Mitä täällä tapahtuu. Luin noita Hil-lan, Korppiksen, MdKn ( outo nikki) kirjoituksia.
En ymmärtänyt alkuunkaan mikä on homman nimi mistä riidellään.
Vanhoja muistellaan, ei kait siinä mitään pajaa ole.
Onko kyse jostain WiFi, Win tai jostain minulle käsittämättästä asiasta.
Tellukka on jollain lailla syntipukki, Luoja tietää miten hän on siihen päätynyt.
Ollaan ikäpalstalla. Kaikki vähätkin energiavarat kuluvat olemattomiin riitoihin.
Nyt unohdetaan ne, jaa mitä me nyt olivatkaan, ja kirjoitellaan vain keväisiä iloisia muistoja tai vielä parempi reaaliaikaisia
Terv
Leskell71
Kevät odotellessa
42
468
Vastaukset
- Anonyymi00001
Iloinen Leskel71 kirjoittaa sitten jatkossa vain positiivisesti ja menneisiin takertumatta.
Samoin tehköön myös Leskell71!Näyttää olevan kaksi nikkiä
Joo, kirjoitan siitä, kun laitoin tänään parvekkeen kuntoon.
Istuin lämpötyynyllä ja lämpövaatteillä juomassa iltapäiväkahvit.
Ei oikein vielä ollut kevättä ilmassa mutta kohtapuoliin on.
Aurinkoa kyllä näki.
Narsisseja oli jo kaupassa myynnissä. Niistä saa ihanaa kevään väriä pöydälle.
Mitä niitä vanhoja riitaisia asioita kaivaa.
Antaa olla.Leskel71 kirjoitti:
Näyttää olevan kaksi nikkiä
Joo, kirjoitan siitä, kun laitoin tänään parvekkeen kuntoon.
Istuin lämpötyynyllä ja lämpövaatteillä juomassa iltapäiväkahvit.
Ei oikein vielä ollut kevättä ilmassa mutta kohtapuoliin on.
Aurinkoa kyllä näki.
Narsisseja oli jo kaupassa myynnissä. Niistä saa ihanaa kevään väriä pöydälle.
Mitä niitä vanhoja riitaisia asioita kaivaa.
Antaa olla.Myöhäisiltaa Leski@
Minä en sisäistä riiteleväni, vastaan jos kysytään ; )korpikirjailija kirjoitti:
Myöhäisiltaa Leski@
Minä en sisäistä riiteleväni, vastaan jos kysytään ; )Niin teen minäkin, ja vastaan vaikka ei kysyttäisikään
- Anonyymi00002
Riitaketjuihin ja -viesteihin ei kannata itse osallistua, niin ei sitten myöskään ole niihin osallinen eli osasyyllinen.
Oman asiansa voi asiallisesti sanoa. Mutta joillain ihmisillä on tapanaan jänkätä ja jänkätä. Eivät suostu lopettamaan. Siihen sekaan ei itse kannata mennä taikka jäädä.Aina ketjut ei ala riitaisasti.
Sovussa mennään ja yksi poikkipuolinen lause sekoittaa pakan.
Me kirjoittajat olemme tapojemme orjia
- Anonyymi00003
Olisihan mukavaa, jos kehittyisi vilkas ketju, jossa keskusteltaisiin oikeasti.
Miten sen keskustelun alun virittäisi?
Päiväkirjan kaltaisia oman tekemisen ja elämän luettelointia on aika monessa ketjussa. Kiinnostaa enemmistöä?
Muut aiheet kaluttu loppuun?
Päivälehtien uutiset, ei kiitos!
Vika on minussa, tiedän. Olen tympääntynyt, enkä saa otetta palstaan enää.
Pysy poissa, ai minä? Aika hyvin pysynkin poissa, mutta tulee hetkiä jotka haluaisi täyttää. Ei niitä täytettäviä hetkiä paljon ole, mutta nekin vähät katoaa turhalla haahuilulla.- Anonyymi00004
Voisihan sitä joskus olla vähän kiimnostunut muittenkin tekemisistä eikä vaan mainostaa omiaan. Korkeintaan paradta kaveris bpidaan kommrntpida.
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Voisihan sitä joskus olla vähän kiimnostunut muittenkin tekemisistä eikä vaan mainostaa omiaan. Korkeintaan paradta kaveris bpidaan kommrntpida.
Korkeintaan paradta kaveris bpidaan kommrntpida. :D
Asun yksin ja omat toimet menee jo rutiinilla.
Olen lapseton ja melkolailla erakkomainen.
Kaipaan kyllä välillä jotain erilaista ja mielekästä.
Tuttavani soitti ja sanoi, että koska maalla pistäydyt?
Siinähän se ratkaisu tuli.
Varasin hostellin pariksi yöksi ja sitten vain bussilla menoksi.
Oli takan mlämpöä, tutun koiran kanssa lenkkeilyä, hiiskumaton hiljaisuus nukkua.
Jo oli rentouttavat pari päivää.Anonyymi00004 kirjoitti:
Voisihan sitä joskus olla vähän kiimnostunut muittenkin tekemisistä eikä vaan mainostaa omiaan. Korkeintaan paradta kaveris bpidaan kommrntpida.
Täällähän mainostetaan moneen otteeseen, että ei tunneta livenä ollenkaan.
Tunnetaan vain tekstien kautta?
Ei se oikein ole tuntemista, jos kaikkeen kirjoitettuun luottaa.
Luulisin, että ne parhaat kaverit ovat facessa tai instassa.
Tai oikeasti tavattavissa.- Anonyymi00006
Leskel71 kirjoitti:
Asun yksin ja omat toimet menee jo rutiinilla.
Olen lapseton ja melkolailla erakkomainen.
Kaipaan kyllä välillä jotain erilaista ja mielekästä.
Tuttavani soitti ja sanoi, että koska maalla pistäydyt?
Siinähän se ratkaisu tuli.
Varasin hostellin pariksi yöksi ja sitten vain bussilla menoksi.
Oli takan mlämpöä, tutun koiran kanssa lenkkeilyä, hiiskumaton hiljaisuus nukkua.
Jo oli rentouttavat pari päivää.Kyllä irtiotto arjesta, omista ympyröistä on paikallaan. Sitten taas huomaa miten ihana oma koti on, oma sänky, omat rutiinit.
"Pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle" on sanonta, joka pitää omalla kohdalla paikkansa. Ei tarvitse mennä maailman ääriin. Visiitti toisessa kaupungissa tai visiitti maaseudulle tekee hyvää.
En ole kylpyläihminen.
Jahka lumet lähtee, jospa sitten. - Anonyymi00012
Anonyymi00004 kirjoitti:
Voisihan sitä joskus olla vähän kiimnostunut muittenkin tekemisistä eikä vaan mainostaa omiaan. Korkeintaan paradta kaveris bpidaan kommrntpida.
Siinä saa olla varuillaan kenen tekemisistä kiinnostuu. Joltakin saa stalkkaajan leiman otsaansa, jos tunnustaa lukeneensa hänen ”päiväkirjaansa” palstalta 😬
- Anonyymi00013
Anonyymi00005 kirjoitti:
Korkeintaan paradta kaveris bpidaan kommrntpida. :D
Se kommentti näyttää siltä kuin olisi siili käynyt vierailemassa palstalla 😅
- Anonyymi00007
Pikku kulta! Näin söpö pikkueläin, mutta levittää nyt tautia (myyräkuume):
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011834334.html. 🐀
*- Anonyymi00008
IS antoi väärän linkin. Tässä toiv. oikea:
Myyräkuume iski voimalla Suomeen – tällaisia oireita se aiheuttaa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011834334.html
* Anonyymi00008 kirjoitti:
IS antoi väärän linkin. Tässä toiv. oikea:
Myyräkuume iski voimalla Suomeen – tällaisia oireita se aiheuttaa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011834334.html
*Ei sitä maalle uskaltaisi mennä ollenkaan, jos metsää ja siellä olevia asukkeja alkaisi pelkäämään.
Enempi voisin pelätä keskustassa kulkea yöllä, kaikenlaisten hörhöjen joukossa.
Kyselyssä oli kysymys naisilta:
Kumpi on pahempi vastus yöllä metsäpolulla
Mies vai susi.
100% vastaus oli mies
- Anonyymi00009
Eilen oli vielä 15 pakkasta, tänään nollassa ja räntää, kyl kevät alkaa tulla hiljootellen...
- Anonyymi00010
Kevät on ihmisen parasta aikaa
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Kevät on ihmisen parasta aikaa
Kun kävin maalla tuttavani luona, hän oli vihdoinkin hommannut itselleen älykännyn.
Mies ja ikää yli 70 vee
Ja oli sen kanssa helisemässä.
Kiukuttelu kuin pikku kakara.
Ei tule mitään, liian vaikea jne
Aloin opettaa häntä sen käytössä.
Rauhallisesti, ajatuksella, hellä painallus.
Sanoin että miten olet pystynyt ajamaan täysperärekkaa, se on huomattavasti vaikeampaa.
Vielä opastin että sun sormesi on käsky siihen näytölle.
Sillä mennään
Jo alkoi tapahtua.
Iltasanomaa jo pystyi lukemaan
Kylässä on kirjasto, josta voi varata ajan itselleen kännyn opetteluun.
Pankin maksuhommathan hoituu myös mobiililla.
Poika hoitaa ne netissä toistaiseksi
Eikä ole ollut kyse siitä, etteikö opettajia olisi löytynyt.
On kyseessä nimenomaan oma tahto.
Ja kun kiinnostusta ei ole, jää asiat muiden kontolle.
On jo oppinut jotain, kun kyseli puhelimessa, että miten sinne tiktok:iin
pääsee.
Neuvoin saman tien aikuisviihteeseen pääsyn
Ihminen oppiin vaikka mitä vielä iäkkäänpänäkin - Anonyymi00014
Anonyymi00010 kirjoitti:
Kevät on ihmisen parasta aikaa
Kyllä, mutta se ei ole vielä. Nyt on talvi.
- Anonyymi00015
Anonyymi00010 kirjoitti:
Kevät on ihmisen parasta aikaa
Matti Nykänen sanoi, että "Elämän on ihmisen parasta aikaa".
Anonyymi00011 kirjoitti:
Kun kävin maalla tuttavani luona, hän oli vihdoinkin hommannut itselleen älykännyn.
Mies ja ikää yli 70 vee
Ja oli sen kanssa helisemässä.
Kiukuttelu kuin pikku kakara.
Ei tule mitään, liian vaikea jne
Aloin opettaa häntä sen käytössä.
Rauhallisesti, ajatuksella, hellä painallus.
Sanoin että miten olet pystynyt ajamaan täysperärekkaa, se on huomattavasti vaikeampaa.
Vielä opastin että sun sormesi on käsky siihen näytölle.
Sillä mennään
Jo alkoi tapahtua.
Iltasanomaa jo pystyi lukemaan
Kylässä on kirjasto, josta voi varata ajan itselleen kännyn opetteluun.
Pankin maksuhommathan hoituu myös mobiililla.
Poika hoitaa ne netissä toistaiseksi
Eikä ole ollut kyse siitä, etteikö opettajia olisi löytynyt.
On kyseessä nimenomaan oma tahto.
Ja kun kiinnostusta ei ole, jää asiat muiden kontolle.
On jo oppinut jotain, kun kyseli puhelimessa, että miten sinne tiktok:iin
pääsee.
Neuvoin saman tien aikuisviihteeseen pääsyn
Ihminen oppiin vaikka mitä vielä iäkkäänpänäkinLeskel71 kirjoittaa 00011
Älä Leskel edes yritä ymmärtää niitä kaikkia. Yli hilseen ne menee niin korkealentoiset kommentit tällaisilla tavallisilla aivoilla. Tiedä mitä sieltä vielä näkeekään, kun annetaan se kauan kaivattu ”kirjoitusrauha”.
Kirjoitin tuohon alkuun olevani ymmälläni MdKn käsittämättömistä kirjoituksista. Ne olivat kuin toiselta planeetalta.
Tellukka nimi siellä taitaa olla se itse piru.mikäli uskomme MdKta.
No emme tosiaankaan usko.
Hänen kirjoituksensa ovat häirikköluokkaa.
Jollakin tasolla käy ylikierroksilla ja kirjoittaa nikeistä roskaa.
En luota häneen kirjoituksiinsa
tippaakaan.
En todellakaan ymmärrä tätä MdKta, kuka hän on ja mihin on menossa.
Ei kyllä ole väliäkään.
Tämä sveamamma voisi pysyä kirjoituksineen kotimaassaan.- Anonyymi00016
Leskell71 kirjoitti:
Kirjoitin tuohon alkuun olevani ymmälläni MdKn käsittämättömistä kirjoituksista. Ne olivat kuin toiselta planeetalta.
Tellukka nimi siellä taitaa olla se itse piru.mikäli uskomme MdKta.
No emme tosiaankaan usko.
Hänen kirjoituksensa ovat häirikköluokkaa.
Jollakin tasolla käy ylikierroksilla ja kirjoittaa nikeistä roskaa.
En luota häneen kirjoituksiinsa
tippaakaan.
En todellakaan ymmärrä tätä MdKta, kuka hän on ja mihin on menossa.
Ei kyllä ole väliäkään.
Tämä sveamamma voisi pysyä kirjoituksineen kotimaassaan.Eilen kävin lenkillä ja samalla ostan sunnuntain paikallisen lehden.
Mutta kuinka ollakaan.
Missään myymälässä tai ärrällä ei ollut keskustassa tätä lehteä.
Kassatkin ihmettelivät.
Onkohan niin, että porukat ajetaan käyttämään digilehteä.
Itse haluaisin sunnuntai lehden paperisena.
Ristikoiden takia ja muutenkin.
Taitaa paperilehti olla kohta menneen talven lumia. Anonyymi00016 kirjoitti:
Eilen kävin lenkillä ja samalla ostan sunnuntain paikallisen lehden.
Mutta kuinka ollakaan.
Missään myymälässä tai ärrällä ei ollut keskustassa tätä lehteä.
Kassatkin ihmettelivät.
Onkohan niin, että porukat ajetaan käyttämään digilehteä.
Itse haluaisin sunnuntai lehden paperisena.
Ristikoiden takia ja muutenkin.
Taitaa paperilehti olla kohta menneen talven lumia.Edellinen kirjoitus on Leskel71
Unohdan tuon kirjautumisenLeskell71 kirjoitti:
Edellinen kirjoitus on Leskel71
Unohdan tuon kirjautumisenLuin tuolta muusta ketjusta asioita, jotka hämmensivät.
Aikoinaan on ollut tietyissä paikoissa sääntö, että politiikasta ja uskonnosta ei puhuta mitään.
Tulee aina erimielisyyksiä ja rankkojakin riitoja.
Niistä ei koskaan aloitetaan keskustelua.
Tuolla ketjussa se on jo nähtävissä, vaikka ollaan vasta keskustelun alussa.
Erimielisyydet puhuvat
Toinen asia, mikä ihmetytti, oli tuo senioritalojen matonpuhdistuspaikkojen siivous.
Että on turhaa?
Olen ollut sotainvalideilla ja vanhuksilla siivoojana.
Me kyllä kannettiin matot siivouspäivinä ulos.
Tampattiin ja harjattiin.
Oli hienoa, kun huoltomiehet olivat tehneet hommansa.
Ei tarvinnut taiteilla lumikinosten päällä.
Vielä mainitsen, että lumenluonti ja sannnoitus ovat tosi tärkeitä asioitaniin monessa paikassa.
Kiitos huollolleLeskell71 kirjoitti:
Luin tuolta muusta ketjusta asioita, jotka hämmensivät.

Kiitos huollolleKorj aloitetaan = aloiteta
- Anonyymi00017

Kiitos huollolleMiksi täällä urputat omassa ketjussa Hillan selän takana?
- Anonyymi00018
Anonyymi00016 kirjoitti:
Eilen kävin lenkillä ja samalla ostan sunnuntain paikallisen lehden.
Mutta kuinka ollakaan.
Missään myymälässä tai ärrällä ei ollut keskustassa tätä lehteä.
Kassatkin ihmettelivät.
Onkohan niin, että porukat ajetaan käyttämään digilehteä.
Itse haluaisin sunnuntai lehden paperisena.
Ristikoiden takia ja muutenkin.
Taitaa paperilehti olla kohta menneen talven lumia.Ei monet paikallislehdet ilmesty viikonloppuna paperisena.
- Anonyymi00019
Anonyymi00017 kirjoitti:
Miksi täällä urputat omassa ketjussa Hillan selän takana?
Eiköhän tämäkin ketju ole Hillan nenän edessä, jos uskaltautuu omasta ketjustaan vilkaista vähän ympärilleen.
Anonyymi00017 kirjoitti:
Miksi täällä urputat omassa ketjussa Hillan selän takana?
Täällä kaikki ketjut ovat julkisia.
Anonyymi00018 kirjoitti:
Ei monet paikallislehdet ilmesty viikonloppuna paperisena.
Satakunnan Kansa ilmestyy joka päivä.
Viikonloppuisin myös paperisena
Oli kyse jakajista.
Niitä vähennetään ja jotain sellaistaAnonyymi00019 kirjoitti:
Eiköhän tämäkin ketju ole Hillan nenän edessä, jos uskaltautuu omasta ketjustaan vilkaista vähän ympärilleen.
Hil-lan ketjussa aloituksen uskonasioista teki Korppis.
Hil-la itse piti turhana lumenluontia siivouspaikalla.
Tässä talossa ainakin viedään matot ulos siivoystelineelle ja melkoisen usein.
Niin teen itsekin
Mikä on huomioitavaa, vanhojen ladyjen miehet kantavat matot ulos ja tamppaavat ne.
Ei isäni olisi koskaan alentunut moiseen.Leskell71 kirjoitti:
Hil-lan ketjussa aloituksen uskonasioista teki Korppis.
Hil-la itse piti turhana lumenluontia siivouspaikalla.
Tässä talossa ainakin viedään matot ulos siivoystelineelle ja melkoisen usein.
Niin teen itsekin
Mikä on huomioitavaa, vanhojen ladyjen miehet kantavat matot ulos ja tamppaavat ne.
Ei isäni olisi koskaan alentunut moiseen.Taas veikkasin oikein.
Uskonnosta ja politiikasta ei kannata koskaan keskustella.
Tuolla porukat kirjoittavat vastaväittelyitä tiiviiseen tahtiin.
Tai sitten heitetään täky keskusteluun, että saadaan vänkäys-kisa aikaiseksi.
Kaikki ovat omasta mielestään oikeassa ja muut väärässä.
Eiköhän suuremmat sodat käydä uskontojen takia.- Anonyymi00020
Leskell71 kirjoitti:
Taas veikkasin oikein.
Uskonnosta ja politiikasta ei kannata koskaan keskustella.
Tuolla porukat kirjoittavat vastaväittelyitä tiiviiseen tahtiin.
Tai sitten heitetään täky keskusteluun, että saadaan vänkäys-kisa aikaiseksi.
Kaikki ovat omasta mielestään oikeassa ja muut väärässä.
Eiköhän suuremmat sodat käydä uskontojen takia.Yksi isottelee lukeneisuudellaan kun joskus on jonkun kirjatentin saanut läpi. Ja lahkolaisten puheita pitää neutraaleina. Hohhoijjaa.
- Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Yksi isottelee lukeneisuudellaan kun joskus on jonkun kirjatentin saanut läpi. Ja lahkolaisten puheita pitää neutraaleina. Hohhoijjaa.
Montako kirjatenttiä olet itse läpi saanut?
- Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Montako kirjatenttiä olet itse läpi saanut?
Hullu kysymys, ei kukaan pidä laskelmia tenttiensä määrästä, jos on vähänkin pitemmälle opiskellut. Mutta ainoan tenttinsä varmaan muistaa.
- Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
Hullu kysymys, ei kukaan pidä laskelmia tenttiensä määrästä, jos on vähänkin pitemmälle opiskellut. Mutta ainoan tenttinsä varmaan muistaa.
Vastauksesi huokuu oppineisuutta.
- Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Vastauksesi huokuu oppineisuutta.
Sinun vastaus taas huokuu korpea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1074662Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293433No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 491514
- 361423
- 381236
- 141142
- 1591036
- 271028
- 6954