Ekosroskilla ei ole perusteita sakottaa väärin lajitellusta biojätteestä

https://yle.fi/a/74-20213199
"Pohjalainen jäteyhtiö Ekorosk ryhtyy jakamaan varoituksia väärin biojätteitä lajitteleville kotitalouksille.
Biojäteastiaan kiinnitetään punainen merkki tyhjennyksen yhteydessä, jos biojäte on lajiteltu muoviin tai jätteen seassa on muovia. Asiasta tulee myös merkintä laskuun. Laskussa väärin lajiteltu jäte näkyy 0-hintaisena merkintänä.
Ekorosk voi veloittaa väärinlajittelusta myös 10 euroa tyhjennyskerralta. Syväkeräysastioissa maksu on 50 euroa tyhjennyskerralta.
Punaisia merkkejä alkaa ilmestyä roskiksiin kevään aikana.
Varoitustarroilla ja myöhemmin lisämaksuilla halutaan kiinnittää kotitalouksien huomio oikeaan lajitteluun.

Ekorosk on kunnallinen jätteenkäsittely-yhtiö. Se hankkii roska-astioiden tyhjennys- ja kuljetuspalvelut yksityisiltä yrityksiltä. Kaikki eivät ole suopeita ”roskapoliiseiksi” ryhtymisestä.
– Olemme kuljetusliike, emme roskapoliisi. Ei meillä varmaan mitään pätevyyttäkään siihen ole. Tämä on kuljettajille myös turvallisuuskysymys. Eivätkö Ekoroskin kompostintarkastajat voisi hoitaa tämän, kysyy Niemelä.
Ekoroskin alueella noin kolmannes kotitalouksista käyttää edelleen muovipusseja biojätteelle, vaikka se ei ole sallittua. Paperipussia käyttää 23 prosenttia ja biohajoavaa pussia 46 prosenttia kotitalouksista."

Ei ole mitään perustetta tuolaiseen.
Meiltä tyhjennettiin biojätteenä enrgiajäteastia. Kummatkin jäteastit ovat selvästi merkittyjä energia- ja biojäte.
Roskakuski kävi ja tyhjensi energiajöteastian biojäteastian sijaan.
Laskussa oli biojätteen tyhjennys päivämäärä, eikä silloin biojäteastiaa oltu tyhjennety.
Annoin asiasta palautetta ekoroskille, josta vastattiin, että on vahingossa tyhjennetty energiajäteasita biojätteen sijaan ja siinähän on silloin mennyt muoviroksat biojätteisiin, ei asiakkaan toimesta, vaan ekoroskin jätteenkuljetuksen toimesta.
22688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kotitaloudet tenee valtavan ilmaisen työn jätteenkäsittelyssä. Vieläkö heitä rangaistaa siitä? Eikö ole muita keinoja?

Eikö teollisuutta velvoiteta mihinkään? Vieläkään?Pienessäkin taloudessa suurin jätemäärä tulee muovista ja se on suunnattoman suuri .

Äänestä
  • Se olis sama, kuin metsänomistaja tekis pihalleen polttopuut ja ekosros kävis hakeen polttopuut ja joudut siitä vielä antamaan rahaa, vaikka saa polttopuut ilmaseksi.
    Eikä ekorosk niitä puita ilmaiseksi vie, vaan siitäkin laskuttaa.
    Ekoros saa ilmaista polttoainetta ja siitä tuotetusta energiasta vielä laskuttavat.

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Se olis sama, kuin metsänomistaja tekis pihalleen polttopuut ja ekosros kävis hakeen polttopuut ja joudut siitä vielä antamaan rahaa, vaikka saa polttopuut ilmaseksi.
    Eikä ekorosk niitä puita ilmaiseksi vie, vaan siitäkin laskuttaa.
    Ekoros saa ilmaista polttoainetta ja siitä tuotetusta energiasta vielä laskuttavat.

    Kyllä

    Äänestä

Mistä ne voi tietää, kuka esimerkiksi kerrostalosta on väärin lajitellut?
Ei varmaan mitenkään.

1Äänestä
  • Ressun lapset kyttää ja ilmoittaa kyllä. Niillä ei sattuneesta syystä ole muuta tekemistä.

    Äänestä

  • Onko ees muoviroskapussille semmosta vaihtoehto joka ei sottsis koko huushollia jätteen kotikuljetuksen aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Onko ees muoviroskapussille semmosta vaihtoehto joka ei sottsis koko huushollia jätteen kotikuljetuksen aikana.

    Nykyset on surkeita.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Nykyset on surkeita.

    Kuultuani ja luettuani uutisen, läheti välittömästi viestin Yle Radio Suomen Kokkolan toimitukseen, Pasilan toimitukseen, sekä muutamalle yhteistyökumppanille:
    "Varoitus on oikeustermi/toimenpide, johon on oikeutettu vain kurinpitoelin, oikeuslaitos, käräjätuomari, rangaistusoikeuden omaava valtuutettu yms valtuutettu.
    Ekorosk Oy voi antaa huomautuksen, korjausvaateen, ja purkaa huoltosopimuksen.
    Vaadin, että Ekorosk korjaa virheensä välittömästi, ennen kuin se menee tutkintaan. MOT
    Tiedoksi Ekorosk Oy, sopimuskunnat ja Oikeuslaitos Pohjanmaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ressu on oikeassa. Kunpa kaikki tekisivät samoin kuin Reijon kotitaloudessa tehdään, niin jätehuollossa ei olisi mitään ongelmia.

    1Äänestä

Pihalla olevan biojäteastian pohjalle voi laittaa sanoma/mainoslehdistä suojan, ettei biojäte tahraa jäteastiaa, koska ekorosk ohjeistaa tekemään paperisia biojätepusseja biojätteelle.

Äänestä

Alkaako ekorosk tarkastamaan myös energiajäte astioita niiltä, jotka ovat ilmoittaneet kompostoivansa biojätteen, ettei vaan laita biojätettä energiajätteen sekaan, jos vaikka kuivattaa kahvinpurut, banaaninkuoret, perunankuoret ja muut biojätteet, jos biojätettä tulee vain vähän.

Äänestä

No joo kyllä siinä jätekuljetus firma laittaa melkoiset paineet jäteauton kuljettajille jos joutuvat biojäte pönttöjen sisältöä tarkkailemaan. Tuskin monikaan kuljettaja sellaiseen ryhtyy...
Enpä ihmettele jos hakeutuvat muihin töihin jos vain suinkin paikan muualta löytävät

1Äänestä
  • Mitenköhän roskakuskeilla riittää edes aika moiseen.
    Ainakin biohajoavan biojätteen pussi on niin tiukalla solmulla kiinni, että siinä saa näpertää minuuttikaupalla sen auki saamiseksi.
    Tuskinpa roskakuskit haluavat aukoa ja tonkia biojäteroskia varsikin kesähelteillä, jolloin on melkoinen haju.
    Kerran meni roska-auto kesähelteellä ja ihan järkyttävä lemu jäi roska-autosta jälkeen, kun biojätteitä oli kyydissä.

    Äänestä

Meidän vaari asuu Rytimäellä omakotitalossa. Ukko hautaa takapihalle roskat kesällä tekemäänsä "kompostiin" ja talvella lumihankeen. Aiemmin vielä kun ajokortti oli voimassa vei roskiaan kauppojen roska-astioihin ympäri kaupunkia. Näitä tunkio/komposteja on varmasti muillakin maalta muuttaneilla vanhuksilla ja omaisten pitää vain keväisin ne hoitaa ettei rotta ongelmat laajene.

Äänestä

Kaupungin pitäisi järjestää näille omakotitalouksissa asuville vanhuksille neuvontapalvelua. Näitä yli 70 vuotiaita maalta muuttaneita omakotitaloudessa asuvia on vielä jonkin verran. Osa heistä käy jopa tarpeillaan omalla pihallaan ja naapurit rakentavat näköesteitä tonttien rajalle.

Äänestä

Ei ne montaa vuotta ole täällä vaivana. Pääsevät laitoksiin kotiseudulleen.

Äänestä
  • Hah, kukaan ei ole koskaan "vanhentunut". Mistä tämä vanhuudenhöpötys ja -höperyys on yhtäkkiä tullut julkisuuteen. Poliitikotkin luulevat elävänsä ikuisesti. Tämä Suomen kansa on hullu, ja poliitikot täysiä pellejä; etenkin kaikki presidentit - pääpukareita, sodanlietsojia.
    Tämä on tuotu julki jopa valtakunnan päivän uutisissa, hah hah haaa!!!... MOT

    Äänestä

  • Siellä voi houreissaan elää niitä Kekkosen aikoja ihan vapaasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Siellä voi houreissaan elää niitä Kekkosen aikoja ihan vapaasti.

    Hah, Kekkosen aika oli ja meni. Nyt eletään Vennamon aikaa, Perussuomalaisuutta. MOT

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Hah, Kekkosen aika oli ja meni. Nyt eletään Vennamon aikaa, Perussuomalaisuutta. MOT

    Vennamokin kasvanut horsmaa jo vuosikymmeniä. SMP -kuplakin poksahti aikoinaan ja kunnolla kun kansa hokasi tulleensa populismin kusettamaksi. Se oli Vennamon SMP:n loppu kertarytinällä. Soini sittemmin otti Veikon opit käyttöön varsin tehokkaasti hyödyntäen. Nykypersujenkin suosio perustuu silkkaan populismiin.

    Äänestä

Vain hullu suostuu lajittelemaan ahneitten jätefirmojen raaka-aineet ilmaiseksi ja vielä maksamaankin siitä. Lajitelkoot totkonsa ihan ite.

Äänestä

"Ekoroskille ja näkyy myös jätteen laadussa: paperipussin käyttäjät lajittelevat biojätteen 99-prosenttisesti oikein, kun taas muovipussien sisällöstä vain 74 prosenttia on biojätettä. Joukossa on esimerkiksi ruokajätteiden pakkauksia."

Mites kaupat, kaupoillehan pitää antaa sakkoa, koska kaupat hävittää biojätteet pakkauksineen kaikkineen, eivät erota muovipakkauksia, vaan hajottavat biojätteeseen menevät pakkaukset ja sinne vaan biojätteen sekaan.
Ekoroskin pitää puuttua tuohon, kun kerran vaativat sitä asiakkailtaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

https://yle.fi/a/74-20213199
"Pohjalainen jäteyhtiö Ekorosk ryhtyy jakamaan varoituksia väärin biojätteitä lajitteleville kotitalouksille.
Biojäteastiaan kiinnitetään punainen merkki tyhjennyksen yhteydessä, jos biojäte on lajiteltu muoviin tai jätteen seassa on muovia. Asiasta tulee myös merkintä laskuun. Laskussa väärin lajiteltu jäte näkyy 0-hintaisena merkintänä.
Ekorosk voi veloittaa väärinlajittelusta myös 10 euroa tyhjennyskerralta. Syväkeräysastioissa maksu on 50 euroa tyhjennyskerralta.
Punaisia merkkejä alkaa ilmestyä roskiksiin kevään aikana.
Varoitustarroilla ja myöhemmin lisämaksuilla halutaan kiinnittää kotitalouksien huomio oikeaan lajitteluun.

Ekorosk on kunnallinen jätteenkäsittely-yhtiö. Se hankkii roska-astioiden tyhjennys- ja kuljetuspalvelut yksityisiltä yrityksiltä. Kaikki eivät ole suopeita ”roskapoliiseiksi” ryhtymisestä.
– Olemme kuljetusliike, emme roskapoliisi. Ei meillä varmaan mitään pätevyyttäkään siihen ole. Tämä on kuljettajille myös turvallisuuskysymys. Eivätkö Ekoroskin kompostintarkastajat voisi hoitaa tämän, kysyy Niemelä.
Ekoroskin alueella noin kolmannes kotitalouksista käyttää edelleen muovipusseja biojätteelle, vaikka se ei ole sallittua. Paperipussia käyttää 23 prosenttia ja biohajoavaa pussia 46 prosenttia kotitalouksista."

Ei ole mitään perustetta tuolaiseen.
Meiltä tyhjennettiin biojätteenä enrgiajäteastia. Kummatkin jäteastit ovat selvästi merkittyjä energia- ja biojäte.
Roskakuski kävi ja tyhjensi energiajöteastian biojäteastian sijaan.
Laskussa oli biojätteen tyhjennys päivämäärä, eikä silloin biojäteastiaa oltu tyhjennety.
Annoin asiasta palautetta ekoroskille, josta vastattiin, että on vahingossa tyhjennetty energiajäteasita biojätteen sijaan ja siinähän on silloin mennyt muoviroksat biojätteisiin, ei asiakkaan toimesta, vaan ekoroskin jätteenkuljetuksen toimesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu