Merirosvon orjatar 1

Anonyymi-ap

Minua retuutetaan eteenpäin laivan kannella kohti kapteenin hyttiä. Vasemmalla näen loimuavana kauppalaivan jolla olin matkalla kohti Havannaa. Tuota roihua lukuunottamatta Karibian öistä pimeyttä värittää vain linnunrata ja kaikki se valo toistuu peilityynestä merestä joka on täynnä kuolemaa. Merirosvot hyökkäsivät kimppuumme ja uskoakseni olen ainoa henkiinjäänyt nainen. Raakalaiset vievät minut kapteenin hyttiin. Se sijaitsee laivan perällä Huone on suuri. Takaseinä on koko huoneen leveä ikkuna josta avautuu näkymä merelle. Ikkunan alla on työpöytä, vasemmalla matala pienempi sänky ja oikealla suurempi barokkityylinen parisänky verhoineen päivineen.

Minut viskataan matalalle punkalle kuin eläin kädet sidottuna selän taakse. Helpotuksekseni merirosvot poistuvat huoneesta ja sulkevat oven. Jään yksin suureen huoneeseen jota valaisee muutama lyhty. Aikaa kuluu. Lopulta huoneen ovet rysähtävät auki ja sisään astuu mies jonka ymmärrän laivan kapteeniksi. Hänen paitansa on rintakarvoihin asti auki ja ihonsa kiiltää hiestä. Hän huohottaa kuin urheilusuorituksen jäljiltä, kuin hän olisi vasta tullut taistelusta. Tummapiirteinen mies joka yhä puristaa sapelia kädessään. Puolipitkät hiukset, tuima katse, tiivis parransänki. Hän tiputtaa sapelin ja kulkee vesiastialle kaataen itselleen monta kupillista juotavaa. Sitten hän katsahtaa minuun.
- "kuka te olette?" Hän kysyy
- "sir, nimeni on Rosamund Cranston.
Enempää en halunnut kertoa tuolle miehelle. Vaikka hän miellyttikin silmääni en voinut mennä takeeseen hänen aikeistaan ja koin että minun on parempi olla kertomatta enempää. Oli huolimatonta möläyttää edes nimeni sillä jo siitä hän pystyisi päättelemään että isäni on rikas tupakkaplantaasin omistaja.

Hän pysähtyi ja vaitonaisena hänen silmänsä vaelsivat pitkin pelosta tärisevää kehoani, tutkien jokaista kurvia ja jokaista liikettäni.
- "nimeni on Charles MacGregor. Pidän huolen neiti Cranston siitä, että pysytte hytissäni kunnes saamme vaihdettua teidät arvokkaampaan lastiin. Miehistö olisi halunnut laskea myös teidät osaksi ryöstämäämme saalista ja jakaa teidät keskenään. Jouduin surmaamaan kaksi miehistöni jäsentä, en niinkään teidän vuoksenne vaan oman auktoriteettini uskottavuuden vuoksi. Kuulutte tästä eteenpäin minulle."

Nuo sanat jähmettivät minut. Olen nyt vankina ja merirosvokapteenin mielihalujen armoilla. Ihmetykseni olikin suuri kun hän avasi solmut ja päästi minut vapaaksi kaikista siteistä.
- "arvelen neiti cranston ettette pakene mihinkään hytistäni, ettekä rohkene tehdä minulle väkivaltaakaan sillä miehistöni odottaa ovien ulkopuolella tyydyttääkseen teihin seksuaaliset tarpeensa."
-"sir, älkää satuttako minua, älkää te käyttäkö minua hyväksenne kuin saaliiksi saatua hyödykettä"
-"neiti te pelkäätte suotta. Olen kunniallinen mies enkä etsi tyydytystä väkivallasta avuttomia naisia kohtaan. Yrittäkää levätä teillä on ollut raskas päivä."
Tuntui että kehoni antoi periksi ja osaksi pyörryin tai nukahdin lähes niille sijoilleni punkkasängylle.

Seuraavat päivät kuluivat katsellen aavaa merta, tutkien kapteenin hyttiä, ja lopulta MacGregorin suojeluksessa myös pyörähdin laivan kannella hengittämässä raitista meri-ilmaa. Aloin huomata katseeni viipyvän yhä useammin ja kauemmin kapteenissa. Hänen läsnäolonsa, katseensa, tapansa puhua, kaikki hänessä sai minut kokemaan turvaa. Häpesin itseäni. En tahtonut olla nainen joka haaveilee merirosvosta. Puinen laiva natisi lujuuttaan tuulen työntäessä purjeet pullollaan roistojoukkoa kohti Trinidadia. Lähes viikon jälkeen illansuussa laiva saavutti yksinäisen saaren jonka rannikolla oli ankkurissa toinen alus. Katselin kapteenin hytin ikkunasta kuinka tuolta toiselta laivalta saapui vene ja sen kyydissä oli tummiin pukeutunut hahmo.

Ovi aukeni ja sisään astui kapteeni Charles MacGregor ja hänen kanssaan merirosvokuningatar. Pitkä mustaan sonnustautunut ja muodokas nainen jolla oli julma katse. Selvisi että tuo nainen on merirosvojen laivueen päällikkö. Kapteeni MacGregor oli hänelle alamainen. He saapuivat suunnittelemaan seuraavia siirtoja ja ryöstokohteita ja nainen joi samalla rommia runsaasti. Hänen katseensa jäi viipymään lopulta minuun.
-"Macgregor, määrään sinua makaamaan tuon huorasi kanssa"
-"mrs Whitier neiti Cranston on vieraani..."
-" PÖTYÄ, jos et makaa niin annan laivan perämiehellesi ja lähetän tytön miehistön luo."
Hitain mutta varmin askelin MacGregor käveli luokseni, riisui yltäni jokaisen vaatekappaleeni ja asetti minut parisängylle merirosvokuningattaren nauraessa työpöydän kulmalla juoden rommia. Kyynelehtien jäin kapteenini alle. Ymmärsin että nytkin hän vain halusi suojella minua ja vaikka olinkin alkanut kokea tunteita häntä kohtaan, en toivonut ensimmäisen kertamme olevan tällainen.
-" älä pelkää" Hän kuiskasi ja jatkoi"pidän sinusta huolen" työntyessään sisääni.
Hain turvaa kapteenini katseesta ja vaikka molemmat pelkäsimme mitä kuningatar meille voisi tehdä tunsin että se oli hetki jolloin rakastuin Charles MacGregoriin

0

1271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        80
        2077
      2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

        Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
        Ikävä
        366
        1269
      3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

        Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
        Suomussalmi
        28
        1140
      4. Kirjoita jotain

        Kivaa, hellää ja piristävää
        Ikävä
        141
        1038
      5. Päälle hautaus?

        Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
        Lieksa
        145
        895
      6. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        98
        834
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        45
        737
      8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

        Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
        Ikävä
        62
        726
      9. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        61
        696
      10. Voisit nainen joskus vastata minulle

        Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
        Ikävä
        63
        682
      Aihe