Meistä ei koskaan tullut toistemme tarinaa.

Lopulta tarinaan jäi vain yksi –
uupunut ja yksin.
Hiljaisuus kantoi ääntäni,
ja sydämeni kaipaus jäi sinun luoksesi.

Sinun jälkeesi en ollut enää entiseni.
En osannut rakastaa uudelleen.
Sinä veit mukanasi ilmani –
sen keveyden, jolla hengitin
ja uskoin huomiseen.

Meistä ei koskaan tullut toistemme tarinaa.

Revin ylpeyteni puutarhasta kukat
ja pudotin suojani yksi kerrallaan,
jotta yksinäinen sydämeni
saisi hetken levätä luonasi.
Kun katseesi kohtasi omani,
sydämeni upposi siihen niin syvälle,
että maailman murheet katosivat.

Silmissäsi oli meri,
ja minä annoin itseni hukkua siihen.

Mutta kerro minulle –
minkä tekoni tähden surusi tuli minun osakseni?
Kuinka kevääni muuttui kylmäksi syksyksi?

Ethän unohda minua.
Ethän päästä minua hajoamaan tuuleen.

Mitä teen, jos et kuule huutoani,
jos et koskaan saavu sydämeeni?
Annoin sinulle ylpeyteni kukat,
yksinäisen sydämeni, koko sieluni.
Annoin katseesi viedä minut pois tästä maailmasta.

Ja lopulta, kaiken jälkeen –
tarinaan jäi vain yksi.