Tämä on mahdollisesti hölmö asia, mutta ajattelin kysyä tällaisesta kuitenkin.
Eli onko paastokoe kuinka herkkä menemään pieleen?
Kävin paastokokeessa ja ohjeet oli selkeät noudatin niitä muuten, mutta koeaamuna käytin nikotiinipussia aamulla jonkun aikaa.
Ihan vaistomainen teko, koska lopetin tupakoinnin viime vuoden puolella enkä aio aloittaa uudestaan, mutta olen joutunut ainakin vielä myös turvautumaan noihin pusseihin vieroitushoitona. Niin en ajatellut asiaa yhtään, ennen kuin oli liian myöhäistä.
Lähinnä sillä huolestuin, koska ohjeissa oli selkeä kielto käyttää pastillia tai purukumia myöskään. Ja nikotiinipusseissa kuitenkin on myös mm xylitolia maku- ja makeutusaineena. Tuli mieleen, jos paastotesti on noin herkkä, että tpsiaan pastillinja purkkakin on kielletty, niin eikö myös keinomakeutettu nikotiinikorvaustuote voi siinä tapauksessa vääristää koetulosta?
Hitto kun en ajatellut ajoissa..😕
Laitoin kokeen määränneelle lääkärille viestin asiasta, mutta ei ole ainakaan vielä vastannut mitään.
Diabetes-kokeet
4
259
Vastaukset 4
- Anonyymi00001
Eikös se koe ole pitkältä ajalta otettava sokerikoe. Ennen sanoivat että 3kk:n ajalta, nyt taitaa olla lyhempi, mutta viikkoja kumminkin.
Itse olen tupakoinut ennen paastoketta ja muitakin kokeita otettu samalla, mutta sanonut sen kokeenottajalle, se huomioidaan ainakin jossain kokeessa.
Älä turhaan huolehdi moisesta asiasta. Ainahan saa uusia kokeita ja kotonakin voi mitata verensokeria. Jos ei ole todettu diabetesta, voi tarvikkeet ostaa itse. Diabeetikko saa ne ilmaiseksi.- Anonyymi00004
Sen verran kommenttia että jos hoitotavoite on kohdallaan ei tarvikkeita enää saa ilmaiseiksi ainakaan Länsi-Uudenmaan piirissä.
- Anonyymi00002
Se pitkä sokeri, mikä mittaa sokeriarvoja viimeisten 2-3kk ajalta ei tarvitse paastoa. Rajat siinä on 20-42, joiden välissä sokerin täytyy olla ollakseen normilukemissa.
Mutta paastokoe on tämä, missä täytyy olla 10-14 tuntia syömättä ja juomatta. Lasillisen vettä saa juoda tuona aikana, ei muuta. Ei edes pastillia tai purukumia. Tupakoidakin saa tuona aikana, koska se ei vaikuta sokeriarvoon. Aiemmin poltinkin aikaisempien kokeiden aikaan, mutta kun tosiaan lopetinsen ja nikotiinipussit ovat ainakin vielä tällä hetkellä vieroitusapuna.
Niin ja sokerirasituskoe vaatii kanssa paaston. Mutta tosiaan, tuonpitkän sokerin koe ei vaadi oaastoa enkä ollutkaan sellaisessa- Anonyymi00003
Niin sillä mietin, kun pusseissa on makuaineina samoja aineita, kuin ourkassa ja pastilleissa, mitkä ovat kiellettyjä. Kyl tietty sanoa voi, mutta harmittaa turhat kokeet ja mua houtava kekuri on vähän sellainen yli-innokas tuon sokerijutun suhteen, että voi hyvinkin olla noteeraamatta virheellistä mittaustulosta ja määrää jatkon noiden pohjilta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551