Osaako kukaan kokemuksella (tai muuten vaan) sanoa, johtuvatko kummalliset, kovemmat sydämenlyönnit rytmihäiriöstä? Minulla on ollut nyt parin päivän ajan jatkuvaa "muljahtelua" sydämessä. Se ilmenee siten, että muutaman lyönnin välein sydän lyö erityisen kovaa ja se tuntuu kurkussa vajaan sekunnin kestävänä ahdistuksena.
Tähän ei liity rintakipua, eikä olo muutenkaan ole erityisen huono.
Pelottaa vain kovasti, onko sydämessäni jotain vikaa.
Olen 19-vuotias, jonkin verran ylipainoinen, mutta liikun normaalisti.
Tähän ei liity rintakipua, eikä olo muutenkaan ole erityisen huono.
Pelottaa vain kovasti, onko sydämessäni jotain vikaa.
Olen 19-vuotias, jonkin verran ylipainoinen, mutta liikun normaalisti.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kannattaisi kait mennä lääkärin puheille, sillä jos tuo on jo jatkunut pari päivää, niin se ei enää ole mitään normaalia. Joskus on itsellenikin tullut juuri kuvailemiasi oireita, mutta ne ovat olleet vain todella hetkellisiä (n. 5min.) ja ne ovat tulleet esim. voimakkaan pelästymisen jälkeen.
Pari päivää jatkuneet muljahtelut olisi syytä tutkituttaa.
lisälyöntejä, vaarattomia lisälyöntejä. ei kannata huolestua.
mutta jos niitä lisälyöntejä on usempia ja jatkuvasti niin pitää tutkia!!!
varaa aika lääkäriin. Ottavat sydänfilmin, josta näkyy, onko jotain poikkeavaa.
Oma sydän muljahtelee välillä useastikin, varsinkin jos on stressiä ja usein sunnuntai-iltaisin, kun pitää seuraavana aamuna lähteä töihin.
Alunperin menin lääkäriin tiheän sykkeen takia, mutta tämä vaiva kuulemma kuuluu samaan koppaan. Lääkäri kirjoitti Propralia, joka on betasalpaaja ja tasoittaa sykettä tarvittaessa.
Jos lisälyönnit tulevat levossa, eivät ole vaarallisia. Rasituksessa esiintyvät vaivat pitää tutkia välittömästi.
Moips,
Rytmihäiriöistä. Olin itse muutamakuukausi sitten perusteellisessa läärärintarkastuksessa. (hakeuduin itse omalääkärille). Oireeni olivat, varmastikin osittain tressaavan elämän aiheuttamia.Tuntemuksia verenpaineennoususta, puristuksen tunnetta rinnassa....
Otettiin kaikki mahdolliset verikokeet, ekg, keuhkoröntgen, glukoosi....
Diagnoosi oli verenpaine koholla, verensokeri hiemanhoholla ja sydämessä rytmihäiriö.
Rytmihäiriö kontroloitiin kuukauden kuluttua, edelleen oli. Mutta lääkäri sanoi, että suurin osa rytmihäiriöistä on ns.normaaleja.
Mutta omassa tapauksessa sitä seurataan, koska äidilläni on sepelvaltimotauti, joka tosin ei normaalisti ole yhteydessä rytmihäiriöön.
Mutta olemme jokainen tapaus erikseen. Hyvää jatkoa sinulle, käyppä lekurissa.
Minulla oli samanlaisia sydämen rytmihäiriöitä kuin mistä sinäkin kerroit.
Rytmihäiriöt johtuivat magnesiumin B1-B3 ja B6-vitamiinien puutteesta.
Kokeile Magnesan nimistä valmistetta jota saa marketeista tai luontaistuotekaupoista. Valmiste on hyvin imeytyvää ja jo viikon käytön jälkeen huomaa tehon jos ongelmasi on magnesiumin ja B-vitamiinien puute.
Kirjoita kommentti palstalle jos rytmihäiriöt loppuivat