Miksihän olet mies sinkku

En ole kohdannut ja tuskin tulen kohtaamaan naista, joka vie jalat altani? Olen siinä mielessä vaativa ja siksi taidan jäädä sinkuksi loppuelämän?

🫂 Ei kaikki satuta.

Anonyymi00026 kirjoitti:

🫂 Ei kaikki satuta.

Sivusta, huono isä jätti jälkensä. Tunnen riittämättömyyttä, minun on vaikea luottaa muihin ihmisiin. Tässä on huonot lähtökohdat uskaltaa rakastaa toista? Halua olisi sellainen kohdata, mut oma usko ei riitä uskomaan, että voisi olla niin onnekas?

Epäileväinen enempi kaikkea hyvää kohtaan ja siksi aina pelkoa enemmän kohdata niitä asioita, jotka vie itseä väärään suuntaan. Kaikki, mikä lupaa liian hyvää ollakseen totta epäilyttää ja tuntuu mahdottomalta.

Tässä ainakin yksi sinkkuuden lähtökohta, lapsena joutui liian paljon näkemään läheltä sitä toivottomuutta, hätää, häpeää, aggressiota, raivoa. Vertailin omaa isääni aina muiden isiin ja aina jäin näissä ajatuksissani hopealle. .

Hopea on hävitty mitali, joku voisi sanoa, että aika kultaa muistot myös hävityn mitalin kohdalla, mut näissä asioissa ei tule samaa back upia hyvään mieleen kuin esim. lätkässä. hävityn pelin jälkeen. Ei ollut sitä kultaa edes tarjolla, kultaamaan muistoa?

Elämän lähtökohdat ovat erilaisia, siksi kait olemme yksilöitä ja omanlaisia sellaisia. Narsisimi, skitsoilut olivat/ ovat kovaa valuuttaa, jolla oli mahdollista saada valtaakin/ arvostusta ja rikkauksia? Naiset fanittivat heitä "menestyviä" enemmän, sinkut tunsivat enemmän ulkopuolisuuden tuntemuksia.

Olemalla kova päältä ja esittämällä vielä kovempaa kuin olikaan, synnytti helpommin kunnioitusta toisten silmissä? Järjettömyydet olivat enemmän tuntemusten synnyttämiä haittatekijöitä. Nykypäivän läpinäkyvyys alkaa onneksi paljastaa näitä mörköjä kaapeista ulos. Omanlainen kiitos tästä kuuluu Trumpille ja Putinille!!

Millä tavalla autat?

Anonyymi00007 kirjoitti:

Millä tavalla autat?

Arvaan; huijaamalla muita miehiä.

Anonyymi00011 kirjoitti:

Arvaan; huijaamalla muita miehiä.

Ei naisia voi auttaa monikossa, satutat samalla kaikkia jotka toivovat itselleen sitä yhtä ainoaa, mutta sinulla on liian monta..

Anonyymi00016 kirjoitti:

Ei naisia voi auttaa monikossa, satutat samalla kaikkia jotka toivovat itselleen sitä yhtä ainoaa, mutta sinulla on liian monta..

Totesin vain omasta elämässä koettua, naisena esiintyvä mieshuijari. Tänä oli siis ”auttajalle”, miehelle.

On myös itsenäisiä naisia, jotka eivät halua roikkua miehessä koko ajan kiinni.

Vessaan saa mennä yksin ☝🏻 Jos aivan pakko.

Etenkin, jos toista aletaan koulimaan itselle sopivaksi jonkun imagokuvan mukaan haetaan sitä onnellisuutta suhteeseen, mutta ei se onni etsimällä löydy kun se on loppujen lopuksi niistä omista oivalluksista ja hyväksynnöistä riippuvainen eikä taivu utopioihin.

Tuollainen ei auta masennukseen. Sama asia kun tuo kossupullon toiselle ja kehottaa juomaan sen ainoastaan siirtää hetkisen ongelmaa eteenpäin.

Rehellisyys on avain kaikkeen, edes se pienikin rehellisyyden alku ja yritys, ja erityisesti koittaa olla oma itsensä. Kaikkea ei tarvitse heti ja kerralla sanoa tai näyttää, se että yrittää jotain lähestymistä on jo puoliruokaa. siv.

Minusta lohdullinen ajatus on se, että sille oikealle ihmiselle ei voi sanoa mitään väärää. Kun kerran molemmat tykkäätte toisistanne, niin molemmat ovat silloin hyväntahtoisia ja kärsivällisiä toisiaan kohtaan ja sivuuttavat kyllä mahdolliset kömmähdykset muut sellaiset epäolennaisena. Olennaista on se, että pääsette toistenne lähelle ja olette läsnä toisillenne. Kyllä se siitä.

Sivusta

Olette kuitenkin jotain puhuneet. Vai kuinka tiedät, että hän tykkää sinusta?

Anonyymi00019 kirjoitti:

Olette kuitenkin jotain puhuneet. Vai kuinka tiedät, että hän tykkää sinusta?

En siis ole puhunut sellaisen naisen kanssa, joka tykkää minusta ja minä hänestä, ainakaan niin, että kumpikin tietää sen. Olen myös tullut araksi siksi kun en osaa tulkita ihmisiä ja olen erehtynyt monta kertaa siitä mitä muut ajattelevat. Koen asiat tosi erilailla kuin muut, siksi on hankala ilmaista itseään. Olen mahdoton.

Anonyymi00018 kirjoitti:

Minusta lohdullinen ajatus on se, että sille oikealle ihmiselle ei voi sanoa mitään väärää. Kun kerran molemmat tykkäätte toisistanne, niin molemmat ovat silloin hyväntahtoisia ja kärsivällisiä toisiaan kohtaan ja sivuuttavat kyllä mahdolliset kömmähdykset muut sellaiset epäolennaisena. Olennaista on se, että pääsette toistenne lähelle ja olette läsnä toisillenne. Kyllä se siitä.

Sivusta

Se on juuri noin.

Anonyymi00022 kirjoitti:

En siis ole puhunut sellaisen naisen kanssa, joka tykkää minusta ja minä hänestä, ainakaan niin, että kumpikin tietää sen. Olen myös tullut araksi siksi kun en osaa tulkita ihmisiä ja olen erehtynyt monta kertaa siitä mitä muut ajattelevat. Koen asiat tosi erilailla kuin muut, siksi on hankala ilmaista itseään. Olen mahdoton.

En usko, että olet mahdoton.

Anonyymi00028 kirjoitti:

En usko, että olet mahdoton.

Toivon että en ole. Kun tarvitsisin kauheasti rakkautta. Mutta en voi mitään, jos luonteeni on liian hankala, eikä nainen ikinä pääse lähelleni. Mutta en aio surkutella asiaa, vaan olen kiltisti ja tyydyn kohtalooni.

Itse haluaisin nimenomaan jakamaan talouden. Yhdessä rakentamaan kestävää perustaa ja pesäpaikkaa, sekä jakamaan hyvät ja huonot, kaiken. Mutta silti niin, että vapaus säilyisi ja itsenäisyys. Koska kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen ja luottamukseen. Ei tarvitse epäillä toista, kun on luottamus siinä välillä. Niin yksinkertaista ja niin vaikeaa kuitenkin. Universumin mielestä en ole ollut sellaiseen vielä valmis.

Tuo on mielestäni väärää ajattelua. Akateemisesta koulutuspohjasta ei ole hyötyä parisuhteessa, korkeintaan taloudellisessa mielessä. Ehkä aikaisemmin oli enemmän kuin piti opetella ulkoa asioita. Nykyään perusälykäs voi etsiä tarvittavan tiedon netistä ja tarvittaessa toteuttaa asiat, ei tarvitse vuosikausia päntätä asioita muistiin. Lisäksi akateeminen ihminen voi kuvitella että hän on automaattisesti hyvä suhteissa, kuitenkin tunneälykkyys on myötätuntoisuutta ja toisen huomioonottamista ja ymmärtämistä ja sitä ei tosiaan opita missään koulussa.

Anonyymi00034 kirjoitti:

Tuo on mielestäni väärää ajattelua. Akateemisesta koulutuspohjasta ei ole hyötyä parisuhteessa, korkeintaan taloudellisessa mielessä. Ehkä aikaisemmin oli enemmän kuin piti opetella ulkoa asioita. Nykyään perusälykäs voi etsiä tarvittavan tiedon netistä ja tarvittaessa toteuttaa asiat, ei tarvitse vuosikausia päntätä asioita muistiin. Lisäksi akateeminen ihminen voi kuvitella että hän on automaattisesti hyvä suhteissa, kuitenkin tunneälykkyys on myötätuntoisuutta ja toisen huomioonottamista ja ymmärtämistä ja sitä ei tosiaan opita missään koulussa.

Olen eri mieltä. Minusta akateemisuus kertoo jotain perustavanlaatuista luonteesta: kyseessä on ihminen, joka haluaa oppia jostakin aiheesta syvällisesti ja siksi on valmis viettämään sen parissa 5 vuotta samalla kun oppii paljon muutakin siinä sivussa. Se kertoo pitkäjänteisyyden lisäksi pohdiskelevuudesta, terveestä kriittisyydestä ja vähintäänkin opitusta kyvystä eritellä löytämänsä tieto. Akateemisen koulutuksen myötä tulee myös tietynlainen nöyryys ja kyky tunnistaa oman tietämyksensä rajat. Moni tässä maailmassa kulkee todella pahasti harhaan, koska ei ymmärrä, miten vähän hän itse asiassa asioista ymmärtää.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Olen eri mieltä. Minusta akateemisuus kertoo jotain perustavanlaatuista luonteesta: kyseessä on ihminen, joka haluaa oppia jostakin aiheesta syvällisesti ja siksi on valmis viettämään sen parissa 5 vuotta samalla kun oppii paljon muutakin siinä sivussa. Se kertoo pitkäjänteisyyden lisäksi pohdiskelevuudesta, terveestä kriittisyydestä ja vähintäänkin opitusta kyvystä eritellä löytämänsä tieto. Akateemisen koulutuksen myötä tulee myös tietynlainen nöyryys ja kyky tunnistaa oman tietämyksensä rajat. Moni tässä maailmassa kulkee todella pahasti harhaan, koska ei ymmärrä, miten vähän hän itse asiassa asioista ymmärtää.

Akateemisuus ei takaa mitään näyttöä mistään. Akateeminen voi olla ihan keskimääräisellä älykkyydellä, siksipä he ovatkin usein tavanomaisissa töissä. Useat nerot ja suurten keksintöjen tekijät ovat harvoin olleet akateemisia, koska heitä ei kiinnosta yleisluonteisten asioiden opiskelu, jotka asiat he pystyvät maailaisjärjellä tarvittaessa päättelemään, lisäksi paras ja oleellinen tieto on jo ihmisen sisässä, jos hän osaa tiedon sieltä kaivaa. Luovat haluavat luoda jotain uutta, siksi he saavat aikaan jotain uutta, jota ei ole vielä edes kirjoitettu kirjaksi akateemisille luettavaksi. Silloin kun ihminen motivoituu intohimoisesti tiettyyn aiheeseen ja hänellä on resursseja, silloin voi syntyä myös uutta ja jakaa sitä kaikille maailman ihmisille.

Anonyymi00041 kirjoitti:

Akateemisuus ei takaa mitään näyttöä mistään. Akateeminen voi olla ihan keskimääräisellä älykkyydellä, siksipä he ovatkin usein tavanomaisissa töissä. Useat nerot ja suurten keksintöjen tekijät ovat harvoin olleet akateemisia, koska heitä ei kiinnosta yleisluonteisten asioiden opiskelu, jotka asiat he pystyvät maailaisjärjellä tarvittaessa päättelemään, lisäksi paras ja oleellinen tieto on jo ihmisen sisässä, jos hän osaa tiedon sieltä kaivaa. Luovat haluavat luoda jotain uutta, siksi he saavat aikaan jotain uutta, jota ei ole vielä edes kirjoitettu kirjaksi akateemisille luettavaksi. Silloin kun ihminen motivoituu intohimoisesti tiettyyn aiheeseen ja hänellä on resursseja, silloin voi syntyä myös uutta ja jakaa sitä kaikille maailman ihmisille.

Luit kirjoitukseeni jotain sellaista, jota siinä ei ollut, joten puhumme ihan eri asioista.

Anonyymi00042 kirjoitti:

Luit kirjoitukseeni jotain sellaista, jota siinä ei ollut, joten puhumme ihan eri asioista.

Ehkä nyt tärkeintä on se, että joka haluaa akateemiseksi, näkee siitä sen hyödyn ja ilon mitä siitä voisi saada. Olen vaan huomannut et akateemiset liikaa vetoaa siihen kirjaoppineisuuteen ja tekee heistä kaikessa etevämmän. Ajatellaan että he ymmärtävät paremmin ihmisiä, ihmissuhteita yms. Todellinen ihmisen sivistys ei mielestäni ole ulkopäin opittuna tietona vaan sisältä tulleita oivalluksia ja elämän viisaudeksi jalostunutta tietoa.

Anonyymi00043 kirjoitti:

Ehkä nyt tärkeintä on se, että joka haluaa akateemiseksi, näkee siitä sen hyödyn ja ilon mitä siitä voisi saada. Olen vaan huomannut et akateemiset liikaa vetoaa siihen kirjaoppineisuuteen ja tekee heistä kaikessa etevämmän. Ajatellaan että he ymmärtävät paremmin ihmisiä, ihmissuhteita yms. Todellinen ihmisen sivistys ei mielestäni ole ulkopäin opittuna tietona vaan sisältä tulleita oivalluksia ja elämän viisaudeksi jalostunutta tietoa.

Jatkan vielä: Akateemisuudessa on myös aina jotain halua keksiä pyörää uusiksi. Tavallaan ei hyväksytä asiaa, että kaikkein suurimman asiat ja keksinnöt ovat hyvin yksinkertaisia, niin yksinkertaisia, että ihmiset alkavat niitä värittämään ja keksivät mielikuvituksellaan monimutkaisempia "ihmisen" rakennelmia, jotta näyttäisi hienommalta suurella näytöllä. Samoin on tarve julistaa, että on vain tämä yksi totuus. Elämä on niin monitasoista ja -tahoista, että samasta asiasta voi olla ääretön määrä totuuksia. Ihmisen älylle sopii se yksi totuus ja se totuus on tavallaan sovittu totuus kuten aikajärjestelmä ta matemaattiset kaavat.

Minun täytyy olla 😂 vastakohdat täydentävät toisiaan