"Kuoleman silmistä totuuden näkee"

Tässä nyt makaan sängyssä kirjoittamassa päiväkirjaani. Olen aina halunnut kertoa yhden asian, mutta jotenkin en ole pystynyt, minusta on aina tuntunut, kuin jokin estäisi minua, ehkäpä vaimoni joka kuoli vuosi sitten, ehkäpä.
Haluan tässä nyt kertoa ensiksi, että minä rakastin vaimoani, todella. Rakastin ehkäpä liikaa. Rakastin meidän yhdessä olo, rakastin katsoa häntä kun hän teki ruokaa, rakastin hänen kauniita kasvoja, minä todella rakastin sitä.
Hän halusi saada lapsen, mutta meillä ei ollut siihen koskaan aikaa. Minä matkustelin lähes joka päivä tekemässä bisnestä. Kotona käynnit aina vaan vähenivät. Pääsin ehkä viikonloppuisin, mutta vaimoni ei tykännyt siitä lainkaan.
Minä kun yritin työskennellä, jotta saataisiin leipää pöytään ja hän sen sijaan valitti minulle, mutta en jaksanut riidellä enkä välittänyt hänen huudoistaan. En suuttunut hänelle, sillä miten voisinkaan kun rakastan häntä todella. Minä jopa lopetin myöhemmin työni, jotta saisin olla vaimoni kanssa kahdestaan. Katsellessamme elokuvia kotona, hänellä oli tapana aina suudella minua huulille, niillä suloisilla huulillaan ja hän aina sanoi minulle:
” Minä rakastan sinua todella paljon Richard, liian paljon että pelkään satuttavani sinua”
Nämä sanat koskettivat minua aina syvästi, sillä joka kerralla kun hän sanoi noita sanoja, tuntui kuin kuulisin sen aina vaan eka kertaa.
Meillä alkoi mennä jälleen hyvin. Minä aloitin työni. Tällä kertaa se oli lähellä, eikä tarvinnut matkustella lentokoneilla, vaan ihan omalla autolla, (jolla en ollut ajanut pitkään) ja sain nähdä vaimoani joka ilta. Se oli minulle enemmän kuin olisin kuvitellut.


Minä menin usein työn jälkeen lähellä olevassa Renold’s Pubiin kaverini Davidin kanssa ottamassa pari tuoppia, näin ystävien kesken ja se rentoutti joskus kovan työpäivän jälkeen. Juttelimme usein Davidin kanssa urheilusta, sillä se oli meidän lempi aiheitamme, mutta emme tällä kertaa näköjään jutelleet. Minun puhuessani Davidille, huomasin, että hänen ilmeensä oli erilainen. En ollut ennen nähnyt hänellä sellaista ilmettä. Tämä uusi ilme, joka oli kaverini naamassa, yritti kertoa minulle jotain. Tiesin että David yrittää kertoa minulle jotain. Sitten hän vaikeni. Kysyin häneltä, mikä hätänä? Mutta hän katsoi minua syviin silmiini ja häneltä alkoi valua hikeä otsassaan.
David yritti kertoa, mutta tuntui kuin jokin ulkopuolinen voima ei sallinut hänen kertoa minulle.
Minua alkoi pelottaa kaverini puolesta ja kysyin uudestaan, mitä hätänä, kerro? David katsoi ja huomasi, että hänelle riitti ja hän sanoi suoraan ne sanat, joita en olisi halunnut kuulla, en todellakaan, sillä rakastin vaimoani todella, ehkäpä liikaakin. Davidin sanat tulivat päälleni kuin pyörremyrsky. Hän sanoi:
” Vaimosi pettää sinua Richard.” Hän sanoi sen niin nopeasti, etten aluksi tajunnut, mutta vähän ajan päästä kuluttua minä tajusin. En olisi halunnut tajuta, en olisi saanut tajuta, en todellakaan. Tuntui kuin minua olisi lyöty nuijalla päähän. Se oli niin aito kokemus, että aluksi luulinkin että niin kävi. En osannut sulatella Davidin sanoja, olin kuin kehitysvammainen pieni poika.
David otti olastani kiinni ja sanoi näin:
” Pärjäätkö sinä Richard.”
Olin niin suutuksissa Davidille, että vedin hänen kätensä pois olastani suurella voimalla, hänen kätensä osui lasin, lasi tippui maahan ja meni rikki. Davidin kädestä alkoi vuotaa verta. Minä ponnahdin tuolista ja rupesin haukkumaan häntä, osoittaen sormella häntä naamaan, sillä hän kertoi sellaisen valheen, jota en olisi uskonut hänestä. Minä olin juonut vähän normaalia enemmän, joten käytökseni oli osittain alkoholin syytä. David yritti keskeyttää minua, mutta minä en antanut hänen tehdä sitä. Sanoin Davidille, hänen olleen kateellinen minulle, koska minulla oli kaunis vaimo ja hänellä taas ei ole edes ollut ikinä naista.
Tämä oli totta, mutta se oli Davidin oma valinta. Hän aina sanoi minulle odottavansa sitä oikeata. David uskoi rakastumiseen ensi silmäyksellä. Hän oli muutenkin vähän taikauskoinen. Minä olen aina kunnioittanut hänen päätöstään, enkä ole ikinä puhunut siitä asiasta, ellei David ole halunnut puhua. Se mitä sanoin hänelle, en tarkoittanut sitä, mutta se vain tuli suustani, kuin oksennus, sillä en pystynyt pysäyttämään sanojani. David tietää että minä kunnioitin häntä ja hänen päätöstään, hän tiesi sen, mutta sinä iltana hän ei tiennyt sitä, koska minä annoin hänen ymmärtää niin. Minua kaduttaa vieläkin ne sanat joita sanoin hänelle. Se lyhyt sana ei ehkä kuulosta niin pahalta, mutta se oli Davidille todella paha, kuin isku vyön alle.
Yhtäkkiä tajusin menneeni liian pitkälle, sillä David oli sentään paras kaverini. David pysähtyi hetkeksi, joka tunti tunneilta. Hän katsoi kasvoihini, nyt hänellä oli erilainen ilme. Hän oli suuttunut ja loukkaantunut. Se ilme sai sydämeni pysähtymään. Se ilme suorastaan sanoi minulle ”Olen pettynyt sinuun Richard”. Se oli uusi ilme jota en ole tarvinnut kohdata koko ystävyys suhteessamme, koska meillä meni aina hyvin. Ei ollut riitoja, mutta nyt oli ja se tuntui jollain tavalla oudolta riidellä ihmisen kanssa, joka on ollut aina ystävällinen, aina tukenut jos on tarvinnut, kenelle voi kertoa salaisuuksistaan pelkäämättä kaikkien tietävän, ja kenen kanssa ei ole ollut koskaan ennen riitoja. David katsoi edelleen minua ja sanoi:
” Richard, tiedät kai sen että minulla oli joskus ystävä, joka tuki minua, joka nauratti minua, jonka seurassa en tuntenut kertaakaan olevani väärässä seurassa, mutta nyt Richard, en usko että me koemme enää niitä päiviä, en toden totta usko, hyvästi!!! Aloin miettiä ja hoksasin että David tarkoitti minua. Olin pyytämässä anteeksi häneltä, mutta David livahti pubista ulos, ennen kun ehdin avata suutani. Hän poistui, kuin salaman valo. Tiesin, että olin menettänyt parhaan kaverini, mutta ajattelin, kyllä nyt ystävät aina pääsevät sopuun, vaikka olisi minkäänlainen riita, mutta ei. Viikot kuluivat ja sen myötä kuukaudet, eikä Davidista kuulunut mitään. David erosi myöhemmin työpaikastaan. Sain kuulla tämän työkavereitteni kautta ja silloin tiesin, että se oli loppu, tuntui kuin olisin saanut kuitin jossa varmistettiin, että kaveruus romahti siihen. Hän oli samassa työpaikassa kun minä.
En voinut uskoa miten minun minuutin kestävä loukkaus Davidia kohtaan saattoi rikkoa ystävyyttämme lopullisesti. Se oli minun syytäni, minun vikani. Teki mieli sinä iltana leikata kieleni irti, sillä huomasin että suutuspäissäni, minä sanon kaikenlaista paskaa ja vielä sanoin sen tärkeälle ihmiselle. Olin nyt yksin, Davidia ei ollut, vain vaimoni ja minä. En ymmärtänyt kuitenkaan Davidia. Miksi hän valehtelisi minulle, että vaimoni pettää minua. Vaimoni ei petä minua. Arvaan sen, tiedän sen, voin vaikka lyödä hengestäni vetoa, sillä tiedän että hän rakastaa minua, liikaakin. Kuten hän aina sanoo katsellessamme elokuvia kotona.
Oli kulunut kaksi kuukautta, eikä Davidista kuulunut mitään. Aloin jo luopua toivosta, siitä että hän tulisi takaisin ja sanoisi, että unohdetaan menneet ja ollaan jälleen ystäviä, mutta ei, sitä ei tapahtunut, sitä päivää ei tullut, vaikka kuinka odotin. Oloni oli yksinäistä, mutta onneksi vaimoni oli olemassa. Ystävyys suhde on kuitenkin erilaista kun vaimoni kanssa oleva suhde. Siksi kaipaankin Davidia niin paljon. Davidin kanssa oli jauska jutella urheilusta.


Kuitenkin elin taas normaalia elämää vaimoni kanssa, jopa parempaa elämää, mutta unohtamatta Davidia. Menimme vaimoni kanssa elokuviin, syömään, huvipuistoihin. Meillä oli todella hauskaa, kuinka ei voisi olla sillä rakastin vaimoani todella, ehkäpä liikaa. Ravintolassa ollessamme, kynttilöitten palatessa, vaimoni hymyili minulle ja tarkasteli silmiäni. Sitten hän kysyi ” Richard mitä Davidille on tapahtunut, et ole liikkunut hänen kanssaan todella pitkään”
Minä menin hiljaiseksi, mietin hetken Davidin kanssa viettämäni ajat ja sitten vastasin
”Meillä oli iso riita ja hän lähti lätkimään”
” Voi sinua rassukkaa, älä huolehdi aina voi löytää uusia kavereita”
Yllätyin vaimoni käytöstä, en voinut uskoa kuinka hän saattoi sanoa, että löytäisi uuden kaverin. Hän ei oikein ymmärtänyt minun ja Davidin kaveruutta. Kun hän sanoi sen lauseen, hänen silmä kulmassaan oli omituinen kiilto, minä tulkitsin sen helpotuksen kiilloksi. Kysyin häneltä kysymyksen varmistaakseni asiaa. Sanoin
” Mary, piditkö sinä Davidista? Hän katsoi minua, hymyili tuskin ja sanoi
” Olihan hän ihan ok”
”Ok!!!!” Minä korotin ääntäni. Sitten hän huomasi että aloin herpaantua ja korjasi asian
” Hän oli hyvä mies. Minä pidin kun hän tuli meille kylään Richard, todella.” Mutta tuskin uskon että hän tarkoitti sitä. Minusta tuntui jotenkin, että hän oli helpottunut, että David lähti, tai sitten saatoin olla väärässä, mutta miksi sitten tunsin niin, en tiedä itsekkään.
Minä halusin kertoa vaimolleni, mitä David oli sanonut hänestä, mutta en jotenkin pystynyt, en vain halunnut kertoa. Jatkoimme syömistä ja hän hymyili jälleen minulle, kynttilöitten palaessa ja minä vastasin hänen hymyynsä. Oli taas hiljaista hetken sitten vaimoni ilme alkoi taas hyytyä ja hän sanoi
” Richard, onko David sanonut sinulle mitään lähiaikoina? ” Heti ensimmäisenä tuli mieleen se karmea väitös, mutta en edelleen halunnut kertoa siitä hänelle joten vastain että ei ollut kertonut ja lisäsin
” Olisiko pitänyt kertoa? ” Hän kosketteli hiuksiaan oikealla kädellä ja joi viiniä toisella. Hän yleensä kosketteli hiuksiaan kun hän oli hermostunut. Sitten vaimoni sanoi
” Ihmettelin vaan, kun näin hänet yhtenä iltana ja etsiskeli sinua” Ihmettelin vähän aikaa sillä me olimme aina yhdessä työpaikalla, miksi hän etsisi minua, mutta jätin asian sikseen, minulla oli muitakin huolia, ja se oli David.


Päivät kuluivat samanlaisesti, menimme perjantai-iltaisin syömään ja elokuviin ja muut päivät olimme kotona. Pääasia että olimme aina yhdessä kunnes siihen tuli muutos. Vaimoni alkoi tulla kotiin myöhään ja toisena päivänä, väitti menevänsä serkkunsa kanssa retkeilemään metsään, koska hänen lapsensa viihtyivät metsissä. Jouduin olemaan kotona yksin. David ei ollut luonani, eikä vaimonikaan, nyt voisin sanoa, tuntevani yksinäisyyttä. Makasin sohvassa ja mietin, ja mietin, kunnes mieleeni tuli yksi fakta minun vaimostani. Hän inhosi retkeilyä! Nyt minä muistan, että hän ei sietänyt retkeilyä. Hän aina sanoi, hyttysten imevänsä hänet kuiviin ja ampiaisten pistävän. Vaimoni inhosi nukkua metsässä, hän pelkäsi karhujen hyökkäävän.
Aloin miettiä Davidin sanoja. Mitä jos hän oli oikeassa, mitä jos? Mutta hän ei saa olla, ei voi olla, tuumin itsekseni. Tuumin liikaakin sillä minä olin nukkunut sohvalle.


Vaimoni palattuaan retkeltä, päivät kuluivat vaimoni myöhäisiin kotiintuloihin ja retkeilyihin. Nyt en ollutkaan aina yhdessä vaimoni kanssa. Nyt emme menneet joka perjantai syömään, vaan joka toinen perjantai. Se ei käynyt minulle, ei todellakaan. Minä halusin enemmän, sillä rakastin häntä, liikaakin. Myöhäiset kotiin tulot eivät loppuneet, kunnes minulle riitti ja aloimme riidellä. Tällä hetkellä riitely oli vakavampi. Hän kiljui minulle ja minä huusin takaisin. Ja minä kun suutun, niin päästän kaikenlaista suustani. Huomasin kertovani vaimolleni mitä David oli sanonut minulle. Sanoin suoran huutaen hänen kasvoilleen
” Petätkö sinä minua Mary? ” Hän jäi paikalleen, kyyneleet silmissä ja oli hiljaa. Hän heilutti päätään edestakaisin ja sanoi
” Miten sinä edes voit miettiä sellaista Richard. Sinä tiedät miten paljon rakastan sinua ja olen aina ollut uskollinen sinulle”. Olin suuttunut, ensimmäistä kertaa vaimolleni, todella. Ne muut riidat ovat olleet pieniä, mutta tämä oli erilainen. Minä huusin vaimolleni pää punaisena. Naamani oli yhtä punainen kuin punapersepaviaanin takapuoli. En nähnyt mutta tunsin kuumuutta päässäni. Riitely jatkui ja minä vastasin hänen sanoihin
” Mitäs ne myöhäiset kotiintulot ja retkeily serkkusi kanssa? Mitäs siihen sanot” Hän oli vastaamassa, kun puhuin hänen sanansa päälle, kuten olin puhunut Davidin sanan päälle.
” Emme ole olleet iltaisin melkein yhtään yhdessä Mary. Sinä tiedät kuinka paljon rakastan sinua, rakastan liikaakin, mutta sinä et vaan tajua sitä.” Hän vain itki pidellen kätensä suussaan ja sanoi
” Enkö minä kertonut että olin ystäväni Lisan luona ja me menimme tosiaan sinne retkeilemään, mikset voisi vaan uskoa minua”
Mutta minä vaan jatkoin saarnaamista, kunnes hän suorastaan kiljui.
” Ole hiljaa, ole vain hiljaa. Älä puhu enempää. Se on sinun ongelmasi jos et usko minua, mutta minä olen ollut uskollinen sinulle Richard.” (Hetken hiljaisuus) ”Minä rakastan sinua Richard ja tulen aina rakastamaan”
Riitely kesti puoli tuntia, jolloin lähdin ulos. Lähdin sanaa sanomatta. Minun oli pakko päästä ulos, tuntui kuin en saanut happea sisällä. Oli ilta, kasvojani lävisti pehmeä ja viileä tuuli. Nousin autooni ja ajoin lähimpään kahvilaan. Tilasin kahvia ja pullaa. Otin lehden, jonka näin toisessa pöydässä ja aloin lukea, lieventääkseni vihaani. Mitä muutakaan olisin voinut tehdä. Avasin sattumalta sivun, jossa oli otsikkona: ”KUOLEMAN SILMISTÄ, TOTUUDEN NÄKEE.”
En ymmärtänyt miten otsikko liittyi aiheeseen, mutten välittänyt ja hyppäsin suoraan jutun kimppuun. Aiheena oli petetyt miehet. Minua alkoi kiinnostaa ja luin koko jutun. Hetken päästä kahvini ja pullani saapui. Puraisin pulaa, otin hörpyn kahvia ja jatkoin lukemista. Lehdessä kerrottiin miten miehiä yleensä petetään. Se oli jonkinlainen tutkimus. Moni mies kertoi omista kokemuksistaan. Luin monta juttua kiinnostuneesti, ja sitten BAM! Silmääni osui yhden miehen juttuun, joka kiinnosti kuitenkin enemmän kun muitten. Siinä hän kertoi, kuinka hänen vaimonsa keksi tekosyitä, päästääkseen toisen miehen luo. Syynä oli ollut retket kavereitten kanssa ja myöhäiset kotiintulot.
Minä jähmetyin, olin lukossa, en ajatellut, vaan minä toimin. Jätin kahvin ja pullan syömättä, otin takin ja käynnistin autoni. Ajoin kotiin niin lujaa kun pystyin. Matkalla mietin, kuinka samanlaiset tekosyyt minun vaimoni oli keksinyt. Nyt tiesin missä hän oli käynyt iltaisin, nyt tiesin missä hänen retkensä sijaitsivat, kenties miehen vuoteessa. Nyt ymmärrän miksi vaimoni kysyi Davidista, siitä että oliko hän sanonut minulle jotain. Ja David sanoikin minulle, hän kertoi minulle totuuden, jota minä en vain voinut uskoa. Olin nyt menettänyt kaverini tämän yhden lutkan takia. Tämä niin sanottu vaimoni oli hajottanut minun ja Davidin ystävyyden muuria. Olin suuttunut, olin vihainen, enkä ollut sinä päivänä oma itseni. Tunsin olevani joku toinen. En osaa kuvata sitä tunnetta, sillä se oli sanoin kuvaamaton.
Kun saavuin kotiin, huomasin vaimoni lakanneen itkemisen ja oli ryhtynyt pakkaamaan kiireellä. ”Nyt hän vielä yritti karata”. Minä tuumin. Katsoin ikkunasta ulos ja siellä odotti nuori mies, minua pari vuotta nuorempi, istumassa BMW autossaan odottamassa jotakuta. Minä tiesin…… tiesin että hän odottaisi vaimoani. Kävelin hiljaa keittiöön suuntaan kun vieressäni soi puhelin. Se oli vaimoni matkapuhelin. Matkapuhelimessa oli värinähälytys, joten ei kuulunut ääntä. Nostin puhelimen, eteisessä olevasta hyllystä ja näin kuka soitti. Puhelimen näytössä luki Tomas. Se oli minulle vieras nimi, todellakin oli. Menin uudestaan ikkunan viereen ja huomasin BMW:ssä oleva mies, yritti soittaa jollekin. Tiesin että hän yritti varoittaa vaimoani, että olin tulossa. Suljin puhelimen virran ja jätin samaan paikkaan mistä olin ottanut sen.
Menin suoraan keittiöön hiljaa, ettei vaimoni huomaisi minua. Otin lihaveitsen, kävelin olohuoneeseen, jossa vaimoni pakkasi. Puukotin juosten häntä selkään suurella voimalla ja vihalla. Saatoin jopa kuulla, kuinka veitsi lävisti ja kuulin kuinka pari luuta katkesi. Ja se tuntui jollain tavalla hyvältä. En osaa kuvata tätäkään tunnetta, mutta minä tunsin sen.
Vaimoni huusi ja rupesi sätkimään kun kala ja nousi pystyyn. Hänen selkänsä oli veressä. Hän puhui heikosti, mutta ymmärsin kuitenkin
”Mitä sinä teet Richard!!”
En välittänyt, puukotin toista kertaa, mutta tällä kertaa mahaan kolmesti. Viimeinen isku lävisti kylkiluita.
Tein tämän koska rakastin häntä, todella, minä rakastin. Vaimoni kaatui maahaan polvilleen ja suusta alkoi valua verta. Nyt hän ei pystynyt puhumaan yhtään.
” Hyvä vaan, en halunnut kuulla hänen selityksiään” Minä tuumin.
Odotin hänen vierellään, kunnes hän vetäisi viimeisen henkensä, josta hän kamppaili niin kovasti ja hänen suunsa oli puolitäysi verta. Vaimoni tärisi vieläkin, kuin pelästynyt koiranpentu. Hän hengitti raskaasti ja koitti saada jostakin ilmaa, mutta peitin hänen suutaan, varmistaakseni ettei niin kävisi. Silitin jopa hänen hiuksiaan, koska rakastan häntä. Ennen kun hän kuoli, sanoin hänelle, sen minkä hän sanoi minulle katsellessamme elokuvaa. Suutelin häntä pehmeille huulille ja sanoin:
” Rakastin sinua liika Mary, niin liika, että pelkäsin satuttavani sinua.” Aivan kuten hän sanoi minulle. Ja niin minä teinkin. Minä satutin häntä, minä murhasin hänet. Vaimoni makasi maassa, minun jalkojeni alla, kauniit veriset kasvot katsoen minua silmiin. Hän kuoli silmät auki.
Nyt ymmärrän lehdessä olevaa otsikkoa joka oli ”KUOLEMAN SILMISTÄ TOTUUDEN NÄKEE.” Minä näin, näin sinä iltana totuuden hänen kuolleista silmistään, jotka oli jäänyt auki ja jotka katsoivat suoraan minuun. Minä saatoin kuulla sisimmissäni, kuinka hän myönsi pettävänsä minua toisen miehen kanssa. Tein tämän kaiken, koska rakastin häntä, rakastin liikaa. Hän ei saanut olla kenenkään muun.

Viikko vaimoni kuolemaan jälkeen, poliisit koputtivat oveani. Naapurit olivat valittaneet kovasta melusta ja huudoista, joka tuli talostani. Poliisit näkivät vaimoni veriset vaatteet ja heittivät suoraan, kuin refleksistä minua sohvaan, pistäen käsirautoihin. Paikalle kutsuttiin lisää apuvoimia, sillä poliisit epäilivät talossa tapahtuneen murha. Makasin sohvalla naama edellä ja saatoin haistaa verta, se oli vaimoni veri. Kuulin kuinka poliisipäälliköt puhuivat keskenään, kunnes sitten kuulin pakastimen oven äänen. Poliisin avattuaan kannen, toinen poliiseista kiroili ja juoksi ulos oksentamaan. Samalla toinen poliiseista kuulutti ambulanssin paikalle. Siellä vaimoni makasi sinisenä ja silmät edelleen auki. Edelleen saatoin kuulla kuinka hän myönsi minulle pettyneenä pettäneensä ja pyytäen anteeksi. Äkkiä kaukaisuudesta kuului ambulanssin ja poliisiautojen ääniä. Poliisi pisti kannen kiinni ja kuuli askeleita jotka lähestyivät minua kohti. Poliisipäällikkö sanoi:
-   Mitä helvettiä sinä teit hänelle?
Minua alkoi naurattaa. En tiedä miksi, mutta minua nauratti En ollut vieläkään oma itseni, tunsin sen. Poliisipäällikkö kysyi toisen kerran huutaen, jolloin vastasin hänelle:
-   Minä vapautin hänet synneistään, en tehnyt mitään muuta…………en mitään muuta.
Ambulanssit ja poliisit saapuivat ja alkoivat tutkia taloa. Minulle lueteltiin oikeuteni ja vietiin poliisi autoon. Oikeudessa todettiin, että minä kärsin skitsofrenia oireesta ja minut passitettiin vankilaan elinkautiseen. Minä hymyilin koko oikeuden aikana, sillä mitä väliä sillä on hymyilenkö vai itkenkö. Kuitenkin minua passitetaan telkien taakse elinkautiseksi. Minä tiesin sen siitä asti, kun upotin lihaveitsen vaimoni mahaan ensimmäistä kertaa. Voin todeta, että en kadu yhtään tekoani. Mutta välillä kaipaan sitä vanhaa itseäni………………sitä vanhaa Richardia.


Kuulin viikko sitten Davidin menehtyneen autokolarissa. Nyt jään kaipaamaan häntä entistä enemmän. Jään kaipaamaan meidän juttelutuokioitamme urheilusta ja vähemmän jään kaipaamaan sinä päivänä käyty keskustelu, joka johti ystävyytemme romahdukseen.
Voi kunpa voisin pyytä häneltä anteeksi jotenkin, mutta ei, se on liian myöhäistä. David, paras kaverini, melkein veljeni oli kuollut. Nyt voisin sanoa tuntevani yksinäisyyttä.