pettänyt

Olin parisuhteessa kun aloitin suhteen toiseen mieheen, menin naimisiin, mutta jatkoin suhdetta.
Erosin 10kk jälkeen ja aloitin uuden elämän tämän toisen miehen kanssa jonka kanssa olin sitten jo vuoden pitänyt salasuhdeta yllä.
Edellinen mieheni ei tiedä suhteesta meidän yhteiselon aikana mitään vieläkään, eikä tarvikkaan, en halua loukata.

Olen aina ajatellut etten pystyisi edes pettämään, mutta toisin kävi. Olen aina ajaellu että kun ihminen pettää se tekee sen toistekkin.

Meidän suhde nykyisen kumppanini kanssa on erinlainen kun edellisen kanssa, me olemme paljon avoimempia kuin mitä edellisessa suhteessa oltiin. Siksi ajattelen itse etten ikinä pettäisi häntä ja että jos melle tulisi tilanne että edes katselee toisia asiasta pystyttäisiin keskustelemaan.

Mutta mitä ajattelee mies? Hän tietty itse sanoo että luottaa minuun, mutta miksi minä jotenkin kuienkin mietin sitä?! Mitä mieltä muut ovat?
2689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...käsiisi ja tutki hetki asian solmukohtaa.

"Edellinen mieheni ei tiedä suhteesta meidän yhteiselon aikana mitään vieläkään, eikä tarvikkaan, en halua loukata."

Voit ehkä tästä miettiä, mitä mies ajattelee. Hän peilaa sinun luonnettasi, persoonallisuuttasi ym. niihin tekoihin, joita näkee ja joista olet kertonut. Sanat, joita sanot, eivät välttämättä vakuuta yhtään ja tiedät sen itsekin, että sanat ja teot ovat monesti pahasti ristiriidassa(vrt. entinen suhteesi)

Mies varmastikin "luottaa" sinuun, et kuitenkaan ole ansainnut vielä luottamusta...mistäpä sen tietää, vaikka mies ajattelee vielä voimakkaammin, että ei kerro sinulle omista jutuistaan.

No onnea matkaan ja usko pois, sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää...tavalla tai toisella. No onnea kuitenkin.

Äänestä

Kuulostaa pelottavan tutulta. Sekin vielä, että minun kuvitellaan olevan tietämätön asiasta :)

Kyllä pettämisen voi lopettaa, mutta se ei ole kyse ihmisestä ketä pettää/ei pettää, vaan itsestä. Sitten kun ymmärtää miksi on tärkeää ajatella toisten tunteita voi kuvitella olevansa vähemmän yksin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettäjö kirjoitti:

Olin parisuhteessa kun aloitin suhteen toiseen mieheen, menin naimisiin, mutta jatkoin suhdetta.
Erosin 10kk jälkeen ja aloitin uuden elämän tämän toisen miehen kanssa jonka kanssa olin sitten jo vuoden pitänyt salasuhdeta yllä.
Edellinen mieheni ei tiedä suhteesta meidän yhteiselon aikana mitään vieläkään, eikä tarvikkaan, en halua loukata.

Olen aina ajatellut etten pystyisi edes pettämään, mutta toisin kävi. Olen aina ajaellu että kun ihminen pettää se tekee sen toistekkin.

Meidän suhde nykyisen kumppanini kanssa on erinlainen kun edellisen kanssa, me olemme paljon avoimempia kuin mitä edellisessa suhteessa oltiin. Siksi ajattelen itse etten ikinä pettäisi häntä ja että jos melle tulisi tilanne että edes katselee toisia asiasta pystyttäisiin keskustelemaan.

Mutta mitä ajattelee mies? Hän tietty itse sanoo että luottaa minuun, mutta miksi minä jotenkin kuienkin mietin sitä?! Mitä mieltä muut ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu