Edelleen elämän sujumisesta, iloista ja suruista.

Huomenet kauniiseen kevät tuoksuiseen säähän, ainakin uskon tuoksua jo ilmassa olevan;)
Kovin pitkäksi ja hieman sekaiseksikin meni edellinen ketju,
Väärinkäsityksiä muillekin kuin minulle, joskus tuo ymmärrys erimatkaa kulkee ja näin sitten hölmöilee tavallista enemmän.
Yritän lukea huolella viestit, silti tulkinta joskus virheellinen, no näitä sattuu, puhumalla asiat korjaantuu.

Nuo tanssiajat ja muut samankaltaiset nuoruuden muistelot mieltä ilahduttaa, harvalla niistä ikäviä muistoja on jäänyt.
Muutekin tähän aikaan ja ikään sopii mainiosti nuoruutta muistella, sen verran ankeaa on nuo maailman tapahtumat, että hyvä niitä olisi vähemmäksi mielestä heittää, totuus kyllä vahvasti esiin tulee, siitä ei mihinkään pääse.
Olihan niitä murheita nuorenakin varmaan kaikilla, mutta ne oli helpompi sivuuttaa, kun into elämisen nauttimiseen oli suuri.
Uutta jaksettiin odottaa ja aina toivorikkaana kohteetkin valittiin, ja kyllä se rakkauskin sitten löytyi, joskin aina ei kohde mieleinen ollut, mutta uutta oli lupa etsiä ja usko palkittiin, mieleinenkin löytyi.
Pettymyksiä koettiin, mutta ne kestettiin ja elämää se on pettymyskin, nuorena olemiseen sekin kuului.
Nyt vanhana ehtii katua jotakin, mutta eiköhän ne nuoruuden pettymykset ajan kanssa unohtuneet ja elämä sujui vaikeuksista huolimatta, näitä nyt sitten muistellaan.

Nyt tähän päivään, viides päivä jo maaliskuusta kulumassa ja lunta tuli eilen lisää, nyt nekin on jo putsattu ja elämä siltäkin osin sujuu, voi vaikka lenkille lähteä.
Kälylleni soittelin eilen ja hän tyytyväisyyttään julisti, viihtyy hyvin, vaikka ei mitään teekään, muistelee kai hänkin omia muistojaan, miten sitten minkin asian muistaa.
Kaikkea ei muista, mutta onko tarpeenkaan, kun huolenpito on kohdillaan, kotisairaanhoitajat lääkkeet käyvät antamassa ja tytär muut asiat hoitaa, naapurikin päivittäin käy voinnin tarkastamassa.

Poikani pistäytyi pitkästä aikaa ja hänen elämän muutokset hieman mietintää aiheuttaa, on kai outoa olla työntekijä, kun vuosia oli pääasiassa vastuunkantaja.
Lohduttelin, että pianhan pääset oloneuvokseksi, siitäkin huoli tuntui olevan, mitä hän sitten tekeekään.
Kai sitä jokainen jotakin keksii elämänsä kulun jatkuvuuteen, olipa mikä tilanne kysymyksessä tahansa.
Jos terveyttä riittää, tekemiset ja viihdykkeet tulee ihan itsestään tekevälle mieleen, yritin luoda ilon tunnetta myös tuleviin aikoihin.

Tuli mieleen, joku ano kauniisti mainitsi, että olihan pientä ja kevyttä mukava tanssitella, no niin, olinhan todella kevytkin, nyt sitten jäisi jo tanssiminenkin vaikeaksi, sekin muisto mieltä ilahdutti.
Vasenkätisyydestä oli myös puhetta, äitini oli vasen kätinen ja miten kaunis hänen käsialansa olikaan, tytär nyt myös vasemmalla kirjoittaa, hyppääkö vasenkätisyys sukupolven väliin jättäen.

Nyt sitten tämän päivän puuhiin, vielä en tiedä mitä tekisin, mutta kyllä se päivä iltaan joutuu.
Iloa ja hyvää mieltä teille kaikille.

2

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iltapäivää ! Uusi reitti Nojatuoliin ?..))
      Kyllä tällä sivustolla jotain häikkää oli - tai sitten oli minun koneellani. Viestitys nikotteli, jätti viestin väliin paljon tyhjää tilaakin.

      Yleensä ottaen tuntuu, ettei ylläpito kovasti meihin ruutia tuhlaa. Pitkälti "itseohjautuvia" ja/tai robotiikan komennossa ollaan.
      Kai pitäisi ajatella, että hyvä näinkin. "Entiseen tapaan" en taida itsekään pystyä osallistumaan -yhä enemmän tämä oma arki ja sitten "tosielämän" kontaktit vievät aikaa ja voimavaroja.
      Luultavasti en myöskään osaa "delegoida enkä ulkoistaa" tehtäviäni ja edellen taidan myös olla "ahne elämälle" - tahtoa on, mutta ei voimia , "työn tulos, tuntoni soima",
      Eino Leinon tapaan.

      Kiva kuulla, Hil-la, kälysi voinnista. Nämä "omat muistisairaani" eivät taida olla noin pitkällä oman tilanteensa hyväksymisessä. Yksi kieltää täysin, toinen ripustautuu puolisoonsa, kolmas hyväksyy ja sinnittelee.
      Silti, kun tapasin pariskunnan sattumalta kauppakeskuksessa, oli oikeastaan ilo nähdä puolisoiden keskinäisen suhteen asettumista keskinäiseen harmoniaan - olen heistä kertonutkin. Samoin nähdä miehen, joka ennen oli asenteissaan lähes "Jumalasta seuraava", tyytyminen omaan kokoonsa, se ei mielestäni ollut alistumista vaan aitoa nöyryyttä.
      Tuo tapaaminen myös vahvisti uskoani siihen, että ihminen sittenkin pärjää, silloinkin kun olosuhteet muuttuvat rajusti. Elämä tulee apuun, tarjoaa eväitä selviytymiseen, ainakin tahdon niin uskoa.

      Mustan aina jonkin Claude Chaprollin elokuvan, joka päättyi kovia kokeneen päähenkilön repliikkiin: "ei elämä olen koskaan niin kurjaa tai niin loisteliasta kuin luullaan" (vapaasti muistettu). Minua se lohdutti suuresti kun tuntuu, että valikoidun liiankin helposti kuormankantajaksi - ikäänkuin kaikki olisi minusta kiinni..))

      Aurinkoinen päivä täällä enkä päässyt vielä liikkeelle kotiaskareiden vuoksi.
      Vielä ehtii !
      Mukavaa päivää itse kullekin,
      tanssi jatkukoon..))

      Vaikka minulla askellus tökkii välillä, yksintanssi sujuu ja sitä voi harrastaa ihan täällä "neljän seinan sisälläkin"...
      demeter1

      • Anonyymi00001

        Missä muut kirjoittajat piileksivät?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      253
      4843
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      93
      2407
    3. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      117
      1530
    4. Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.
      Maailman menoa
      324
      948
    5. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      73
      922
    6. Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu

      Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N
      NATO
      270
      859
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      115
      812
    8. Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin

      Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si
      Ikävä
      33
      777
    9. Hitto mulla

      On sinua ikävä ihana.
      Ikävä
      38
      736
    10. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      67
      702
    Aihe