en ole ennen miettinyt itsemurhaa, mutta eloni ja oloni on niin sietämätön että haluan tämän loppuvan, ja olen miettinyt pääsyä pois kaikesta jo
liian kauan. elämäni on ollut yhtä paskaa ja epäonnea syntymästä asti. olen epätoivottu lapsi josta ei välitetty vaan olin tiellä aina eikä minua rakastettu, niin ei ole äitini koskaan sanonut. olen elänyt lapsuuden väkivallan keskellä, asunut turvakodissa, ollut koulukiusattu enkä paljon mitään materiaakaan lapsena saanut vaan sen eteen oli tehtävä paljon töitä. perheessäni minua on rangaistu niin etten ole saanut esim syödä tai tulla huoneestani pois. isäpuoleni kiusasi minua monella tavalla ja ajoi rakkaan koirani päälle autolla, sairas äijä. minut pakotettiin töihin jakamaan mainoksia 12vuotiaana jonka jälkeen minut on pakotettu hakemaan töitä edelleen siihen asti kun muutin kotoa 18v pois. olen ollut kymmenissä työpaikoissa vaikka olen vm 81 vasta ja 3 paikasta olen saanut potkut ilman ihmeempää syytä.
ensimmäinen poikaystäväni alisti minua ja oli väkivaltainen fyysisesti ja henkisesti ja potkaisi kämpästä kadulle. edelleen
olin koulukiusattu ja samalla asunnoton.
sitten löysin rakkauden uudesta poikaystävästä joka ensimmäisenä rakasti minua tässä maailmassa. ja sitten hirvein asia tapahtui, hänet tapettiin 3 kuukautta sitten ilman mitään syytä. olimme vuosia yhdessä.
työssänikin koen henkistä väkivaltaa. syön vahvoja masennuslääkkeitä mutta ne eivät auta yhtään koska masennukseni on niin paha. olen ollut masentunut luonne jo lapsesta asti. burn outiin jouduin 2kk sitten. psykiatrilla olen käynyt, ei auta kun minusta hän vain vähättelee. en jaksa työtäni, aijon sanoa irti itseni, joka päivä sinne meno on yhtä helvettiä. pitkä aikainen ystävänikin pisti välit lopullisesti poikki koska ei pysty olla tukenani, liian vaativaa. muitakin ihmisiä on mennyt pois luotani. en vain jaksa, en koe mitään
hyviä tuntemuksia, ainoastaan pahaa oloa. jo viime talvena kun poikaystäväni eli koin itsetuhoisia ajatuksia mutta hän oli tukenani. nyt häntäkään ei ole ja olen niin yksinäinen. hän oli perheeni jota minulla ei ollut.
tämä ei ole hätähuuto, halusin vain kertoa mitä on kun ei jaksa olla mitenkään päin. kiitos lukemisestasi.
liian kauan. elämäni on ollut yhtä paskaa ja epäonnea syntymästä asti. olen epätoivottu lapsi josta ei välitetty vaan olin tiellä aina eikä minua rakastettu, niin ei ole äitini koskaan sanonut. olen elänyt lapsuuden väkivallan keskellä, asunut turvakodissa, ollut koulukiusattu enkä paljon mitään materiaakaan lapsena saanut vaan sen eteen oli tehtävä paljon töitä. perheessäni minua on rangaistu niin etten ole saanut esim syödä tai tulla huoneestani pois. isäpuoleni kiusasi minua monella tavalla ja ajoi rakkaan koirani päälle autolla, sairas äijä. minut pakotettiin töihin jakamaan mainoksia 12vuotiaana jonka jälkeen minut on pakotettu hakemaan töitä edelleen siihen asti kun muutin kotoa 18v pois. olen ollut kymmenissä työpaikoissa vaikka olen vm 81 vasta ja 3 paikasta olen saanut potkut ilman ihmeempää syytä.
ensimmäinen poikaystäväni alisti minua ja oli väkivaltainen fyysisesti ja henkisesti ja potkaisi kämpästä kadulle. edelleen
olin koulukiusattu ja samalla asunnoton.
sitten löysin rakkauden uudesta poikaystävästä joka ensimmäisenä rakasti minua tässä maailmassa. ja sitten hirvein asia tapahtui, hänet tapettiin 3 kuukautta sitten ilman mitään syytä. olimme vuosia yhdessä.
työssänikin koen henkistä väkivaltaa. syön vahvoja masennuslääkkeitä mutta ne eivät auta yhtään koska masennukseni on niin paha. olen ollut masentunut luonne jo lapsesta asti. burn outiin jouduin 2kk sitten. psykiatrilla olen käynyt, ei auta kun minusta hän vain vähättelee. en jaksa työtäni, aijon sanoa irti itseni, joka päivä sinne meno on yhtä helvettiä. pitkä aikainen ystävänikin pisti välit lopullisesti poikki koska ei pysty olla tukenani, liian vaativaa. muitakin ihmisiä on mennyt pois luotani. en vain jaksa, en koe mitään
hyviä tuntemuksia, ainoastaan pahaa oloa. jo viime talvena kun poikaystäväni eli koin itsetuhoisia ajatuksia mutta hän oli tukenani. nyt häntäkään ei ole ja olen niin yksinäinen. hän oli perheeni jota minulla ei ollut.
tämä ei ole hätähuuto, halusin vain kertoa mitä on kun ei jaksa olla mitenkään päin. kiitos lukemisestasi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
olet joutunut kokemaan ikäviä asioita suhteellisen nuoren ikäsi huomioiden. Olen pahoillani, että lapsuutesi oli mitä oli. Näinhän se on, että me emme voi valita vanhempiamme.
Hiljattain jouduit kokemaan suuren menetyksen, kun sinua rakastanut henkilö surmattiin. Tässä näppäimistön ääressä sanat käyvät melko vähiin. Millähän se masennus helpottaisi ja saisit paremmin elämästä kiinni? On helppo sanoa, että tee sitä tai tätä, mutta vain henkilö itse tietää ne todelliset tuntemukset.
Joka tapauksessa, jos jaksat lähteä kävelylle ja liikkua ulkona, niin se on ainakin hyväksi masentuneelle mielelle, koska liikkuminen tuottaa tiettyjä hyvänolon hormooneja. Samoin vaikkapa luonnon (linnut yms.) seuraaminen, jos asut sellaisella paikalla, että se on mahdollista, voisi piristää.
Kovin on kevyt tämä kommenttini. Kaikesta huolimatta toivon, että elämä vielä erään kerran hymyilee myös sinulle.
Jaksamista ja hyvää loppukesää!
Kehoittaisin sinua käymään www.tukiasema.net -sivustolla. Siellä on aitoa tukea tarjoavia hienoja ihmisiä ja myös asiantuntijoita. Jaksamista!
Voi sinua...onhan sinulla nyt MONTAKIN syyta OLLA masentunut...jo JOKU noista luettelemistasi asioista olisi riittanyt masentamaan jonkun muun.
Mennyttahan ei saa enaa muutettua...niin kivaa kun se olisikin tehda puolestasi.
Yrita olla katkeroitumatta kokonaan.
En ole mikaan "hihhuli", mutta ehka uskovaisten piireista saattaisit loytaa jotain tukea ja ystavia, jotka eivat katso sinua "pitkin nenanvartta".
Siella kun monenmoista nahnytta ihmista muutenkin...