Kestääkö Keuruun talous kuntaliitoksen , Ähtärillä alijäämiä huikeat 20 miljoonaa.
Kuntaliitos Ähtärin kanssa mitä mieltä ollaan ?
Anonyymi-ap
37882
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Mikä Keuruun talous?
Keuruun kaupungilla konserneineen velkaa 120 000 000€.
Keuruu on elinkelvoton kunta. Johonkin omankokoiseensa tai suurempaan se tulisi liittää. Ongelma on maakuntarsja. Onko Keuruu Pohjalainen kuten Ähtäri.
Ähtäri ei koskaan ole ollut pohjalainen, vaan samaa pirkkalaisten ikiaikaista eräaluetta kuin Keuruukin. Väkivalloin on Ähtäriä liitetty pohjanmaahan ja tuo kulttuurinen raja on syvä Ähtärin ja Alavuden välillä. Töysäläisetkin kärsivät Alavuteen liittämisestä, sillä sielläkään ei varsinaisesti olla pohjalaisia.
Keuruu ei ole mikään talousjätti todellakaan, ongelmana on se että kunnallispoliitikot eivät sitä ole ymmärtäneet Keuruulla. Kuntaliitos Ähtärin kanssa olisi selvä taloudellinen riski. Ähtärillä on ollut pitkään heikko talous, velkaa paljon asukasta kohden ja rakenteellisia alijäämiä. Liitoksessa nämä ongelmat eivät poistu – ne jaetaan.
Todellisuus on se, että vahvempi maksaa heikomman laskua. Yhdistymisavustukset ovat kertaluonteisia, mutta velat ja menot pysyviä. Jos talous ei tasapainotu nopeasti, seurauksena ovat veronkorotukset tai palvelujen leikkaukset.
Lisäksi kuntaliitokset harvoin tuovat nopeita säästöjä. Hallinto ehkä kevenee vähän, mutta suurimmat kulut ovat palveluissa.
Kriittisesti ajatellen kysymys kuuluu: miksi Keuruun pitäisi ottaa vastuulleen kunta, jonka talous ei ole omillaan vakaalla pohjalla? Ilman selkeää, laskelmiin perustuvaa näyttöä pitkäaikaisista hyödyistä liitos näyttää enemmän riskiltä kuin ratkaisulta.
Päätöstä ei tulisi tehdä ainakaan tämän valtuustokauden aikana missän nimessä. On tärkeää, että ennen minkäänlaisia sitovia päätöksiä arvioidaan huolellisesti talouden kantokyky, riskit ja pitkäaikaiset vaikutukset kuntalaisille.
Ei se täällä Keuruulla jaan ole niin helppoa.R.kiska ,ABC, ja inssi loppuu mm. Ja pian varmasti moni muukin jos saadaan kaupanpäälle Ähtärin maan kuulu valittaja joka on kehdannut antaa itselleen nimen apulaisheriffi 🤭🤣🤣🤣
Älkää hyvänen aika tehkö sitä virhettä, että otatte Ähtärin vastuksillenne. Saatte kaupanpäälle täysin kuntalaista piittaamattomia poliitikkoja katastrofikansanedustaja Savolan johdolla. Tuo piittaamaton porukka ajoi Ähtärin konkurssiin josta syyttelevät asiasta varottaneita. Tulisitte olemaan ihmeissänne näiden talousnerojen kanssa.
Höpsistä poijat! Vaikka Ähtärillä on velkoja lähes 100 000 000 € voimme yhtyä heihin huoletta!
Olen kanssa yhtynyt muutamaan paikalliseen naiseen 😋
Saatte hyvän kansanedustajan kaupan päälle. Nimittelee valtuustokavereitaan julkisesti " mätäomeniksi "!
Ähtärin trollit ovat saapuneet sekoittamaan tätä palstaa..käykääs katsomassa minkälaisia idiootteja maa päällään kantaa,siis Suomi 24 Ähtäri. Haluan kuitenkin sanoa,että vain muutama on näitä ääliöitä mille mikään ei ole hyvä.
Suurin valittaja sahinmäki on itse aiheuttanut Ähtärin kaupungille useiden miljoonien vahingot.
Tuo perättömän lausunnon antaja voipi joutua vielä vastuuseen.
Juu ja tietotekniikasta tiedän sen verran että vaikka viesti täältä poistettaisiin, niin viranomainen saa tarvittaessa selville IP osoitteen josta viesti on lähetetty. Eli käytännössä tietokoneen tai puhelimen. Kannattaa aina vähän miettiä ennen lähettämistä "anonyyminä"
Ähtärin komea konkurssi tuli Mikko Savolan johdolla. Näiden kanssa ei kannata marjaan lähteä. Käräjätkin edessä laittomiin päätöksiin syyllistyneille.
Todennäköistä on ettei käräjiä tule,mutta kylillä ja netissä tuomioita jakaneet tullaan kyllä tuomitsemaan aiheuttamistaan mainehaitoista.nämä asiat ovat vireillä .lisää infoa mediassa lähikuukausina.
Ilman muuta on käräjät tulossa Ähtärin konkurssiin ajaneille ja he joutuvat korvaamaan aiheuttamansa vahingon.
On vain yksi kunta jonka kanssa Keuruun kannattaa yhdistyä, tai siis että Keuruu liitetään siihen, eikä silloin tarvita muuttaa maakuntarajaa.
Kuntaliitos Keuruun kanssa kuulostaa hyvälle, jos mietitään vaihtoehtoja Alavus tai Virrat. Yt. Ähtäriläinen
Paras ratkaisu olisi pistää Keuruu, Ähtäri ja Virrat yhteen, sillä se olisi sellainen yksikkö, että se olisi pakko ottaa huomioon päätöksenteossa, eikä kaikki aina siirtyisi kauemmas.
Multia tipahtaa Keuruun syliin jossain vaiheessa. Siinä on yhdelle kaupungille riittävästi. Ähtäriä ei missään nimessä tule liittää. Sellainen velkakuorma ja totaalisen häiriintynyt hallintotapa luottamushenkilöineen on ehdoton ei.
sooo,,,, kaameaa puhetta ex ministeristä!
Mutta valitettavasti totta.
"Se, että meillä on neljätoista päättäjää poliisitutkinnassa- kertoo kaiken tilanteesta.
Näistä on valtaosa edelleen päätöksenteossa. " Näin Ähtäri-palstalla keskustelija.
Savola porukoineen ovat tehneet mittavat vahingot Ähtärin kunnalle 25 miljoonaa.
Jos mennään ihan asian ytimeen niin Keuruun kuntaliitosta arvioitaessa on syytä katsoa pitkän aikavälin taloutta, palveluiden turvaamista ja tulevaisuuden suuntaa. Ähtäri on ollut taloudellisesti tiukassa tilanteessa ja velkamäärä asukasta kohden on korkea. Liitos toisi Keuruulle lisää taloudellista vastuuta ilman, että syntyisi selkeää kasvukeskusta tai vahvaa alueellista veturia. Kahden pienen kaupungin yhdistyminen ei välttämättä ratkaise rakenteellisia ongelmia, vaan voi pikemminkin siirtää niitä yhteiseen taseeseen. Onkohan asiaa mietitty ollenkaan järkevästi, joskus jopa sen maalaisjärjen käyttö on sallittua niinkuin toisessa keskustelussa joku mainitsi.
Keuruun on käännettävä katseet Jyväskylän suuntaan.
Jyväskylä on kuitenkin selkeä maakuntakeskus, jossa on huomattavasti laajempi työpaikatarjonta, koulutusmahdollisuudet ja palveluverkko. Liitos vahvaan keskukseen voisi turvata palvelut pidemmällä aikavälillä ja kytkeä Keuruun osaksi kasvavaa talousaluetta.
Keskeinen kysymys on kuitenkin se, onko Jyväskylällä tahtoa liitokseen. Suurten kaupunkien näkökulmasta liitos kiinnostaa yleensä vain, jos siitä on selkeää hyötyä eikä merkittävää lisävelkaa tai palvelukustannuksia. Ilman Jyväskylän omaa halua tai hyötyä liitos ei etene, vaikka Keuruu sitä toivoisi. Valtuustossa on Keuruulla nyt liikaa joojoomiehiä mutta onneksi siellä vaikuttaa olevan valtuuston puheenjohtajana nytsellainen henkil joka varmasti ymmärtää pelin hengen, toivottavasti ainakin.
Tampere kasvaa, Jyväskylä ei.
Jyväskylässä luultavasti asuu enemmän Keuruulta muuttaneita kuin koko Keuruun väkiluku.
Saadaan sitten Keuruun Eläinpuisto.
JEEEEE!!!!!!
Meillähän on jo, kaupungintalo...
EI koskaan! Me ei olla pohjalaisia! Keski Suomea.
Ähtäri velkainen paska kunta. Hyi ne tykkäsi paidasta joka on pedofiilien symbolim eläin mustien silmien vuoksi ja turha eläin. Niiden tuojat oikeuteen siinä on joku rikos oltava!
Ähtärissä vain muutama paikkakunnalle muuttanut on pohjalaisia ja oikeat Ähtärilaiset eivät ole. Murrealuekin on Keuruun kanssa sama.
Keuruu on muinoin ollut osa Vaasanlääniä.
Älkää turhaan huolehtiko. Ei Ähtäriä luultavasti liitetä mihinkään, siellä ympärys kunnilla on mittavia ongelmia jo muutenkin. Ähtärissä tapahtuu paljon myönteisiä asioita juuri nyt. Alavudella on mittavat velat ja lisää on tulossa ilman Ähtäriäkin ,,keuruulla sama homma , ongelmia piisaa ja korjaus velkaa on paljon.. muuten olen sitä mieltä että Keuruu on kaunis ja viihtyisä paikka, verrattuna Keskisen siivellä elävään alavuteen.
Moisesta ei olisi mitään hyötyä kummallekaan osapuolelle.
Mitä Keuruu tarkoittaa?
Keuruuaika tarkoittaa (kissan) kiima-aikaa. Keuruu-sanaa on käytetty kuvaamaan sekä "keuruuaikaa" että kissan käyttäytymistä silloin kun se on "keuruullaan".3.4.2023
Jos kaksi eöinkelvotonta kuntaa yhdistetään niin silloin on vain yksi elinkelvoton kunta. Voihan sen noinkin järkeillä.
Oikeasti kuitenkin Keuruu itse tulisi liittää Jyväskylään kuten Petäjävesi, Muurame, Laukaa ja Uurainen.