Hundai sähköauton lataus

Olen katsonut kun naapurin auto ajaa parkkipaikalle. Latauksessa on usein vaikeuksia.
Mutta eilen, lumimyrskyn jälkeen, kesti yli 20 minuuttia.
Ensin potkittiin latausaseman kantta, ei auennut. Tietysti lumituiskussa ilman säähän sopivia ulkoiluvaatteita.

Sen jälkeen hän haki hanskat jne. Viimeinen asia, jonka hän oli tehnyt, oli saada lämmintä vettä tai nestettä jostain, jonka hän kaatoi. Kansi avautui.

Latauskaapelin kiinnitys ei onnistunut kolmesti, tolppa näytti punaista valoa. Hän meni autolle ja räpläsi kännykkään. Kun molemmat päät oli irroitettu ja kiinnitetty muutaman kerran, lataus onnistui.

Aidoilta sivulta kuva kertoo sijainnin.
https://www.hyundai.fi/wp-content/uploads/kona_electric_tilapaislatauslaite-1024x768.jpg
7380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ennenkin tänä talvena on ollut vaikeuksia , mutta niistä hän on selvinnyt 5 minuutissa.

Useamman kerran hän on tarttunut sähkötolpan pistokkeeseen ja aikonut ottaa irti, vaan ei ole auennut. Pienen puhelimen käytön jälkeen se on kuitenkin irronnut.

Äänestä
  • Tarinahan on keksitty että saataisiin ihmiset kirjoittamaan tänne.

    Mutta jos se olisi totta, ehkä joku harrastus tekisi hyvää, ettei elämää täyttäisi naapurin tarkkailu noinkin intensiivisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tarinahan on keksitty että saataisiin ihmiset kirjoittamaan tänne.

    Mutta jos se olisi totta, ehkä joku harrastus tekisi hyvää, ettei elämää täyttäisi naapurin tarkkailu noinkin intensiivisesti.

    Ei ole keksitty,
    katsoppas minkälaisia on auton keulat pöllyävän lumisateessa ajelun jälkeen.

    Hampaita pestessä katselen yleensä ulos. Katseletko sinä peilistä kuvaasi

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei ole keksitty,
    katsoppas minkälaisia on auton keulat pöllyävän lumisateessa ajelun jälkeen.

    Niin, se harrastus sulle? Toi kyttääminen ei ole ihan tervettä touhua.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Hampaita pestessä katselen yleensä ulos. Katseletko sinä peilistä kuvaasi

    20 minuutin hampaidenpesu?

    Äänestä

Se latausportin paikkahan on jo enintään huonoksi todettu. Se on usein alttiina kuralle ja lialle, joten lataaminen on sotkuista ja vaatii usein käsineet.

Samoin pienikin keulakolari voi vaurioittaa ja lataus ei onnistu.
Uudemmissa Hyundaissa se on jo laitettu takalokasuojan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen katsonut kun naapurin auto ajaa parkkipaikalle. Latauksessa on usein vaikeuksia.
Mutta eilen, lumimyrskyn jälkeen, kesti yli 20 minuuttia.
Ensin potkittiin latausaseman kantta, ei auennut. Tietysti lumituiskussa ilman säähän sopivia ulkoiluvaatteita.

Sen jälkeen hän haki hanskat jne. Viimeinen asia, jonka hän oli tehnyt, oli saada lämmintä vettä tai nestettä jostain, jonka hän kaatoi. Kansi avautui.

Latauskaapelin kiinnitys ei onnistunut kolmesti, tolppa näytti punaista valoa. Hän meni autolle ja räpläsi kännykkään. Kun molemmat päät oli irroitettu ja kiinnitetty muutaman kerran, lataus onnistui.

Aidoilta sivulta kuva kertoo sijainnin.
https://www.hyundai.fi/wp-content/uploads/kona_electric_tilapaislatauslaite-1024x768.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu