Tästä on kyse. Maakunnassa isoin osa on luonut muurin itsensä ympärille, Siis sisimpänsä ympärille. Itseä ei kohdata jolloin keskitytään muiden asioihin.
Täällä kiinnostaa muiden asiast enemmän kuin itsensä tunteminen ja kohtaaminen.
Itsensä kohtaaminen on sen edellytys, että näkee rehellisesti itsensä heikkoudet ja vahvuudet ja haluaa siten tietoisesti kasvaa ihmisenä. Silloin osaa kunniottaa muidenkin yksityisyyttä kun on itsellä oma identiteetti.
Täällä kiinnostaa muiden asiast enemmän kuin itsensä tunteminen ja kohtaaminen.
Itsensä kohtaaminen on sen edellytys, että näkee rehellisesti itsensä heikkoudet ja vahvuudet ja haluaa siten tietoisesti kasvaa ihmisenä. Silloin osaa kunniottaa muidenkin yksityisyyttä kun on itsellä oma identiteetti.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Narsismista on kyse itä-suomessa. Narsisteilla on muuri sisimpänsä ympärillä. Narsistit murjoo ja tuhoaa muiden elämiä ja harjoittaa henkistä väkivaltaa ylläpitääkseen itsestään illuusio-identiteettiä jossa hän on vahva, suuri, aina oikeassa ja kaikkeen syytön.
Narsistin pitäisi antaa itsensä mennä rikki ja kohdata sisimpänsä jotta voisi parantua. Ja ainakin viisasta on rukoilla narsismiin Jumalalta apua. Ihmisen ei kuulu elää itseensä käpertyneenä ja murjoa muita ilman moraalia.
Maakunnassa maakunnan tavalla tai maakunnasta pois.
Ihmisoikeuksia tulisi kunnioittaa kaikkialla. Ei voi olla niin että meillä on Suomessa maakunta jossa ei noudateta ihmisoikeuksia. Yksityisyys on ihmisoikeus. Puhumattakaan selkäänpuukottamisen pahuudesta josta tulisi antaa aina 5 vuoden kakku.
Tämä on Suomea eli Suomessa suomalaisella tavalla tai maasta pois. Häpeäksi itä-suomi on Suomelle nykyisellään kun narsismi jyllää alueella.
Ei meillä ole Suomessa mitään erivapauksia lakien ja moraalin suhteen. Turhaa siis ajatella tätä maakuntaa valtiona valtion sisällä. Tämä maakunta on suomalaisten omistama ja osa Suomea.
Jaa, no miksi noita asioita ei ole paljon käsitelty käräjäoikeudessa jos ne kerran ovat laittomia ja täällä niin yleisiä kuin väität?
Olisiko mahdollista että koko ilmiö on pelkästään sinun pääsi sisällä, koska muut, edes viranomaiset ja oikeuslaitos ei tuollaista ongelmaa tunnista?
Minun johtopäätökseni on että narsismi jyllää ainoastaan sinun pääkopassasi.
Yhteys ihmisoikeustoimikuntaan auttanee paremmin kuin täällä vollottaminen (joten jatkanette siis täällä vollottamista).
Kyllä se narissmi jyllää ihan lähes koko maakunnassa. Tämä on fakta- Yhtä pahuuden harjoittamista. Tunnettu alue selkäänpuukottelusta ja kieroilusta. Aikuiseksi kasvaeita täällä on vain vähän.
Puhuit jopa 5 vuoden vankilatuomioista, mutta yhtään sellaista taikka lievempääkään ei ole oikeudessa noista syistä langetettu.
Höpise sinä nyt siitä narsismistasi ja selkäänpuukottelusta, vaikka ympäristösi ja virallinen taho ei niitä tunnista, eikä oikeustapauksiakaan ole.
Yhden henkisesti keskenkasvuisen kyllä tiedän, nimittäin sinut!
Olenkin miettinyt näitä "kyttääjiä". Tuossa kertomassasi saattaa olla vinha perä.
Ihanko totta itse kertomassasi on mielestäsi vinha perä...? 🤣😂