Kaunista ja inhimillistä puhetta vanhuudesta

Anonyymi-ap

Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen kirjoittaa kauniisti ja huolehtivasti ikääntyvistä ja heidän ongelmistaan kolumnissaan:

"Vanhuudessa jokainen tarvitsee turvaa, merkitystä ja tunnetta siitä, että on yhä tärkeä.

Suomi vanhenee nopeasti. Yhä useampi meistä elää hyvin vanhaksi ja tarvitsee jossain vaiheessa ympäri­vuoro­kautista hoivaa. Samalla keskustelu vanhusten­hoidosta on muuttunut huolestuneemmaksi.

Julkisuuteen nousseet laimin­lyönnit ja kuoleman­tapaukset hoiva­kodeissa herättävät pelkoa. Moni ikääntyvä miettii, onko hoivaa saatavilla silloin, kun sitä eniten tarvitsee. Vai tarkoittaako vanhuus turvattomuutta, yksinäisyyttä ja riittämätöntä apua? Pelko hoivan saatavuudesta on myös pelkoa arvottomuudesta. Se on inhimillistä pelkoa siitä, että kun olen heikko, olen myös toissijainen.

Julkisessa keskustelussa korostuvat rajoitustoimet, resurssit, hallinnollinen vastuu ja valvonta. Niistä on puhuttava avoimesti, mutta samalla vaarana on, että hoivan inhimillinen ulottuvuus jää taka-alalle. Hoivassa on kyse myös siitä, miten kohtaamme ihmisen hänen elämänsä hauraimmassa vaiheessa. Onko ihmisen arvo ehdoton myös silloin, kun hän ei enää tuota tai suorita?

Tutkimusten mukaan vanhustenhoito on Suomessa edelleen pääosin hyvää, mutta huolet ovat todellisia. Väestön ikääntyminen pakottaa rakenteellisiin uudistuksiin. Valtion rahoitus hyvinvointialueilla on kiristynyt ja iäkkäiden palvelut alueilla ovat heikentyneet.

Hoivakoti on monelle viimeinen koti. Muutto merkitsee luopumista omasta asunnosta, tutusta ympäristöstä, toimintakyvystä ja joskus läheisistä. Vaikka paikka hoivakodissa on usein helpotus, elämän hauraus on siellä konkreettisesti läsnä. Vanhuudessakin pelottavinta on yksin jääminen. Vanhuudessa koetaan usein eksistentiaalista yksinäisyyttä: kukaan ei voi täysin jakaa toisen sisäistä todellisuutta. Hyvä hoiva ei poista tätä, mutta voi lievittää sitä.

Hyvä hoiva lievittää yksinäisyyttä.
Hyvä hoiva on läsnäoloa, kuuntelemista ja arjen merkityksen tunnistamista. Sen laatu syntyy tavasta katsoa, koskettaa ja puhutella sekä siitä, miten yhdessä ollaan hiljaa. Arvostus ja merkityksellisyyden kokemukset rakentuvat pienissä hetkissä. Tärkeää on yhteys omaan elämänhistoriaan ja mahdollisuus päättää omista asioista niin pitkään kuin mahdollista.


Yhä useampi paljon apua tarvitseva asuu kotona. Samalla kotihoidon asiakasmäärät ovat vähentyneet, vaikka iäkkäiden määrä kasvaa voimakkaasti. Kotona asuvien vanhusten turvallisuus, yksinäisyys ja arjen tuki jäävät helposti liian vähälle huomiolle, vaikka juuri kodeissa ratkaistaan monen viimeisten vuosien elämänlaatu.

Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo on todennut, että on perustuslain vastaista, jos iäkkäät jäävät toistuvasti ilman tarvitsemiaan kotihoidon palveluja. Hän esittää politiikkasuosituksessaan keinoja edistää kotihoitoa tarvitsevien oikeuksia. Kotihoidon saatavuutta on lisättävä, jotta kotona asuville voidaan turvata mahdollisuus elää ihmisarvoista elämää.

Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty läheisten suurempaa vastuuta. Moni kantaa hoivavastuuta jo nyt. Selvää on, ettei sen tarve tule vähenemään. Kaikilla ei ole lähiomaisia, jotka huolehtisivat heistä. Ilman riittäviä resursseja hyvä hoiva ei ole mahdollista. Hoitotyö on emotionaalisesti kuormittavaa, ja hoitajien jaksaminen vaikuttaa suoraan hoivan laatuun. Jos haluamme hyvää hoivaa, on huolehdittava myös hoitajista.

Elämän merkityksellisyys syntyy yhteenkuuluvuudesta. Myös elämän viimeisinä vuosina kaipaamme yhteyttä toisiin. Siksi ammattilaisten rinnalle tarvitaan läheisiä, vapaaehtoisia ja muita toimijoita.

Ikääntyneistä huolehtiminen on mittari sille, miten ymmärrämme ihmisarvon. Vanhuus on elämänvaihe, jossa jokainen tarvitsee turvaa, merkitystä ja tunnetta siitä, että on yhä tärkeä. Kyse ei ole vain tämän päivän vanhuksista vaan myös siitä, millaista vanhuutta itse toivomme."

Kirjoittaja on Turun arkkihiippakunnan piispa.

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011837344.html

30

392

    Vastaukset 30

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Pitkä, mutta erittäin ansiokas kirjoitus/kolumni. Hyviä asioita
      ikääntymisestä ja ajankohtaisista ikävistä ja epäilyttävistä asioista.

      • Hyvä kirjoitus
        Tällaisia kirjoituksia ei näe heiltä jotka katsovat vanhustenhoitoa talouden näkökulmasta.


      • Anonyymi00019
        Siili25 kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus
        Tällaisia kirjoituksia ei näe heiltä jotka katsovat vanhustenhoitoa talouden näkökulmasta.

        Raha ei saisi liikaa ratkaista asiaa, mut kuinka toimia, kun ongelma on näin vaikea.


    • Anonyymi00002

      Kivaa kirjoitusta, muttei mitään konkreettista. Kirjoittaa voidaan ihan mitä hyvänsä. Todellisuushan on kuitenkin, että liian pitkään ja liian paljon.

      • Anonyymi00007

        Mitä konkreettista piispa voisi ehdottaa ? Ei se ole hänen asiansa,
        mutta hän tuo hyvällä kirjituksellaan lohtua ihmisille ja toisen
        näkökulman esiin, miten asiat pitäisi olla jos ne keille se kuuluu
        toimisivat oikein.


      • Anonyymi00012

        Mitä hemmettiä höpötät? Pelkkää konkretiaahan se on koko teksti. Viisaan ihmisen, jolla on sydän paikallaan ja arvot oikein päin.


    • Anonyymi00003

      Tuonkaltaisia kirjoituksia ja mielipiteitä on ollut vuosikymmeniä, ja kaikki ovat samaa mieltä. Miksei asiat sitten ole kunnossa?

      • Anonyymi00009

        Kysy hallitukselta !


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        Kysy hallitukselta !

        Sanna lähti karkuun, miten kysyt?


      • Anonyymi00011

        Päättäjäpomot kuuntelevat vain itseään ja oma nenä sojottaa omaan napaan. He ovat niin ylivertaisia, etteivät tarvitse eivätkä kaipaa viisaampien ja valveutuneempien neuvoja, ohjeita ja mielipiteitä. S i k s i .


      • Anonyymi00013
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Päättäjäpomot kuuntelevat vain itseään ja oma nenä sojottaa omaan napaan. He ovat niin ylivertaisia, etteivät tarvitse eivätkä kaipaa viisaampien ja valveutuneempien neuvoja, ohjeita ja mielipiteitä. S i k s i .

        Onhan päättjilläkin omaisia?


      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Onhan päättjilläkin omaisia?

        Tietenkin, tai ainakin oletettavasti. Mutta he eivät taida toimia ja asioida samoilla 'markkinoilla' taviksien kanssa. Ja siksipä heillä ei ole tavallisten ihmisten elämästä ja olemisesta harmaata hajuaistiakaan.


    • Anonyymi00004

      Velkajarruun on sitoutunut kaikki puolueet vasemmistoa lukuunottamatta. Tämä tarkoittaa noin 11 mijardin lisäsäästöjä seuraavan vaalikauden aikana. Kaikesta tullaan säästämään rajusti tulevina vuosina, myös vanhusten hoivasta. Tämä ei ole kaunista puhetta, vaan puhdasta realismia.

      • Anonyymi00005

        Vanhusten hoivasta ei ole enää mistä säästää.


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Vanhusten hoivasta ei ole enää mistä säästää.

        Se pitää järkestää kuntoon.


      • Anonyymi00029
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Se pitää järkestää kuntoon.

        Siihen ei perskokkareet pysty.


    • Anonyymi00006

      Ei jaksanut lukea aloittajan liian pitkää ja roskalehden linkillä vielä.

      Eduskunnan puheenvuorossa sanoi edustaja, että yksikin vanhusten hoidossa tapahtunut kuolema on liikaa !!!!!!!!! MITÄH !

      Koronapiikityksessä kuoli Suomessakin tuhansia, ties kymmeniä tuhansiia ja viljalti sairasuneita ja sairastuvia eikä mitään puheenvuoroja saati anteeksipyyntöjä!!!!

      • Anonyymi00008

        Persun mielestä Suomen paras päivälehti on roskalehti. Juokse jorpakkoon,
        olet naurettava.


      • Anonyymi00015

        Kenen olisi pitänyt pyytää keneltä ?


      • Anonyymi00016

        Sairaita kuolee koko ajan, mutta hoitajien aiheuttama välinpitämättömyydestä ja huolimattomuudesta johtuva kuolemantuottamus on eri asia.


      • Anonyymi00017

        Ei piikitykseen kuoltu. Koronaan kuoltiin.


      • Anonyymi00018
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Ei piikitykseen kuoltu. Koronaan kuoltiin.

        Se o totta, ihan perusterveitä rokottamattomia menehtyi koronaan, joutui tehohoitoon jne.


      • Anonyymi00024

        Osaako persu lukea ?


    • Anonyymi00021

      Pöljäpesusalaliittolaiset levittivät valheita rokotuksista.

      • Anonyymi00022

        Hulluja on aina ollut.


    • Anonyymi00025

      Onneksi jostain saa edes lukea vielä, että joku puolustaa iäkkäitä
      ja kertoo miten asioitten pitäisi olla.

      Hallitus on barbaarinen vanhushoivan tuhoaja.
      Heillä on vain rahankiilto silmissä.
      He eivät näe ihmistä sen takaa.

      • Anonyymi00026

        Lapsellista demaripropagandaa, mee nukkumaan.


      • Anonyymi00027

        Totta turiset. Onneksi asian ovat hoskanneet jo monet muutkin ja no. vaikutusvaltaisemmat tyypit, kun meidän tavallisten taneleitten sanailut eivät mene perille eivätkä auta.


      • Anonyymi00028
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Lapsellista demaripropagandaa, mee nukkumaan.

        Teksti ei olekaan tarkoitettu PS:n pikku-hitlereille.


    • Anonyymi00030

      PS:n rasistiset ihmisvihaajat ei ymmärrä inhimillistä tekstiä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe