Kaunista ja inhimillistä puhetta vanhuudesta

Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen kirjoittaa kauniisti ja huolehtivasti ikääntyvistä ja heidän ongelmistaan kolumnissaan:

"Vanhuudessa jokainen tarvitsee turvaa, merkitystä ja tunnetta siitä, että on yhä tärkeä.

Suomi vanhenee nopeasti. Yhä useampi meistä elää hyvin vanhaksi ja tarvitsee jossain vaiheessa ympäri­vuoro­kautista hoivaa. Samalla keskustelu vanhusten­hoidosta on muuttunut huolestuneemmaksi.

Julkisuuteen nousseet laimin­lyönnit ja kuoleman­tapaukset hoiva­kodeissa herättävät pelkoa. Moni ikääntyvä miettii, onko hoivaa saatavilla silloin, kun sitä eniten tarvitsee. Vai tarkoittaako vanhuus turvattomuutta, yksinäisyyttä ja riittämätöntä apua? Pelko hoivan saatavuudesta on myös pelkoa arvottomuudesta. Se on inhimillistä pelkoa siitä, että kun olen heikko, olen myös toissijainen.

Julkisessa keskustelussa korostuvat rajoitustoimet, resurssit, hallinnollinen vastuu ja valvonta. Niistä on puhuttava avoimesti, mutta samalla vaarana on, että hoivan inhimillinen ulottuvuus jää taka-alalle. Hoivassa on kyse myös siitä, miten kohtaamme ihmisen hänen elämänsä hauraimmassa vaiheessa. Onko ihmisen arvo ehdoton myös silloin, kun hän ei enää tuota tai suorita?

Tutkimusten mukaan vanhustenhoito on Suomessa edelleen pääosin hyvää, mutta huolet ovat todellisia. Väestön ikääntyminen pakottaa rakenteellisiin uudistuksiin. Valtion rahoitus hyvinvointialueilla on kiristynyt ja iäkkäiden palvelut alueilla ovat heikentyneet.

Hoivakoti on monelle viimeinen koti. Muutto merkitsee luopumista omasta asunnosta, tutusta ympäristöstä, toimintakyvystä ja joskus läheisistä. Vaikka paikka hoivakodissa on usein helpotus, elämän hauraus on siellä konkreettisesti läsnä. Vanhuudessakin pelottavinta on yksin jääminen. Vanhuudessa koetaan usein eksistentiaalista yksinäisyyttä: kukaan ei voi täysin jakaa toisen sisäistä todellisuutta. Hyvä hoiva ei poista tätä, mutta voi lievittää sitä.

Hyvä hoiva lievittää yksinäisyyttä.
Hyvä hoiva on läsnäoloa, kuuntelemista ja arjen merkityksen tunnistamista. Sen laatu syntyy tavasta katsoa, koskettaa ja puhutella sekä siitä, miten yhdessä ollaan hiljaa. Arvostus ja merkityksellisyyden kokemukset rakentuvat pienissä hetkissä. Tärkeää on yhteys omaan elämänhistoriaan ja mahdollisuus päättää omista asioista niin pitkään kuin mahdollista.


Yhä useampi paljon apua tarvitseva asuu kotona. Samalla kotihoidon asiakasmäärät ovat vähentyneet, vaikka iäkkäiden määrä kasvaa voimakkaasti. Kotona asuvien vanhusten turvallisuus, yksinäisyys ja arjen tuki jäävät helposti liian vähälle huomiolle, vaikka juuri kodeissa ratkaistaan monen viimeisten vuosien elämänlaatu.

Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo on todennut, että on perustuslain vastaista, jos iäkkäät jäävät toistuvasti ilman tarvitsemiaan kotihoidon palveluja. Hän esittää politiikkasuosituksessaan keinoja edistää kotihoitoa tarvitsevien oikeuksia. Kotihoidon saatavuutta on lisättävä, jotta kotona asuville voidaan turvata mahdollisuus elää ihmisarvoista elämää.

Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty läheisten suurempaa vastuuta. Moni kantaa hoivavastuuta jo nyt. Selvää on, ettei sen tarve tule vähenemään. Kaikilla ei ole lähiomaisia, jotka huolehtisivat heistä. Ilman riittäviä resursseja hyvä hoiva ei ole mahdollista. Hoitotyö on emotionaalisesti kuormittavaa, ja hoitajien jaksaminen vaikuttaa suoraan hoivan laatuun. Jos haluamme hyvää hoivaa, on huolehdittava myös hoitajista.

Elämän merkityksellisyys syntyy yhteenkuuluvuudesta. Myös elämän viimeisinä vuosina kaipaamme yhteyttä toisiin. Siksi ammattilaisten rinnalle tarvitaan läheisiä, vapaaehtoisia ja muita toimijoita.

Ikääntyneistä huolehtiminen on mittari sille, miten ymmärrämme ihmisarvon. Vanhuus on elämänvaihe, jossa jokainen tarvitsee turvaa, merkitystä ja tunnetta siitä, että on yhä tärkeä. Kyse ei ole vain tämän päivän vanhuksista vaan myös siitä, millaista vanhuutta itse toivomme."

Kirjoittaja on Turun arkkihiippakunnan piispa.

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011837344.html