Seuroissa

Miksi miehet istuvat eripuolella ja miksi naiset
istuvat vastaavasti eripuolella?
81526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

sillä monet miehet eivät kestä sitä dödöjen kovaa tuoksua, mitä nykylestanaiset käyttävät hien ja muidenkin kropan tuoksujen peittämiseksi. Varsinkin keski-iän ylittäneet naiset tuntuvat viime vuosina alkaneen käyttää näitä suihkeita ylenmääräisesti. Näin olen todennut salin oikealta puolen etupenkissä.
Syitähän on tietysti useampiakin, mutta tämä on ainakin yksi niistä.

Äänestä

Tämä on sellainen pikkunäppärä tapa johdattaa eriseuraisuuteen.

Tosin olen minä nähnyt nuorisoa etupenkkiinkin menevän ihan käsi kädessä ja mummojen supattavan siitäkin.

Äänestä

säilyy näin parhaiten, kun miehet ( joille pääasiassa saarnan kuuleminen ja sen sydämelle kätkeminen kuuluu )saavat rauhassa keskittyä kuulemaan saarnaa, voidakseen sitten paremmin saarnan jälkeen sitä kommentoida ja kririsoida saarnaajaa, kun naiset ei ole kyljessä supattamassa kotiasioita saarnan aikana.

Äänestä

jota ei täysin enää noudateta.
Saahan perinteestä pitää kiinni, jos se ei ole pakkoa

Äänestä
  • Vierailin erään veljen kanssa eräässä Viron kirkossa, joka on rakennettu 1700-luvulla. Siellä oli pääovelta katsottaessa vasemmalla selkänojattomat penkit. Oikealla puolella oli kapea lauta selkänojana. Vasen puoli oli siis naisten ja oikea miesten.

    Äänestä

  • Lasse-setä kirjoitti:

    Vierailin erään veljen kanssa eräässä Viron kirkossa, joka on rakennettu 1700-luvulla. Siellä oli pääovelta katsottaessa vasemmalla selkänojattomat penkit. Oikealla puolella oli kapea lauta selkänojana. Vasen puoli oli siis naisten ja oikea miesten.

    Kreikassa näin eräässä kirkossa jopa kylttejä penkeissä, käytävän oikealla puolella kerrottiin istuimien olevan miehille ja vasemmalla puolella taas naisille. Käytännössä jakoa ei kuitenkaan näytetty enää noudatettavan. Istuimet olivat kyllä onneksi samanlaiset molemmilla puolilla. ;)

    Suomen ortodoksisessa kirkossa ei ole penkkejä eikä kylttejä, mutta monissa kirkoissa silti on havaittavissa kirkkokansan sukupuolijakauma siten, että miehiä on enemmän oikealla ja naisia taas vasemmalla.

    Luterilaisissa piireissä sukupuolierottelua kirkoissa olen kuullut esiintyvän jossain määrin nykyäänkin Baltian luterilaisten, Suomen esikoislestadiolaisten ja Norjan lyngenlestadiolaisten keskuudessa, mutta paikkakunnasta ja tilanteesta riippuen.

    Varmaankin jaottelussa on takana joku sellainen ajatus, etteivät eri sukupuolta olevat häiritsisi toistensa keskittymistä kirkossa.

    Äänestä

  • el-kirahwi kirjoitti:

    Kapkaupungissa oli vielä jokunen vuosikymmen sitten puistoissa penkkejä, joissa oli kyltti "EUROPEANS ONLY" (ja sama afrikaansiksi).

    Äänestä

jospa se on sitä naisten huonouden piilokorostusta:
menihän Kristuskin taivaaseen istumaan OIKEALLE puolelle...
Joten "arvokkaampi" sukupuoli istuu oikealla kirkossa.
Kuuluu samaan kastiin pään peittämisen kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

istumajärjestys kirjoitti:

Miksi miehet istuvat eripuolella ja miksi naiset
istuvat vastaavasti eripuolella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu