Lauralla itsellään ollut suuria hankaluuksia, nyt oikein nautti, kun sai itkettää vuorostaan urheilijoita! Kyllä on julmaa ja typerää työntää mikkiä väsyneen ja hengästyneen urhilijan eteen ja oikein kerjätä kyyneleitä. Mielestäni tuo oli niin törkeää, että antaisin Arffmannille potkut!
Laura Arffman
Anonyymi-ap
1241227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 124
Vanhimmat
Iivo oli itku kurkussa, laura jankkasi mitä, mitä, miten miten. Eikö tajunnut Iivon tilannetta. Onneksi kamera miehet keskeytti kuvaamisen.
Otos näytettiin monta kertaa illan aikana. Mielestäni myös typerää toimintaa juontajalta. Ennen kiellettiin" lyötyä miestä lyömästä". Onko Arffman vähän kylmä nainen?
Ei ole tarpeeksi näköjään toimittajan työstä kokemusta ja osaamista kisapaikoilta.
Yhtä lämmin kuin ikijään kuutio.
Häntä ei ole palkattu itkettämään urheilijaa, jonka kisa menny pieleen., katsojat näki tilanteen. Hävetti katsoa, toimittaja jatkoi inttämistä, ei tajunnut lopettaa. Onneksi muut tajusi tilanteen ja lopettivat haastattelun.
No ei se Lauran syy ole jos iso mies itkee ja pillittää kuin pikku lapsi.
No kyllä tuo nainen ihan kerjäsi itkua kyselyillään! Onko Kiteen tytöllä noussut joku vähän päähän?
Pitäisi osata mikrofoni ottaa pois henkilön naaman edestä, jos huomaa et voi pahoin ja itkee.
Nainen kehui, kun oli saanut kukkalähetyksen hotellihuoneeseen. Ei se ainakaan ollut Iirolta 🤭
Eiks tääkin nainen itkeskelyt, kun sen mies jätti sen toisen naisen takia ?
Kyllä, olisi pitänyt vaan työntää mikrofoni eteen ja kysellä, mikä se nyt noin itkettää!?
Ei huomaa toisen pahaa oloa, vaan jatkaa kiusaamista. Toimittajien julistama suosikki juontaja, jolta puuttuu empatia ja amnatyitaito. Ei jqtkoon. Ei ole mun suosikki juontaja. Muitakin juontajia on he tekevät tyätöön ammattitaitoisesti, eivät kiusaa haaststeltavia.
Haukkui miehensä maanrakoon. Ja kehui itseäån. Miten m7kään lehti voi julkaista tuollaista itsensä kehumista. Hänellä oli kaikki hyvin. Omassa kuplassa ei nähnyt ettei toiselka ollut kaikki hyvin. Hän olis tehnyt kaikkensa, miksei sitten tehnyt. Toinen osa puoli ei itsensä kehujan tasolle. Tuskin ollut ketään naista, mies voi lähteä, jos kotona ei ole ollut kaikki hyvin.
Mieskin saa itkeä, ytitti hiihtää sairaana, juontaja ei tiedä mitä on kun henki ei kulje liian paljon itseään täynnä. Minå, minä minä jne.
Uhleilijat ovat pää osassa näissä kisoissa, eikä mikään juontaja, mistä saanu suosikin nimen, ei ole mun suosikki.
Itse lähettänyt itselleen.
Haastattelu kuuluu tähän hommaan itkee tai nauraa ei auta. Ja nämä urheilijat kyllä sen tietävät.Kaippa heitä nolottaa kun suuret puheet eivät tuota tulosta.
Varmaan tilannut itse itselleen kukkia.
Ukko tais lähtee ihan itse eikä ke nenkään takia.
Oisko laittanut itse itselleen kukkapuskan.
Eipä ihme että mies jätti ku on tommonen
Mikä noita ihmisiä vaivaa aina pitää ottaa joku hampaisiin,ja sitte porukalla haukutaan .Se on noiden toimittajien työ ,eikö ihmiset ymmärrä.
Ihan ammattitaitoinen on minusta tämä Laura Arffmanni.
Ei kuitenkaan tarvitse heti rynnätä mikrofoni ojossa ja työntää se suoraan hiihtäjän kasvoille, vaikka huomaa et toinen on aivan puhki hiihtämisestä.
No ikä ja oppi kaikki ja huomaa seuraavan kerran, toimiiko toisin.
Samaa mieltä. Sama aikka itketti Kerttua ja Kristaa kyllä kävi sääliksi miten julma voi ihminen olla. Vaihtoon ja joku tilalle 😢
Tämä muija luulee olevansa itse pää osassa eikä urheilijat.
Kisaturisteja sopiikin itkettää. Laura on ammattilainen.
Lauraa itseään on itkettänyt viimme aikoina, niin tietää miltä se itsestään tuntuu.
Näin on Laura on hyvä hiihtäjät vähemmän hyviä .
On kyllä ilkeä ja kylmä ihminen, varmaan saa jotain kiksejä kun saa muut itkemään ja todistaa omaa "hyvyyttään" toimittajana. En arvosta ollenkaan ja kanava vaihtuu aina kun tämä naama ilmestyy ruutuun.
Koittaa aina saada julkisuutta, linnan juhlissa huuteli muiden toimittajien päälle. Esitteli niitä jotka ei ollu kättelemässä. Koetti huudoillaan peittää asialliset selostukset. Nyt taas itketti urheilijaa, eikä tajunnu haastateltava oli itku kurkussa.
Toimittajat Laura Arfman ja Petra Manner.
Pitäis potkia pois noista hommista ja pistää uudet toimittajat kehiin.
Linnan juhlissa ei kyllä peitellyt tyytyväisyyttä itseensä. Urheiljoiden kohtelu oli kyllä törkeää.
Kenkää molemmille. Tai ainakin toiselle, toinen ei itketä urheijoita.
Molemmat Laura ja Petra ovat huippu ammattilaisia ,ei ole toimittajan vika jos urheilija ei pärjää .Suomalaiset ei yleensä pärjää tärkeissä kisoissa ja sitten vollotetaan naurettavaa.
Luuli olevansa kutsu vieraana linnan juhlissa. Huuteli muiden selostajien päälle koitti päteä. Selostukset meni kanan persiiseen niistä ei saanu selvää, yks muija pilas nämä selostukset muiden päälle huutelemalla.
Ketään ei pakoteta noihin haastatteluihin. Ohi voi kävellä halutessaan. Iivo itse halusi tuon haastattelun, mutta kun on vellihousu, niin on. Tyypillinen maalais-vollottoja.
Tehtävänä ei ole kiusata urhelijoita. Urheilija sanoi ettei henki kulkenut eikö juontaja ymmärtänyt. Olis pitänyt tajuta ettei voi kiusata enempää. Telkustakin näki mikä on tilanne, laura vaan tiukkasi, mitä, mitä, mitä.
Olisi voinut ihan hyvin sanoa, että palataan asiaan myöhemmin.
Ehkä oppii ajan kanssa ja kuinka toimia. Ei toi mikään paha moka kuitenkaan ole, koska on nähty ennekin, kun työnnetään mikrofoni haastateltavan melkein suuhun.
Vähemmän viehettävä nainen ja se on totuus.
Hänet koulutettu, koulutus menny hukkaan. Ei mitään kykyä nähdä haastaleltava murtuneena. Kansa näki telkusta tilanteen, hävetti katsoa, kun Laura jankkasi, mitä, mitå.Eikö tajunnut kun hiihtäjä sanoi ettei henki kulkenut, luuleeko että on koulutettu kiusaamaan itkevää kisaajaa.
Olisi pitänyt jo oppia. Taitaa olla aika sydämetön toisia kohtaan.
Onneksi haastattelu keskeytettiin. Toimittaja ei tajunnut tuskaa, jota urheilija koki. Ei mitään myötätuntoa, hiihtäjää kohtaan. Iivo sanoi m8ntakertaa, henki ei kulkenut, silti toinittaja jatkoi tivaamista, mikä, mikä.
Laura on suosikkjjuontaja ja Henelius on tähtijuontaja. Mistä nää etuliitteet tulee ?
Toimittajien hypettämä suosikki. Ei mitään ammatti taitoa. Yhtä kylmä kuin tuhat kuutioinen jää möykky.
Ei voi olla typerämpää toimittajaa kuin sellainen joka menee haastattelemaan urheilijaa heti epäonnistuneen suorituksen jälkeen, että miltä nyt tuntuu!!!! Se on suorastaan kohtuutonta!!! Eikö tämä Arfman anna mitään arvoa näille ihmisille??!!
Kokemattomuus näkyi kyllä naisen jokaisesta tekemästään haastattelusta.
Laura on hyvin tyytyväinen, koska se on löytänyt uuden rakkauden.
Oliks se palomies, vai panomies ?
Toivottavasti mies on molempia 🔥.
Laura osaa Ranskan kieltä.
Osaa kai myös ruotsia ja englantia, koska hän on toimittaja ammatiltaan.
Miksi pitää mennä itkee Olympialaisiin, nehän ovat urheilua varten ainoastaan.
Osatkoon vaikka mitä. Empatia ja myötätunto puuttuu,
Muutkin osaa kieliä. Eikä hypetä sitä koko maailmalle.
Miksi toimittajan pitää hakea huomiota keinoja kaihtamatta.
Yksi ärsyttävimmistä toimittajista. Ehkä pahin. Näen punaista kun hän ilmestyy kuvaruutuun. 🤬
Pennut ei kuulu kuntosalille. Mikä siinä on niin vaikeaa tajuta ?
Ai tää on joku urheiluselostaja.
Enpä tiennyt kun en urheilua seuraa.
En minäkään, koska en myöskään seuraa urheilua!
Kuka voi olla niin sivistymätön ettei seuraa urheilua ???
Keitä ihmiset haukkuisi jos ei olisi urheilua ja urheilijoita ja urheiluselostajia? Julkisuuden henkilöitä, tv-uutistenlukijoita, meteorologeja, huutokauppakeisaria?
Ettes te tiedä kuka mä oon?
En tiedä muuta kun ois kandenu olla hiljaa salikohusta kun itse teki väärin, ei ois tullu kauheeta haloota!
On sellaisia saleja jonne voi ottaa lapset mukaan. Miksi ei vaihda sellaiseen?
Nannallakin oli lapset mukana salilla kun kuvasi kun nosti painoja ja aivan siinä lähellä oli yksi lapsi kun pudotti panot korkealta maahan. Joissakin saleilla ei saa pudottaa painoaakaan, mutta joissain saa.
Eräästä kuntosalista oli alakerrasta valitettu kun sieltä kuuluu meteliä kun painot pudotetaan maahan eikä lasketa hiljaa ja hitaasti.
Ja sitten se maahan pudottaminen kiellettiin siellä kuntosalilla.
Sitä en tajua että miksi ei suoraan sanonut että lapsi istuu tunnin nurkassa ja pelaa kännykällä. Piti esittää että on hyvä äiti eikä anna edes sitä tuntia olla yhteen mittaan kännykällä vaan että lapsi on renkaissa ja puolapuilla. Jos rajoittaa sitä ruutuaikaa niin tuohan on hyvä aika että voi olla ruutuaikaa, kun äiti treenaa.
Ennen kun ei ollut kännyköitä ja tietokoneita niin vanhempien pelastus oli Pikkukakkonen joka tuli juuri siihen aikaan kun tullaan töistä ja isi menee sohvalle makaamaan tai autotalliin autoa rassaamaan tai lähtee lenkille, ja äiti töistä tullessa alkaa laittamaan ruokaa ja pyykit koneeseen ja sitä rataa.
Lapsen paikka EI ole treenaavien ihmisten keskellä. Ihan sama kieltääkö säännöt painojen pudottelun. Ne kun voi pudota vahingossa. Ne salit minne lapset on tervetulleita, on järjestäneet omat tilat lapsille. Ei ne lapset siellä pyöri treenialueella.
Nykyään on niiin paljon yksinhuoltajia että tuosta tuleekin sitten ongelma. Laurankin mies häippäisi uuden naisen perään niin ongelmansa on tietenkin uusi. Pitäisi treenata että saa itselleen uuden miehen mutta sitten yksinhuoltajana ehkä haukutaan että ei ole koko ajan lapsensa kanssa vaan äiti lähtee treenaamaan. Ja minne sen lapsen siksi aikaa laittaisikaan koska ei ole toista huoltajaa eikä kaikilla ole lähipiiriä. Ja taas tullaan siihen että jos on vaikka viikko ja viikko niin saako vanhempi sinä aikana tehdä mitään yksin.
Uimari Sievisen ex-vaimo soitti aikanaan poliisit kun vei lapsia isälleen ja siellä olikin vastassa lasten isoäiti eikä isä itse.
Vaikka laittaisi lapsen treenin ajaksi sinne kuntosalilla paikkaan, jossa lapset voi olla, niin kyllä siitäkin haukuttaisiin ainakin äitejä.
Pääsääntöisestihän on kuitenkin niin että erossa lapset tapaavat isäänsä vain joka toinen viikonloppu ja loma-ajat vuorotellaan. Jos on viikko ja viikko eli yhteishuoltajuus niin se vaatii jo jonkinlaista sopuakin. Laura esim. ei ole missään väleissä lastensa isän kanssa.
Mieshän meni pettämään ja Laura olisi ollut valmis vielä jatkamaan mutta mies häippäsi kuitenkin. Nykyään on niin paljon miehille tarjolla muista naisia koska nykyään ei enää nuoremmille naisille ole mitään merkitystä sillä että onko mies varattu vai vapaa. Ja kun naiset vielä kolmekymppisinä ja ylikin ovat monesti sinkkuja niin ei se vapaiden miesten valikoimakaan ole niin suuri ja sitten pitää alkaa jahtaamaan parisuhteessa olevia kun alkaa biologinen kello tikittämään.
Hän voi hankkia lasten vahdin , tai olla lasten kanssa. Entä isä tai ukit ja mummot.
Eikös sitä sanota että nykyään ei ole ihmisillä enää tukiverkostoa lähellä koska ukit ja mummot asuvat yleensä kaukana. Toisin oli ennen. Ja jos eronneilla on tosiaankin että lapset on miehellä vain joka toinen viikonloppu ja joka toiset loma-ajat niin aika harvoin pääsee äiti treenaamaan.
Kuntosaleillakin kolmekymppiset pyllistelevä trikoissa joka vielä korostaa takapuolta niin kyllä tuollaiset vanhemmat äiti-ihmiset jäävät toiseksi joka asiassa kun miehensä ja mahdolliset vapaat miehet kuolaavat noita nuoria pyllistelijänaisia.
Ennen oli sanonta että tie miehen sydämeen käy vatsan kautta mutta kyllä se nykyään taitaa käydä pers**n kautta. Miehet tykkää jos naisella on hyvä peba ja jotkut miehet eivät kyllä kainostele sanoa sitä myös ääneen.
Niin voisi, mutta tuolla edellä kirjoitetaan että toinen huoltaja soitti poliisit kun lapsia oli vastassa isoäiti eikä lasten isä. Eli tuollaistakin saattaa erossa toinen vanhempi vaatia että pitää itse hoitaa lapsensa kun on oma vuoro. Kukaan ei voi tietää toisen perheen tilanteesta että mitä siellä läpikäydään.
Niin siis tuo ei koskenut Lauraa vaan ex-uimari Sievisen ex-vaimo näin teki.
Kaunis pyöreä per*e ja hoikka vartalo 👍. Omat ansiotulot ja asunto.
Jaa, missä vastassa? Mitä ihmeen sekoilemista taas? Isovanhemmat hoitaa paljonkin lapsenlapsiaan, kun vanhemmat töissä, harrastuksissa yms. Laura Arffman tuskin on erakko ihmisten keskellä etteikö saisi lapsenhoitoa järjestymään treeninsä ajaksi. On maksullisiakin hoitajia. Toi Arffman vaan laskee julkisuutensa varaan, että voi tehdä sääntöjen vastaisesti. Olisi kiinnostava tietää missä kaikkialla hyödyntää julkisuuttaan. Ja ihan hölmöä sotkea riitaisan eron aiheuttamaa lieveilmiötä täysin normaaliin arkeen
Jännittävän materialisten lista. Luonne ja äly toissijaisia. Juttelisit sen perseen ja kropan kanssa. Naiselta tyhjäpäinen luettelo.
Sairas ajatusmaailma sulla. Etpä pahemmin arvosta miehiä.
Eikö sillä äidillä ole yhtään ystävää? Eikö sillä äidillä ole varaa ottaa palkattua lapsenhoitajaa treenin ajaksi? Oikeasti, joku roti noihin juttuihin. Eihän toi arffman sanonut syyksi että on yksin, ainoa aikuinen eikä rahaakaan ole. Sehän "halusi olla malli lapselleen, kun urheilee". Valitettavasti lapsi joutui noloon tilanteeseen,kun äiti ei noudata sääntöjä. Sellaistako haluaa opettaa?
Entä pientä korvausta vastaan järjestöjen koulutetut lastenhoitajat? Ystävät jne.
Eipä haukuta 🤣 todella moni nainen tekee noin. Et taida olla ihan täysillä.
Ihan naurettavaa käyttää tekosyynä jonkin kaunaisen ihmisen käytöstä. Tuskinpa Lauran exä on katkera. Kun hoito on asianmukaisesti järjestetty, on aivan sama mitä exä vaatii. Sitä ei voi nimittäin vaatia, että "omalla vuorolla" on 100 % lapsen kanssa.
Totta ei voi vaatia 100.% et on oltava lapsen kanssa. Mutta vastuu on lapsen vanhemmalla, jos lapselle sattuu jotain toisen henkilön hoidossa l.
Julkisuuden henkilöitä haukutaan teki ne mitä tahansa. Nyt on kyse julkisuuden henkilöistä. Heistähän tehdään aiheettomia lasujakin pilvin pimein, siis jopa instapostausten perusteella.
Oikein persaukisen asunnottoman miehen unelmanainen?
Ennen tuollaisia persaukisia vanhemman naisen elättimiehiä nimitettiin vihtoriksi.
Vihtori tarkoittaa "akan elättämä" tai "tossun alla oleva aviomies".
Miksi ennen nimitettiin vanhemman miehen nuoren naisen elättäjää ?
Suojatiksi nimitettiin. Joskus näillä vanhemmilla miehillä saattoi olla nuori poikakin suojattina.
Tuo suojatti vastaa nykyajan sugar babya.
Sellaista se on lasten vanhempien elämä. Vastuu lapsen täysikäisyyteen asti. Jos lapselle sattuu jotain, on vastuu tilanteesta riippuen vanhemman tai kuten Arffmanin tapauksessa olisi ollut, kuntosalin, jonka tiloissa lapsi oli.
Puhuttiinko tässä Lauran lapsen punttisalille viennistä vai mistä? Tekikö joku siitä lasun?
Eipä ole julkisuudessa näkynyt mitään naista, jonka perään ukko olis lähtenyt. Tais vaan tulla mitta täyteen. Muija huomasi lähdön, kun kukaan ei hoitanut kaikkia hommia kotona.
Iltapäiväkerhot ja muut hoitopaikat on keksitty. Rouva hakee vain huomiota itselleen.
On hyvinkin voinut tehdä koska pienimmistäkin asioista jotkut tekevät lasuja ja tekevät myös aivan kiusallaankin ja aiheetta. Ja näyttää siltä että tämä Laurakin on jonkinlaisen vainon kohde.
Ei pitäisi haukkua miestä maan rakoon akkalehdissä. Toinen osapuoli 8llut hiljaa, einole alentunut perhe asioita levittelemään julkisuudessa.
Olis hiljaa myös erosta , josta vuosia. Toinen osapuoli ei ole tuonut perhe asioita julkisuuteen. Tai kaivelis olemattomia koulu kiusaamisia, joista ei ole edes tiedetty mitään,
Mistä muka tiedät että häippäsi kenenkään perään. Olin ennen yh. Lasten isä kuoli tapaturmassa. Ei tulle mieleen viiä lapsia kuntosalille. Ulkoiltiin yhdessä. Lapset pieniä vähän aikaa. Tai juosta kenenkään ukon perässä.
Kannattas pitää asialliset välit. Mun ukon exä lähti toisen ukon perään. Silti pidettiin hyvät välit heidän yhteisen lapsen takia.
Olis pitänyt koti piian,sai viilettää pitkin maailmaa, uuko tais hoitaa huushollin ja lapset yksin. Muija kehui hänellä oli kaikki hyvin.ei huomannut, ettei miehellä ollu kaikki hyvin.
Ostiko asunnon puolikkaan exältä. Jos on vaikealla luonteella varustettu, sitä ei voi peittää ulkoisilla avuilla. Kauneus tai kauheus riippuu katsojasta. Tässä tapauksessa ei voi puhua kauneudesta.
Ystävät voi jättää, jos ystävyys on ystävän yksi puolista, hyväksi käyttöä.
Tässä tapauksessa tossun alla ollut koti piika otti ja lähti.
Henkilö hakee sääliä ja julkisuutta itselleen. Taitaa olla narsistisia piirteitä.
Höpö,höpö kateellisten puhetta
Ois se upeata loikoilla Lauran kanssa ja haaveilla.
Siitä sitten alkaa rauhalliseen tahtiin rakastella ja lopulta muuttuen kiimaiseksi naimiseksi.
Vähemmän kaunis nainen ja inhottava luonne.
Voi tuskimpa tuo tulis , kenenkään uuninpankolle loikomaan.
Linnan juhliin ei Arfmania enää pilaamaan. Huuteli jonon takana olevia, yritti pilata asian tuntijoiden selostukset päälle huuteluillaan. Akka ei tajunnut olevansa töissä, vaan kuvitteli olevansa linnan kunisgatar. Ei jstkoon.
Täämuija vois pitää efosta jo suunsa kiinni, eikä haukkua exää sata vuotta erosta jo aikaa exä ei ole sanonut erosta, julkisuudessa yhtään mitään.
Eiks se ole naisen oma asia ja ei pitäisi mitenkään vaikuttaa sinun elämääsi?
Nuo asiat vaikuttavat siten, että häntä ei voi arvostaa kovin korkealle. Pesisi likapyykkinsä kotonaan.
Oliko ko. Arfmanin isä tai joku muu miesoletettu sukulainen joka oli merkittävässä virassa ehkä Ylellä tai jossain urheilujärjestössä. Saattoi olla ollut itsekin nuorempana hyvä kansallisen tason ampumahiihtäjä tms. Kuka muistaa enemmän, itselle tullut ajat sitten mieleen että onko nainen vähän ns. suhteilla päässyt hommiin.
Kun Laura haastattelee jotain urheilijaa, niin aina saa jännittää, että miten pahasti hän rassaa sellaista urheiljaa joka ei menestynyt kovin hyvin.