Johanneksen evankeliumi, luvusta 10:
31. Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet.
32. Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?"
33. Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi".
34. Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
35. Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin -
36. niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?
37. Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua.
38. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä."
Eikö tässä ole selvä viite siihen että Jeesus ei väitä olevansa Jumala sen enempää kuin kukaan muukaan ihminen on? Eihän hän myöskään taida missään sanoa etteikö kukaan muu voisi olla Isässä ja Isä hänessä?
Te olette jumalia?
46
1194
Vastaukset
- Apostoli34
Varmaan joku viisaampi vastaa tähän... Mutta olet oikeilla jäljillä. Jeesus oli maan päällä ollessaan ihminen ja hän oli myös kuolleista noustuaan lihaa ja verta, kun hän ilmestyi opetuslapsilleen. Monet raamatunkohdat varmasti antavat aihetta esim. buddhalaisuuden tuntijoille kulmien kohotukselle, koska yhteisiä piirteitä on. Mikä sitten on lopullinen totuus? En tiedä. Mutta minä uskon Jeesuksen olleen Jumalan Poika ja että Hän on edelleen sitä, mutta yhtä Isässä. Ja onhan sanottu, että kun ihminen uudesti syntyy (ei jälleensynny; ei saa sekoittaa termejä) Jeesuksessa Kristuksessa, hänestä tulee uusi luomus (2 Kor. 5:17). No, tässäkin on samoja piirteitä kuin Valaistumisessa, eikö? Tai kun ihminen saa Pyhän Hengen... Niin, mielenkiintoisia ajatuksia kyllä. Ehkä kaikki uskonnot ovat jollain tavalla Jumalan viesti ihmisille, sillä en usko (voin olla väärässä ja minut poltetaan kerettiläisenä nyt), että Israelin kansa olisi ainoa, joka on saanut tiedon Jumalan tahdosta. Kristillisessäkin piirissä nimittäin kulkee tarinoita viidakon kansoista, jotka ovat kertoneet lähetyssaarnaajille, että heillä on jo Jumala, joka asuu puiden latvoissa ja Hänellä on Poika.
Eli onko niin, että kristinusko on lainannut muilta (kuten olen lukenut täällä monen väittävän), vai onko niin, että oppia Jeesuksen sovitustiestä onkin Jumala jo levittänyt useita, useita vuosituhansia? Se vain näyttäytyy eri muodoissa eri uskonnoissa? Minusta aika mielenkiintoinen ajatus, vaikka minä koenkin olevani kristitty ja uskon nimenomaan Kristukseen Jeesukseen. Mutta aina on hyvä pähkäillä ja tutkia, ei se ole vaara omalle uskolle.
Totuus on, että Islam on ainoa yhtä vahva uskonto kuin Kristinusko. Muuta ei ole juurikaan tullut sen jälkeen. Paitsi usko Mammonaan ja ihmisen omaan tahtoon ja taitoon, yksilöllisyyteen ja omien tarpeiden tyydyttämiseen....;)- Nasse
"Totuus on, että Islam on ainoa yhtä vahva uskonto kuin Kristinusko. Muuta ei ole juurikaan tullut sen jälkeen. "
Siis islam ja kristinusko, molemmat perustuvat samoihin paimentolaiskansojen hallitsemiseen tarkoitettuihin oppeihin ollen pitkälti samanlaisia uskontoja.
Ikävää asiassa on että emme ole nykyisin paimentolaisia ja erityisesti se että kumpikin uskonto on äärimmäisen väkivaltainen, keskittyen ja ohjeistaen miten vihollinen tapetaan hitaasti ja varmasti.
Idän uskonnot sensijaan ovat hyvin ihmisläheisiä ja lempeitä, vahinko että kristinusko tuotiin tänne väkisin asevoimin. - Qadesha
On minullakin oma vakaumukseni, mutta silti en malta olla ajattelematta että ihmispsyyke on kuitenkin niin tasalaatuinen meni minne tahansa maailmassa, että varmaankin samat ideat tulevat ihmiselle kaikkialla. Esim. tuo isä/poika-viritelmä on aika luonteva jo sikäli että psykologisen näkemyksen mukaan lapsena me koemme vanhempiemme olevan jumalia, koska heillä on valta päättää kaikesta ja he ovat kauhean paljon isompiakin kuin me. Kun kasvamme aikuiseksi, "jumala muuttaa taivaaseen", ts. tästä meitä isommasta olennosta tulee näkymätön, jotta sen on helpompi pitää auktoriteettinsa meihin. Mutta toki meidän pitää olla hänen lapsiaan, tai jos kunnioitamme "häntä" liikaa, emme tohdi olla hänen lapsiaan ja silloin hänelle syntyy poika joka tulee siihen välimieheksi jumalan ja ihmisten välille.
Esim. Joseph Campbell oli kovasti tutkinut ihmiskunnan myyttejä ja päätynyt perusteemaan nimeltä "sankari". Tämä tyyppi, vaikkapa puolijumala kuten Herakles, on se mikä on parhainta ihmiskunnassa, suorastaan jumaluuteen yltävää. Jeesuskin sopii siihen kategoriaa, ja Buddha.
Omassa katsomuksessani käsitän Jeesus-tarinan lähinnä symbolisesti, eli hän on esikuva siitä kuinka Jumala asuu elämän henkenä jokaisessa ihmisessä, itseasiassa kaikissa elävissä olennoissa, ja pyrkii tulemaan tietoiseksi itsestään.
Luulenpa että jokaisessa uskonnossa on ne omat hyvät ja huonot piirteensä. Jos nyt näihin "lähi-idän uskontoihin" on paljonkin kertynyt päivänvaloa kestämätöntä, niin pohtia tulisi johtuisiko se jotenkin ns. valkoisen rodun sisäänrakennetusta aggressiivisuudesta että homma on mennyt vähän poskelleen. Törkeäähän se tietysti on että uskontoa, ideologiaa käytetään sorron ja riiston välikappaleena...
Toisaalta Intiassahan on myös valkoinen rotu vallassa (siis tämähän ei mene sen mukaan minkä värinen nahka ihmisellä on, vaan tämä "valkoisuus" on jotain muuta, jonka nimitystä nyt en muista, liekö euripidi tai kaukasialainen vai mikä hemmetti...) ja monet olettavat että hindulaisuus on rauhanomaisempi uskonto. Sitä en osaa sanoa onko vaiko eikö (tosin esim. leskenpolttorituaalit pöyristyttävät minua!), mutta hindulaisuudessa keskeinen pyhien miehien palvominen muistuttaa mielestäni kovastikin Jeesus-fanitusta mikä liittyy olennaisena k-uskoon. Mennään Intiaan, niin siellähän on kulloin kukakin "jumalan inkarnaatio" huinimassa, ja kerää läjäpäin kannattajia ympärilleen sankoiksi joukoiksi.
Mikä tekee Jeesuksesta niin erikoisen, ettei häntä voisi vertailla noihin Intian staroihin? Ehkäpä vain se, että hänen kannattajuutensa levisi laajemmalle. - Apostoli34
Nasse kirjoitti:
"Totuus on, että Islam on ainoa yhtä vahva uskonto kuin Kristinusko. Muuta ei ole juurikaan tullut sen jälkeen. "
Siis islam ja kristinusko, molemmat perustuvat samoihin paimentolaiskansojen hallitsemiseen tarkoitettuihin oppeihin ollen pitkälti samanlaisia uskontoja.
Ikävää asiassa on että emme ole nykyisin paimentolaisia ja erityisesti se että kumpikin uskonto on äärimmäisen väkivaltainen, keskittyen ja ohjeistaen miten vihollinen tapetaan hitaasti ja varmasti.
Idän uskonnot sensijaan ovat hyvin ihmisläheisiä ja lempeitä, vahinko että kristinusko tuotiin tänne väkisin asevoimin."Siis islam ja kristinusko, molemmat perustuvat samoihin paimentolaiskansojen hallitsemiseen tarkoitettuihin oppeihin ollen pitkälti samanlaisia uskontoja. "
Juutalaisuus ja islam ovat hyvin lähellä toisiaan. Kristinuskokin toki perustuu myös Vanhan Testamentin "paimentolaiskansojen oppeihin".
Jeesuskin käytti opetuksissaan Vanhaa Testamentti eikä hän tullut kumoamaan esim. Mooseksen laki tai kymmentä käskyä. Mutta kristinusko ja Jeesuksen opetusten mukaan eläminen ja eläminen Jeesuksen Kristuksen uskossa ei todellakaan opeta tappamaan ketääm tai vahingoittamaan toisia.
Idän uskonnot ovat kyllä inhimillisiä, silti sielläkin on sodittu. Myös niin sanotut buddhalaiset valtiot. Japani ja Kiina ovat olleet sekä kunfutsealaisuuden, taolaisuuden, buddhalaisuuden ja Japani shintolaisuuden Isoja Maita. Kuinkahan rauhaa rakastavia nämä valtiot ovat olleet kautta historian? Kiina on tosin nykyään kommunistinen, mutta kyllä senkin historia aika verinen on. Vietnam taas on ollut buddhalainen... Muutamia esimerkkejä mainitakseni.
On totta että kristinuskoa on viety moniin maihin verisesti ja pakottaen. Se on väärin. Mahadma Gandhi onkin sanonut, että jos joku muu kuin "kristityt" olisivat aikoinaan sitä levittäneet, se olisi jo maailmanuskonto.
Monissa maissa buddhalaisuus ja nykyinen kristillisyys elää sulassa sovussa, koska kumpikin on POHJIMMILTAAN rauhan uskontoja. Jos Jeesus kehoitti rakastamaan jopa vihollista tai jos joku lyö, kääntämään myös toisen poskensa, miten hän voisi kehoittaa niihin verisiin tekoihin, joihin viittaat? Ihmiset ovat itse niin päättäneet tehdä, uskonnon nimissä.
Japanin samurai-kulttuuri mm. otti paljon vaikutteita sekä shintolaisuudesta että zen-buddhalaisuudesta. Tiesitkö, että suurin osa kamppailulajeista on buddhalaismunkkien (tietyn suuntauksen) kehittämiä? Itse lajeja harrastaneena voin vakuuttaa, että myös monissa niistä harjoitellaan tappamaan, kiduttamaan ja murskaamaan vastustaja erittäin tehokkaasti. Aikido on ehkä ainoita lajeja, joissa ei tähdätä vastustajan vahingoittamiseen, samoin judo.
Intiassa taas monet hindulaisuuden muodot ovat hyvinkin väkivaltaan taipuvaisia ja kastijärjestelmä on sitä myös. Ihmisen ahdinko tai huono-osaisuus on seurausta edellisen elämän teoista, köyhiä tai sairaita ei siis saa auttaa, he ovat osansa ansainneet.... Eli näkisin, että lopputulos ei ole niin mustavalkoinen kuin kerroit sen olevan. Eivät kaikki Idän uskonnot ole rauhaa rakastavia, kuten eivät kaikki kristinuskon seuraajat väkivaltaisia. Me olemme kuitenkin vain ihmisiä ja käytämme uskontoa mm. poliittisina pelivälineinä. Silloin ei enää ole kysymys uskosta tai yhteisen hyvän tavoittelemisesta.
Islaminuskoiset ovat tässä hyvä esimerkki. Monet rauhaarakastavat muslimit kärsivät ääriaineksen teoista, samoin käy helposti äärijuutalaisten takia tavallisille juutalaisille ja samoin käy kristityille, jotka todella yrittävät elää kuten Jeesus opetti, mutta ääriaines pilaa kaiken. Näin asia minusta on kaikkien uskontojen kohdalla. - Nasse
Apostoli34 kirjoitti:
"Siis islam ja kristinusko, molemmat perustuvat samoihin paimentolaiskansojen hallitsemiseen tarkoitettuihin oppeihin ollen pitkälti samanlaisia uskontoja. "
Juutalaisuus ja islam ovat hyvin lähellä toisiaan. Kristinuskokin toki perustuu myös Vanhan Testamentin "paimentolaiskansojen oppeihin".
Jeesuskin käytti opetuksissaan Vanhaa Testamentti eikä hän tullut kumoamaan esim. Mooseksen laki tai kymmentä käskyä. Mutta kristinusko ja Jeesuksen opetusten mukaan eläminen ja eläminen Jeesuksen Kristuksen uskossa ei todellakaan opeta tappamaan ketääm tai vahingoittamaan toisia.
Idän uskonnot ovat kyllä inhimillisiä, silti sielläkin on sodittu. Myös niin sanotut buddhalaiset valtiot. Japani ja Kiina ovat olleet sekä kunfutsealaisuuden, taolaisuuden, buddhalaisuuden ja Japani shintolaisuuden Isoja Maita. Kuinkahan rauhaa rakastavia nämä valtiot ovat olleet kautta historian? Kiina on tosin nykyään kommunistinen, mutta kyllä senkin historia aika verinen on. Vietnam taas on ollut buddhalainen... Muutamia esimerkkejä mainitakseni.
On totta että kristinuskoa on viety moniin maihin verisesti ja pakottaen. Se on väärin. Mahadma Gandhi onkin sanonut, että jos joku muu kuin "kristityt" olisivat aikoinaan sitä levittäneet, se olisi jo maailmanuskonto.
Monissa maissa buddhalaisuus ja nykyinen kristillisyys elää sulassa sovussa, koska kumpikin on POHJIMMILTAAN rauhan uskontoja. Jos Jeesus kehoitti rakastamaan jopa vihollista tai jos joku lyö, kääntämään myös toisen poskensa, miten hän voisi kehoittaa niihin verisiin tekoihin, joihin viittaat? Ihmiset ovat itse niin päättäneet tehdä, uskonnon nimissä.
Japanin samurai-kulttuuri mm. otti paljon vaikutteita sekä shintolaisuudesta että zen-buddhalaisuudesta. Tiesitkö, että suurin osa kamppailulajeista on buddhalaismunkkien (tietyn suuntauksen) kehittämiä? Itse lajeja harrastaneena voin vakuuttaa, että myös monissa niistä harjoitellaan tappamaan, kiduttamaan ja murskaamaan vastustaja erittäin tehokkaasti. Aikido on ehkä ainoita lajeja, joissa ei tähdätä vastustajan vahingoittamiseen, samoin judo.
Intiassa taas monet hindulaisuuden muodot ovat hyvinkin väkivaltaan taipuvaisia ja kastijärjestelmä on sitä myös. Ihmisen ahdinko tai huono-osaisuus on seurausta edellisen elämän teoista, köyhiä tai sairaita ei siis saa auttaa, he ovat osansa ansainneet.... Eli näkisin, että lopputulos ei ole niin mustavalkoinen kuin kerroit sen olevan. Eivät kaikki Idän uskonnot ole rauhaa rakastavia, kuten eivät kaikki kristinuskon seuraajat väkivaltaisia. Me olemme kuitenkin vain ihmisiä ja käytämme uskontoa mm. poliittisina pelivälineinä. Silloin ei enää ole kysymys uskosta tai yhteisen hyvän tavoittelemisesta.
Islaminuskoiset ovat tässä hyvä esimerkki. Monet rauhaarakastavat muslimit kärsivät ääriaineksen teoista, samoin käy helposti äärijuutalaisten takia tavallisille juutalaisille ja samoin käy kristityille, jotka todella yrittävät elää kuten Jeesus opetti, mutta ääriaines pilaa kaiken. Näin asia minusta on kaikkien uskontojen kohdalla.että selittämällä myös muiden uskontojen olevan väkivaltaisia, pyritään vähättelemään kristinuskon väkivaltaisuutta.
Hämmästyttävää on tuo mustavalkoinen suhtautuminen, kertaluokkaa positiivisemmat uskonnot koitetaan alentaan kristinuskon tasolle.
Onhan selvää, että nuo vanhemmat uskonnot ovat kasvaneet ja kehittyneet selkeästi paimentolaisuutta kehittyneemmässä kulttuurissa. - Apostoli34
Qadesha kirjoitti:
On minullakin oma vakaumukseni, mutta silti en malta olla ajattelematta että ihmispsyyke on kuitenkin niin tasalaatuinen meni minne tahansa maailmassa, että varmaankin samat ideat tulevat ihmiselle kaikkialla. Esim. tuo isä/poika-viritelmä on aika luonteva jo sikäli että psykologisen näkemyksen mukaan lapsena me koemme vanhempiemme olevan jumalia, koska heillä on valta päättää kaikesta ja he ovat kauhean paljon isompiakin kuin me. Kun kasvamme aikuiseksi, "jumala muuttaa taivaaseen", ts. tästä meitä isommasta olennosta tulee näkymätön, jotta sen on helpompi pitää auktoriteettinsa meihin. Mutta toki meidän pitää olla hänen lapsiaan, tai jos kunnioitamme "häntä" liikaa, emme tohdi olla hänen lapsiaan ja silloin hänelle syntyy poika joka tulee siihen välimieheksi jumalan ja ihmisten välille.
Esim. Joseph Campbell oli kovasti tutkinut ihmiskunnan myyttejä ja päätynyt perusteemaan nimeltä "sankari". Tämä tyyppi, vaikkapa puolijumala kuten Herakles, on se mikä on parhainta ihmiskunnassa, suorastaan jumaluuteen yltävää. Jeesuskin sopii siihen kategoriaa, ja Buddha.
Omassa katsomuksessani käsitän Jeesus-tarinan lähinnä symbolisesti, eli hän on esikuva siitä kuinka Jumala asuu elämän henkenä jokaisessa ihmisessä, itseasiassa kaikissa elävissä olennoissa, ja pyrkii tulemaan tietoiseksi itsestään.
Luulenpa että jokaisessa uskonnossa on ne omat hyvät ja huonot piirteensä. Jos nyt näihin "lähi-idän uskontoihin" on paljonkin kertynyt päivänvaloa kestämätöntä, niin pohtia tulisi johtuisiko se jotenkin ns. valkoisen rodun sisäänrakennetusta aggressiivisuudesta että homma on mennyt vähän poskelleen. Törkeäähän se tietysti on että uskontoa, ideologiaa käytetään sorron ja riiston välikappaleena...
Toisaalta Intiassahan on myös valkoinen rotu vallassa (siis tämähän ei mene sen mukaan minkä värinen nahka ihmisellä on, vaan tämä "valkoisuus" on jotain muuta, jonka nimitystä nyt en muista, liekö euripidi tai kaukasialainen vai mikä hemmetti...) ja monet olettavat että hindulaisuus on rauhanomaisempi uskonto. Sitä en osaa sanoa onko vaiko eikö (tosin esim. leskenpolttorituaalit pöyristyttävät minua!), mutta hindulaisuudessa keskeinen pyhien miehien palvominen muistuttaa mielestäni kovastikin Jeesus-fanitusta mikä liittyy olennaisena k-uskoon. Mennään Intiaan, niin siellähän on kulloin kukakin "jumalan inkarnaatio" huinimassa, ja kerää läjäpäin kannattajia ympärilleen sankoiksi joukoiksi.
Mikä tekee Jeesuksesta niin erikoisen, ettei häntä voisi vertailla noihin Intian staroihin? Ehkäpä vain se, että hänen kannattajuutensa levisi laajemmalle.... että yksikään Intian stara (Sidharta Gautamaa lukuunottamatta) ei kovin vahvasti jää elämään. Itseasiassa buddhalaisuudessa on myös yhteisiä piirteitä siinä, että Sidhartahan kyseenalaisti askeesin, monet hindulaisuuden henkilöpalvontaan liittyvät asiat ja buddhalainen versio jälleensyntymisestä on hieman erilainen kuin hindulaisuudessa. Yllättäen myös buddhalaisuus on saanut suurimman kannatuksen muualla kuin Intiassa. Niinhän kristinuskollekin kävi, juutalaisuus on vahvana edelleen Israelissa, mutta suurimman suosion kristinusko sai muualla. Kumpikin, sekä Jeesus että Siddharta kyseenalaisti vallalla olevan valtauskonnon ja saarnasi uutta.
Kaikissa isoissa uskonnoissa on myös omat suuntauksensa ja oppiriidat. On shiiamuslimeja ja sunnimuslimeja, on katolisia ja protestantteja, on theravadabuddhalaisia ja hinayanabuddhalaisia, juutalaisillakin taitaa olla omansa. Näkisin, että tämä johtuu ihmisen subjektiivisesta tavasta kokea asioita. Jokaisella uskonnolla on varmasti oma perimmäinen alkusanoma, mutta usein se unohtuu...
Mitä eroa Jeesuksella ja intialaisilla hemmoilla? No, henk.koht näkisin eron siinä, että Jeesuksen hauta on edelleen tyhjä, muilla täynnä. Näin minä uskon.
Muita uskontoja tutkittuani ja pähkäiltyäni olen huomannut niissä monissa aikamoisen suorittamisen ehdon. Pitää joko rukoilla tietty määrä, mietiskellä tietty määrä, syödä tiettyä ruokaa jne. Jeesus vapautti ihmisen kaikesta teoin suoritetuista pelastuksista. Hän käski vain antamaan elämänsä Hänelle ja kehoitti seuraamaan Häntä, elämään uskossa Häneen ja Jumalaan. Siinä kaikki. Tästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta pitää tehdä töitä välillä. Nuoret odottavat ruokaa...!!!
Loppuun kysymys: Miksi Kristinusko levisi kaikkein laajimmalle, jos se on se ero?? - Apostoli34
Nasse kirjoitti:
että selittämällä myös muiden uskontojen olevan väkivaltaisia, pyritään vähättelemään kristinuskon väkivaltaisuutta.
Hämmästyttävää on tuo mustavalkoinen suhtautuminen, kertaluokkaa positiivisemmat uskonnot koitetaan alentaan kristinuskon tasolle.
Onhan selvää, että nuo vanhemmat uskonnot ovat kasvaneet ja kehittyneet selkeästi paimentolaisuutta kehittyneemmässä kulttuurissa.Ole väkivaltainen. Et ole ilmeisesti tutustunut kristinuskon perussanomaan ja rakkauden kaksoiskäskyyn. En yritä vähätellä uskon NIMISSÄ tehtyä väkivaltaa, mutta kristinusko puhtaimmillaan ei ole väkivaltaan kannustavaa. Ja itseasiassa voitko sinä kumota havainnot muidenkin uskontojen nimissä tehdyistä väkivallanteoista? Sinäkin olet aika mustavalkoinen jaottelullasi.
Olen lukioiästä lähtien ollut kiinnostunut idän kulttuureista ja myös tunnen sieltä ihmisiä. Mutta tutustu ensin todelliseen kristinuskon sanomaan, ennenkuin sanot muita monta kertaa paremmiksi. Jotta tiedät mihin vertaat... - Strotaapatti
Nasse kirjoitti:
"Totuus on, että Islam on ainoa yhtä vahva uskonto kuin Kristinusko. Muuta ei ole juurikaan tullut sen jälkeen. "
Siis islam ja kristinusko, molemmat perustuvat samoihin paimentolaiskansojen hallitsemiseen tarkoitettuihin oppeihin ollen pitkälti samanlaisia uskontoja.
Ikävää asiassa on että emme ole nykyisin paimentolaisia ja erityisesti se että kumpikin uskonto on äärimmäisen väkivaltainen, keskittyen ja ohjeistaen miten vihollinen tapetaan hitaasti ja varmasti.
Idän uskonnot sensijaan ovat hyvin ihmisläheisiä ja lempeitä, vahinko että kristinusko tuotiin tänne väkisin asevoimin.Välität jatkuvasti kirjoituksissasi tietoa siitä, että kristinusko perustuu paimentolaiskansojen hallitsemiseen tarkoitettuihin oppeihin.
Keitä nämä paimentolaiskansat olivat ja kuka/ketkä olivat heidän hallitsijoitaan ja milloin ? - jaina
Apostoli34 kirjoitti:
Ole väkivaltainen. Et ole ilmeisesti tutustunut kristinuskon perussanomaan ja rakkauden kaksoiskäskyyn. En yritä vähätellä uskon NIMISSÄ tehtyä väkivaltaa, mutta kristinusko puhtaimmillaan ei ole väkivaltaan kannustavaa. Ja itseasiassa voitko sinä kumota havainnot muidenkin uskontojen nimissä tehdyistä väkivallanteoista? Sinäkin olet aika mustavalkoinen jaottelullasi.
Olen lukioiästä lähtien ollut kiinnostunut idän kulttuureista ja myös tunnen sieltä ihmisiä. Mutta tutustu ensin todelliseen kristinuskon sanomaan, ennenkuin sanot muita monta kertaa paremmiksi. Jotta tiedät mihin vertaat...Ikonografiaa hieman katselleena olisin toista mieltä: ristiin naulittu, kuoliaaksi kidutetun miehen irvokas esittäminen on kyllä kaikkea muuta kuin tervehenkistä pasifismia, vaikka kuinka toien posken kääntäisi.
Toisekseen, mitä muuta holistisen ihmiskuvan pirstominen hyväksi hengeksi ja pahaksi ruumiillisuudeksi on muuta kuin henkistä väkivaltaa: ikäänkuin ihmisen emootiot, ajatus, tai mikään hengellinen ulottuvuus edes olisi olemassa ilman ruumista. Ja vaikka olisikin, koskisiko se enää meitä eläviä?
Lisukkeeksi voisi mainita henki-ruumis-maailma erotelman, joka vielä alistaa muun luonnon samaan hierarkiseen supermiehisyyttä korostavaan harhaan on aikaansaanut kapitalismin ja sen kylkiäisinä on siinä kinttaalla kansoitammeko ja paskaammeko koko maailman pilalle, ennekuin ymmärrämme hieman hillitä tahtia.
Mikä kristinuskossa EI olisi väkivaltaista? - Apostoli34
jaina kirjoitti:
Ikonografiaa hieman katselleena olisin toista mieltä: ristiin naulittu, kuoliaaksi kidutetun miehen irvokas esittäminen on kyllä kaikkea muuta kuin tervehenkistä pasifismia, vaikka kuinka toien posken kääntäisi.
Toisekseen, mitä muuta holistisen ihmiskuvan pirstominen hyväksi hengeksi ja pahaksi ruumiillisuudeksi on muuta kuin henkistä väkivaltaa: ikäänkuin ihmisen emootiot, ajatus, tai mikään hengellinen ulottuvuus edes olisi olemassa ilman ruumista. Ja vaikka olisikin, koskisiko se enää meitä eläviä?
Lisukkeeksi voisi mainita henki-ruumis-maailma erotelman, joka vielä alistaa muun luonnon samaan hierarkiseen supermiehisyyttä korostavaan harhaan on aikaansaanut kapitalismin ja sen kylkiäisinä on siinä kinttaalla kansoitammeko ja paskaammeko koko maailman pilalle, ennekuin ymmärrämme hieman hillitä tahtia.
Mikä kristinuskossa EI olisi väkivaltaista?Vaan tavoista. Ajattelutavasta. Ei Jeesus käskenyt tuhoamaan luontoa. Eikä käskenyt ihmistä korottamaan itseään. Hänhän sanoi, että joka itsensä ylentää, se alennetaan. Hän ei ollut tullut maailmaan palveltavaksi vaan palvelemaan. Hän jopa pesi opetuslapsensa jalat, joka ko. kulttuurissa oli äärimmäinen nöyrtymisen teko. Myös ristiinnaulitseminen oli nöyryyttävää. Se oli roomalaisten kehittämä (tai lainaama) rangastuskeino, jota käytettiin kaikkein halveksituimmille rikollisille. Toki on kyseenalaista esittää sitä krusifikseina, mutta eiväthän kristityt olleet väkivaltaisia. Jeesus (kristinuskon keskushahmo) joutui itse väkivallan kohteeksi. Jos hän olisi käskenyt kostamaan tämän tapahtuman, näkisin, että se olisi ollut aika julmaa menoa. Hänhän esti opetuslasten väkivaltaisen käyttäytymisen, kun hän tultiin hakemaan. "Ken miekkaan tarttuu, hän miekkaan hukkuu..."
Perusjuttu on se, että ihminen on väkivaltainen, koska se perustuu selviämiseen. Tapa tai tule tapetuksi. Ei perusluonnetta voi pistää uskonnon piikkiin. Jos ihminen riisutaan kaikesta uskonnollisuudesta, mitä jää jäljelle? Järki ja arvot, tunteet jne. Minä näkisin niin, että ihminen sotii, tappaa ja rakastaa uskonnosta riippumatta. On lyhytnäköistä syyttää uskontoa väkivaltaiseksi, jos ihminen on sitä. Näköjään uskonnosta riippumatta. Yksikään uskonto EI suoraan kehota tappamaan, jos lukee niiden kirjoituksia. Mutta muut uskonnot syyllistetään usein sen takia, ettei tunneta muiden kirjoituksia tai perussanomaa. Näin tekevät myös kristityt, tiedän.
Mutta mielipiteesi on sinun. Hyvä niin. Minun mielipiteeni on se, ettei kristinusko ole väkivaltaan kannustava. Jos sen tuntee oikeasti. - Qadesha
Apostoli34 kirjoitti:
... että yksikään Intian stara (Sidharta Gautamaa lukuunottamatta) ei kovin vahvasti jää elämään. Itseasiassa buddhalaisuudessa on myös yhteisiä piirteitä siinä, että Sidhartahan kyseenalaisti askeesin, monet hindulaisuuden henkilöpalvontaan liittyvät asiat ja buddhalainen versio jälleensyntymisestä on hieman erilainen kuin hindulaisuudessa. Yllättäen myös buddhalaisuus on saanut suurimman kannatuksen muualla kuin Intiassa. Niinhän kristinuskollekin kävi, juutalaisuus on vahvana edelleen Israelissa, mutta suurimman suosion kristinusko sai muualla. Kumpikin, sekä Jeesus että Siddharta kyseenalaisti vallalla olevan valtauskonnon ja saarnasi uutta.
Kaikissa isoissa uskonnoissa on myös omat suuntauksensa ja oppiriidat. On shiiamuslimeja ja sunnimuslimeja, on katolisia ja protestantteja, on theravadabuddhalaisia ja hinayanabuddhalaisia, juutalaisillakin taitaa olla omansa. Näkisin, että tämä johtuu ihmisen subjektiivisesta tavasta kokea asioita. Jokaisella uskonnolla on varmasti oma perimmäinen alkusanoma, mutta usein se unohtuu...
Mitä eroa Jeesuksella ja intialaisilla hemmoilla? No, henk.koht näkisin eron siinä, että Jeesuksen hauta on edelleen tyhjä, muilla täynnä. Näin minä uskon.
Muita uskontoja tutkittuani ja pähkäiltyäni olen huomannut niissä monissa aikamoisen suorittamisen ehdon. Pitää joko rukoilla tietty määrä, mietiskellä tietty määrä, syödä tiettyä ruokaa jne. Jeesus vapautti ihmisen kaikesta teoin suoritetuista pelastuksista. Hän käski vain antamaan elämänsä Hänelle ja kehoitti seuraamaan Häntä, elämään uskossa Häneen ja Jumalaan. Siinä kaikki. Tästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta pitää tehdä töitä välillä. Nuoret odottavat ruokaa...!!!
Loppuun kysymys: Miksi Kristinusko levisi kaikkein laajimmalle, jos se on se ero??Jos sallit pienen piruilun, niin laajimmalle on levinnyt usko Mammonaan ja sen palvonta... Lisäksi islamkaan ei ole jäänyt pekkaa pahemmaksi.
Laajimmalle leviävät aina ne uskonnot joiden kannattajat ovat kaikkein aggressiivisimpia. Jos käännytystapana on "käänny tai itke ja käänny", jossa hosutaan miekalla, niin mitäpä siinä sitten...
Hauta voi olla tyhjä hyvin monista syistä, ja loppujen lopuksi aina päädyn k-uskovaisia pohtiessani siihen että heille on ominaista tunneperäisiin reaktioihin perustuva varmuus. Olen itsekin tunneihminen, mutta en NIIN paljon. Haenkin uskonnoista jotain sellaista mikä ruokkii älyä ja järkeä.
Järkevältä ei mielestäni kuulosta että vaaditaan uskomaan Jeesukseen, varsinkin kun samaan aikaan sitten uhkaillaan kadotuksella jos ei osaa uskoa sellaiseen mitä ei koskaa ole missään nähnyt. Enpä ole kyllä Jumalaakaan nähnyt, mutta kun minulle Jumala on kaikki mitä on olemassa, niin helpompi siihen on uskoa kuin yksittäiseen ihmiseen.
Mutta tuli tässä taannoin mieleeni että homma helpottuu huomattavasti, jos ajatelleen että
"uskokaa Jeesusta" sensijaan että "uskokaa Jeesukseen"
Kyllä minä voin Jeesusta uskoa. Sitä perussanomaa siitä että Jumala ON. - Qadesha
jaina kirjoitti:
Ikonografiaa hieman katselleena olisin toista mieltä: ristiin naulittu, kuoliaaksi kidutetun miehen irvokas esittäminen on kyllä kaikkea muuta kuin tervehenkistä pasifismia, vaikka kuinka toien posken kääntäisi.
Toisekseen, mitä muuta holistisen ihmiskuvan pirstominen hyväksi hengeksi ja pahaksi ruumiillisuudeksi on muuta kuin henkistä väkivaltaa: ikäänkuin ihmisen emootiot, ajatus, tai mikään hengellinen ulottuvuus edes olisi olemassa ilman ruumista. Ja vaikka olisikin, koskisiko se enää meitä eläviä?
Lisukkeeksi voisi mainita henki-ruumis-maailma erotelman, joka vielä alistaa muun luonnon samaan hierarkiseen supermiehisyyttä korostavaan harhaan on aikaansaanut kapitalismin ja sen kylkiäisinä on siinä kinttaalla kansoitammeko ja paskaammeko koko maailman pilalle, ennekuin ymmärrämme hieman hillitä tahtia.
Mikä kristinuskossa EI olisi väkivaltaista?Minulle tuli tässä idea noista sanoistasi että ehkäpä tuo vapaaehtoisesti kärsimykseen ja kuolemaan suostuneen sankar'miehen hahmo on erityisesti miehille jotenkin vapauttava. Mieshän on ilmeisestikin varustettu luonnostaan suuremmilla aggressioilla kuin nainen, ja hänelle on luontevaa (vastaankin saa väittää!) mennä ja tappaa vaikka kokonainen heimollinen ihmisiä yhteen läjään.
Jos sitten joku MIES on niin henkistynyt että ei suostukaan monottamaan kaaliin niitä jotka tulevat hänet raahaamaan mestattavaksi, niin olisikohan se niin mullistava ajatuskin, että se saa monet miehet ajattelemaan jotain suurempaa kuin oma napansa?
Valitettavasti tietenkin moni mies vääntää tuon poskenkääntö-opin irvikuvakseen niin että se onkin joku muu jonka täytyy se poski kääntää, ei hän itse, ei missään nimessä.
Koska minusta ns. valkoinen rotu vaikuttaa kaikkein tuhoavimmalta rodulta noin ainakin pintavilkaisulta, niin ehkäpä juuri tällaiselle kansalle ajatus lähimmäisenrakkaudesta ja lempeydestä olisi ihan just presiis passeli, mutta eihän se ole kauheasti kenenkään sydämiä voittanut. Sota senkuin jatkuu, sota ihmisten mielissä, jos ei nyt aina tuolla pihalla... - ateisti-45
Apostoli34 kirjoitti:
"Siis islam ja kristinusko, molemmat perustuvat samoihin paimentolaiskansojen hallitsemiseen tarkoitettuihin oppeihin ollen pitkälti samanlaisia uskontoja. "
Juutalaisuus ja islam ovat hyvin lähellä toisiaan. Kristinuskokin toki perustuu myös Vanhan Testamentin "paimentolaiskansojen oppeihin".
Jeesuskin käytti opetuksissaan Vanhaa Testamentti eikä hän tullut kumoamaan esim. Mooseksen laki tai kymmentä käskyä. Mutta kristinusko ja Jeesuksen opetusten mukaan eläminen ja eläminen Jeesuksen Kristuksen uskossa ei todellakaan opeta tappamaan ketääm tai vahingoittamaan toisia.
Idän uskonnot ovat kyllä inhimillisiä, silti sielläkin on sodittu. Myös niin sanotut buddhalaiset valtiot. Japani ja Kiina ovat olleet sekä kunfutsealaisuuden, taolaisuuden, buddhalaisuuden ja Japani shintolaisuuden Isoja Maita. Kuinkahan rauhaa rakastavia nämä valtiot ovat olleet kautta historian? Kiina on tosin nykyään kommunistinen, mutta kyllä senkin historia aika verinen on. Vietnam taas on ollut buddhalainen... Muutamia esimerkkejä mainitakseni.
On totta että kristinuskoa on viety moniin maihin verisesti ja pakottaen. Se on väärin. Mahadma Gandhi onkin sanonut, että jos joku muu kuin "kristityt" olisivat aikoinaan sitä levittäneet, se olisi jo maailmanuskonto.
Monissa maissa buddhalaisuus ja nykyinen kristillisyys elää sulassa sovussa, koska kumpikin on POHJIMMILTAAN rauhan uskontoja. Jos Jeesus kehoitti rakastamaan jopa vihollista tai jos joku lyö, kääntämään myös toisen poskensa, miten hän voisi kehoittaa niihin verisiin tekoihin, joihin viittaat? Ihmiset ovat itse niin päättäneet tehdä, uskonnon nimissä.
Japanin samurai-kulttuuri mm. otti paljon vaikutteita sekä shintolaisuudesta että zen-buddhalaisuudesta. Tiesitkö, että suurin osa kamppailulajeista on buddhalaismunkkien (tietyn suuntauksen) kehittämiä? Itse lajeja harrastaneena voin vakuuttaa, että myös monissa niistä harjoitellaan tappamaan, kiduttamaan ja murskaamaan vastustaja erittäin tehokkaasti. Aikido on ehkä ainoita lajeja, joissa ei tähdätä vastustajan vahingoittamiseen, samoin judo.
Intiassa taas monet hindulaisuuden muodot ovat hyvinkin väkivaltaan taipuvaisia ja kastijärjestelmä on sitä myös. Ihmisen ahdinko tai huono-osaisuus on seurausta edellisen elämän teoista, köyhiä tai sairaita ei siis saa auttaa, he ovat osansa ansainneet.... Eli näkisin, että lopputulos ei ole niin mustavalkoinen kuin kerroit sen olevan. Eivät kaikki Idän uskonnot ole rauhaa rakastavia, kuten eivät kaikki kristinuskon seuraajat väkivaltaisia. Me olemme kuitenkin vain ihmisiä ja käytämme uskontoa mm. poliittisina pelivälineinä. Silloin ei enää ole kysymys uskosta tai yhteisen hyvän tavoittelemisesta.
Islaminuskoiset ovat tässä hyvä esimerkki. Monet rauhaarakastavat muslimit kärsivät ääriaineksen teoista, samoin käy helposti äärijuutalaisten takia tavallisille juutalaisille ja samoin käy kristityille, jotka todella yrittävät elää kuten Jeesus opetti, mutta ääriaines pilaa kaiken. Näin asia minusta on kaikkien uskontojen kohdalla.ymmärrä mistä tuo paimentolaiset-määrite lähtee. Kun raamattua kirjoitettiin israelilainen yhteiskunta oli järjestäytynyt kunigaskunta jolla oli kirjoitettu kieli, jossa jumaluuden pääpalveluspaikka oli pääkaupungissa sijainnut temppeli jne.
Juutalaisuus- jonka aikana pääosa VT:stä on kehitetty ja kirjoitettu- ei milloinkaan ollutkaan paimentolaiskulttuuria. Sehän syntyi Juudan kunigaskunnan viimeisinä vuosina, Babelin vankeuden aikana ja siitä eteen päin. Loputtomasti toistettavat iskusanat, joilla ei ole historiallista katetta sopivat vain papukaijoille ei ihmisille. - Ana-mzk
Qadesha kirjoitti:
Jos sallit pienen piruilun, niin laajimmalle on levinnyt usko Mammonaan ja sen palvonta... Lisäksi islamkaan ei ole jäänyt pekkaa pahemmaksi.
Laajimmalle leviävät aina ne uskonnot joiden kannattajat ovat kaikkein aggressiivisimpia. Jos käännytystapana on "käänny tai itke ja käänny", jossa hosutaan miekalla, niin mitäpä siinä sitten...
Hauta voi olla tyhjä hyvin monista syistä, ja loppujen lopuksi aina päädyn k-uskovaisia pohtiessani siihen että heille on ominaista tunneperäisiin reaktioihin perustuva varmuus. Olen itsekin tunneihminen, mutta en NIIN paljon. Haenkin uskonnoista jotain sellaista mikä ruokkii älyä ja järkeä.
Järkevältä ei mielestäni kuulosta että vaaditaan uskomaan Jeesukseen, varsinkin kun samaan aikaan sitten uhkaillaan kadotuksella jos ei osaa uskoa sellaiseen mitä ei koskaa ole missään nähnyt. Enpä ole kyllä Jumalaakaan nähnyt, mutta kun minulle Jumala on kaikki mitä on olemassa, niin helpompi siihen on uskoa kuin yksittäiseen ihmiseen.
Mutta tuli tässä taannoin mieleeni että homma helpottuu huomattavasti, jos ajatelleen että
"uskokaa Jeesusta" sensijaan että "uskokaa Jeesukseen"
Kyllä minä voin Jeesusta uskoa. Sitä perussanomaa siitä että Jumala ON.""uskokaa Jeesusta" sensijaan että "uskokaa Jeesukseen" "
Haluat siis uskoa Jeesusta. No, Jeesuksella on sinulle terveisiä:
Joh 11:25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. - Apostoli34
Qadesha kirjoitti:
Minulle tuli tässä idea noista sanoistasi että ehkäpä tuo vapaaehtoisesti kärsimykseen ja kuolemaan suostuneen sankar'miehen hahmo on erityisesti miehille jotenkin vapauttava. Mieshän on ilmeisestikin varustettu luonnostaan suuremmilla aggressioilla kuin nainen, ja hänelle on luontevaa (vastaankin saa väittää!) mennä ja tappaa vaikka kokonainen heimollinen ihmisiä yhteen läjään.
Jos sitten joku MIES on niin henkistynyt että ei suostukaan monottamaan kaaliin niitä jotka tulevat hänet raahaamaan mestattavaksi, niin olisikohan se niin mullistava ajatuskin, että se saa monet miehet ajattelemaan jotain suurempaa kuin oma napansa?
Valitettavasti tietenkin moni mies vääntää tuon poskenkääntö-opin irvikuvakseen niin että se onkin joku muu jonka täytyy se poski kääntää, ei hän itse, ei missään nimessä.
Koska minusta ns. valkoinen rotu vaikuttaa kaikkein tuhoavimmalta rodulta noin ainakin pintavilkaisulta, niin ehkäpä juuri tällaiselle kansalle ajatus lähimmäisenrakkaudesta ja lempeydestä olisi ihan just presiis passeli, mutta eihän se ole kauheasti kenenkään sydämiä voittanut. Sota senkuin jatkuu, sota ihmisten mielissä, jos ei nyt aina tuolla pihalla...Koska uskovissa on kuitenkin paljon naisia, ehkä jopa enemmän kuin miehiä, eli tämä teoria hieman ontuu... Mutta joo, eihän ihminen ole oppinut mitään, koska sotii ja tappaa edelleen. Jeesus totesi jo omana aikanaan seuraavaa kyyneleet silmissään: "Niin paljon on viljaa, niin vähän korjuumiehiä." Eli hän tiesi jo, että tehtävä on ihmisille lähes mahdoton. Eivät kaikki koskaan tule olemaan kristittyjä tai siis Jeesuksen seuraajia. Sekin todetaan Raamatussa.
Itseasiassa käännyttäminen onkin tietyllä tavalla Jeesuksen sanoman vastaista, sillä ei hän ketään käskenyt käännyttämään, vaan viemään evankeliumia kaikille kansoille. Kansat itse (eli ihmiset) joko uskovat tai eivät usko. Usko on henkilökohtainen asia, ei kukaan saa toista uskomaan. - Apostoli34
Qadesha kirjoitti:
Jos sallit pienen piruilun, niin laajimmalle on levinnyt usko Mammonaan ja sen palvonta... Lisäksi islamkaan ei ole jäänyt pekkaa pahemmaksi.
Laajimmalle leviävät aina ne uskonnot joiden kannattajat ovat kaikkein aggressiivisimpia. Jos käännytystapana on "käänny tai itke ja käänny", jossa hosutaan miekalla, niin mitäpä siinä sitten...
Hauta voi olla tyhjä hyvin monista syistä, ja loppujen lopuksi aina päädyn k-uskovaisia pohtiessani siihen että heille on ominaista tunneperäisiin reaktioihin perustuva varmuus. Olen itsekin tunneihminen, mutta en NIIN paljon. Haenkin uskonnoista jotain sellaista mikä ruokkii älyä ja järkeä.
Järkevältä ei mielestäni kuulosta että vaaditaan uskomaan Jeesukseen, varsinkin kun samaan aikaan sitten uhkaillaan kadotuksella jos ei osaa uskoa sellaiseen mitä ei koskaa ole missään nähnyt. Enpä ole kyllä Jumalaakaan nähnyt, mutta kun minulle Jumala on kaikki mitä on olemassa, niin helpompi siihen on uskoa kuin yksittäiseen ihmiseen.
Mutta tuli tässä taannoin mieleeni että homma helpottuu huomattavasti, jos ajatelleen että
"uskokaa Jeesusta" sensijaan että "uskokaa Jeesukseen"
Kyllä minä voin Jeesusta uskoa. Sitä perussanomaa siitä että Jumala ON.Olet erittäin lähellä! On nimittäin sanottu, että jos puhutaan, että uskokaa Jeesukseen, se on ns. antikristusmeininkiä. Eräästä käännöksestä tapeltiin Suomessa ja yksi rovasti tai piispa, sanoi, että niin kauan kuin hän on ko. lautakunnassa, sanamuoto pitää olla esim. Paavalin rukoillessa itselleen Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen uskoa, ei uskoa Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan...! Näetkö eron? Toisessa rukoillaan, etta voisi uskoa johon ulkopuoliseen, toisessa taas rukoillaan itselle sitä uskoa, joka oli Jeesuksella Kristuksella!
Levinnäisyydestä olen samaa mieltä, Mammona on eniten levinnyt ja kaikki siihen liittyvä...:) Ja totta, islam on lähellä.
Minulle usko antaa esim. voimia toimia ammatissani, jossa kohtaan niitä joille kaikkea ei ole annettu ja joiltain se vähäkin viety. Ns. syrjäytyneet nuoret. Heille en julista, vaan pyrin toimimaan niin, että usko näkyy muuten, positiivisella tavalla, välittämisellä jne. Jos joku haluaa keskustella hengellisistä asioista keskustelen toki, mutta en tyrkytä.
Erittäin mukavaa ajatusten vaihtoa kanssasi. Kiitos! Asioita tulisikin aina tarkastella usealta kantilta. - Qadesha
Apostoli34 kirjoitti:
Koska uskovissa on kuitenkin paljon naisia, ehkä jopa enemmän kuin miehiä, eli tämä teoria hieman ontuu... Mutta joo, eihän ihminen ole oppinut mitään, koska sotii ja tappaa edelleen. Jeesus totesi jo omana aikanaan seuraavaa kyyneleet silmissään: "Niin paljon on viljaa, niin vähän korjuumiehiä." Eli hän tiesi jo, että tehtävä on ihmisille lähes mahdoton. Eivät kaikki koskaan tule olemaan kristittyjä tai siis Jeesuksen seuraajia. Sekin todetaan Raamatussa.
Itseasiassa käännyttäminen onkin tietyllä tavalla Jeesuksen sanoman vastaista, sillä ei hän ketään käskenyt käännyttämään, vaan viemään evankeliumia kaikille kansoille. Kansat itse (eli ihmiset) joko uskovat tai eivät usko. Usko on henkilökohtainen asia, ei kukaan saa toista uskomaan.>Itseasiassa käännyttäminen onkin tietyllä tavalla Jeesuksen sanoman vastaista, sillä ei hän ketään käskenyt käännyttämään, vaan viemään evankeliumia kaikille kansoille. Kansat itse (eli ihmiset) joko uskovat tai eivät usko. Usko on henkilökohtainen asia, ei kukaan saa toista uskomaan.
Hyvin sanottu. Herääkin kysymys minkä takia jotkut uskovaiset ovat niin vihaa täynnä niitä kohtaan jotka eivät ota Kristusta vastaan prikulleen samalla tavoin kuin he. Ilosanomasta on tehty vihasanoma.
Nykyaikana, tai sanotaan nyt tässä maassa, pystyy onneksi aika pitkälti rajaamaan kiukuttelijoiden näkemykset niin että eivät sentään roviot pala, eikä esim. homoseksuaaleja kärvennetä hitaasti palavalla tulella. Ehkäpä se varsinainen ajatus Jumalasta hyvänä ennemmin kuin koston ja vihan lähteenä voisi vihdoin viimein levitä laajemmalle... - Qadesha
Apostoli34 kirjoitti:
Olet erittäin lähellä! On nimittäin sanottu, että jos puhutaan, että uskokaa Jeesukseen, se on ns. antikristusmeininkiä. Eräästä käännöksestä tapeltiin Suomessa ja yksi rovasti tai piispa, sanoi, että niin kauan kuin hän on ko. lautakunnassa, sanamuoto pitää olla esim. Paavalin rukoillessa itselleen Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen uskoa, ei uskoa Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan...! Näetkö eron? Toisessa rukoillaan, etta voisi uskoa johon ulkopuoliseen, toisessa taas rukoillaan itselle sitä uskoa, joka oli Jeesuksella Kristuksella!
Levinnäisyydestä olen samaa mieltä, Mammona on eniten levinnyt ja kaikki siihen liittyvä...:) Ja totta, islam on lähellä.
Minulle usko antaa esim. voimia toimia ammatissani, jossa kohtaan niitä joille kaikkea ei ole annettu ja joiltain se vähäkin viety. Ns. syrjäytyneet nuoret. Heille en julista, vaan pyrin toimimaan niin, että usko näkyy muuten, positiivisella tavalla, välittämisellä jne. Jos joku haluaa keskustella hengellisistä asioista keskustelen toki, mutta en tyrkytä.
Erittäin mukavaa ajatusten vaihtoa kanssasi. Kiitos! Asioita tulisikin aina tarkastella usealta kantilta.>Paavalin rukoillessa itselleen Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen uskoa, ei uskoa Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan...! Näetkö eron?
Todellakin! Toivottavasti tuo ajatus tai kohta tulee laajempien joukkojen tietoisuuteen.
Kiitos kiitoksista. Tämä on ollut mielenkiintoista keskustella vaihteeksi ihan asiallisen ja kiihkottoman uskovaisen kanssa. :) - Apostoli34
Qadesha kirjoitti:
>Paavalin rukoillessa itselleen Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen uskoa, ei uskoa Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan...! Näetkö eron?
Todellakin! Toivottavasti tuo ajatus tai kohta tulee laajempien joukkojen tietoisuuteen.
Kiitos kiitoksista. Tämä on ollut mielenkiintoista keskustella vaihteeksi ihan asiallisen ja kiihkottoman uskovaisen kanssa. :)Ehkä eri tavalla. Olen uskossa hyvin vahvasti, mielelläni sitä myös kerron. Mutta vain siksi, että olen saanut uskosta vain hyvää. Se on avannut silmiäni ja lisännyt myös luottamusta ja rohkeutta elää. Se on saanut minut hyväksymään itseni (ei tekojani) sellaisena repaileisena, epätäydellisenä ihmisenä kuin olen. Minun ei tarvitse esittää pyhää tai hyvää ihmistä, koska en ole. Teen virheitä ja olen syntinen, vaikka Jeesus onkin elämässäni. Mutta minä huomaan omat virheeni helpommin ja minua myös "otetaan niskasta kiinni" helpommin kuin ennen. Laitan tänne jonnekin kertomukseni uskoon tulostani ja sen vaikutuksista. Ei se nimittäin mitään helppoa ollut, sellaista ihanaa huminaa, ei tosiaan...
Ei tarvitse muuta kuin lukea Jeesuksen keskusteluja tajutakseen, että kaikkien ihmisten kanssa tulee keskustella. Varsinkin niiden kanssa, jotka eivät Jeesusta tunne. Jeesuskin meni vedonvälittäjien, ilotyttöjen, pakanoiden pöytiin istumaan, vaikka hänen toimensa sen takia tuomittiin kirjanoppineiden taholta. Olihan Jeesus toki myö kovasanainen, muttei syntisille. Vaan fariseuksille (jotka itseasiassa olivat kaikkein suurimpia syntisiä....), koska he esittivät muuta kuin olivat. Mitenkähän mahtaa olla täällä monen julistajan laita, kun ei tarvitse kasvokkain jutella? Moni "pakenee" raamatun taakse, lyö niin isolla raamatulla päähän, että sillä tainnuttaisi hevosenkin ja sitten omahyväisenä laittaa tietokoneen kiinni ja menee nukkumaan? Ehkä.
Mutta on myös niin, että kun tulee uskoon, ei enää mieti pikkutarkasti esim. Pyhän kolminaisuuden oppia tai sitä, että oliko Jeesus Jumala vai ei. Jos miettii niitä jatkuvasti, suuret suuntaviivat ovat hukkuneet. Toki minäkin niitä pohdin, mutta minulle se henkilökohtainen kokemus ja varmuus siitä, että Jeesus on Vapahtaja, Hän on lunastanut ristinkuolemallaan, nousemalla kuolleista minunkin syntini. Minä en mieti kumpaa rukoilen Isää vai Poikaa vai Pyhää Henkeä. Minä rukoilen yleensä Jeesuksen Kristuksen nimessä tai sitten kiitän Herraa. Tai yksinkertaisesti: "Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä ihmistä. Aamen."
Itseasiassa noita kaikkia asioita on vaikea ellei mahdoton selittää järjellä. Ehkä siksi on tullut oppeja, jotka riitelevät keskenään. Mutta ne ovat ihmisten riitoja. Niinkuin täälläkin. Kysytään muilta mielipidettä ja kerrotaan oma. Ehkä pitäisi vain sulke silmät, hiljentyä ja rukoilla niitä vastauksia. On nimittäin sanottu, että joka vilpittömin mielin rukoilee ja etsii, hänelle vastataan.... Minun mullistava rukoukseni alkoi sanoilla:" Sinä Joka tiedät kaiken...." Kahden tunnin päästä tuleva vaimoni käveli metsäpolulla vastaan. Hän taas oli rukoillut edellispäivänä ratkaisua yksinäisyyteen, heristänyt nyrkkiä Jumalalle ja sanonut:" Onko tämä jotain elämää??? Minä haluan muutoksen." Ja hän koki, että häneltä kysyttiin:"Oletko todellakin valmis?" Johon hän vastasi, että "Olen". Ja vastaus kuului:"Selvä. Pidä kiinni, sillä kohta mennään lujaa...".
Niin me tavattiin. Ei hän osaa sanoa, että puhuttiinko hänelle sanoin tai miten, mutta kokemus oli kuvatunlainen. Pistää aika nöyräksi...
Joku tietenkin sanoo, että psykologisesti te olitte valmiita ja kun kohtasitte, homma oli siinä. Ehkä, mutta emme tienneet toisistamme mitään ja satuimme saman retkeilyalueen samalle nuotiopaikalle. Aikamoinen sattuma. Ja siihen en usko.
Eli vihje. Kokeile joskus sitä, että laitat kirjat sivuun. Jätät kaikki ennakkoluulot pois ja rukoilet. Avoimin mielin, omin sanoin. Minä uskon, että saat vastauksen. Et ehkä heti, mutta kuitenkin. Minä olen elänyt samanlaisen etsimisvaiheen ja olen kokenut, että se oli tarkoituskin. En muuten olisi tässä:)
Uskossa on paljon samaa kuin rakastumisessa ja rakkaudessa. Kun rakastuu, kiihkoilee siitä ja haluaa julistaa sitä kaikille. Mutta kun se syvenee ja muuttuu rakkaudeksi, se näkyy muuten. Rakkaudessa elävä ihminen ei halua vahingoittaa muita, koska on rakastettu itsekin sellaisena kuin on. Siitä itseasiassa on myös uskossa kyse. Olla rakastettu sellaisena kuin on ja myös hyväksyä muut sellaisina kuin he ovat, vaikkei tekoja hyväksyisikään.
Mutta kerroppa rakkaudesta ihmiselle, joka ei ole koskaan ehkä ollut rakastettu, hyväksytty jne.? Sama vaikeus. Luulisin? Mutta ei silti saa tuomita. Vaatia saa, mutta sehän kuuluu rakkauteenkin.
Jos äiti laittaa lapsensa katkaisuhoitoon, se voi kuulostaa julmalta, mutta se on rakkautta, koska muuten lapsi/nuori saattaisi kuolla. Rakkaus koetaan liian usein siirapiksi ja vaaleanpunaiseksi mössöksi, mutta eihän se sitä ole. Rakkaus tekee joskus kipeää, koska se on totuudellista ja vaativaakin. Siksi esim. Jumalan hyvyys ja rakkaus helposti koetaan höpinäksi,koska koetaan, että hyvyys ja rakkaus on sama kuin mukavuus. Ja pahaksi koetaan kaikki mikä ei ole meistä mukavaa tai kivaa. Tai on meistä väärin, esim. kuolema. Mutta kuolema on syntymän ohella yksi vaihe ja jokainen kuolee. Ajankohta ja tapa voi olla meistä julma ja väärä.
Mutta me kun emme tiedä, että mitä kuolleelle ihmiselle olisi tapahtunut, jos olisi saanut elää. Itse lohduttaudun sillä, että olisi varmaan tapahtunut jotain vielä kamalampaa tai ihminen olisi ehkä tehnyt jotain kamalampaa.
Lopuksi ajatus kaikille:
Mikä minä olen tuomitsemaan ketään, jos Jumala on minulle antanut syntini anteeksi ja hyväksyy minut? En mikään. Koska minuakaan ei tuomittu, vaan Vapautettiin ja Pelastettiin. - Apostoli34
Qadesha kirjoitti:
>Itseasiassa käännyttäminen onkin tietyllä tavalla Jeesuksen sanoman vastaista, sillä ei hän ketään käskenyt käännyttämään, vaan viemään evankeliumia kaikille kansoille. Kansat itse (eli ihmiset) joko uskovat tai eivät usko. Usko on henkilökohtainen asia, ei kukaan saa toista uskomaan.
Hyvin sanottu. Herääkin kysymys minkä takia jotkut uskovaiset ovat niin vihaa täynnä niitä kohtaan jotka eivät ota Kristusta vastaan prikulleen samalla tavoin kuin he. Ilosanomasta on tehty vihasanoma.
Nykyaikana, tai sanotaan nyt tässä maassa, pystyy onneksi aika pitkälti rajaamaan kiukuttelijoiden näkemykset niin että eivät sentään roviot pala, eikä esim. homoseksuaaleja kärvennetä hitaasti palavalla tulella. Ehkäpä se varsinainen ajatus Jumalasta hyvänä ennemmin kuin koston ja vihan lähteenä voisi vihdoin viimein levitä laajemmalle...Mutta tiettyä hätää. En usko että kukaan joka uskoo, haluaa vihata. Tai ylenkatsoa ei-uskovia. Voihan siinä olla se inhimmillinen "Minä olen oikeassa"-syndrooma, ja sitten kun muut eivät ole samaa mieltä, suututaan. Näkisin kuitenkin, että jos on harras uskova, yrittää, mutta sitten "karistaa tomut helmoistaan", kuten Jeesus kehoitti tekemään, jos ei sanomaa oteta vastaan. Ei hän kehoittanut jäämään riitelemään... Surullista on tietenkin, että niin monet pitävät kristillistä sanomaa pahana, koska sen nimissä on kuitenkin tehty myös paljon hyvää (pahaa unohtamatta). Moni ihminen on saanut lohdun, löytänyt itsensä ja Jumalan, moni köyhä kehitysmaan ihminen on löytänyt ihmisarvon ja toivon, myös käyttännön auttamisen kautta.
Minun mottoni on, että ihmisiä pitää auttaa, uskoivat he tai eivät. Niin Jeesuskin teki. Hän paransi käden (joka ehkä sitten löi jotakuta), hän sai mykän puhumaan (joka kenties viikon päästä solvasi jotakuta) jne. Hän ei eritellyt ns. uskovia sairaita tai sairaita, jotka olisivat olleet parempia ihmisiä. Toki hän monelle sanoi:"Mene, uskosi on sinut parantanut." Niinkuin sen naisen, joka vain kosketti Jeesuksen vaatetta ja ajatteli:"Jos minä vain koskenkin häneen, paranen."
Jeesus ei tuominnut sitä aviorikosta tehnyttä naista, vaikka kansa olisi halunnut kivittää naisen. Hän sanoi:"Se joka teistä ei ole syntiä tehnyt, heittäköön ensimmäisen kiven." Kaikki pudottivat kivensä yksitellen ja poistuivat paikalta. Jeesus jatkoi:"Nainen, eikö kukaan sinua tuominnut?" Johon nainen:"Herra, ei yksikään." Jeesus vastasi:"En siis tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää syntiä tee."
Eli miten uskovainen tai ihminen yleensäkään voi toista tuomita? No oikeus on eri asia, mutta siis ihmisenä? Ja sitten yksi juttu. Olen kuullut, että sana Herra tarkoittaa myös sitä, että tämä jota sanotaan herraksi, kantaa kaikkien taakat ja suojelee. Eli kun me miellämme herra-sanan niin, että se on palvonnan ja suuruuden määre, se onkin myös joku joka kantaa ja tukee. Kuulin vain eräässä Radio Dein lähetyksessä. Oli kyseessä jokin käännös.... Mielenkiintoinen pointti.
Kannattaa kuunnella ja siellä on myös ohjelma Maan ja Taivaan väliltä. Eli voi kysyä mitä vaan uskosta ja raamatusta. Saa myös asiallisen vastauksen, ei kiihkolla vaan tutkittuna.
Itsellä on tullut paljon ahaa-elämyksiä, kun olen kuunnellut. Radio Deillä on myös kotisivu. - Ana-mzk
Apostoli34 kirjoitti:
Olet erittäin lähellä! On nimittäin sanottu, että jos puhutaan, että uskokaa Jeesukseen, se on ns. antikristusmeininkiä. Eräästä käännöksestä tapeltiin Suomessa ja yksi rovasti tai piispa, sanoi, että niin kauan kuin hän on ko. lautakunnassa, sanamuoto pitää olla esim. Paavalin rukoillessa itselleen Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen uskoa, ei uskoa Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan...! Näetkö eron? Toisessa rukoillaan, etta voisi uskoa johon ulkopuoliseen, toisessa taas rukoillaan itselle sitä uskoa, joka oli Jeesuksella Kristuksella!
Levinnäisyydestä olen samaa mieltä, Mammona on eniten levinnyt ja kaikki siihen liittyvä...:) Ja totta, islam on lähellä.
Minulle usko antaa esim. voimia toimia ammatissani, jossa kohtaan niitä joille kaikkea ei ole annettu ja joiltain se vähäkin viety. Ns. syrjäytyneet nuoret. Heille en julista, vaan pyrin toimimaan niin, että usko näkyy muuten, positiivisella tavalla, välittämisellä jne. Jos joku haluaa keskustella hengellisistä asioista keskustelen toki, mutta en tyrkytä.
Erittäin mukavaa ajatusten vaihtoa kanssasi. Kiitos! Asioita tulisikin aina tarkastella usealta kantilta.Kyllä on erittäin raamatullista sanoa että "Uskon Jeesukseen."
Joh. 6:35
Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.
Joh. 7:38
Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."
Joh. 11:25
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
Joh. 11:26
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"
Joh. 12:44
Mutta Jeesus huusi ja sanoi: "Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt.
Joh. 14:12
Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,
:) - Apostoli34
Ana-mzk kirjoitti:
Kyllä on erittäin raamatullista sanoa että "Uskon Jeesukseen."
Joh. 6:35
Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.
Joh. 7:38
Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."
Joh. 11:25
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
Joh. 11:26
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"
Joh. 12:44
Mutta Jeesus huusi ja sanoi: "Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt.
Joh. 14:12
Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,
:)Kaikissa mainitsemissasi kohdissa Jeesus sanoo, että joka uskoo minuun.... Se oli kehoitus siinä ajassa. Tai en minä tiedä.
Mutta pointtini olikin se, että on eri asia uskoa että Jeesus oli ja on kuin se että ihmisellä on Jeesuksen eli Jumalan Pojan usko Isään. Silloin kun sanot uskovasi Jeesukseen, uskot johonkin ulkopuoliseen asiaan, et siihen että sinä olet uusi luomus Jeesuksessa Kristuksessa. On aivan eri asia uskoa Jeesukseen Kristukseen kuin elää Jeesuksen Kristuksen uskossa...
Jeesukseen uskominen on ihmisen tahdosta riippuva juttu, mutta asia on niin, että Jeesus Kristus antaa uskonsa niille, jotka Hänen puoleensa kääntyvät ja anovat syntiensä anteeksiantoa. Se ei ole ihmisen tahdosta riippuva asia.Vaan Jumalan armosta. Ehkä hieman sanoilla kikkailua, mutta viisammat ovat asian näin miettineet. En minä. - Ana-mzk
Apostoli34 kirjoitti:
Kaikissa mainitsemissasi kohdissa Jeesus sanoo, että joka uskoo minuun.... Se oli kehoitus siinä ajassa. Tai en minä tiedä.
Mutta pointtini olikin se, että on eri asia uskoa että Jeesus oli ja on kuin se että ihmisellä on Jeesuksen eli Jumalan Pojan usko Isään. Silloin kun sanot uskovasi Jeesukseen, uskot johonkin ulkopuoliseen asiaan, et siihen että sinä olet uusi luomus Jeesuksessa Kristuksessa. On aivan eri asia uskoa Jeesukseen Kristukseen kuin elää Jeesuksen Kristuksen uskossa...
Jeesukseen uskominen on ihmisen tahdosta riippuva juttu, mutta asia on niin, että Jeesus Kristus antaa uskonsa niille, jotka Hänen puoleensa kääntyvät ja anovat syntiensä anteeksiantoa. Se ei ole ihmisen tahdosta riippuva asia.Vaan Jumalan armosta. Ehkä hieman sanoilla kikkailua, mutta viisammat ovat asian näin miettineet. En minä.Onko sinun mielestäsi luterilainen raamatuntulkinta ja näkemys uskosta oikeanlainen, vai ajatteletko kenties jotenkin toisin? Minusta näyttää siltä että teet Jeesuksesta jotakin Isästä erossa olevaa tai näet Hänet jollakin tavalla historiallisena henkilönä. Korjaa jos olen väärässä.
Usko Jeesukseen on sitä että uskoo että Hän on sovittanut minunkin synnit ristillä ja noussut ylös kuolleista ja istuu Isän Kaikkivaltiaan oikealla puolella. Tänäkin päivänä. Jolla on Poika, sillä on myös Isä. Eikä Isän luo pääse muuta tietä kuin Jeesuksen kautta. Uskon siis Jeesukseen, ja näinollen uskon Isään.
Mutta en voi tuntea Isää ilman Jeesusta. Ilman Jeesusta en voi siis olla pelastettu. Jumalaan kyllä voi uskoa ilman Jeesusta. Mutta usko Jeesukseen on ainoa tie syntien anteeksisaamiseen.
Tämä usko on Pyhän Hengen vaikuttamaa, ja se on ansaitsematonta, yksin Jumalan armosta lahjaksi saatua. - Totuuden etsijä
Apostoli34 kirjoitti:
Ehkä eri tavalla. Olen uskossa hyvin vahvasti, mielelläni sitä myös kerron. Mutta vain siksi, että olen saanut uskosta vain hyvää. Se on avannut silmiäni ja lisännyt myös luottamusta ja rohkeutta elää. Se on saanut minut hyväksymään itseni (ei tekojani) sellaisena repaileisena, epätäydellisenä ihmisenä kuin olen. Minun ei tarvitse esittää pyhää tai hyvää ihmistä, koska en ole. Teen virheitä ja olen syntinen, vaikka Jeesus onkin elämässäni. Mutta minä huomaan omat virheeni helpommin ja minua myös "otetaan niskasta kiinni" helpommin kuin ennen. Laitan tänne jonnekin kertomukseni uskoon tulostani ja sen vaikutuksista. Ei se nimittäin mitään helppoa ollut, sellaista ihanaa huminaa, ei tosiaan...
Ei tarvitse muuta kuin lukea Jeesuksen keskusteluja tajutakseen, että kaikkien ihmisten kanssa tulee keskustella. Varsinkin niiden kanssa, jotka eivät Jeesusta tunne. Jeesuskin meni vedonvälittäjien, ilotyttöjen, pakanoiden pöytiin istumaan, vaikka hänen toimensa sen takia tuomittiin kirjanoppineiden taholta. Olihan Jeesus toki myö kovasanainen, muttei syntisille. Vaan fariseuksille (jotka itseasiassa olivat kaikkein suurimpia syntisiä....), koska he esittivät muuta kuin olivat. Mitenkähän mahtaa olla täällä monen julistajan laita, kun ei tarvitse kasvokkain jutella? Moni "pakenee" raamatun taakse, lyö niin isolla raamatulla päähän, että sillä tainnuttaisi hevosenkin ja sitten omahyväisenä laittaa tietokoneen kiinni ja menee nukkumaan? Ehkä.
Mutta on myös niin, että kun tulee uskoon, ei enää mieti pikkutarkasti esim. Pyhän kolminaisuuden oppia tai sitä, että oliko Jeesus Jumala vai ei. Jos miettii niitä jatkuvasti, suuret suuntaviivat ovat hukkuneet. Toki minäkin niitä pohdin, mutta minulle se henkilökohtainen kokemus ja varmuus siitä, että Jeesus on Vapahtaja, Hän on lunastanut ristinkuolemallaan, nousemalla kuolleista minunkin syntini. Minä en mieti kumpaa rukoilen Isää vai Poikaa vai Pyhää Henkeä. Minä rukoilen yleensä Jeesuksen Kristuksen nimessä tai sitten kiitän Herraa. Tai yksinkertaisesti: "Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä ihmistä. Aamen."
Itseasiassa noita kaikkia asioita on vaikea ellei mahdoton selittää järjellä. Ehkä siksi on tullut oppeja, jotka riitelevät keskenään. Mutta ne ovat ihmisten riitoja. Niinkuin täälläkin. Kysytään muilta mielipidettä ja kerrotaan oma. Ehkä pitäisi vain sulke silmät, hiljentyä ja rukoilla niitä vastauksia. On nimittäin sanottu, että joka vilpittömin mielin rukoilee ja etsii, hänelle vastataan.... Minun mullistava rukoukseni alkoi sanoilla:" Sinä Joka tiedät kaiken...." Kahden tunnin päästä tuleva vaimoni käveli metsäpolulla vastaan. Hän taas oli rukoillut edellispäivänä ratkaisua yksinäisyyteen, heristänyt nyrkkiä Jumalalle ja sanonut:" Onko tämä jotain elämää??? Minä haluan muutoksen." Ja hän koki, että häneltä kysyttiin:"Oletko todellakin valmis?" Johon hän vastasi, että "Olen". Ja vastaus kuului:"Selvä. Pidä kiinni, sillä kohta mennään lujaa...".
Niin me tavattiin. Ei hän osaa sanoa, että puhuttiinko hänelle sanoin tai miten, mutta kokemus oli kuvatunlainen. Pistää aika nöyräksi...
Joku tietenkin sanoo, että psykologisesti te olitte valmiita ja kun kohtasitte, homma oli siinä. Ehkä, mutta emme tienneet toisistamme mitään ja satuimme saman retkeilyalueen samalle nuotiopaikalle. Aikamoinen sattuma. Ja siihen en usko.
Eli vihje. Kokeile joskus sitä, että laitat kirjat sivuun. Jätät kaikki ennakkoluulot pois ja rukoilet. Avoimin mielin, omin sanoin. Minä uskon, että saat vastauksen. Et ehkä heti, mutta kuitenkin. Minä olen elänyt samanlaisen etsimisvaiheen ja olen kokenut, että se oli tarkoituskin. En muuten olisi tässä:)
Uskossa on paljon samaa kuin rakastumisessa ja rakkaudessa. Kun rakastuu, kiihkoilee siitä ja haluaa julistaa sitä kaikille. Mutta kun se syvenee ja muuttuu rakkaudeksi, se näkyy muuten. Rakkaudessa elävä ihminen ei halua vahingoittaa muita, koska on rakastettu itsekin sellaisena kuin on. Siitä itseasiassa on myös uskossa kyse. Olla rakastettu sellaisena kuin on ja myös hyväksyä muut sellaisina kuin he ovat, vaikkei tekoja hyväksyisikään.
Mutta kerroppa rakkaudesta ihmiselle, joka ei ole koskaan ehkä ollut rakastettu, hyväksytty jne.? Sama vaikeus. Luulisin? Mutta ei silti saa tuomita. Vaatia saa, mutta sehän kuuluu rakkauteenkin.
Jos äiti laittaa lapsensa katkaisuhoitoon, se voi kuulostaa julmalta, mutta se on rakkautta, koska muuten lapsi/nuori saattaisi kuolla. Rakkaus koetaan liian usein siirapiksi ja vaaleanpunaiseksi mössöksi, mutta eihän se sitä ole. Rakkaus tekee joskus kipeää, koska se on totuudellista ja vaativaakin. Siksi esim. Jumalan hyvyys ja rakkaus helposti koetaan höpinäksi,koska koetaan, että hyvyys ja rakkaus on sama kuin mukavuus. Ja pahaksi koetaan kaikki mikä ei ole meistä mukavaa tai kivaa. Tai on meistä väärin, esim. kuolema. Mutta kuolema on syntymän ohella yksi vaihe ja jokainen kuolee. Ajankohta ja tapa voi olla meistä julma ja väärä.
Mutta me kun emme tiedä, että mitä kuolleelle ihmiselle olisi tapahtunut, jos olisi saanut elää. Itse lohduttaudun sillä, että olisi varmaan tapahtunut jotain vielä kamalampaa tai ihminen olisi ehkä tehnyt jotain kamalampaa.
Lopuksi ajatus kaikille:
Mikä minä olen tuomitsemaan ketään, jos Jumala on minulle antanut syntini anteeksi ja hyväksyy minut? En mikään. Koska minuakaan ei tuomittu, vaan Vapautettiin ja Pelastettiin.On hyvä huomata, että on uskovaisten joukossa todella suvaitsevaisiakin, itseään ja lähimmäisiään rakastavia sieluja.
Eihän usko sinänsä ole vastustettava asia. Mielestäni meillä jokaisella on tahto uskoa johonkin korkeimpaan ja vaikka en sitä pelastusoppia hyväksykään, minä ymmärrän että uskovaiset ovat Raamatun ja Jumalan ymmärtäneet näin eikä siinä ole sinänsä mitään pahaa. Mutta se mielestäni ei ole oikein, että toisin uskovat tuomitaan ja yritetään keinolla millä hyvänsä saada toisetkin uskomaan samalla tavalla. Minun ymmärrykseni mukaan Suomessa asuva, joka on käynyt peruskoulun ja rippikoulun on varmasti saanut tietoa kristinuskosta ja pelastusopista ja aikuinen ihminen on muodostanut oman käsityksensä uskontoon ja tulee itse siihen joukkoon niin halutessaan.
Paljon voimakkaampi on varmasti esimerkin voima vetämään puoleensa. Itse vain olen uskovaisiksi itseään nimittävissä tullut tuntemaan enemmän sellaisia, joiden huonon esimerkin mukaisesti en itse pystyisi toimimaan ja en voi hyväksyä heidän tekojaan. Ei-uskovaisissa olen taas tavannut paljon todella lähimmäisiään rakastavia ja palvelevia ihmisiä, joka rakkaus ei ole välttämättä mitään "nynnyilyä", mutta voi rakastaa jokaisen sielua, vaikka ei hyväksykään kaikkia tekoja ja rohkeasti pystyy ilmaiseemaan oman mielipiteensä niistä.
En sitten tiedä, mikä itseäni johdattaa, mutta pyrin aloittamaan uuden päivän Kiitoksella tästä aamusta ja pyytämään päivään Jumalan apua, johdatusta ja voimaa. Lisäksi minä koen enkelit Jumalan lähettämiksi auttajiksi ja oppaiksi. Joka päivä on pieniä tai suurempia asioita, joihin pyydän apua ja myöskin aivan ihmeellisesti saan kokea heidän läsnäolonsa ja apunsa.
Kun olen analysoinut mennyttä elämääni, olen saanut varmuuden ja ymmärryksen, että aina kaikki on tapahtunut minun parhaakseni, vaikka se ei aina siltä ole tuntunut. Tulevia rukoilen, mutta lopuksi liitän rukoukseeni, että tapahtukoon ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin Sinä tahdot ja tiedät olevan minulle parhaaksi. En halua itseäni ylentää miksikään, yhtä vajavainen olen kuin toisetkin, mutta arvostan ja kunnioitan itseäni, kun tiedän että ajatusteni ja tekojeni motiivi lähtee lähimmäisteni ja itseni rakastamisesta. Sen kuitenkin olen saanut todeta, että Elämääni ohjaa joku, joka todella Rakastaa pyyteettömästi minua ja itse sen olen uskonut olevan Jumala. - Apostoli34
Ana-mzk kirjoitti:
Onko sinun mielestäsi luterilainen raamatuntulkinta ja näkemys uskosta oikeanlainen, vai ajatteletko kenties jotenkin toisin? Minusta näyttää siltä että teet Jeesuksesta jotakin Isästä erossa olevaa tai näet Hänet jollakin tavalla historiallisena henkilönä. Korjaa jos olen väärässä.
Usko Jeesukseen on sitä että uskoo että Hän on sovittanut minunkin synnit ristillä ja noussut ylös kuolleista ja istuu Isän Kaikkivaltiaan oikealla puolella. Tänäkin päivänä. Jolla on Poika, sillä on myös Isä. Eikä Isän luo pääse muuta tietä kuin Jeesuksen kautta. Uskon siis Jeesukseen, ja näinollen uskon Isään.
Mutta en voi tuntea Isää ilman Jeesusta. Ilman Jeesusta en voi siis olla pelastettu. Jumalaan kyllä voi uskoa ilman Jeesusta. Mutta usko Jeesukseen on ainoa tie syntien anteeksisaamiseen.
Tämä usko on Pyhän Hengen vaikuttamaa, ja se on ansaitsematonta, yksin Jumalan armosta lahjaksi saatua.Tämä usko on Pyhän Hengen vaikuttamaa, ja se on ansaitsematonta, yksin Jumalan armosta lahjaksi saatua.- Näin minäkin uskon.
Usko Jeesukseen on sitä että uskoo että Hän on sovittanut minunkin synnit ristillä ja noussut ylös kuolleista ja istuu Isän Kaikkivaltiaan oikealla puolella. Tänäkin päivänä. Jolla on Poika, sillä on myös Isä. Eikä Isän luo pääse muuta tietä kuin Jeesuksen kautta. Uskon siis Jeesukseen, ja näinollen uskon Isään.
Mutta en voi tuntea Isää ilman Jeesusta. Ilman Jeesusta en voi siis olla pelastettu. Jumalaan kyllä voi uskoa ilman Jeesusta. Mutta usko Jeesukseen on ainoa tie syntien anteeksisaamiseen.
- Noin uskon minäkin.
Kyse oli eräästä raamatun kohdasta, harmi kun en muista, Meller puhui siitä Radio Dein lähetyksessä ja se koski Paavalin erästä rukousta. Siitä oli väännetty tuon sanamuodon kanssa. Eli rukoillako uskoa Jeesukseen, Jumalan Poikaan vai Jeesuksen, Jumalan Pojan uskoa.... Ensimmäistä piti eräs käännöksestä päättävä piispa (?) huonona vaihtoehtona. Jos saan kuunneltua sen kasetilta laitan siitä tarkemman kommentin.
En pidä Jeesusta erillisenä Isästä, enkä vain historiallisena henkilönä. Siitä en tiedä, onko luterilainen raamatuntulkinta sen oikeampi kuin mikään muukaan (helluntailainen, vapaa kirkollinen, metodistinen jne.) Jeesus on se keskeinen ja Hänen ristinkuolemansa ja syntien sovittaminen. Sainko itseäni yhtään selvennetyä? - Ana-mzk
Apostoli34 kirjoitti:
Tämä usko on Pyhän Hengen vaikuttamaa, ja se on ansaitsematonta, yksin Jumalan armosta lahjaksi saatua.- Näin minäkin uskon.
Usko Jeesukseen on sitä että uskoo että Hän on sovittanut minunkin synnit ristillä ja noussut ylös kuolleista ja istuu Isän Kaikkivaltiaan oikealla puolella. Tänäkin päivänä. Jolla on Poika, sillä on myös Isä. Eikä Isän luo pääse muuta tietä kuin Jeesuksen kautta. Uskon siis Jeesukseen, ja näinollen uskon Isään.
Mutta en voi tuntea Isää ilman Jeesusta. Ilman Jeesusta en voi siis olla pelastettu. Jumalaan kyllä voi uskoa ilman Jeesusta. Mutta usko Jeesukseen on ainoa tie syntien anteeksisaamiseen.
- Noin uskon minäkin.
Kyse oli eräästä raamatun kohdasta, harmi kun en muista, Meller puhui siitä Radio Dein lähetyksessä ja se koski Paavalin erästä rukousta. Siitä oli väännetty tuon sanamuodon kanssa. Eli rukoillako uskoa Jeesukseen, Jumalan Poikaan vai Jeesuksen, Jumalan Pojan uskoa.... Ensimmäistä piti eräs käännöksestä päättävä piispa (?) huonona vaihtoehtona. Jos saan kuunneltua sen kasetilta laitan siitä tarkemman kommentin.
En pidä Jeesusta erillisenä Isästä, enkä vain historiallisena henkilönä. Siitä en tiedä, onko luterilainen raamatuntulkinta sen oikeampi kuin mikään muukaan (helluntailainen, vapaa kirkollinen, metodistinen jne.) Jeesus on se keskeinen ja Hänen ristinkuolemansa ja syntien sovittaminen. Sainko itseäni yhtään selvennetyä?selventyi oikein paljon. Välillä menee turhan pikkumaiseksi nämä teologis-dogmaattiset keskustelut. Toisaalta oikeaa oppia, esim. ns. ristin teologiaa, tulee pitää esillä. Julistus ei saisi olla esim. ihmekeskeistä tai Pyhä Henki-keskeistä. Polttopisteessä pitäisi aina pitää Kristus ja rakentaa sille kalliolle.
- Totuuden etsijä
Totuuden etsijä kirjoitti:
On hyvä huomata, että on uskovaisten joukossa todella suvaitsevaisiakin, itseään ja lähimmäisiään rakastavia sieluja.
Eihän usko sinänsä ole vastustettava asia. Mielestäni meillä jokaisella on tahto uskoa johonkin korkeimpaan ja vaikka en sitä pelastusoppia hyväksykään, minä ymmärrän että uskovaiset ovat Raamatun ja Jumalan ymmärtäneet näin eikä siinä ole sinänsä mitään pahaa. Mutta se mielestäni ei ole oikein, että toisin uskovat tuomitaan ja yritetään keinolla millä hyvänsä saada toisetkin uskomaan samalla tavalla. Minun ymmärrykseni mukaan Suomessa asuva, joka on käynyt peruskoulun ja rippikoulun on varmasti saanut tietoa kristinuskosta ja pelastusopista ja aikuinen ihminen on muodostanut oman käsityksensä uskontoon ja tulee itse siihen joukkoon niin halutessaan.
Paljon voimakkaampi on varmasti esimerkin voima vetämään puoleensa. Itse vain olen uskovaisiksi itseään nimittävissä tullut tuntemaan enemmän sellaisia, joiden huonon esimerkin mukaisesti en itse pystyisi toimimaan ja en voi hyväksyä heidän tekojaan. Ei-uskovaisissa olen taas tavannut paljon todella lähimmäisiään rakastavia ja palvelevia ihmisiä, joka rakkaus ei ole välttämättä mitään "nynnyilyä", mutta voi rakastaa jokaisen sielua, vaikka ei hyväksykään kaikkia tekoja ja rohkeasti pystyy ilmaiseemaan oman mielipiteensä niistä.
En sitten tiedä, mikä itseäni johdattaa, mutta pyrin aloittamaan uuden päivän Kiitoksella tästä aamusta ja pyytämään päivään Jumalan apua, johdatusta ja voimaa. Lisäksi minä koen enkelit Jumalan lähettämiksi auttajiksi ja oppaiksi. Joka päivä on pieniä tai suurempia asioita, joihin pyydän apua ja myöskin aivan ihmeellisesti saan kokea heidän läsnäolonsa ja apunsa.
Kun olen analysoinut mennyttä elämääni, olen saanut varmuuden ja ymmärryksen, että aina kaikki on tapahtunut minun parhaakseni, vaikka se ei aina siltä ole tuntunut. Tulevia rukoilen, mutta lopuksi liitän rukoukseeni, että tapahtukoon ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin Sinä tahdot ja tiedät olevan minulle parhaaksi. En halua itseäni ylentää miksikään, yhtä vajavainen olen kuin toisetkin, mutta arvostan ja kunnioitan itseäni, kun tiedän että ajatusteni ja tekojeni motiivi lähtee lähimmäisteni ja itseni rakastamisesta. Sen kuitenkin olen saanut todeta, että Elämääni ohjaa joku, joka todella Rakastaa pyyteettömästi minua ja itse sen olen uskonut olevan Jumala.Tuosta anteeksipyyntö ja anteeksiantoasiasta jäi sanomatta, että joka päivähän en osaa aina toimia siten, etteikö olisi anteeksipyydettävää ja sen kyllä omatuntoni minulle ilmoittaa. Mutta jos huomaan loukanneeni sanoillani tai teoillani jota kuta, olen saanut ihanan rauhan, kun olen pyytänyt sitä häneltä itseltään anteeksi. Huomaan myös toimineeni usein itseäni kohtaan huonosti, mutta annan anteeksi itselleni ja aivan kuin Jumalan ääni sanoisi, että Rakas lapseni Sinä teet virheitä ja erehdyksiä, mutta sehän on vain opiksi, ettet enää vasta samaa virhettä tekisi. Siksi minä en ymmärrä, miksi minulla pitäisi olla joku välittäjä, että olisin armollinen saamaan Jumalan anteeksiannon, kun aina sen tunnen saavani henkilökohtaisessa yhteydessä Jumalaan. Jeesus on minulle siellä Jumalan rinnalla myös kirkas valo, joka on esimerkkinä ja oppaanani.
- Apostoli34
Totuuden etsijä kirjoitti:
On hyvä huomata, että on uskovaisten joukossa todella suvaitsevaisiakin, itseään ja lähimmäisiään rakastavia sieluja.
Eihän usko sinänsä ole vastustettava asia. Mielestäni meillä jokaisella on tahto uskoa johonkin korkeimpaan ja vaikka en sitä pelastusoppia hyväksykään, minä ymmärrän että uskovaiset ovat Raamatun ja Jumalan ymmärtäneet näin eikä siinä ole sinänsä mitään pahaa. Mutta se mielestäni ei ole oikein, että toisin uskovat tuomitaan ja yritetään keinolla millä hyvänsä saada toisetkin uskomaan samalla tavalla. Minun ymmärrykseni mukaan Suomessa asuva, joka on käynyt peruskoulun ja rippikoulun on varmasti saanut tietoa kristinuskosta ja pelastusopista ja aikuinen ihminen on muodostanut oman käsityksensä uskontoon ja tulee itse siihen joukkoon niin halutessaan.
Paljon voimakkaampi on varmasti esimerkin voima vetämään puoleensa. Itse vain olen uskovaisiksi itseään nimittävissä tullut tuntemaan enemmän sellaisia, joiden huonon esimerkin mukaisesti en itse pystyisi toimimaan ja en voi hyväksyä heidän tekojaan. Ei-uskovaisissa olen taas tavannut paljon todella lähimmäisiään rakastavia ja palvelevia ihmisiä, joka rakkaus ei ole välttämättä mitään "nynnyilyä", mutta voi rakastaa jokaisen sielua, vaikka ei hyväksykään kaikkia tekoja ja rohkeasti pystyy ilmaiseemaan oman mielipiteensä niistä.
En sitten tiedä, mikä itseäni johdattaa, mutta pyrin aloittamaan uuden päivän Kiitoksella tästä aamusta ja pyytämään päivään Jumalan apua, johdatusta ja voimaa. Lisäksi minä koen enkelit Jumalan lähettämiksi auttajiksi ja oppaiksi. Joka päivä on pieniä tai suurempia asioita, joihin pyydän apua ja myöskin aivan ihmeellisesti saan kokea heidän läsnäolonsa ja apunsa.
Kun olen analysoinut mennyttä elämääni, olen saanut varmuuden ja ymmärryksen, että aina kaikki on tapahtunut minun parhaakseni, vaikka se ei aina siltä ole tuntunut. Tulevia rukoilen, mutta lopuksi liitän rukoukseeni, että tapahtukoon ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin Sinä tahdot ja tiedät olevan minulle parhaaksi. En halua itseäni ylentää miksikään, yhtä vajavainen olen kuin toisetkin, mutta arvostan ja kunnioitan itseäni, kun tiedän että ajatusteni ja tekojeni motiivi lähtee lähimmäisteni ja itseni rakastamisesta. Sen kuitenkin olen saanut todeta, että Elämääni ohjaa joku, joka todella Rakastaa pyyteettömästi minua ja itse sen olen uskonut olevan Jumala.Sinä olet tietyllä tavalla erittäin lähellä. Minulle "pelastusoppi" oli hyvin yksinkertainen. Olin eräässä tilaisuudessa ja rukoilin "Jeesus Kristus, kiitos, että kuolit ristillä minunkin syntieni tähden. Tässä olen, ota elämäni ja kanna syntini. Itse en enää niistä selviä. Auta minua." Ei tapahtunut mitään ihmeellistä, mutta päivä päivältä tunne syveni ja sain rauhan. Minua koeteltiin (tai siis sen koen) juhannuksena. Yritin elää kuten ennen. Eli kaljaa ja menoa. Ahdistuin ja tuleva vaimoni rukoili puolestani pahaa menemään pois. Ja samalla pyysi Jeesukselta apua tilanteeseen. Olo helpotti ja lopulta nauroin vedet silmissä. Se oli uskomaton tunne. Ahdistus oli todella kova, en ole koskaan kokenut moista!
Teimme päätöksen, että menemme naimisiin (elämme avoliitossa), pidättäydymme siihen asti, enkä juo ainakaan vähään aikaan alkoholia. Tilanne rauhoittui. Minulla on vahva usko siihen, että syntinin on annettu anteeksi ja rukouksillani on vaikutusta. Elämä tuntuu hienolta, varsinkin kun häät ovat n. kuukauden päästä.
Mutta, tämä oli minun kokemukseni. Mukavaa ja antoisaa etsintää sinulle! Uskon, että rukouksesi kuullaan! Ja voihan olla että Poikakin astuu kuvioon joskus, kun sen aika on...;) Siunausta! - Apostoli34
Ana-mzk kirjoitti:
selventyi oikein paljon. Välillä menee turhan pikkumaiseksi nämä teologis-dogmaattiset keskustelut. Toisaalta oikeaa oppia, esim. ns. ristin teologiaa, tulee pitää esillä. Julistus ei saisi olla esim. ihmekeskeistä tai Pyhä Henki-keskeistä. Polttopisteessä pitäisi aina pitää Kristus ja rakentaa sille kalliolle.
Niinpä. Kun minä koen niin, että ne kaikki, joista täällä kiistellään (Pyhä Henki, Isä ja Poika) tulevat ikäänkuin uskovan elämään samalla kertaa, kun uskoo siihen mitä Golgatalla tapahtui ja miksi. Muuten menee puurot ja vellit sekaisin ja suuret suuntaviivat häviävät. Tulee välillä sellainen olo, että väittelyssä olisi sama kuin väittelisimme Jeesuksen sandaalien väristä tai nahan alkuperästä... No, ehkä vähän huono heitto, mutta maailmassa on kai tärkeämpääkin kuin Ymmärtää raamattu Oikein. Usko ja se miten suhtautuu itseensä ja lähimmäisiin, niin kauan kuin täällä taaperretaan ja rukoillaan. Onhan sanottu, että Pyhät ovat jo Taivaassa, mutta me keskenräiset täällä työtä teemme. Moni vaan yrittää jo täällä olla Pyhiä.....
- Totuuden etsijä
Apostoli34 kirjoitti:
Sinä olet tietyllä tavalla erittäin lähellä. Minulle "pelastusoppi" oli hyvin yksinkertainen. Olin eräässä tilaisuudessa ja rukoilin "Jeesus Kristus, kiitos, että kuolit ristillä minunkin syntieni tähden. Tässä olen, ota elämäni ja kanna syntini. Itse en enää niistä selviä. Auta minua." Ei tapahtunut mitään ihmeellistä, mutta päivä päivältä tunne syveni ja sain rauhan. Minua koeteltiin (tai siis sen koen) juhannuksena. Yritin elää kuten ennen. Eli kaljaa ja menoa. Ahdistuin ja tuleva vaimoni rukoili puolestani pahaa menemään pois. Ja samalla pyysi Jeesukselta apua tilanteeseen. Olo helpotti ja lopulta nauroin vedet silmissä. Se oli uskomaton tunne. Ahdistus oli todella kova, en ole koskaan kokenut moista!
Teimme päätöksen, että menemme naimisiin (elämme avoliitossa), pidättäydymme siihen asti, enkä juo ainakaan vähään aikaan alkoholia. Tilanne rauhoittui. Minulla on vahva usko siihen, että syntinin on annettu anteeksi ja rukouksillani on vaikutusta. Elämä tuntuu hienolta, varsinkin kun häät ovat n. kuukauden päästä.
Mutta, tämä oli minun kokemukseni. Mukavaa ja antoisaa etsintää sinulle! Uskon, että rukouksesi kuullaan! Ja voihan olla että Poikakin astuu kuvioon joskus, kun sen aika on...;) Siunausta!Erittäin lähellä on sama kuin olisi hyvin kaukana. Jos Jumala on johdattanut minua näin ja minä en todellakaan usko, että hänen on tarvinnut puolestani uhrata Jeesusta. Olisi melko Julma Jumala, kun uskotellut minulle, että voin suoraan Häneltä saada anteeksiannon ja sitten läimäyttääkin portin kiinni, että ei Sinulla tänne asiaa, kun et uskonut Jeesukseen.
- Apostoli34
Totuuden etsijä kirjoitti:
Tuosta anteeksipyyntö ja anteeksiantoasiasta jäi sanomatta, että joka päivähän en osaa aina toimia siten, etteikö olisi anteeksipyydettävää ja sen kyllä omatuntoni minulle ilmoittaa. Mutta jos huomaan loukanneeni sanoillani tai teoillani jota kuta, olen saanut ihanan rauhan, kun olen pyytänyt sitä häneltä itseltään anteeksi. Huomaan myös toimineeni usein itseäni kohtaan huonosti, mutta annan anteeksi itselleni ja aivan kuin Jumalan ääni sanoisi, että Rakas lapseni Sinä teet virheitä ja erehdyksiä, mutta sehän on vain opiksi, ettet enää vasta samaa virhettä tekisi. Siksi minä en ymmärrä, miksi minulla pitäisi olla joku välittäjä, että olisin armollinen saamaan Jumalan anteeksiannon, kun aina sen tunnen saavani henkilökohtaisessa yhteydessä Jumalaan. Jeesus on minulle siellä Jumalan rinnalla myös kirkas valo, joka on esimerkkinä ja oppaanani.
Hauskaa, että juuri samasta asiasta laitoit viestin. Tuota välittäjä-asiaa en osaa kommentoida, minun lahjani loppuvat tai sitten uni painaa... Jeesuksen ristinkuolemalla Jumala viimeisteli ihmisen ja Hänen välisen liiton. Eli ennen ihmisen piti noudattaa lakia ja Jumalan tahtoa, että pelastuisi. Niin siis esim. fariseukset uskoivat. Mutta Jeesus toi uudistuksen, lisäyksen. Jumala tiesi, ettei yksikään ihminen todella pysty noudattamaan lakia. Joten hän lähetti ainoa Poikansa ja samalla Sana tuli lihaksi, eli ihmiseksi. Tätä kautta Jumala koki kaikki ihmisen elämään liittyvät tuskata ja ahdistukset ja myös ilon. Tekemättä syntiä. Jeesus otti kuolemallaan synnin vallan pois, myös tulevilta ihmisiltä. Ja kun hän nousi kuolleista, hän voitti kuoleman.
Tämän takia sanotaan, että kun ihminen tunnustaa uskonsa nimenomaan Jeesukseen Kristukseen ja pyytää häntä henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen, vanha "kuolee" ja ihmisestä tulee uusi luomus. Ilma kuolemaa ei voi syntyä uutta ja tämä vaatii omien syntien tunnustamista Jumalalle ja joskus esim. niille, joita vastaan on rikkonut. Pitää siis antaa elämä tosiaan Jumalan käsiin ja hypätä tyhjään.
No joo, en minä näitä osaa selittää, joku varmaan taas leimaa gnostilaiseksi, kerettiläiseksi ja ties mitä. Enpä ole teologiaa opiskellut. Uskon, että Jeesus pelasti minutkin ja näytti tien Isän luo. Nyt vain rukoilen, että pysyn sillä tiellä... - Apostoli34
Totuuden etsijä kirjoitti:
Erittäin lähellä on sama kuin olisi hyvin kaukana. Jos Jumala on johdattanut minua näin ja minä en todellakaan usko, että hänen on tarvinnut puolestani uhrata Jeesusta. Olisi melko Julma Jumala, kun uskotellut minulle, että voin suoraan Häneltä saada anteeksiannon ja sitten läimäyttääkin portin kiinni, että ei Sinulla tänne asiaa, kun et uskonut Jeesukseen.
Koska uskot Jumalan johdatukseen, ei sinulla ole hätää. Tarkoitin lähellä olemisella sitä, että näkemyksesi ja uskosi on lähellä kristillistä uskoa. Ei tarkoitukseni ollut arvoittaa sitä. Se ei ole minun tehtäväni.;)
Kiitoksia mukavasta ajatuksen vaihdosta, etsimässä tässä olen vielä minäkin... Kyselen joka päivä!
Muuten, ei-uskominen on hieman eri asia kuin kokonaan kieltäminen. Jeesus itse sanoi, että ne jotka eivät ole meitä vastaan, ovat puolellamme. - Qadesha
Apostoli34 kirjoitti:
Ehkä eri tavalla. Olen uskossa hyvin vahvasti, mielelläni sitä myös kerron. Mutta vain siksi, että olen saanut uskosta vain hyvää. Se on avannut silmiäni ja lisännyt myös luottamusta ja rohkeutta elää. Se on saanut minut hyväksymään itseni (ei tekojani) sellaisena repaileisena, epätäydellisenä ihmisenä kuin olen. Minun ei tarvitse esittää pyhää tai hyvää ihmistä, koska en ole. Teen virheitä ja olen syntinen, vaikka Jeesus onkin elämässäni. Mutta minä huomaan omat virheeni helpommin ja minua myös "otetaan niskasta kiinni" helpommin kuin ennen. Laitan tänne jonnekin kertomukseni uskoon tulostani ja sen vaikutuksista. Ei se nimittäin mitään helppoa ollut, sellaista ihanaa huminaa, ei tosiaan...
Ei tarvitse muuta kuin lukea Jeesuksen keskusteluja tajutakseen, että kaikkien ihmisten kanssa tulee keskustella. Varsinkin niiden kanssa, jotka eivät Jeesusta tunne. Jeesuskin meni vedonvälittäjien, ilotyttöjen, pakanoiden pöytiin istumaan, vaikka hänen toimensa sen takia tuomittiin kirjanoppineiden taholta. Olihan Jeesus toki myö kovasanainen, muttei syntisille. Vaan fariseuksille (jotka itseasiassa olivat kaikkein suurimpia syntisiä....), koska he esittivät muuta kuin olivat. Mitenkähän mahtaa olla täällä monen julistajan laita, kun ei tarvitse kasvokkain jutella? Moni "pakenee" raamatun taakse, lyö niin isolla raamatulla päähän, että sillä tainnuttaisi hevosenkin ja sitten omahyväisenä laittaa tietokoneen kiinni ja menee nukkumaan? Ehkä.
Mutta on myös niin, että kun tulee uskoon, ei enää mieti pikkutarkasti esim. Pyhän kolminaisuuden oppia tai sitä, että oliko Jeesus Jumala vai ei. Jos miettii niitä jatkuvasti, suuret suuntaviivat ovat hukkuneet. Toki minäkin niitä pohdin, mutta minulle se henkilökohtainen kokemus ja varmuus siitä, että Jeesus on Vapahtaja, Hän on lunastanut ristinkuolemallaan, nousemalla kuolleista minunkin syntini. Minä en mieti kumpaa rukoilen Isää vai Poikaa vai Pyhää Henkeä. Minä rukoilen yleensä Jeesuksen Kristuksen nimessä tai sitten kiitän Herraa. Tai yksinkertaisesti: "Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä ihmistä. Aamen."
Itseasiassa noita kaikkia asioita on vaikea ellei mahdoton selittää järjellä. Ehkä siksi on tullut oppeja, jotka riitelevät keskenään. Mutta ne ovat ihmisten riitoja. Niinkuin täälläkin. Kysytään muilta mielipidettä ja kerrotaan oma. Ehkä pitäisi vain sulke silmät, hiljentyä ja rukoilla niitä vastauksia. On nimittäin sanottu, että joka vilpittömin mielin rukoilee ja etsii, hänelle vastataan.... Minun mullistava rukoukseni alkoi sanoilla:" Sinä Joka tiedät kaiken...." Kahden tunnin päästä tuleva vaimoni käveli metsäpolulla vastaan. Hän taas oli rukoillut edellispäivänä ratkaisua yksinäisyyteen, heristänyt nyrkkiä Jumalalle ja sanonut:" Onko tämä jotain elämää??? Minä haluan muutoksen." Ja hän koki, että häneltä kysyttiin:"Oletko todellakin valmis?" Johon hän vastasi, että "Olen". Ja vastaus kuului:"Selvä. Pidä kiinni, sillä kohta mennään lujaa...".
Niin me tavattiin. Ei hän osaa sanoa, että puhuttiinko hänelle sanoin tai miten, mutta kokemus oli kuvatunlainen. Pistää aika nöyräksi...
Joku tietenkin sanoo, että psykologisesti te olitte valmiita ja kun kohtasitte, homma oli siinä. Ehkä, mutta emme tienneet toisistamme mitään ja satuimme saman retkeilyalueen samalle nuotiopaikalle. Aikamoinen sattuma. Ja siihen en usko.
Eli vihje. Kokeile joskus sitä, että laitat kirjat sivuun. Jätät kaikki ennakkoluulot pois ja rukoilet. Avoimin mielin, omin sanoin. Minä uskon, että saat vastauksen. Et ehkä heti, mutta kuitenkin. Minä olen elänyt samanlaisen etsimisvaiheen ja olen kokenut, että se oli tarkoituskin. En muuten olisi tässä:)
Uskossa on paljon samaa kuin rakastumisessa ja rakkaudessa. Kun rakastuu, kiihkoilee siitä ja haluaa julistaa sitä kaikille. Mutta kun se syvenee ja muuttuu rakkaudeksi, se näkyy muuten. Rakkaudessa elävä ihminen ei halua vahingoittaa muita, koska on rakastettu itsekin sellaisena kuin on. Siitä itseasiassa on myös uskossa kyse. Olla rakastettu sellaisena kuin on ja myös hyväksyä muut sellaisina kuin he ovat, vaikkei tekoja hyväksyisikään.
Mutta kerroppa rakkaudesta ihmiselle, joka ei ole koskaan ehkä ollut rakastettu, hyväksytty jne.? Sama vaikeus. Luulisin? Mutta ei silti saa tuomita. Vaatia saa, mutta sehän kuuluu rakkauteenkin.
Jos äiti laittaa lapsensa katkaisuhoitoon, se voi kuulostaa julmalta, mutta se on rakkautta, koska muuten lapsi/nuori saattaisi kuolla. Rakkaus koetaan liian usein siirapiksi ja vaaleanpunaiseksi mössöksi, mutta eihän se sitä ole. Rakkaus tekee joskus kipeää, koska se on totuudellista ja vaativaakin. Siksi esim. Jumalan hyvyys ja rakkaus helposti koetaan höpinäksi,koska koetaan, että hyvyys ja rakkaus on sama kuin mukavuus. Ja pahaksi koetaan kaikki mikä ei ole meistä mukavaa tai kivaa. Tai on meistä väärin, esim. kuolema. Mutta kuolema on syntymän ohella yksi vaihe ja jokainen kuolee. Ajankohta ja tapa voi olla meistä julma ja väärä.
Mutta me kun emme tiedä, että mitä kuolleelle ihmiselle olisi tapahtunut, jos olisi saanut elää. Itse lohduttaudun sillä, että olisi varmaan tapahtunut jotain vielä kamalampaa tai ihminen olisi ehkä tehnyt jotain kamalampaa.
Lopuksi ajatus kaikille:
Mikä minä olen tuomitsemaan ketään, jos Jumala on minulle antanut syntini anteeksi ja hyväksyy minut? En mikään. Koska minuakaan ei tuomittu, vaan Vapautettiin ja Pelastettiin.ei olekaan. Juuri tuollainen johdatuksessa eläminen mielestäni kertoo että on olemassa jotakin muutakin kuin "vain tämä". Vain tämä fyysinen maailma ja vain tämä yksi ainoa elämä siis. Tuo on se pienin tekijä mistä kasvattaa luottamusta siihen että elämä on kuitenkin mielekästä ja tarkoituskin on olemassa. Eihän täällä oikein järjissään kestäisi päivääkään, jos alkaisi tyystin materialistiksi ja ajattelisi että ihmisten upeat tietoisuudet ovat vain kemian nikottelua, ja häviävät tuhkana tuuleen kun käyttöväline eli keho rupsahtaa käyttökelvottomaksi.
Jos jonninmoista johdatusta koen itsekin kokeneeni, ja parhaimpina päivinäni koen että koko elämäni on tasan kuin olla pitääkin, vaikka aina näpertelevä mieli haluaisikin muuttaa pienessä ja suuressa yhtä sun toista. Vaikka kuulostaisi kuinka omahyväiseltä, en haluaisi olla kukaan muu kuin minä. Kaikkine karikoineen minulle minuna oleminen on minuuteni täyttymys.
Sitä voi sitten pohtia seuraisiko tästä ehkä vastuu auttaa muitakin olemaan omia todellisia itsiään, sensijaan että kenties harhailevat kapasta kapakkaan etsien jotain lievitystä onttoon oloon. Itse en tosin taida olla kyvykäs aivan alkoholismissa auttamaan (se on todella pirullinen asia hoidettavaksi), mutta ehkäpä jotain muuta voi olla minun osallani, lähinnä jotain semmoista pientä että osaisi sanoa oikean sanan oikeassa paikassa. Pari kertaa kun olen puhjennut puhumaan ja "saarnannut" yhdellä kertaa rakkauden puolesta ja toisella kertaa väkivaltaa vastaan en myöhemmin ole muistanut sanaakaan siitä mitä tuli sanottua, mutta kuuntelijani ovat olleet otettuja. Sellaisesta mitä en edes muista sanoneeni en kyllä osaa pahemmin kehua ottaa. (Mutta ei se mikään "henkikään" kyllä mielestäni ollut joka minussa puhui, ettei nyt vaan kukaan täällä väärin käsittäisi. Olinpahan vissiin vaan niin tohkeissani kun koin suuren vääryyden rehottavan kun toisella kertaa puhuttiin seksistä korostaen sen teknistä puolta ja toisella kertaa joku taisi sanoa että menee kohta kadulle rätkimään ihmisiä hengiltä.) - sanitus
Apostoli34 kirjoitti:
"Siis islam ja kristinusko, molemmat perustuvat samoihin paimentolaiskansojen hallitsemiseen tarkoitettuihin oppeihin ollen pitkälti samanlaisia uskontoja. "
Juutalaisuus ja islam ovat hyvin lähellä toisiaan. Kristinuskokin toki perustuu myös Vanhan Testamentin "paimentolaiskansojen oppeihin".
Jeesuskin käytti opetuksissaan Vanhaa Testamentti eikä hän tullut kumoamaan esim. Mooseksen laki tai kymmentä käskyä. Mutta kristinusko ja Jeesuksen opetusten mukaan eläminen ja eläminen Jeesuksen Kristuksen uskossa ei todellakaan opeta tappamaan ketääm tai vahingoittamaan toisia.
Idän uskonnot ovat kyllä inhimillisiä, silti sielläkin on sodittu. Myös niin sanotut buddhalaiset valtiot. Japani ja Kiina ovat olleet sekä kunfutsealaisuuden, taolaisuuden, buddhalaisuuden ja Japani shintolaisuuden Isoja Maita. Kuinkahan rauhaa rakastavia nämä valtiot ovat olleet kautta historian? Kiina on tosin nykyään kommunistinen, mutta kyllä senkin historia aika verinen on. Vietnam taas on ollut buddhalainen... Muutamia esimerkkejä mainitakseni.
On totta että kristinuskoa on viety moniin maihin verisesti ja pakottaen. Se on väärin. Mahadma Gandhi onkin sanonut, että jos joku muu kuin "kristityt" olisivat aikoinaan sitä levittäneet, se olisi jo maailmanuskonto.
Monissa maissa buddhalaisuus ja nykyinen kristillisyys elää sulassa sovussa, koska kumpikin on POHJIMMILTAAN rauhan uskontoja. Jos Jeesus kehoitti rakastamaan jopa vihollista tai jos joku lyö, kääntämään myös toisen poskensa, miten hän voisi kehoittaa niihin verisiin tekoihin, joihin viittaat? Ihmiset ovat itse niin päättäneet tehdä, uskonnon nimissä.
Japanin samurai-kulttuuri mm. otti paljon vaikutteita sekä shintolaisuudesta että zen-buddhalaisuudesta. Tiesitkö, että suurin osa kamppailulajeista on buddhalaismunkkien (tietyn suuntauksen) kehittämiä? Itse lajeja harrastaneena voin vakuuttaa, että myös monissa niistä harjoitellaan tappamaan, kiduttamaan ja murskaamaan vastustaja erittäin tehokkaasti. Aikido on ehkä ainoita lajeja, joissa ei tähdätä vastustajan vahingoittamiseen, samoin judo.
Intiassa taas monet hindulaisuuden muodot ovat hyvinkin väkivaltaan taipuvaisia ja kastijärjestelmä on sitä myös. Ihmisen ahdinko tai huono-osaisuus on seurausta edellisen elämän teoista, köyhiä tai sairaita ei siis saa auttaa, he ovat osansa ansainneet.... Eli näkisin, että lopputulos ei ole niin mustavalkoinen kuin kerroit sen olevan. Eivät kaikki Idän uskonnot ole rauhaa rakastavia, kuten eivät kaikki kristinuskon seuraajat väkivaltaisia. Me olemme kuitenkin vain ihmisiä ja käytämme uskontoa mm. poliittisina pelivälineinä. Silloin ei enää ole kysymys uskosta tai yhteisen hyvän tavoittelemisesta.
Islaminuskoiset ovat tässä hyvä esimerkki. Monet rauhaarakastavat muslimit kärsivät ääriaineksen teoista, samoin käy helposti äärijuutalaisten takia tavallisille juutalaisille ja samoin käy kristityille, jotka todella yrittävät elää kuten Jeesus opetti, mutta ääriaines pilaa kaiken. Näin asia minusta on kaikkien uskontojen kohdalla.Enpä olisi voinut paremmin sanoa. Hassuinta on mielestäni se, että vain kristinuskoa vastaan aina käydään kauhean hanakasti väittelemään yms. Mistä kummasta se voi johtua? Minkään muun uskonnon oppeja ei yritetä kumota yksi kerrallaan, kuin kristinuskon. Mikä kumma siinä voi olla niin vaikeaa ihmisen vaan edes kerran elämässään edes harkita, että josko siinä onkin perää? Vai sitäkö ihmiset juuri pelkäävätkin? Ja siksi yrittävät kumota sen, ennen kuin joutuvat tekemisiin omien syntiensä ja anteeksiantamuksen tarpeen kanssa... Uhmisen kun on niin kauhean vaikea kattoa peiliin ja huomata oma mädännäisyytensä. Ja vielä kauheampaa se olisi, jos sen joutuisi jollekulle muulle vielä tunnustamaan!!! No, turha Jumalalle on yrittää esittää "hyvää ihmistä" kun hän kuitenkin tuntee meidän sydämemme jokaisen ajatuksen..
Siinä teille saarnaa . - sanitus
Qadesha kirjoitti:
On minullakin oma vakaumukseni, mutta silti en malta olla ajattelematta että ihmispsyyke on kuitenkin niin tasalaatuinen meni minne tahansa maailmassa, että varmaankin samat ideat tulevat ihmiselle kaikkialla. Esim. tuo isä/poika-viritelmä on aika luonteva jo sikäli että psykologisen näkemyksen mukaan lapsena me koemme vanhempiemme olevan jumalia, koska heillä on valta päättää kaikesta ja he ovat kauhean paljon isompiakin kuin me. Kun kasvamme aikuiseksi, "jumala muuttaa taivaaseen", ts. tästä meitä isommasta olennosta tulee näkymätön, jotta sen on helpompi pitää auktoriteettinsa meihin. Mutta toki meidän pitää olla hänen lapsiaan, tai jos kunnioitamme "häntä" liikaa, emme tohdi olla hänen lapsiaan ja silloin hänelle syntyy poika joka tulee siihen välimieheksi jumalan ja ihmisten välille.
Esim. Joseph Campbell oli kovasti tutkinut ihmiskunnan myyttejä ja päätynyt perusteemaan nimeltä "sankari". Tämä tyyppi, vaikkapa puolijumala kuten Herakles, on se mikä on parhainta ihmiskunnassa, suorastaan jumaluuteen yltävää. Jeesuskin sopii siihen kategoriaa, ja Buddha.
Omassa katsomuksessani käsitän Jeesus-tarinan lähinnä symbolisesti, eli hän on esikuva siitä kuinka Jumala asuu elämän henkenä jokaisessa ihmisessä, itseasiassa kaikissa elävissä olennoissa, ja pyrkii tulemaan tietoiseksi itsestään.
Luulenpa että jokaisessa uskonnossa on ne omat hyvät ja huonot piirteensä. Jos nyt näihin "lähi-idän uskontoihin" on paljonkin kertynyt päivänvaloa kestämätöntä, niin pohtia tulisi johtuisiko se jotenkin ns. valkoisen rodun sisäänrakennetusta aggressiivisuudesta että homma on mennyt vähän poskelleen. Törkeäähän se tietysti on että uskontoa, ideologiaa käytetään sorron ja riiston välikappaleena...
Toisaalta Intiassahan on myös valkoinen rotu vallassa (siis tämähän ei mene sen mukaan minkä värinen nahka ihmisellä on, vaan tämä "valkoisuus" on jotain muuta, jonka nimitystä nyt en muista, liekö euripidi tai kaukasialainen vai mikä hemmetti...) ja monet olettavat että hindulaisuus on rauhanomaisempi uskonto. Sitä en osaa sanoa onko vaiko eikö (tosin esim. leskenpolttorituaalit pöyristyttävät minua!), mutta hindulaisuudessa keskeinen pyhien miehien palvominen muistuttaa mielestäni kovastikin Jeesus-fanitusta mikä liittyy olennaisena k-uskoon. Mennään Intiaan, niin siellähän on kulloin kukakin "jumalan inkarnaatio" huinimassa, ja kerää läjäpäin kannattajia ympärilleen sankoiksi joukoiksi.
Mikä tekee Jeesuksesta niin erikoisen, ettei häntä voisi vertailla noihin Intian staroihin? Ehkäpä vain se, että hänen kannattajuutensa levisi laajemmalle.Tähän ei voi todellakaan sanoa muuta kuin, että jos sydän ei ota vastaan, on turha puhua.
"Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni."
omalla järjellämme me emme pysty Jumalan tapoja, ajatuksia, salaisuuksia selittämään. Jos niin luulemme, luulemme itsestämme liikoja. Kaikki ei ole selitettävissä psykologialla. Jos nuori Jeesus olisi pitänyt isäänsä jumalana, sehän olisi ollut Joosef? Ja siitä Raamattu ei puhu kyllä mitään.
Jumala loi psykologian, psyyken; meidät kokonaan. Mutta hän loi meidät myös yhteyteensä..ja kun emme ole yhteydessään, emme näe nenäämme pidemmälle.
totta kai voit ajatella Jeesus-"tarinan" symbolisesti, mutta mitä jos se onkin totta? Oletko ajatellut sitä? Jos minä olen väärässä, en häviä mitään. Mutta jos minä olenkin oikeassa,sinulla on paljon menetettävää. - sanitus
Qadesha kirjoitti:
ei olekaan. Juuri tuollainen johdatuksessa eläminen mielestäni kertoo että on olemassa jotakin muutakin kuin "vain tämä". Vain tämä fyysinen maailma ja vain tämä yksi ainoa elämä siis. Tuo on se pienin tekijä mistä kasvattaa luottamusta siihen että elämä on kuitenkin mielekästä ja tarkoituskin on olemassa. Eihän täällä oikein järjissään kestäisi päivääkään, jos alkaisi tyystin materialistiksi ja ajattelisi että ihmisten upeat tietoisuudet ovat vain kemian nikottelua, ja häviävät tuhkana tuuleen kun käyttöväline eli keho rupsahtaa käyttökelvottomaksi.
Jos jonninmoista johdatusta koen itsekin kokeneeni, ja parhaimpina päivinäni koen että koko elämäni on tasan kuin olla pitääkin, vaikka aina näpertelevä mieli haluaisikin muuttaa pienessä ja suuressa yhtä sun toista. Vaikka kuulostaisi kuinka omahyväiseltä, en haluaisi olla kukaan muu kuin minä. Kaikkine karikoineen minulle minuna oleminen on minuuteni täyttymys.
Sitä voi sitten pohtia seuraisiko tästä ehkä vastuu auttaa muitakin olemaan omia todellisia itsiään, sensijaan että kenties harhailevat kapasta kapakkaan etsien jotain lievitystä onttoon oloon. Itse en tosin taida olla kyvykäs aivan alkoholismissa auttamaan (se on todella pirullinen asia hoidettavaksi), mutta ehkäpä jotain muuta voi olla minun osallani, lähinnä jotain semmoista pientä että osaisi sanoa oikean sanan oikeassa paikassa. Pari kertaa kun olen puhjennut puhumaan ja "saarnannut" yhdellä kertaa rakkauden puolesta ja toisella kertaa väkivaltaa vastaan en myöhemmin ole muistanut sanaakaan siitä mitä tuli sanottua, mutta kuuntelijani ovat olleet otettuja. Sellaisesta mitä en edes muista sanoneeni en kyllä osaa pahemmin kehua ottaa. (Mutta ei se mikään "henkikään" kyllä mielestäni ollut joka minussa puhui, ettei nyt vaan kukaan täällä väärin käsittäisi. Olinpahan vissiin vaan niin tohkeissani kun koin suuren vääryyden rehottavan kun toisella kertaa puhuttiin seksistä korostaen sen teknistä puolta ja toisella kertaa joku taisi sanoa että menee kohta kadulle rätkimään ihmisiä hengiltä.)kyllä mäkin uskon, että Jumala käyttää kaikkia ihmisiä täyttään tarkoituksiaan. Olet varmasti puhunut Jumalan johdatuksessa, mutta Pyhän Hengen tuskin. Enkä sano tätä vähätelläkseni kokemustasi, vaan ihan siksi, että ymmärtääkseni Pyhä Henki ja lahjat toimivat Jeesukseen uskovilla ihmisillä. Tarkoitan siis nimenomaan niitä lahjoja, joilla on suurempaa voimavaikutusta (parantaminen,profetoiminen yms.). Muuten Jumala taatusti käytää kaikkia, joilla on sydäntä vähänkin :)
- Qadesha
sanitus kirjoitti:
Tähän ei voi todellakaan sanoa muuta kuin, että jos sydän ei ota vastaan, on turha puhua.
"Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni."
omalla järjellämme me emme pysty Jumalan tapoja, ajatuksia, salaisuuksia selittämään. Jos niin luulemme, luulemme itsestämme liikoja. Kaikki ei ole selitettävissä psykologialla. Jos nuori Jeesus olisi pitänyt isäänsä jumalana, sehän olisi ollut Joosef? Ja siitä Raamattu ei puhu kyllä mitään.
Jumala loi psykologian, psyyken; meidät kokonaan. Mutta hän loi meidät myös yhteyteensä..ja kun emme ole yhteydessään, emme näe nenäämme pidemmälle.
totta kai voit ajatella Jeesus-"tarinan" symbolisesti, mutta mitä jos se onkin totta? Oletko ajatellut sitä? Jos minä olen väärässä, en häviä mitään. Mutta jos minä olenkin oikeassa,sinulla on paljon menetettävää.Huomasin vasta nyt kommenttisi.
Jeesus-tarina voi minun puolestani olla totta tai symboliikkaa. Oikeastaan mistä tahansa tarinasta voi tulla myytti, ja toisaalta joku voi ottaa asiakseen toteuttaa myytin eli tehdä siitä tarinan todellisuuteen. En nyt jaksa alkaa tätä ketjua tutkia että mistä kaikesta täällä tuli sanottua ja mitä, mutta en minä sitä pitäisi mahdottomana että tietty joukko on valmentanut Jeesuksen viemään läpi tuollaisen ylösnousemus-happeningin jotta tietyt ihmiset voisivat saada siitä oivalluksen esim. KUOLEMATTOMUUDESTA, ja siten saavuttaa omakohtaisen "valaistumisen". - sanitus
Qadesha kirjoitti:
Huomasin vasta nyt kommenttisi.
Jeesus-tarina voi minun puolestani olla totta tai symboliikkaa. Oikeastaan mistä tahansa tarinasta voi tulla myytti, ja toisaalta joku voi ottaa asiakseen toteuttaa myytin eli tehdä siitä tarinan todellisuuteen. En nyt jaksa alkaa tätä ketjua tutkia että mistä kaikesta täällä tuli sanottua ja mitä, mutta en minä sitä pitäisi mahdottomana että tietty joukko on valmentanut Jeesuksen viemään läpi tuollaisen ylösnousemus-happeningin jotta tietyt ihmiset voisivat saada siitä oivalluksen esim. KUOLEMATTOMUUDESTA, ja siten saavuttaa omakohtaisen "valaistumisen".No nyt menee salatieteiden puolelle pahasti. Jos yksi ihminen ajattelee noin, niin luuletko että se siitä muuttuu? Kuulostaa tosi oudolle, lähes gnostilaiselle. Kannattaa todella tutkia asiaa, sen todenperäisyyttä ja historiallisuutta. Sitten siitä voi tehdä omia johtopäätöksiä. Jeesuksen elämä ja olemassaolo on historian todistetuin asia. Hänen elämänsä on tarkimmin yhden ihmisen historiaan jäänyt elämäntarina, noin kaukaiselta ajalta. Ei ainoastaan Jeesukseen uskovat kirjoittanut hänestä, vaan myös aikansa muut tärkeät henkilöt, kuten Ignaetius ja Tertullianus.
Se, ettei raamatun alkuperäisiä kirjoituksia ole muita löytynyt kuin Johanneksen evankeliumin 18:31-33 kokonaan, ei tarkoita sitä, etteikö nykykäännökset ole tarkkoja. Suomen raamatut on käännetty suoraan hepreasta (VT) ja kreikasta (UT), ja ne on kopioitu aina hieman vanhemmista kopioista. Käännökset on tehty tarkoin valituiden henkilöiden avulla, ja se on ollut erittäin tarkkaa työtä. Jesajan kirjasta löytynyt osa on vanhin VT:n kirjoituksista, jossa luku 66 on liki kokonaisena. Se on kiroitettu toisella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua.
Tahtoisin kysyä sinulta, että MIKSI ajattelet Jeesuksen aikaisten ihmisten halunnenn luoda ylösnousemusmyytin? Mitä ajattelet heidän tavoitelleen sillä? Mitkä olivat heidän motiivinsa? Mikä olisi ollut mainitsemasi "tietty joukko?" ja miten ajttelet olevan mahdollisen, että Jeesusu on "valmennettu käymään läpi ylösnousemushappeningin?". Olisi kiva tietää ja saada perusteluja näkemyksellesi. Miten Jeesuksen "valmennettu ylösnosemus" voi vaikuttaa toisten ihmisten valaistumiseen? Eihän ne muut ihmiset silloin koe sitä ylösnousemusta? Huomaatko, että kirjoituksessasi itse asiassa myönnät Jeesuksen ylösnousseen, mutta yrität selittää sitä sellaisella tavalla, joka sopisi sinun omiin tarkoitusperiisi? Jos uskot Jeesuksen ylösnousseen, mikä on hyvin tärkeää, niin miksi et usko hänen sanoihinsa siitä, MIKSI hän teki sen? Siksi meillä Jeesukseen uskovilla on tapana lueskella raamattua; että tietäisimme KAIKEN siitä, MIKSI Jeesus TEKI SEN minkä teki.
Kirjoitit "Jeesus-tarina voi olla minun puolestasi totta tai symboliikkaa". Ok. Jos se olisi symboliikkaa, sinulla ei ole mitään menetettävää. Jos se taasen on totta, mitä pidit myös mahdollisena, sillä on enemmän merkitystä. Silloin sinulla on paljon menetettävää. Ja sen enemän sinun kannattaisi lukea raamatusta, mitä se Jeesus-hemmo siellä oikein opetti ja mitä teki. Se on tosi rautanen juttu, kun alkaa ajatteleen, että se on totta.
New age-ajatus ihmisen valaistumisesta ja tietoisuudesta itse asiassa hivelee ihmisen tapaa ylpeyteen ja omahyväisyyteen, lempeyden ja rakkauden maski päällä. Mä tiedän, koska olen ajatellut niin itse ja edustanut sitä. Sitten Jumala poisti multa sen peiton silmiltä, mikä esti mua näkemästä. Jumalan kanssa voi kokea samanTAPAISEN "valaistumisen", kirkastuneen näkökyvyn, mutta sen luonne on tyystin erilaisnen. Se on ihmisestä ulospäin kumpuavaa rakkaudellisuutta, eikä sydämen ylpeydellä ole siihen mitään osaa eikä arpaa. Koska Jeesuksesta tulee ihmisen Herra, henkilökohtainen Vapahtaja, jonka voi oikeasti TUNTEA (kuin ystävän!), se pitää nöyränä. Silloin Jumalan tarkoitukset voi toteutua täällä. Se ei ole "joku ihmistä suurempi aineeton energia tai korkeampi voima", jotka ovat todella epämääräisiä valhekuvia todellisesta elämän antajasta ja elävästä Jumalasta. Jumala on raamatussa ilmaissut itsensä, tullut ihmistä lähelle. Ojentanut kätensä ja sanonut "Tässä minä olen, tällainen Minä olen. Tule luokseni ja kulje kanssani." Jos joku on "salaista ja mystistä" tässä maailmassa, niin se on se totuus, että Jumala ON; Jeesuksessa Hän on osoittanut meille luonteensa ja antanut pelastuksen ja Pyhässä Hengessä on Hänen voimansa. Pyhä Henki on kuule vielä sellainen lisämauste, ettei siitä kovin moni ihminen tiedäkään :). Kaikki taikuuteen ja muuhun "ihmeelliseen" mieltyneet olisivat aivan haltioissaan, mutta siinäkin on vaan se sellanen jutska, että Herra tahtoo ihmisten tulevan luokseen itsensä vuoksi, eikä lahjojensa... Heippu sulle, kivaa on kirjoitella kanssasi!! Kun et tuomitse myöskään meitä uskovia. Niitäkin kun löytyy ikävän paljon! - Qadesha
sanitus kirjoitti:
No nyt menee salatieteiden puolelle pahasti. Jos yksi ihminen ajattelee noin, niin luuletko että se siitä muuttuu? Kuulostaa tosi oudolle, lähes gnostilaiselle. Kannattaa todella tutkia asiaa, sen todenperäisyyttä ja historiallisuutta. Sitten siitä voi tehdä omia johtopäätöksiä. Jeesuksen elämä ja olemassaolo on historian todistetuin asia. Hänen elämänsä on tarkimmin yhden ihmisen historiaan jäänyt elämäntarina, noin kaukaiselta ajalta. Ei ainoastaan Jeesukseen uskovat kirjoittanut hänestä, vaan myös aikansa muut tärkeät henkilöt, kuten Ignaetius ja Tertullianus.
Se, ettei raamatun alkuperäisiä kirjoituksia ole muita löytynyt kuin Johanneksen evankeliumin 18:31-33 kokonaan, ei tarkoita sitä, etteikö nykykäännökset ole tarkkoja. Suomen raamatut on käännetty suoraan hepreasta (VT) ja kreikasta (UT), ja ne on kopioitu aina hieman vanhemmista kopioista. Käännökset on tehty tarkoin valituiden henkilöiden avulla, ja se on ollut erittäin tarkkaa työtä. Jesajan kirjasta löytynyt osa on vanhin VT:n kirjoituksista, jossa luku 66 on liki kokonaisena. Se on kiroitettu toisella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua.
Tahtoisin kysyä sinulta, että MIKSI ajattelet Jeesuksen aikaisten ihmisten halunnenn luoda ylösnousemusmyytin? Mitä ajattelet heidän tavoitelleen sillä? Mitkä olivat heidän motiivinsa? Mikä olisi ollut mainitsemasi "tietty joukko?" ja miten ajttelet olevan mahdollisen, että Jeesusu on "valmennettu käymään läpi ylösnousemushappeningin?". Olisi kiva tietää ja saada perusteluja näkemyksellesi. Miten Jeesuksen "valmennettu ylösnosemus" voi vaikuttaa toisten ihmisten valaistumiseen? Eihän ne muut ihmiset silloin koe sitä ylösnousemusta? Huomaatko, että kirjoituksessasi itse asiassa myönnät Jeesuksen ylösnousseen, mutta yrität selittää sitä sellaisella tavalla, joka sopisi sinun omiin tarkoitusperiisi? Jos uskot Jeesuksen ylösnousseen, mikä on hyvin tärkeää, niin miksi et usko hänen sanoihinsa siitä, MIKSI hän teki sen? Siksi meillä Jeesukseen uskovilla on tapana lueskella raamattua; että tietäisimme KAIKEN siitä, MIKSI Jeesus TEKI SEN minkä teki.
Kirjoitit "Jeesus-tarina voi olla minun puolestasi totta tai symboliikkaa". Ok. Jos se olisi symboliikkaa, sinulla ei ole mitään menetettävää. Jos se taasen on totta, mitä pidit myös mahdollisena, sillä on enemmän merkitystä. Silloin sinulla on paljon menetettävää. Ja sen enemän sinun kannattaisi lukea raamatusta, mitä se Jeesus-hemmo siellä oikein opetti ja mitä teki. Se on tosi rautanen juttu, kun alkaa ajatteleen, että se on totta.
New age-ajatus ihmisen valaistumisesta ja tietoisuudesta itse asiassa hivelee ihmisen tapaa ylpeyteen ja omahyväisyyteen, lempeyden ja rakkauden maski päällä. Mä tiedän, koska olen ajatellut niin itse ja edustanut sitä. Sitten Jumala poisti multa sen peiton silmiltä, mikä esti mua näkemästä. Jumalan kanssa voi kokea samanTAPAISEN "valaistumisen", kirkastuneen näkökyvyn, mutta sen luonne on tyystin erilaisnen. Se on ihmisestä ulospäin kumpuavaa rakkaudellisuutta, eikä sydämen ylpeydellä ole siihen mitään osaa eikä arpaa. Koska Jeesuksesta tulee ihmisen Herra, henkilökohtainen Vapahtaja, jonka voi oikeasti TUNTEA (kuin ystävän!), se pitää nöyränä. Silloin Jumalan tarkoitukset voi toteutua täällä. Se ei ole "joku ihmistä suurempi aineeton energia tai korkeampi voima", jotka ovat todella epämääräisiä valhekuvia todellisesta elämän antajasta ja elävästä Jumalasta. Jumala on raamatussa ilmaissut itsensä, tullut ihmistä lähelle. Ojentanut kätensä ja sanonut "Tässä minä olen, tällainen Minä olen. Tule luokseni ja kulje kanssani." Jos joku on "salaista ja mystistä" tässä maailmassa, niin se on se totuus, että Jumala ON; Jeesuksessa Hän on osoittanut meille luonteensa ja antanut pelastuksen ja Pyhässä Hengessä on Hänen voimansa. Pyhä Henki on kuule vielä sellainen lisämauste, ettei siitä kovin moni ihminen tiedäkään :). Kaikki taikuuteen ja muuhun "ihmeelliseen" mieltyneet olisivat aivan haltioissaan, mutta siinäkin on vaan se sellanen jutska, että Herra tahtoo ihmisten tulevan luokseen itsensä vuoksi, eikä lahjojensa... Heippu sulle, kivaa on kirjoitella kanssasi!! Kun et tuomitse myöskään meitä uskovia. Niitäkin kun löytyy ikävän paljon!Kannatan sitä että ihmisillä tulee olla edes jonkinlaiset perustelut käsityksilleen ja kiinnostuksenkohteilleen. Okei:
Luin aikoinaan kirjan nimeltä "The Jesus Mysteries" (Freke/Gandy), sekä lisäksi olen lukenut muutamia Laurence Gardner -nimisen tyypin kirjoja. F/G:n kirja muistaakseni juuri viittasi tuohon että koska Jeesuksen kärsimysnäytelmää vastaa Välimeren alueella yleisen mysteeriokultin teemaa, olisi mahdollista että "pakanallistuneet" Aleksandrian juutalaiset olisivat ko. kultteihin osallistuttuaan halunneet tarjoilla tämän mysteerio-opin muille juutalaisille. Juutalaisuus ei tunne ajatusta Jumalan Pojasta, joten jostakin muualta tämän täytyy tulla (muistettakoon että joskin Osiriskin oli jumala, hänkin oli toisen jumalan poika). Juutalaisten Messias-käsite viittasi enemmän David-kuninkaan tapaiseen sotaisaan "pelastajaan". F/G esittivät että tietty joukko on yhdistänyt Messias-odotukset kuolevan/syntyvän jumalan mysteerioihin.
En muista enää oliko F/G:llä erityinen pointti siinä miksi tuollainen tarina piti kehittää. HE uskoivat että Jeesusta ei ole koskaan ollutkaan, vaan että Jeesus on tarinan hahmo, vähän samallatavoin kuin vaikkapa Kalevalan Lemminkäinen... (sic)
Laurence Gardner puolestaan uskoo Jeesuksen olleen olemassa, ja tämän ryhtyneen yhdistettyyn pappiskuninkaan virkaan sukuperimänsä vuoksi. LG uskoo että Jeesus elvytettiin ristiinnaulitsemisen jälkeen, ja on laatinut pitkät sukukartat siitä kuinka J:n jälkeläiset ovat levinneet sinne sun tänne, lähinnä Ranskaan ja Englantiin. (Tämä teemahan on ollut varsin muodikas muutenkin, joten ei siitä sen enempää.)
Itse uskon että voi olla olemassa aikoja jolloin ihmiset eivät enää oikein jaksa uskoa että on olemassa henki tai Jumala tai mitään pointtia koko elämässä. Käsittääkseni juutalaisuudessakin on ollut materialismiin viittaavia filosofisia suuntauksia? Voisin hyvin kuvitella että joku salaseura päättää demonstroida jollaintavoin isommille joukoille - tai sanotaan ennemminkin oman kulttinsa mistään-mitään-tietämättömälle enemmistölle! - että kuolema ei ole loppu.
Lisäksi tulee ottaa huomioon mahdolliset Egyptissä järjestetyt initaatioriitit, joiden keskeisen osan väitetään olleen juuri keinotekoinen kuolemaan vaivuttaminen ja siitä herättäminen, jona aikana initoitava on irronnut ruumiistaan ja tiedostanut oman todellisen henki-olemuksensa. Kukaan ei tiedä missä Jeesus on viettänyt aikaansa nuoruudessaan, ja taitaakin olla varsin suosittu ajatus ns. New Age -piireissä että hän olisi asunut nimenomaan Egyptissä. (Tämä tulee mieleen myös Maria Magdalan nimestä, josta jotain höpisin tuolla ylemmässä ketjussa.)
Nyt on vähän kiire, joten jos jotain (ja varasti jäi!) epäselväksi, niin siitä myöhemmin? - Qadesha
sanitus kirjoitti:
No nyt menee salatieteiden puolelle pahasti. Jos yksi ihminen ajattelee noin, niin luuletko että se siitä muuttuu? Kuulostaa tosi oudolle, lähes gnostilaiselle. Kannattaa todella tutkia asiaa, sen todenperäisyyttä ja historiallisuutta. Sitten siitä voi tehdä omia johtopäätöksiä. Jeesuksen elämä ja olemassaolo on historian todistetuin asia. Hänen elämänsä on tarkimmin yhden ihmisen historiaan jäänyt elämäntarina, noin kaukaiselta ajalta. Ei ainoastaan Jeesukseen uskovat kirjoittanut hänestä, vaan myös aikansa muut tärkeät henkilöt, kuten Ignaetius ja Tertullianus.
Se, ettei raamatun alkuperäisiä kirjoituksia ole muita löytynyt kuin Johanneksen evankeliumin 18:31-33 kokonaan, ei tarkoita sitä, etteikö nykykäännökset ole tarkkoja. Suomen raamatut on käännetty suoraan hepreasta (VT) ja kreikasta (UT), ja ne on kopioitu aina hieman vanhemmista kopioista. Käännökset on tehty tarkoin valituiden henkilöiden avulla, ja se on ollut erittäin tarkkaa työtä. Jesajan kirjasta löytynyt osa on vanhin VT:n kirjoituksista, jossa luku 66 on liki kokonaisena. Se on kiroitettu toisella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua.
Tahtoisin kysyä sinulta, että MIKSI ajattelet Jeesuksen aikaisten ihmisten halunnenn luoda ylösnousemusmyytin? Mitä ajattelet heidän tavoitelleen sillä? Mitkä olivat heidän motiivinsa? Mikä olisi ollut mainitsemasi "tietty joukko?" ja miten ajttelet olevan mahdollisen, että Jeesusu on "valmennettu käymään läpi ylösnousemushappeningin?". Olisi kiva tietää ja saada perusteluja näkemyksellesi. Miten Jeesuksen "valmennettu ylösnosemus" voi vaikuttaa toisten ihmisten valaistumiseen? Eihän ne muut ihmiset silloin koe sitä ylösnousemusta? Huomaatko, että kirjoituksessasi itse asiassa myönnät Jeesuksen ylösnousseen, mutta yrität selittää sitä sellaisella tavalla, joka sopisi sinun omiin tarkoitusperiisi? Jos uskot Jeesuksen ylösnousseen, mikä on hyvin tärkeää, niin miksi et usko hänen sanoihinsa siitä, MIKSI hän teki sen? Siksi meillä Jeesukseen uskovilla on tapana lueskella raamattua; että tietäisimme KAIKEN siitä, MIKSI Jeesus TEKI SEN minkä teki.
Kirjoitit "Jeesus-tarina voi olla minun puolestasi totta tai symboliikkaa". Ok. Jos se olisi symboliikkaa, sinulla ei ole mitään menetettävää. Jos se taasen on totta, mitä pidit myös mahdollisena, sillä on enemmän merkitystä. Silloin sinulla on paljon menetettävää. Ja sen enemän sinun kannattaisi lukea raamatusta, mitä se Jeesus-hemmo siellä oikein opetti ja mitä teki. Se on tosi rautanen juttu, kun alkaa ajatteleen, että se on totta.
New age-ajatus ihmisen valaistumisesta ja tietoisuudesta itse asiassa hivelee ihmisen tapaa ylpeyteen ja omahyväisyyteen, lempeyden ja rakkauden maski päällä. Mä tiedän, koska olen ajatellut niin itse ja edustanut sitä. Sitten Jumala poisti multa sen peiton silmiltä, mikä esti mua näkemästä. Jumalan kanssa voi kokea samanTAPAISEN "valaistumisen", kirkastuneen näkökyvyn, mutta sen luonne on tyystin erilaisnen. Se on ihmisestä ulospäin kumpuavaa rakkaudellisuutta, eikä sydämen ylpeydellä ole siihen mitään osaa eikä arpaa. Koska Jeesuksesta tulee ihmisen Herra, henkilökohtainen Vapahtaja, jonka voi oikeasti TUNTEA (kuin ystävän!), se pitää nöyränä. Silloin Jumalan tarkoitukset voi toteutua täällä. Se ei ole "joku ihmistä suurempi aineeton energia tai korkeampi voima", jotka ovat todella epämääräisiä valhekuvia todellisesta elämän antajasta ja elävästä Jumalasta. Jumala on raamatussa ilmaissut itsensä, tullut ihmistä lähelle. Ojentanut kätensä ja sanonut "Tässä minä olen, tällainen Minä olen. Tule luokseni ja kulje kanssani." Jos joku on "salaista ja mystistä" tässä maailmassa, niin se on se totuus, että Jumala ON; Jeesuksessa Hän on osoittanut meille luonteensa ja antanut pelastuksen ja Pyhässä Hengessä on Hänen voimansa. Pyhä Henki on kuule vielä sellainen lisämauste, ettei siitä kovin moni ihminen tiedäkään :). Kaikki taikuuteen ja muuhun "ihmeelliseen" mieltyneet olisivat aivan haltioissaan, mutta siinäkin on vaan se sellanen jutska, että Herra tahtoo ihmisten tulevan luokseen itsensä vuoksi, eikä lahjojensa... Heippu sulle, kivaa on kirjoitella kanssasi!! Kun et tuomitse myöskään meitä uskovia. Niitäkin kun löytyy ikävän paljon!Nyt paremmalla ajalla tekee mieleni kommentoida sitä miksi minä en ole tullut Jeesus-uskoon. Jokaiseen asiaan on olemassa aina jokin syy...
Minäkin tunsin työelämässä erään teosofin joka luki kasapäin kaikenlaisia kirjoja ja pyöri luennoillakin. Siellä hän sitten säikähti jotakuta omituisempaa hiipparia (tämän luihin ja ytimiin pureutuneen katseen vuoksi), ja jotenkin minulla on fiilis että tuo oli ainakin yksi kimmoke hänelle sanoutua irti teosofiasta. Hän poltti kaikki kirjansa ja ryhtyi uskovaiseksi. Valitettavasti tämän jälkeen hänen pääkiinnostuksenkohteensa oli saatananpalvonta, joten minulle tästä uskoontulosta tuli varsin kielteinen kuva. Se näytti johtavan pelkoon ja vihaan...
Itse en ollut NIIN kova teosofi kuin tuo ihminen, vaikka taustallani teosofia vaikuttaakin (mm. isäni kiinnostuksenkohde juuri silloin kun olin itse uteliaassa iässä ja aloin lukea samoja kirjoja kuin hän - joita hän ei tuputtanut). Nykyisin pidän itseäni varsin sitoutumattomana, vaikka panteismi onkin jotain mistä tykkään aina välillä mekastaa.
Yhden ainukaisen ihmisen uskoontulot eivät sitä tietenkään määrää millaisen katsomuksen minä kehitän. Käytin työkaverin tapausta vain esimerkkinä siitä että uskoontulo ei välttämättä ulkopuolisesta vaikuta kauhean "hyvältä hommalta". Sitäpaitsi tulin itse omaan uskooni jo ehkä 10-vuotiaana, ja koska se on tyydyttänyt minua ja tarjonnut loogisen ratkaisun, en ole nähnyt mitään syytä lähteä kenenkään muun kelkkaan. (Keskeisenä teemana katsomuksessani panteismi ja reinkarnaatio yms.)
Minulla oli jossakin vaiheessa kova tarve löytää rakastettu, ja kun joku sopiva kumppani löytyi, tuli tarvetta löytää ihmisiä jotka uskovat täsmälleen kuten minä - kumppanini lisäksi. Eipä oikein löytynyt, ehkä pari hassua, mutta elämä erotti.
Sitten oivalsin että eihän kukaan voi uskoa täsmälelen kuten minä, koska kukaan ei ole minä! Tämä on yksi tärkeimpiä ideoitani koko katsomuksessani: Jumala vaikuttaa ihmisissä eri tavoin, koska Jumala ei halua että olemme yhdestä muotista puristetut.
Sitten vasta ehkä varsinaiseen asiaan. Miksi minulla ei ole kiinnostusta saada Jeesuksesta kaveria ja uskovien laumasta kotia? Luulenpa että tähän voi vaikuttaa se että en ehkä ole kovin tunteellinen ihminen. Minusta tuntuu vieraalta ajatuskin siitä kaikesta mitä KRISTINuskovaiset puhuvat siitä kuinka voi viedä huoliaan Jeesukselle jne.
Minä koen toki lämpöä ja autuutta esim. luonnossa liikkuessa, tai ihmisten kanssa voi tulla ihan(an) energinen olo, ja noin yleensä on kiva olla olemassa. Mutta jotenkin en kaipaa mitään Jeesus-kaveria. Se on ihan eriluonteisten ihmisten hommeleita olla kuin parikymppinen hupakko joka jaksaa olla kauhean innostunut ja romanttinen jatkuvasti. Ehkäpä uskominen tekee nuorekkaaksi, mutta minua kiinnostaa enemmän iättömyys, ja sitä koen eläväni kun kuljen nimenomaan omaa polkuani.
On minullakin väsymyksen ja epätoivon hetkeni, mutta pyrin olemaan ruikuttamatta jonnekin henkimaailmaan päin. Yritän kantaa vastuuni olemassaolostani ja olla hakematta olkapäätä tai halinallea. Yritän kunnioittaa Jumalaa muistamalla vanhan sananlaskun "Jumala auttaa sitä joka auttaa itseään". Emme me kaikki voi heittäytyä pikkulapsiksi jotka vain odottavat että kaikki valmiina kannetaan eteen.
Mutta tämä on tietysti vain minun näkemykseni uskovaisuudesta mikä on syntynyt pitkälti esim. tänne kirjoittavien ihmisten kommenteista. Olen pahoillani jos kuulostan kovin ylimieliseltä, mutta minä en näe siinä kovin suurta ansiota ihmisessä että hän heittäytyy palveltavaksi vauvaksi.
Mutta kai se usko voi muutakin olla?
Jokatapauksessa minulla nyt on oma uskoni, ja siihen keskeisenä sisältyy ajatus siitä että kuolema ei ole loppu. Jos Jeesus tai kuka hyvänsä on siitä opettanut ja muistuttanut, niin häntä on syytä kuunnella. Ei se kaikki voi olla pelkkää hölötystä joilla ihmiset yrittävät karkottaa kuolemanpelkoaan... :) - sanitus
Qadesha kirjoitti:
Nyt paremmalla ajalla tekee mieleni kommentoida sitä miksi minä en ole tullut Jeesus-uskoon. Jokaiseen asiaan on olemassa aina jokin syy...
Minäkin tunsin työelämässä erään teosofin joka luki kasapäin kaikenlaisia kirjoja ja pyöri luennoillakin. Siellä hän sitten säikähti jotakuta omituisempaa hiipparia (tämän luihin ja ytimiin pureutuneen katseen vuoksi), ja jotenkin minulla on fiilis että tuo oli ainakin yksi kimmoke hänelle sanoutua irti teosofiasta. Hän poltti kaikki kirjansa ja ryhtyi uskovaiseksi. Valitettavasti tämän jälkeen hänen pääkiinnostuksenkohteensa oli saatananpalvonta, joten minulle tästä uskoontulosta tuli varsin kielteinen kuva. Se näytti johtavan pelkoon ja vihaan...
Itse en ollut NIIN kova teosofi kuin tuo ihminen, vaikka taustallani teosofia vaikuttaakin (mm. isäni kiinnostuksenkohde juuri silloin kun olin itse uteliaassa iässä ja aloin lukea samoja kirjoja kuin hän - joita hän ei tuputtanut). Nykyisin pidän itseäni varsin sitoutumattomana, vaikka panteismi onkin jotain mistä tykkään aina välillä mekastaa.
Yhden ainukaisen ihmisen uskoontulot eivät sitä tietenkään määrää millaisen katsomuksen minä kehitän. Käytin työkaverin tapausta vain esimerkkinä siitä että uskoontulo ei välttämättä ulkopuolisesta vaikuta kauhean "hyvältä hommalta". Sitäpaitsi tulin itse omaan uskooni jo ehkä 10-vuotiaana, ja koska se on tyydyttänyt minua ja tarjonnut loogisen ratkaisun, en ole nähnyt mitään syytä lähteä kenenkään muun kelkkaan. (Keskeisenä teemana katsomuksessani panteismi ja reinkarnaatio yms.)
Minulla oli jossakin vaiheessa kova tarve löytää rakastettu, ja kun joku sopiva kumppani löytyi, tuli tarvetta löytää ihmisiä jotka uskovat täsmälleen kuten minä - kumppanini lisäksi. Eipä oikein löytynyt, ehkä pari hassua, mutta elämä erotti.
Sitten oivalsin että eihän kukaan voi uskoa täsmälelen kuten minä, koska kukaan ei ole minä! Tämä on yksi tärkeimpiä ideoitani koko katsomuksessani: Jumala vaikuttaa ihmisissä eri tavoin, koska Jumala ei halua että olemme yhdestä muotista puristetut.
Sitten vasta ehkä varsinaiseen asiaan. Miksi minulla ei ole kiinnostusta saada Jeesuksesta kaveria ja uskovien laumasta kotia? Luulenpa että tähän voi vaikuttaa se että en ehkä ole kovin tunteellinen ihminen. Minusta tuntuu vieraalta ajatuskin siitä kaikesta mitä KRISTINuskovaiset puhuvat siitä kuinka voi viedä huoliaan Jeesukselle jne.
Minä koen toki lämpöä ja autuutta esim. luonnossa liikkuessa, tai ihmisten kanssa voi tulla ihan(an) energinen olo, ja noin yleensä on kiva olla olemassa. Mutta jotenkin en kaipaa mitään Jeesus-kaveria. Se on ihan eriluonteisten ihmisten hommeleita olla kuin parikymppinen hupakko joka jaksaa olla kauhean innostunut ja romanttinen jatkuvasti. Ehkäpä uskominen tekee nuorekkaaksi, mutta minua kiinnostaa enemmän iättömyys, ja sitä koen eläväni kun kuljen nimenomaan omaa polkuani.
On minullakin väsymyksen ja epätoivon hetkeni, mutta pyrin olemaan ruikuttamatta jonnekin henkimaailmaan päin. Yritän kantaa vastuuni olemassaolostani ja olla hakematta olkapäätä tai halinallea. Yritän kunnioittaa Jumalaa muistamalla vanhan sananlaskun "Jumala auttaa sitä joka auttaa itseään". Emme me kaikki voi heittäytyä pikkulapsiksi jotka vain odottavat että kaikki valmiina kannetaan eteen.
Mutta tämä on tietysti vain minun näkemykseni uskovaisuudesta mikä on syntynyt pitkälti esim. tänne kirjoittavien ihmisten kommenteista. Olen pahoillani jos kuulostan kovin ylimieliseltä, mutta minä en näe siinä kovin suurta ansiota ihmisessä että hän heittäytyy palveltavaksi vauvaksi.
Mutta kai se usko voi muutakin olla?
Jokatapauksessa minulla nyt on oma uskoni, ja siihen keskeisenä sisältyy ajatus siitä että kuolema ei ole loppu. Jos Jeesus tai kuka hyvänsä on siitä opettanut ja muistuttanut, niin häntä on syytä kuunnella. Ei se kaikki voi olla pelkkää hölötystä joilla ihmiset yrittävät karkottaa kuolemanpelkoaan... :)Ei Jeesukseen uskomiseen tarvita tunteita. Jos minun elämäni olisi rakennettu sen varaan, kuinka paljon minusta minäkin päivänä TUNTUU Jeesuksen olevan lähellä, silloin se olisi ehkä noin kerran viikossa, joskus harvemminkin. Se, että tulee uskoon ei tee elämästä helpompaa eikä vaikeampaa. Kysymys on TIETOISESTA ratkaisusta antaa elämä Hänelle, ja siinä kaikki. Ei sen ihmeellisempää. Tietoinen päätös on tehty järjellä, asiaa ajatellen. Ja se on kaikkein järkevintä, muuten sitä olisi joka kuudes päivä uskossa ja väliajat missä sattuu.
Sain sen käsityksen, että näet uskovaiset heikkoina ihmisinä? Se on valitettavaa, sillä minusta se vaatii julmetusti rohkeutta hypätä tuntemattomaan, eli antaa elämä hänen johdettavakseen. Kun ei tiedä mitä tapahtuu ja kaikkein pahinta; jos ei tapahdukaan mitään. Se olisi pettymys. Ja useimmiten siinä käy juuri niin, mitään ihmeellistä ei tapahdu, ei kuulu "taivaallisten kellojen helinää" tms. Oot vaan antanu elämäsi ja that`s it. Kyllä mua arvelutti, että mitä se Jeesus musta haluaa, mutta tässä nyt 4v. uskossa olleena tiedän, ettei hää tahdo muuta kuin mun sydämen puolelleen. Ei sen kummempaa. Ei munole tarvinnu juosta kolme kertaa viikossa seuroissa, muuttaa hiustyyliä, vaihtaa kavereita, alkaa moralioimaan ketään tai häipyä Gambiaan lähetyskentille.
Mä olen saanu tehdä sitä, mitä eniten rakastan ja mihin Jumala on mulle lahjan antanu, eli laulanu. Siitä näkee sen, että hän on tehny mut ja sut JUST prikulleen sellasiksi ku ollaan. Hän on meihin lahjat laittanu ja unelmat, ja hän tahtoo, että saisi alkaa käyttään niitä meissä oman valtakuntansa rakentamiseen. Jokaisella meillä on paikkamme. Just sun kokonen ja näkönen paikka Hänen suunnitelmassaan. Se on parasta, mitä tässä ehkä on; kun se paikka löytyy, tulee turvallinen ja hyvä fiilis. Mut hyväksytään ja mä saan rakastaa muita. Mulla on tarkoitus ja tehtävä.
Olen ollut omavoimainen pitkän aikaa elämässäni, mutta se ei vieny mua mihinkään. On ollut vaikeaa alkaa luottamaan siihen, että Jumala tietää suunnan ja vauhdin. On ollu vaikeaa luottaa, niin ihmisiin kuin Jumalaankin. Mutta enää mä en todellakaan ajattele, että tää juttu on vain heikkoja varten. Kenenkään on turha tulla selittää, että tästä elämästä selviäisi kolhuitta tai kuolematta. Ennen Jeesusta mä rakensin paksumpaa kuorta itelleni, kun tuli kolhuja. Se kasvatti ylpeyttä, "mä pärjään", "mä en tarvi ketään"..Mä sairastuin vahvuuteen. Mutta kyllä mä oikeesti tarvitsin. Nyt, kun tunnen Hänet, mun ei tarvii kasata sitä paskaa sisään, vaan saan elää ne läpi ja olla vapaa. Eli uskossa on järkevää olla. Ja tiedän jo tässä elämässä, mihin täältä pääsen. - Qadesha
sanitus kirjoitti:
Ei Jeesukseen uskomiseen tarvita tunteita. Jos minun elämäni olisi rakennettu sen varaan, kuinka paljon minusta minäkin päivänä TUNTUU Jeesuksen olevan lähellä, silloin se olisi ehkä noin kerran viikossa, joskus harvemminkin. Se, että tulee uskoon ei tee elämästä helpompaa eikä vaikeampaa. Kysymys on TIETOISESTA ratkaisusta antaa elämä Hänelle, ja siinä kaikki. Ei sen ihmeellisempää. Tietoinen päätös on tehty järjellä, asiaa ajatellen. Ja se on kaikkein järkevintä, muuten sitä olisi joka kuudes päivä uskossa ja väliajat missä sattuu.
Sain sen käsityksen, että näet uskovaiset heikkoina ihmisinä? Se on valitettavaa, sillä minusta se vaatii julmetusti rohkeutta hypätä tuntemattomaan, eli antaa elämä hänen johdettavakseen. Kun ei tiedä mitä tapahtuu ja kaikkein pahinta; jos ei tapahdukaan mitään. Se olisi pettymys. Ja useimmiten siinä käy juuri niin, mitään ihmeellistä ei tapahdu, ei kuulu "taivaallisten kellojen helinää" tms. Oot vaan antanu elämäsi ja that`s it. Kyllä mua arvelutti, että mitä se Jeesus musta haluaa, mutta tässä nyt 4v. uskossa olleena tiedän, ettei hää tahdo muuta kuin mun sydämen puolelleen. Ei sen kummempaa. Ei munole tarvinnu juosta kolme kertaa viikossa seuroissa, muuttaa hiustyyliä, vaihtaa kavereita, alkaa moralioimaan ketään tai häipyä Gambiaan lähetyskentille.
Mä olen saanu tehdä sitä, mitä eniten rakastan ja mihin Jumala on mulle lahjan antanu, eli laulanu. Siitä näkee sen, että hän on tehny mut ja sut JUST prikulleen sellasiksi ku ollaan. Hän on meihin lahjat laittanu ja unelmat, ja hän tahtoo, että saisi alkaa käyttään niitä meissä oman valtakuntansa rakentamiseen. Jokaisella meillä on paikkamme. Just sun kokonen ja näkönen paikka Hänen suunnitelmassaan. Se on parasta, mitä tässä ehkä on; kun se paikka löytyy, tulee turvallinen ja hyvä fiilis. Mut hyväksytään ja mä saan rakastaa muita. Mulla on tarkoitus ja tehtävä.
Olen ollut omavoimainen pitkän aikaa elämässäni, mutta se ei vieny mua mihinkään. On ollut vaikeaa alkaa luottamaan siihen, että Jumala tietää suunnan ja vauhdin. On ollu vaikeaa luottaa, niin ihmisiin kuin Jumalaankin. Mutta enää mä en todellakaan ajattele, että tää juttu on vain heikkoja varten. Kenenkään on turha tulla selittää, että tästä elämästä selviäisi kolhuitta tai kuolematta. Ennen Jeesusta mä rakensin paksumpaa kuorta itelleni, kun tuli kolhuja. Se kasvatti ylpeyttä, "mä pärjään", "mä en tarvi ketään"..Mä sairastuin vahvuuteen. Mutta kyllä mä oikeesti tarvitsin. Nyt, kun tunnen Hänet, mun ei tarvii kasata sitä paskaa sisään, vaan saan elää ne läpi ja olla vapaa. Eli uskossa on järkevää olla. Ja tiedän jo tässä elämässä, mihin täältä pääsen.No enpä nyt tiedä siitä heikkoudesta. Monet jotka täälläkin lyövät uskonsa vimmalla Raamatulla päähän eivät todellakaan ole mitään heikkoja. Kun he innostuvat demonisoimaan lähimmäisiään ja puhumaan riivaajista, he kuulostavat itseasiassa niin vahvoilta että alkaa pelottaa mitä mahtaisivatkaan tehdä jos kohdattaisiin kasvotusten. Nimittäin ns. vahvat ihmiset ne tässä maailmassa eniten tuhoa saavat aikaan, ne joilla se vahvuus on toisten alistamista.
Aika pitkälti kaikenlaisia oppeja voi tarkastella vanhan "hedelmistään puu tunnetaan" -lausahduksen valossa, ja kun seuraa mitä kaikkea aktiviteettia kristinuskon nimessä on suoritettu, niin ei se kauhean houkuttelevalta kuulosta.
Mutta minä en rassaa päätäni päivittäin sillä että minkä nimikkeen ihmiset pahuuksilleen kulloinkin päättävät antaa. Se miksei Jeesus-fanitus uppoa meikäläiselle johtuu jostain muusta kuin Jeesuksen nimissä tehdystä pahasta (vaikka aikoinaan se syvästi minua kauhistutti ja inhottikin). Se vaan ei ole minun tieni. Tai sanotaan vaikka että minua kiinnostaa (panteistina) Kristus kaikissa ihmisissä ja olennoissa, mutta ei persoona nimeltä Jeesus. Siis uskomismielessä. Jeesus kiinnostaa minua siinä kuin esim. biologia, tähtitiede, taiteet yms. Tutkimusmielessä!
Kun minä koen olevani liikaa itseni varassa, minä ajattelen Jumalaa-joka-on-kaikessa. Luontevinta tämä on luonnossa. Siellä ihmisten näpertely ja raivoaivoisuus ei tule tielle, vaan Jumala tulee tykö niin ulkoa- kuin sisältäpäin. Se tunne on pyhä, sanoisinpa jopa Pyhän Hengen kokemus, vaikka titteli toki onkin omittu k-uskovaisille. Suuresta Hengestä ovat tosin puhuneet jo intiaanitkin, ja heidän pyhyyskokemuksensa kaiketi vastannevat parhaiten sitä mitä itse koen. Rauhaa, iloa, ehkä jopa ekstaasia. Ei mitään tarvetta mennä raivoamaan toisinuskoville tai pelotella ihmisparkoja sillä kuinka ovat väärässä tai helvetti odottaa etc. - Mutta en minä sitä että kaikki k-uskovaisetkaan noin tekisivät. Tai ettenkö itsekin saattaisi sanoa kärkevästi, jos jonkun mielipiteet vaikuttavat turhan ärsyttäviltä.
On kaksi maailmaa, ihmisten ikioma ja se todellinen. Ihmisten maailma on pelkkää varjojen ja harhojen perässä juoksentelua. - sanitus
Qadesha kirjoitti:
No enpä nyt tiedä siitä heikkoudesta. Monet jotka täälläkin lyövät uskonsa vimmalla Raamatulla päähän eivät todellakaan ole mitään heikkoja. Kun he innostuvat demonisoimaan lähimmäisiään ja puhumaan riivaajista, he kuulostavat itseasiassa niin vahvoilta että alkaa pelottaa mitä mahtaisivatkaan tehdä jos kohdattaisiin kasvotusten. Nimittäin ns. vahvat ihmiset ne tässä maailmassa eniten tuhoa saavat aikaan, ne joilla se vahvuus on toisten alistamista.
Aika pitkälti kaikenlaisia oppeja voi tarkastella vanhan "hedelmistään puu tunnetaan" -lausahduksen valossa, ja kun seuraa mitä kaikkea aktiviteettia kristinuskon nimessä on suoritettu, niin ei se kauhean houkuttelevalta kuulosta.
Mutta minä en rassaa päätäni päivittäin sillä että minkä nimikkeen ihmiset pahuuksilleen kulloinkin päättävät antaa. Se miksei Jeesus-fanitus uppoa meikäläiselle johtuu jostain muusta kuin Jeesuksen nimissä tehdystä pahasta (vaikka aikoinaan se syvästi minua kauhistutti ja inhottikin). Se vaan ei ole minun tieni. Tai sanotaan vaikka että minua kiinnostaa (panteistina) Kristus kaikissa ihmisissä ja olennoissa, mutta ei persoona nimeltä Jeesus. Siis uskomismielessä. Jeesus kiinnostaa minua siinä kuin esim. biologia, tähtitiede, taiteet yms. Tutkimusmielessä!
Kun minä koen olevani liikaa itseni varassa, minä ajattelen Jumalaa-joka-on-kaikessa. Luontevinta tämä on luonnossa. Siellä ihmisten näpertely ja raivoaivoisuus ei tule tielle, vaan Jumala tulee tykö niin ulkoa- kuin sisältäpäin. Se tunne on pyhä, sanoisinpa jopa Pyhän Hengen kokemus, vaikka titteli toki onkin omittu k-uskovaisille. Suuresta Hengestä ovat tosin puhuneet jo intiaanitkin, ja heidän pyhyyskokemuksensa kaiketi vastannevat parhaiten sitä mitä itse koen. Rauhaa, iloa, ehkä jopa ekstaasia. Ei mitään tarvetta mennä raivoamaan toisinuskoville tai pelotella ihmisparkoja sillä kuinka ovat väärässä tai helvetti odottaa etc. - Mutta en minä sitä että kaikki k-uskovaisetkaan noin tekisivät. Tai ettenkö itsekin saattaisi sanoa kärkevästi, jos jonkun mielipiteet vaikuttavat turhan ärsyttäviltä.
On kaksi maailmaa, ihmisten ikioma ja se todellinen. Ihmisten maailma on pelkkää varjojen ja harhojen perässä juoksentelua.Hedelmistään puu tunnetaan -vertaus on sekin raamatusta. Ja sieltä löytyy myös sekin, että luontoa tarkatessaan ihminen tajuaa Jumalasta ja Hänen luonteestaan paljon. Ei tässä ketään yritetäkään saamaan Jeesus-uskoon. Kunhan jutustellaan. Sinun tiesi on sinun, tämä polku meikäläisen. Tässä kohtaa ne sattumoisin kohtasi, syytä en tiedä. Jumala tietää, ja se riittää minulle mainiosti. Hyvää yötä, Jeesus myötä ;)
- Qadesha
sanitus kirjoitti:
Hedelmistään puu tunnetaan -vertaus on sekin raamatusta. Ja sieltä löytyy myös sekin, että luontoa tarkatessaan ihminen tajuaa Jumalasta ja Hänen luonteestaan paljon. Ei tässä ketään yritetäkään saamaan Jeesus-uskoon. Kunhan jutustellaan. Sinun tiesi on sinun, tämä polku meikäläisen. Tässä kohtaa ne sattumoisin kohtasi, syytä en tiedä. Jumala tietää, ja se riittää minulle mainiosti. Hyvää yötä, Jeesus myötä ;)
Ihan silläkurin Raamatusta napsin niitä viisauksia, kun arvelen että ne ovat tuttuja jo valmiiksi. :)
- rene
Qateissa kirjoitti:
"Eikö tässä ole selvä viite siihen että Jeesus ei väitä olevansa Jumala sen enempää kuin kukaan muukaan ihminen on?"
Vast.:
Päinvastoin jae 33 (alla) opettaa, että juuri se, että Jeesus puhui itsestään synonyymina itsestään ja Isä-Jumalasta sai juutalaiset kiihdyksiin. Mutta Raamattu käyttää jumala-sanaa, myös joistakin muista, mutta ei tasa-arvoisena Jeesuksen jumaluuden kanssa, koska Jumala itse oli Kristuksessa, toisille jumala-nimityksen saaneille tuli 'vain' Jumalan sana, jota he käyttivät Jumalan antamalla arvovallalla.
33. Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi".
Q kirjoitti:
"Eihän hän myöskään taida missään sanoa etteikö kukaan muu voisi olla Isässä ja Isä hänessä?"
Vast.: Oikein hyvä huomio. Päinvastoin Jumalan korkein tahto on 'kietaista' kaikki rakkautensa ympäröimiksi. Todisteeksi:
Joh 14:23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan."
Ajatelkaa tätä Jumalan halua olla luotujaan näin lähellä!- L is L
Jotenki, kun mä mietin noita Jeesuksen juttuja, hänen tekojaan, ja tapaa vaikuttaa roomanvaltakunnassa (omaväki kokoajan kiukutellen), laillaan suht rohkeasti, ja kuitenki jättäen jälkeensä aikamoisen määrän kiinostusta, ja kahnaa, niin kyllä , jos mä jonku henkilön saisin historiasta, tavata niin Jeesuksen kanssa voisin kyllä lähteä kaljalle, ja kun valomerkki tulee, niin jos fiilis on korkealla, vois tietysti pyytää, että toistappa se ensimmäinen ihme jonka teit, maanpäällä hengaillessas. :-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1511853
Ellen Jokikunnas paljasti somessa ison perheuutisen - Ralph-poika elämänmuutoksen edessä!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask sekä Ralph-poika ovat uuden edessä. Tsemppiä koko perheelle ja erityisesti Ralphille! Lu121741Joensuun (kaupungin) kiusaamisongelma
Syrjitään, savustetaan ulos ja kiusataan. Pieneen piiriin ei kaikki mahdu. Tehdään elämästä mahdotonta, jolloin ainoa va351507Nainen, jos kuuntelet ja tottelet, niin sinulle on hyvä osa
Ominpäin toimiessasi olet jo nähnyt mihin se on johtanut. Olen jo edeltä sen sinulle kertonut ja näen sen asian ja totuu1961198- 941195
- 841114
Evoluutioteoria on varmuudella väärin - monet tutkijat irtisaunoutuvat siitä
Tutkimuksissa on löytynyt paljon näyttöä siitä, ettei evoluutioteoria ole totta. Monet tutkijat kuitenkin vielä kannatta354992- 62869
- 49831
- 50816