Pakolaisen tai turvapaikanhakijan lomamatka kotimaahan johtaa Saksassa tulevaisuudessa pakolaisstatuksen purkamiseen ja karkotukseen. Veitsi-iskujen tekijöille ei myönnetä enää turvapaikkaa. Rikoksiin syyllistyneitä aiotaan palauttaa myös Syyriaan ja Afganistaniin. Väärin perustein maassa olevien turvapaikanhakijoiden avustukset minimoidaan.
Saksan hallitus ilmoitti Solingenin verisen veitsi-iskun seurauksena toimenpiteistä, joilla se aikoo muuttaa maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaansa ja lisätä kansalaistensa turvallisuutta.
Kotimaahan vain sukulaisen hautajaisiin
Saksassa ovat herättäneet huomiota muun muassa afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten lomamatkat kotimaahansa. Tällaisen käytännön hallituspuolueet demarit, vihreät ja liberaalit lupaavat nyt lopettaa.
– Jos henkilö saa Saksasta suojan sillä perusteella, että kotimaassa on liian vaarallista mutta matkustaa sinne kuitenkin lomalle, niin hän menettää oikeutensa suojeluun, totesi oikeusministeri Marco Buschmann (FDP) uudistuspaketin esittelytilaisuudessa.
Ainoa perusteltu syy voi olla lähiomaisen hautajaiset, mutta sekin on pystyttävä näyttämään toteen ennen matkalle lähtemistä.
– Turvapaikanhakijoiden, joilla ei ole oikeutta saada suojelua, on lähdettävä maasta pikaisesti, sanoi sisäministeri Nancy Faeser (sd).
SAKSA KYLLÄSTYI NOTKUJIIN
Anonyymi-ap
1
90
Vastaukset
- Anonyymi00001
Ihan fiksua. Aiempi käytäntö on ollut omituinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831279
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 84824
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?49690Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t248594Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 52552
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7550