOLI HALLITUKSEN IDIOOTTIMAISESTA SUUNITELMASTA LEIKATA LESKEN_ELÄKKEITÄ !

TÖRKEYDEN HUIPPU !

58

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00002
    • Anonyymi00003

      Leskeneläkkeet pitää poistaa

      Julkisella alalla naiset maksavat samat veroprosentit ja eläkeprosentit kuin miehet

      Ja monet miehet eivät saa eläkettä lainkaan

      Miesten aikaisempi kuolema on geneettinen eikä elämäntapa

    • Anonyymi00004

      Halooooo,
      hallitus rikkoo raamatun sanaa
      jos leikkaa leskeneläkkeitä,

      raamtta KÄSKEE pitämään leskistä huolta,

      HYVÄKSYYKÖ KRISTILLISDEMOKRAATIT
      SARI ESSAIJA LESKEN ELÄKKEITTEN LEIKKAAMISEN ??????????????????????

      ENTÄ RÄSÄNEN ,,, hyväksyykö leskeneläkkeitten leikkaamisen
      vaikka PAASAA RAAMATUN SANAA jopa ameriikkaa myöten ????????????

      • Anonyymi00014

        Vastauksia vaaditaan ,,,

        Sari Essaijalta
        ja
        RÄSÄSELTÄ he kuitenki edustaa RAAMATUN TOTUUTTA ,,,,,,,,,,,,,,,,,

        Raamattu käskee pitämään laskistä huolta,,,,
        HALOOOOOO !!!!!!!!!!!!!!!


    • Anonyymi00006

      Älykäpiömpää palstaa tuskan täällä on kun hulluhäirikkö pistää tulemaan sosdemiaa

    • Anonyymi00007

      Tässä sitä nyt ollaan

      haluaako hallitus ENTISTÄ ENEMMÄN KÖYHIÄ SURKIMUKSIA

      SOSSUN LUUKULLE ?????????????

      onko hallitus tullu oikeesti HULLUKSI ????

    • Anonyymi00008

      Tämä eiole maaninen linthärikkö vaan keleestä pre-härikkö

    • Anonyymi00009

      En ole kokaan perehtynyt lesken eläkkeeseen kun olen joskus eronnut.
      Olen ollut sellaisesas käsityksessä että leskeneläkettä saa vain se puoliso jonka tulot ovat olleet pienemmät kuin kuolleen puolison.
      Jos taas lesken tulot ovat olleet suuremmat kuin kuolleen puolison, ei leskeneläkettä saa.
      Onko käsitykseni väärä vai oikea?

      • Anonyymi00015

        Kyllä se noin ON aina ollukki,
        mutta nyt ne meinaa pienituloisiltaki leikata lesken eläkettä,
        siinähän EI ole mitään JÄRKEÄ, nämä pienituloiset lesket JOUTUU SITTEN SOSSUN LUUKULTA HAKEMAAN ELANTOSA
        joten NYT kyllä HALLITUKSELLA
        PÄÄSSÄ VIIRAA ja PAHASTI ,


        aivan käsittämätöntä politiikkaa !!!


    • Anonyymi00010

      Omituinen.

      Varmaankin joskus viiskytluvulla ollut hyvä juttu. Silloin oli kotirouvia paljon. Ja net oli kusessa, jos elättäjä kuoli.

      Tavallaan ollut seksistinen eläke, tätä nykyä tasa-arvo. Leski voi olla mies, tai nainen.

      Nykyisin täysin tarpeeton, ajat muuttuneet. Hyvin vähän kotirouvia, liki kaikilla työurat. Sukupuolesta riippumatta.

      Noita rahoja pitäis kohdentaa tarveharkintaisesti tarvitseville. Yleensäkin tarveharkintaa pitäis käyttää enenpi. Silloin etuuksia voi suunnata niitä tarvitseville. Tätä nykyä miljonääritkin voivat saada hirmuisia leskeneläkkeitä.

      Sama juttu lapsilisissä ja monissa muissa asioissa.

      Varmasti leskeneläke on kiva saada. Eri asia, kuinka monelle se on välttämättömyys.

      =DW=

    • Anonyymi00011

      Suomen julkinen velka on nyt tasoa 240-250 miljardia Euroa ja kasvaa vuosittain sekä on peräisin ulkomailta !?

      Tällaisen perinnön me annamme tuleville sukupolville !?

      Eikö tämäkin ole törkeätä, eli siirtää velat lapsille !?

    • Anonyymi00012

      Se on yksi hallituksen järjetön päätös, joka ei ratkaise yhtään talousongelmaa.

      • Anonyymi00016

        EI ratkase todellakaan,
        HULLUMMAKSI menee
        sitten tulee kauhee VIRTA UUSIA KÖYHIÄ SOSSUN LUUKULLE
        onko sitten hallituksen KIVA katsella kun PIENITULOISET LESKET JONOTTAA laumoittain myös sossun luukulta rahaa elääkseen ja selviytyäkseen menoistaan,
        nyt ne kuitenki selviää OMAN PUOLISONSA TUELLA eivätkä rasita sossu ja kelan ja valtion rahaa,

        nyt on hallitukseen päässy täysin SEKOPÄITÄ liian korkeaan virkaan, kunkusi hölskyy jo niitten aivoissaki,


        HUOMATKAA

        ELÄKE AHASTOT ON näitten enteisten työntekijöitten palkasta kerrytettyjä ja sijoitettuja rahoja EI OLLENKAAN VALTION RAHAA

        MIKSI LESKENELÄKETTÄ PITÄISI LEIKATA
        kun siitä EI VALTIO HYÖDY YHTÄÄN MITÄÄN,
        päivastoin TULEE LISÄÄ KÖYHIÄ SOSSUN LUUKULLE HAKEMAAN VALTIOLTA RAHAA ELÄÄKSEEN ,

        MISSÄ ON HALLITUS HERROJEN JÄRKI
        SITÄ EI TAIDA OLLA OLEMASSAKAAN

        kun NÄIN HULLUJA leikkauksia suunittelee ,


        haloo
        SARI ESSAIJA ja RÄSÄNEN MISSÄ ON JÄRKI


        ja missä teillä on raamatun totuus, onko unohtunu raamatunsanaki,
        vaikka Räsänen kävi ameriikassa paasaamassa raamatun totuuksia, mutta UNOHTUUKO omat köyhät lesket kotimassa kokonaan ja heidän toimeentulonsa vaikka RAAMATTU KÄSKEE pitää leskistä huolta ????????????????????????????


      • Anonyymi00021

        Tuo ylläoleva velka johtuu vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !? Lähinnä vasemmiston toimesta !?

        Suomen julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen ovat maailman korkeimmat eli 57% !?

        Eikö ole törkeätä, siirtää velat lapsille !?

        Onneksi EU-komissio ja IMF pakottavat meidät pienentämään alijäämää sekä leikkaamaan julkisia menoja !!


    • Anonyymi00013

      Leskeneläke on jäänne siltä ajalta kun naiset eivät käyneet töissä, vaan olivat taloudellisesti riippuvaisia puolisostaan. Yksinhuoltaja joutuu tulemaan toimeen ilman toisen palkkaa, saa korkeintaan osan lapsiin menevistä kuluista elatusmaksuna, maksaa asuntolainansakin yksin, joka vaikuttaa suuresti muuhun kulutukseen, joten tuo leskeneläke on "ylellisyys" nykymaailmassa ja joutaa romukoppaan. Tietenkin naimisissa olevat sitä puolustaa, mutta ei kai naimisissa oleminen ole mikään oikeus saada enemmän kuin muut. On kummallista, että leskeneläkettä maksetaan vielä senkin jälkeen kun lapset ovat täysi-ikäisiä, siinä todella outo härpäke, kyllä aikuisen tulee tulla toimeen omillaan ilman kuolleelta puolisolta saatavaa eläkettä. Ja jos ei omia tuloja ole, saa yhteiskunnalta elannon tukimuodossa.

      • Anonyymi00025

        Avioliiton perusteella vuonna 1975 tai sen jälkeen syntynyt saa leskeneläkettä 10 vuoden ajan. Sitä maksetaan kuitenkin vähintään siihen asti, kun nuorin lapseneläkettä saavista lapsista täyttää 18 vuotta. Leskeneläkettä saa loppuelämän ajan, jos leski on syntynyt ennen vuotta 1975 (tai jos puoliso kuoli ennen 1.1.2022). Leskeneläke päättyy kuitenkin silloin, jos leski solmii uuden avioliiton alle 50-vuotiaana.
        Avoliiton perusteella myönnettyä leskeneläkettä maksetaan siihen asti, kun nuorin yhteinen lapsi täyttää 18 vuotta.
        Ylläoleva tieto kopsattu täältä: https://www.tyoelake.fi/elakkeet-eri-elamantilanteissa/leskenelake-ja-lapsenelake-perheen-turvana/

        Mutta mielestäni tuo perhe-elääkkeen lapsen ikäraja saisi olla korkeampi. Eihän monikaan 18 vuotias ole vielä valmistunut ylioppilaaksikaan tai lopettanut opintoja ammattikoulussa ja heillä koulunkäynti vielä keskeneräinen.


      • Anonyymi00027
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Avioliiton perusteella vuonna 1975 tai sen jälkeen syntynyt saa leskeneläkettä 10 vuoden ajan. Sitä maksetaan kuitenkin vähintään siihen asti, kun nuorin lapseneläkettä saavista lapsista täyttää 18 vuotta. Leskeneläkettä saa loppuelämän ajan, jos leski on syntynyt ennen vuotta 1975 (tai jos puoliso kuoli ennen 1.1.2022). Leskeneläke päättyy kuitenkin silloin, jos leski solmii uuden avioliiton alle 50-vuotiaana.
        Avoliiton perusteella myönnettyä leskeneläkettä maksetaan siihen asti, kun nuorin yhteinen lapsi täyttää 18 vuotta.
        Ylläoleva tieto kopsattu täältä: https://www.tyoelake.fi/elakkeet-eri-elamantilanteissa/leskenelake-ja-lapsenelake-perheen-turvana/

        Mutta mielestäni tuo perhe-elääkkeen lapsen ikäraja saisi olla korkeampi. Eihän monikaan 18 vuotias ole vielä valmistunut ylioppilaaksikaan tai lopettanut opintoja ammattikoulussa ja heillä koulunkäynti vielä keskeneräinen.

        Ikäraja on sama kuin milloin elatusapu loppuu, joten myös elatusavun ikärajaa saisi nostaa, yksinhuotajat ovat jo muutenkin heikommassa asemassa.


      • Anonyymi00028
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Avioliiton perusteella vuonna 1975 tai sen jälkeen syntynyt saa leskeneläkettä 10 vuoden ajan. Sitä maksetaan kuitenkin vähintään siihen asti, kun nuorin lapseneläkettä saavista lapsista täyttää 18 vuotta. Leskeneläkettä saa loppuelämän ajan, jos leski on syntynyt ennen vuotta 1975 (tai jos puoliso kuoli ennen 1.1.2022). Leskeneläke päättyy kuitenkin silloin, jos leski solmii uuden avioliiton alle 50-vuotiaana.
        Avoliiton perusteella myönnettyä leskeneläkettä maksetaan siihen asti, kun nuorin yhteinen lapsi täyttää 18 vuotta.
        Ylläoleva tieto kopsattu täältä: https://www.tyoelake.fi/elakkeet-eri-elamantilanteissa/leskenelake-ja-lapsenelake-perheen-turvana/

        Mutta mielestäni tuo perhe-elääkkeen lapsen ikäraja saisi olla korkeampi. Eihän monikaan 18 vuotias ole vielä valmistunut ylioppilaaksikaan tai lopettanut opintoja ammattikoulussa ja heillä koulunkäynti vielä keskeneräinen.

        Lisäys: myös tuo että 1975 syntynyt tai sen jälkeen saa leskeneläkettä 10 vuoden ajan. 1975 syntynyneen alin eläke-ikä on 66vuotta 2 kk. Siis miten vaikkapa nyt 51 vuotias joka joutuu työttömäksi 60 vuotiaana tulee pärjäämään siihen saakka kunnes voi alkaa saada tavallista eläkettä?

        Eikö tuo ole väärin että kaikki ennen 1975 syntyneitä kuitenkin voivati saada leskeneläkettä siihen saakka kun kuolee, vaikka heille on kertynyt työeläkettäkin koko aikuisikänsä ajan.


    • Anonyymi00017

      EIPÄ NÄYTÄ HYVÄLTÄ
      Seuraava hallitus sdp vetoinen, ei mahda mitään.
      Vihreä ja vasemmistoliitto pitää loitolla.
      Todella törkeää- ja toinen asia lahja- ja perintöveron poisto jättää keken.
      Mikä toisi yhteiskuntaan todella suuria tuloja, infestointja, kehitystä , työllisyyttä ja mikä tärkeintä, hyvinvointia ennen näkemättömällä tavalla.
      Tästä yhteenvetona. Riistoyhteiskunnan, köyhyys ja kurjuus jatkuvat. Kyyt purevat.
      Rahaa jonniinjoutavaan ja sotaan annataan mennä ja päätöksiä tehdään, tottakai hallituksen toimesta. Viinaa kotioville, "viinaministeri" Gahn-Laasosen toimesta. On kyllä jo aikoihin eletty, kun viinasta tulee päästä kokonaan eroon, kute huumeistakin.
      Tupakasta hyvänä esimerkkinä ja haitoita samalla.
      nim. "matkalla hautausmaalle"
      ....verokirstu huutaa rahaa entistäkin kovempaa.

      • Anonyymi00024

        Tämän huonompaa hallitusta ei voi tulla. Ainakin toivon, ettei kokoomus saa
        eniten ääniä. Jos saa sama jatkuu.


      • Anonyymi00031
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Tämän huonompaa hallitusta ei voi tulla. Ainakin toivon, ettei kokoomus saa
        eniten ääniä. Jos saa sama jatkuu.

        nyt todella huolestuttaa

        huippu tyhmyys vallassa,

        haluavatko lisää köyhiä sossun luukulle vai mistä oikeesti onkaan kysymys
        jos pienitulisilta lesken eläkettäki leikattan,

        vaikuttaa järjettömältä politiikalta,

        '
        koska lesken eläkkeet masetaan eläke-rahastoista ja ne on työntekitöitten palkasta kerättyä rahaa EI valtion rahaa ollenkaan,

        aivan kuin tietämättönyys olisi pesiytyny jopa hallitukseenki,


        nyt riittää

        tyhmyyksiä on tehty jo liikaa,

        uusia köyhiä EI suomi kaipaa enään ainuttakaan,


    • Anonyymi00018

      Lesken eläkettä ei olla poistamassa pitkiin aikoihin.

      • Anonyymi00034

        Uskotko todella ?


    • Anonyymi00019

      Kertokaa mitä järkeä on leikata leskn-eläke

      koska puolison suurempi työeläke kassa EI TAATUSTI OLE VALTION RAHAA vaan TYÖNTEKIJÖITTEN PALKASTA kerrytetty RAHASTO ,

      jos lesken eläke leitapaa pienituloiselta leskeltä NIIN haluaako NYT hallitus että nämä pienituloiset köyhät lesket tulee sen jälkee VA;LTION SOSSUN LUUKULLE KERJÄÄMÄÄN ELANTOSA kun heidä oman puolison TUKI lesken eläke on leikattu,
      ja nyt kuuluuki suuri kysymys,
      KENEN TASKUUN sitten menee leikattu eläke kassojen leskeneläkkeet
      siis rahat ,
      kun ne ei enään turvaakaan lesken toimeen tuloa niin kuin aikasemmin on suuniteltu

      MENEEKÖ JOKUN YKSITYISEN HERRAN YKSITYISEEN OMISTUKSEEN
      kuten MURTO on suunitellu että ELÄKE RAHASTOT PITÄÄ YKSITYISTÄÄ,
      ja työntekijöitten kerryttämät miljoonat siirtyyki vain muutaman johtajan yksityiseen omistukseen ja LESKET JÄÄ KÖYHYYTEEN vaikka heidän puolisonsa on tarkottanu turvata oman puolisin toimeen tulon omalla työeläkkeelään, ,

      HALOO


      MISSÄ ON JÄRKI ,


      missä on OMATUNTO

      Sari Essaija ja RÄSÄNEN ??????????????? onko sitä enään ollenkaan suomen päättäjillä ????????????????

    • Anonyymi00020

      HALOOOOO,

      Työeläkerahastot EI ole VALTION RAHAA OLLENKAAN


      työeläkerastojen rahat on työnteijöitten palkasta kerrytettyä rahaa ja SIJOTUKSIA jotka ovat tuottaneet tähän asti hyvin
      miljaardeja rahastoon,



      MIKSI leskeneläkeitä piäisi leikata kun työeläke rahastot tuvaa lesken toimeentulon

      HALUAAKO HALLITUS SITTENKI LISÄÄ KÖYHIÄ VALTION SOSSUN LUUKULLE
      kun suunittelee leskeneläkkeitten leikaamista,
      SEHÄN EI HYÖDYTÄ VATION TALOUTTA OLLENKAAN
      VAAN TUO LISÄÄ KÖYHIÄ
      VALTION SOKKUNLUUKULLE KÄSI OJOSSA KEJÄÄMÄÄN TOIMEEN TULOAAN
      kun puolison tuvaama lesken eläke on leikattu pois,
      ONKO TODELLA NOIN TYHMÄÄ SAKKIA NYT HALLITUKSESSA P???

      siorastaan IDIOOTTEJA

      missä on matemaattinen ajattelu EI missään näillä näkymin,

      IDIOOTIT HALLITSEE NYT VALTION TALOUTTA NÄKÖJÄÄN !!!!

      • Anonyymi00022

        Olet oikeassa ! Hallitus vohki työntekijöitten työeläkerahastostakin miljardin
        ja antoi heti sen jälkeen isotuloisille kolmannen veroalen.


      • Anonyymi00029
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Olet oikeassa ! Hallitus vohki työntekijöitten työeläkerahastostakin miljardin
        ja antoi heti sen jälkeen isotuloisille kolmannen veroalen.

        Törkeetä,
        ja kaikkein törkeintä on kun työ-eläkessojen miljaadeja himoitsee nämä niitten johtajat omaan yksityiseen omistukseen
        ON JO suuri EPÄILY että eläkevamanki omistus on jo osaksi muutaman yksityisen omaisutta VAIKKA SE ON PUHTAASTI KEHITEETY TÖNTEKIJÖITTEN PALKASTA
        se siis ON ja pitää OLLA TYÖNTEKIJÖITTEN OMA RAHASTO

        EI kenekään johtajan yksityinen omistus suhde
        EIKÄ MYÖSKÄÄN OLE VALTION OMAISUUTTA
        vaan TYÖNTEKIJÖITTEN OMA RAHASTO


        TULIKO SELVÄKSI ?


        ON RIKOS jos lailistetaan TAAS LAILSET RIKOLLISET KÄHMIMÄÄN TYÖELÄKEKASSOJEN MILJAARDIT vain muutamien yksityiseen omistukseen,n, jos näin nyt annetaan käydä nii silloin on TÄMÄ HALLITUSKI
        LAILISTETTUJEN RIKOLLISTEN käsissä ,
        ei koko suomen parhaaksi tekevä hallits ollenkaan !


    • Anonyymi00023

      Onko hallitus tietoinen että

      ELÄKERAHASTOT EI OLE MITENKÄÄN VALTION TALOUDESTA RIIPPUVAINEN


      vaan
      Eläkerastot ON työntekijöitten palkasta kerrytettyä työntekijöitten omaisuutta,

      nyt vaaditaan vastauskia,


      MITÄ JÄRKEÄ ON LEIKATA LESKENELKEITÄ
      kun leikkauksen seurauksena tulee UUUSI KÖYHÄLISTÖN RYHMÄ hakemaan AHAA VLTION SOSSUN LUUKUTA toimeentulon tueksi,

      SIIS
      ONKO MINKÄÄNLAISTA ÄLYÄ leikata leskeneläkkeitä KUN SE EI KUITENKAAN HYÖDYTÄ VALTION TALOUTTA

      päinvastoin
      TUO UUSIA LISÄÄ KÖYHIÄ VALTION SOSSUN LUUKULLE KERJÄÄMÄÄN TOIMEENTULOTUKEA vaikka nyt valtion talus on JO KURALLA eikä lisää köyhiä tarvita valtioon enään ollenkaan,

      ÄLY HOI ÄLÄ JÄTÄ

    • Anonyymi00026

      jatkamme viltunhyvää preseilyä leskistä ja niid enläkkeistä
      josta riittää pöli enään tämän vuosi sadan lopuun asti

    • Anonyymi00030

      JOS sisäinen politiikka muutetaan niin että naisetki saa vähintään yhtä suurta palkkaa kuin mieheti jolla ihminen tulee toimeen niin silloin VASTA voidaan alkaa harkita onko lesken eläke enään tarpeellinen,

      NAINEN ON EDELLEEN SUOMESSAKI SYRJITYMMÄSSÄ asemassa kuin mies ja miehet,


      yksistään JO raamatussa KÄSKETÄÄN pitämään leskeksi jääneistä huolta,

      ON tökeyden huippu jos raamatun sanaki ohitetaan pelkän rikollisen yksityisen AHNEUDEN vuoksi ,

      naisten ja heikomassa asemassa olevien SYRJINTÄÄ EI SIVISTYS VALTIO VOI IKINÄ HYVÄKSYÄ ,


      RIKOLLISUUS POIS VALTION HALLINOISTA
      ja koko eduskunnasta hallitusta myöten POIS !!

    • Anonyymi00032

      Aika outoa opolitiikkaa jos pieni tuloisilta leskiltä leikataan leskeneläkeet, vaikka se raha EI edes ole valtion kirstusta pois,
      mutta jos leikataan niin valtion kirstun kimppuun tulee lisää uusi lauma köyhiä soosun luukulle

      tätäkö Purran politiikka haluaaki,
      lisää avuttomia entisiä ahteria työntekijöitä köyhhysloukkuun

      vaikka on näytetlly aivan muuta,

      ja keiken huippu, kun eläkerahastojen mijaardit EI edes ole valtion rahaa, vaan TYÖTÄ TEHNEITTEN palkasta kerättyä ja jälleen sjioitettua rahaa,


      halooooooooo,

    • Anonyymi00033

      Yrittäkääpä huutajat ihan alkuun tiedostaa mikä ero on käsitteillä lesken eläke ja leskeneläle..??

      • Anonyymi00035

        IHAN SAMA ASIA, PERSU.


    • Anonyymi00036

      Lesken eläkkeitten leikkas on / olisi s u u r i loukkaus
      leskeksijääneitä pienituloisia perheenjäseniä kohtaan,

      jos sisäpolitiikkaa ei ensin muuteta niin että myös pienituloisten palkat nousee samalle tasolle kuin suuritloisemman perheen jäsen palkka on,
      niin
      se tietäisi valtavan määrään usia köyhiä valtion sossun luukulle
      käsi ojossa hakemaan toimeentulo rahaa selviytyäkseen arjen pakollisista haasteista taloudessaan,

      tätäkö hallitus nyt haluaa, lisää köyhiä suomeen
      vai mistä on kysymys,

      koska lesken ELÄKE maksetaan työnteijöitten omasta työ-eläke rahastosta,

      EI OLLENKAAN VALTION taloutta rasittavsta sossusta,

      halooooo onko terve järki lopullisesti kadonnu suomen päätäjiltä ????????

    • Anonyymi00037

      Törkeyden huippu

      tosi oikein sanottuu,

      hallitus saisi hävetä lausuntojaan joita latelee ennen aikasesti,
      ei leskeneläkkeitä noin vain voi leikat

      kun eihän siitä olis edes hyötyä valtiolle,

      EIKÄ eläkerahastot ole ollenkaan valtion omaisuutta vaan TYÖNTEKIJÖITTEN palkasta kerrytettyä ja pörssiin sijotettuja omaa rahaa,
      siis lesken eläkkeet EI rasiat millän tavoin valtion taloutta, päivastoin HYÖDYTTÄÄ
      koska lesket tulee oman puolison tukemana toimeen ILMAN
      valtion SOSSUN luukulla roikkumista,
      mutta jos lesken eläke leikataan, niin silloin valtion sossun luukku pullistelee uusia kurjia köyhiä leskiä ja valtio joutuu vain suurempiin talousvaikeuksiin omien TYHMIEN IDIOOTTIMAISTEN ideoittensa aiheuttamana,

      ihan hullua touhua nykyisin lipsahtelee hallituksen suusta jattelematta MITÄ SYLKI SUUHUN TUO, onko mitään JÄRKEÄ leikata pienituloisen leskeneläkkeitä, kun siitä OLIS vain
      LISÄ HAITTAA VALTION TALOUDELLE ,

      ja sitäpaitsi, päinvastoin,
      tulis piiiiiiiiitkä jono uusia köyhiä leskiä VALTION SOSSUN LUUKULLE käsi ojossa KERJÄÄMÄÄN toimeentulo tukea selviytyäkseen taloudestaan ja laskujen maksuistaan,

      nyt meni jo höperyyden puolelle Purranki lipsatukset,
      onko järki seonnu Purraltaki jo, ???

    • Anonyymi00038

      Purra ja Orpo vie lesken roponkin.

    • Anonyymi00039

      TÖRKEYDEN HUIPPU,

    • Anonyymi00040

      Halooooo,,,

      Mitä mieltä on

      Sari Essaija ja Räsänen ,

      kun RAAMATTUKI käskee pitämään leskitä huolta,
      jahallituksen Purran suusta loikki oikeita rupi-sammakoita,
      ajattelematta onko edes mitään hyötyä

      kun työeläkerahastot EI edesrasita valtion taloutta,

      päinvastoin jos lesken eläkkeet leikataan
      valtion SOSSUN LUUKULLE ilmestyy usi piiiiitkä köyhien jono kerjäämään toimeen tulotukea,
      nyky hallituksen älyttömyykksien tyhmyyden takia ,

    • Anonyymi00041

      Sarri Essaija
      ja Räsänen


      äänestäjät vaatii ja odottaa teidän komentointia

      onko järkevää leikata lesken eläkkeitä,


      koska eläkerahastot EI ole valtion omaisuutta eikä lesken eläkkeet RASIA valtin taloutta
      koska työeläke kassat ON tyntekijöitten palkasta kerrytettyä omaisuutta työntekijöitä varten


      halooo
      vastauksia vaadimme !!!!

    • Anonyymi00042

      joooo törkeyden huippu,
      vastauksia ootellaan




      onko koko hallitus tullu hulluksi ?????

      kysä voi ja epäilläkki !

    • Anonyymi00043

      Leskeneläkkeen tarkoitus on turvata toimeentulo silloin, kun perhe yllättäen menettää toisen puolison tulot.

      Sen tarkoitus ei ole kermaperseily tyylisen elintason jatkuminen valtion piikkiin aviomiehen kuoltua (saajista 83 % on naisia)

      • Anonyymi00044

        Leskeneläkettä saa koko loppuelämän ajan jos leski on vanhempi kuin 1975 syntynyt.
        Myös puolison kuoltua ennen 2022 vuotta leskeneläke juoksee tilille loppuelämän ajan.
        On siinä rikkaille kermaperseille petattu mielettömät edut, vaikka ihmisen pärjäämiseen on keksitty takuueläke.


      • Anonyymi00053
        Anonyymi00044 kirjoitti:

        Leskeneläkettä saa koko loppuelämän ajan jos leski on vanhempi kuin 1975 syntynyt.
        Myös puolison kuoltua ennen 2022 vuotta leskeneläke juoksee tilille loppuelämän ajan.
        On siinä rikkaille kermaperseille petattu mielettömät edut, vaikka ihmisen pärjäämiseen on keksitty takuueläke.

        Minkä kokoisen - euroissa - kuvittelet ja luulet lesken eläkkeen olevan tavallisilla tavan taneleilla. Mene muualle miettimään mielettömiä etujasi. Jotain muutakin on ehkä jäänyt väliin.


    • Anonyymi00045

      On siinä idiootteja kadehtimassa leskeneläkettä,
      te raukat ette muka tiedä, sodan jälkeinen työelämä , naisilla oli kymmenet vuodet puolta pienempi palkka kuin miehillä,
      mutta vastuu lapsiperheistä ja kodin hoidosta sataprosenttisesti suurempi,

      sen ajan ihmisillä EI SOSSU LUUKKUA OLLU OLEMASSAKAAN,


      jos halutaan lesken eläke leikata pois, NIIN SILLOIN MYÖS ON NAISTEN PALKKOJEN NOUSTAVA SAMALLE TASOLLE KUIN MIEHILLÄ,


      siis KOKO suomen SISÄPOLITIIKKA pitää muttaa niin että naisetki siis perheen äidit tulevat omalla työ-palkallaan toimeen samoin kuin miehetki,

      ja NYT lopettakaa lesken eläkkeitten KADEHTIMINEN ,

      suomi EI kaipaa enään oleenkaa uusia köyhiä yhteiskuntaamme, sillä lesken eläkkeet maksetaan TYÖELÄKE-RAHASTOISTA JOKA EI OLE VALTION RAHAA vaan TYÖNTEKIJÖITTEN PALKASTA KERRYTEETTYJÄ RAHASTOJA siis TYÖNTEKIJÖITTEN OMAISUUTTA
      siin valtio EI hyödy yhtään mitään jos leikkaa leskeneläkkeitä , PÄINVASTOIN VALTIO SAA LISÄÄ UUUSIA KÖYHIÄ LESKIÄ VAIVOIKSEEN SOSSUN LUUKULLE hakemaan elantonsa velkaantuneen valtion rahapussista,

      HULLUMPAA keksikntö ei vielä enne ole hallitukselta kuultukaan kuin tämä lesken eläkkeittein leikkaaminen, kun RAHA EI EDES OLE VALTION OMAISUUTTA,

      NYT ON IDIOTISMIN LOPUTTAVA ihan hallitusta myöten
      teve järki jos sitä enään on käyttöön,

      hullut pois eduskunnasta,

    • Anonyymi00046

      Eläkekertymä alkoi vasta 23v, siksi nuorena työelämän aloittaneella on eläkkeessä vajaus. Korotettu vero-%, yli 20v. vanhanpiian ja vanhanpojan vero. Ovatko muuttuneet? Monenlaista verotusta vanhempi kansalainen on saanut kokea, ilman mitään tukia. Osattiin säästää pienestäkin tulosta hankintoja varten. Leskeneläkettä on muutettu, puolitettu, yhteensovittelulla vähennetty.

      • Anonyymi00047

        jooooooo ja vuosi kymmenet ehti LIPPOSEN KEKSIMÄ OSTOVOIMAA LEIKKURI leikata kaikkien meidän sodan aikaisten kansalaisten eläkkeitä
        ja nyt ne suunnittelee TAAS VAIN leikata
        kyllä nyt päättäjät on menettäny järkensä,
        kun lesken eläkkeenki MAKSAA MEIDÄN OMAT TYÖ-ELÄKERAHASTOT ,
        siis EI OLLENKAAN VALTION SOSSUT EIKÄ VALTION VELKA RAHOISTA ,

        ja nyt ne haluaisi meistäki saada SOSSUN ASIAKKAITA KERJÄÄMÄÄN TOIMEENTULO sieltä kun NYT me lesket kuitenki pärjätään OMAN puolison leskeneläkkeellä EI SIIS OLLENKAAN olla SOOSUN ja VALTION RAHOJEN VARASSA vaan ihan OMAN TYÖELÄKE -RAHASTO MSAKSAA meidän eläkkeet, ME ON ITSE TIENATTU OMAT ELÄKKEET ja kaiken huippu ME PIDIMME MYÖS hyvää huolta omista vanhemmistamme SOTAVETERAANEISTA , ME kehitettiin SOTAVETERAANEILLEKKI IHAN OMAN RAHASTON sekään EI ole valtion rahaa vaan meidän kreämäämme ovelta ovelle systeemillä ihan oma sotaveteraanien rahaston jos nytki PITÄISI KUULEMMA OLLA MIJAADEJA kerrtettyä hyvin sijoitettuja rahoja,

        VITUT nyky politikoille ne EI ole edes perillä mitkä on valtion rahaa ja valtion vaivoina , ja mitkä on suomen omisen kansalaisten kerryttämää omalla työllään olevia rahastoja,,,

        ja NYT SUU TUKKOON lesken eläkkeitten leikkaamisesta,
        enne kuin KOKO suomen siäinen politiikka muutetaan niin että PIENI TULOISET PUOLISOTKI saa YHTÄ SUURTA PALKKAA KUIN NYKYISIN MIEHETKI, sitten voi lesken eläkkeet jättää kokonaan pois yhteiskunnan rattaista,

        ÄLY HOI MISSÄ ON NYKY POLITIKKOJEN JÄRKI vai onko sitä enään ollenkaan !!!!


      • Anonyymi00048

        meikäläisellä on nytki eläkeistä 21% vero, onneksi tulen oamalla ja leskeneläkkellä toimeen ILMAN minköäänlaista SOSSUN LISÄ TUKEA,
        mutta jos ne leikkaa leskeneläkeitä niin sitten ne saa minustaki KÖYHÄN KURJAN SURKIMUKSEN SOOSUN LUUKULLE
        TÄTÄKÖ TÄMÄ NYKYINEN HALLISUS HALUAA

        vaikka mun eläkkeet maksaa ihan OMAT TYÖELÄKE-RAHASTOT
        EI VALTION SOSSUN RAHAT OLLENKAAN
        IHAN itse tienatut eläkkeet OMALLA TYÖLLÄ tehty töitä yli 40v ja pahre ja lapset koulutettu, työtä tekeväksi yrittäjiksi,


        tässäkö on kiitos että nyt meistäki pitäisi nyky hallituksen mukaan tehdä KÖYHÄLISTÖ suomeen ja SOSIAALI LUUKULLA ROIKKUJIA VANHUKSIA; HUH;

        siis halukaako hallitus
        SUOMEEN LISÄÄ KÖYHIÄ KURJIA SOSSUNLUUKULLE valtion RAHAAA RUINAAMAAN,
        HULLUKSIKO PURRAKIKKO ON TULLU, HUH, kauheeta,


      • Anonyymi00049
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        meikäläisellä on nytki eläkeistä 21% vero, onneksi tulen oamalla ja leskeneläkkellä toimeen ILMAN minköäänlaista SOSSUN LISÄ TUKEA,
        mutta jos ne leikkaa leskeneläkeitä niin sitten ne saa minustaki KÖYHÄN KURJAN SURKIMUKSEN SOOSUN LUUKULLE
        TÄTÄKÖ TÄMÄ NYKYINEN HALLISUS HALUAA

        vaikka mun eläkkeet maksaa ihan OMAT TYÖELÄKE-RAHASTOT
        EI VALTION SOSSUN RAHAT OLLENKAAN
        IHAN itse tienatut eläkkeet OMALLA TYÖLLÄ tehty töitä yli 40v ja pahre ja lapset koulutettu, työtä tekeväksi yrittäjiksi,


        tässäkö on kiitos että nyt meistäki pitäisi nyky hallituksen mukaan tehdä KÖYHÄLISTÖ suomeen ja SOSIAALI LUUKULLA ROIKKUJIA VANHUKSIA; HUH;

        siis halukaako hallitus
        SUOMEEN LISÄÄ KÖYHIÄ KURJIA SOSSUNLUUKULLE valtion RAHAAA RUINAAMAAN,
        HULLUKSIKO PURRAKIKKO ON TULLU, HUH, kauheeta,

        "HULLUKSIKO PURRAKIKKO ON TULLU"

        KAIKKI PERSUT ON enemmän tai vähemmän.


    • Anonyymi00050

      Riippumatta siitä mikä hallitus Suomea seuraavaksi johtaa niin julkisten menojen leikkauksia on jatkettava jokatapauksessa vuosikausia !!

      Tästä pitävät huolen EU-komissio ja IMF !!

      Suomen julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen ovat 57%
      Luku on maailman korkein luku !?

      • Anonyymi00051

        Lesken eläkkeet EI ole julkista taloutta,
        ne MAKSETAAN

        työntekijöitten omasta TYÖELÄKE-RAHASTOSTA
        joten KATEELLISTEN ON SYYTÄ TUTUSTUA MIKÄ ON TOTTA
        ja MIKÄ ON OIKEESTI ROSVOUSTA


        sillä työeläke kassat ON työtä tehneitten OMA eläke rahasto
        joka on kehitetty työntekijöitten palkasta
        joka kuukausi määrätty prosenttuaalinen summa siiretty siihen rahastoon,

        EI siis julkista VALTION RAHAA,

        sama juttu on hieman nykyisin pimentoon jääny,

        MISSÄ nykyisin ON SOTAVETERAANEILLE MEIDÄN kansalisten kehittämä SOTAVETERAANIEN RAHASTOJEN MIJAARDIT niitä kun tiedetään olevan olemassa mutta kovin ON salattu sen olemassa olu,

        sen rahaston keräämiseen osallistui monta vuotta vuosittain MYÖS suomen armeija OVELTA OVELLE systeemillä ja pelastusarmeijan padatki osallisti ajoittain,



        siis TYÖ-ELÄKE-RAHASTOT ON sama juttu

        siis TYÖTÄ TEHNEITTEN ELÄKE RAHASTO ,

        näitä rahokjako Purra nyt HIMOITSEE vaikka se ei kuulu valtiolle ollenkaan,
        ja tällä keinoinko PURRA haluaisi suomeen UUSIA LISÄÄ KÖYHIÄ SOSSUN LUUKULLE ,

        onko halituksessa nyt TYHMYYS HUIPUSSAAN kun ei tajua mitä seuraisi jos lesken eläkkeetki leikattaisiin ,

        ihan IDIOOTIT siellä nyt vauhdissa,
        haluavat vain KÖYHÄLISTÖÄ lisätä yhteiskuntaamme,

        näin hulluja suunitelmia ei kinä sotaveteaanit haidoissaakaan enään hyväksyisi !


    • Anonyymi00052

      Jos olet ollut vähintään 5 v avioliitossa eikä ole lapsia ja kaikki muutkin asiat täyttyy, niin saat leskeneläkettä, siis jos olet leski.

    • Anonyymi00054

      Tarkoitat siis että sinun olisi pitänyt saada olla vain elätettävä vapaa matkustaja kun mies maksaa kaiken ja menettää terveytensä sinun vaatimusten takia.
      Olisit opiskellut ammatin ja mennyt töihin kiittämätön ämmä ja ukkos on jo haudassa.
      Eikö sinulle ja kansaneläke riitä. Älä elä kallisti ja tee ulkomaan matkoja Kanarialle. Pyydä lapsilta rahaa. Minulla oli vaatimattomat maaseudun kotiolot, vanhemmat erosi mutta niin vain kävin oppikoulun ja lukion ja opiskelin ammatin enkä katsellut itselleni elättäjää n 20v. ja elänyt epävarmaa elämää. Rahaa olen itse hankkinut ja perinyt isältäni lähinnä tarpeeksi eläkkeeni lisäksi.
      Silloin 1960 70 luvulla oli kova kilpailu opinto paikoista ja työpaikoista karjalasta tulleiden takia joita suosittiin joten voin pitää itseäni onnistuneena valinnoissani nuorena. Oma taloudellinen turvallisuus on ollut aina etusijalla. Kaikista ei olisi ollut samaan.

    • Anonyymi00055

      Halltus ei häikäile viedä lesken roponkin.

      • Anonyymi00056

        JOOOOOO,
        MUTTA nyt viiraa hallituksella päästä jo todella pahoin,

        haluaako hallitus nyt PIENITULOISET leskeneläkkettä saavatki SOSSUN LUUKULLE käsi ojossa hakemaan ruihnaamaan toimeen tulonsa,
        vaikka nyt leskeksi jääneet tulee toimeen OMAN PUOLISONSA leskeneläkkeen turvin, joka EI EDES OLE VALTION RAHAPAUSSISTA POIS vaan työeläkerahastosta joka ON PUHTAASTI TYÖNTEKIJÖITTEN OMA RAHASTO ,

        vittu kun purraki on osottautunu TODELLA tyhmäksi, ei ota selvää ensin kannattaako tehdä suomeen pienituloisista leskistäki sossun luukulle valtion velkarahaoja KERJÄÄMÄÄN,

        eipä olos uskonu noin tyhmäksi ja tietämättömäksi nyky halituksen jäsiniä olisi odottanu sentää jonkinlaista mateemattista älykkyyttä ministereiltä, huh,

        ENSIN pitää muuttaa KOKO SISÄPOLITIIKKA uusiski,
        ennen kuin aletaan leikkaamaan leskeneläkeet perheen eloon jääviltä jäseniltä,

        UUSIA KÖYHIÄ EI ENÄÄN SAA KEHITTÄÄ valtion SOSSUN LUUKULLE
        kerjäämään toimeentulorahaa, kun lesken eläkettä saavat tulevat NYT oman puolison lekseneläkkeellä toimeen joka EI edes ole valtion rahoista pois,
        hulluksiko purraki lopulta on tullu näitten aikasempienki sekopää hallitusten aikaan saannosten takia ,

        Sari Essaija

        ja
        RÄSÄNEN

        mitä RAAMATTU SANOO leskistä tuleeko yhtään mieleen ,,,,?????????

        Raamattu käskee pitämään leskistä huolta ,,, HALOOOOO !!

        hyväkyttekö leskeneläkkeitten leikaukset enenkuin sisäpolitiikka muutetaan myös pienituloisia arvostavaksi
        siis pienituloisten palkka pitää nostaa samalle tasolle kuin miesten palkat,


        Työeläke rahostoja on himoittu jo muutamien johtajien taholta yksityistettäväksi,
        miljaardit jo kiinostaa mijaardien KÄHMIJÖITÄ omaan omistukseensa, vaikka
        työeläkerahastot ON PUHTAASTI TYÖNTEKIJÖITTEN OMA RAHASTO , EI valtion EIKÄ yksityisten johtajien , vaan työntekijöitte oma rahasto,

        joka kuukaus peritään siihen rahastoon jokaiselta työntekijän palkasta määrätty prosentti rahaa työeläke rahastoon edeleen sijotettavaksi,
        joten se rahasto on työnteiköitten, EI valtion EIKÄ yksityisten johtajien rahasto, vaan työntekijöitten oma rahasto !!!!


        nyt PITKÄKYNTISET lailistetut rosvot
        johtajat ja politikot pitää näppinsä irti leskeneläkkeitten leikaamisesta
        tuliko selväksi, ???


        mielipide !


    • Anonyymi00057

      On paljon ihmisiä jotka eivät ole koskaan olleet aviossa eivätkä voi tulal leskiksi, leskeneläke asettaa heidät sitä saavien kanssa eriarvoiseen asemaan. Ei kai eriarvoisuus ole tavoiteltava asiaintila varsinkaan demokratiassa?

      • Anonyymi00059

        Muita eriarvoisia et siis tunnista tässä yhteiskunnassa. Hah.


      • Anonyymi00060

        Demokratia merkitsee päinvastaista mitä luulette. Kielikikkailua.
        Demoni paha olento,henki ihmisille ja crasy merkitsee hullua englanniksi.


    • Anonyymi00058

      12:41:09

      lesken eläke onki tarkotettu turvaamaan perheen pienituloiseman puolison toimeentulo, he yenimmäkseen on penituloisia naisia,
      sinäkö haluaisi nämä pienituloiset perheen jäsenet myös sosiaali-luukulle kerjäämään toimeentulotukea, vaikka lesken eläke maksetaan
      TYÖ-ELÄKE RAHASTOISTA
      jotak on KEHITETTY TYÖSSÄ KÄYVIEN PALKASTAKI joka kuukausi määrätty prosentti työ-eläke-rahastoon edeleen siojtettavaksi,

      joka EI ole valtion rahaa vaan TYÖTÄ TEHNEITTEN ELÄKE RAHASTO
      miksi kadeshdit leskiä , he enimmäkseen on lapsiperheitten äitejä saman arvoisia kuin heidän puolisonsa perheen hyvinvoinnin takaajia elättäjiä , mutta enimmäkseen pieni palkkaisia ja penieläkeläisiä koska ovat joutuneet olemaan lasten vuoksi kotia ja pehettä hoitamssa montaki vuotta jos on paljon perheessä lapsia,
      sinäkö haluaisit nämäki SOSIAALI-LUUKULLE kun puoliso kuolee
      vaikka he ja puoliso on maksanu oman ossutensa työ-eläke rahastoon jossa nytki on satoja miljaardeja hyvin sijoitettuna TYÖTÄ TEHNEITTEN KERRYTTÄMÄÄ RAHAA OMASTA PALKASTAAN,

      aika vähä älyiseltä vaikutat juttunesi,

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe