Toivottavasti saa kovalla työllä ansaitsemansa laukut mukaan.
Pakeneeko Sofia Dubaista?
Anonyymi-ap
37352
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Niitä laukkuja ja kenkiä taitaa olla niin paljon, että hänen pitää laittaa ne laivarahtina tulemaan tai menemään minne nyt sitten onnistuukin pakenemaan. Marbellaan ehkä, siellähän hän on ennenkin ollut.
Sofia tarvitsee kaksi yksityiskonetta. Toisen laukuille ja toisen itselleen. Elättäjä lähtee kauniin vaimonsa luo Floridaan.
Sofia "muutti" Stefun kattohuoneistosta isolla muuttoautolla ja Seiskan toimittajakin oli kutsuttu kuvaamaan muuttoa. Mutta ei sinne autoon kannettu kuin muutamia luksustuotteiden laatikoita ja koiran kantokoppi. Mitään huonekaluja ja muita Sofialla ei olekaan ja vielä kaiken lisäksi jätti ison määrän tavaroitaa Stefun luokse, mm. matkalaukun ja vaatteita, jotka Stefu sitten heitteli kattohuoneiston ikkunasta sisäpihalle. Sofian matkalaukkua Stefua kutsui "rahalaukuksi" ja Sofiaa "marokkolaiseksi huo*aksi" tavaroita heitellessään.
No, Stefu tunsi Sofian hyvin koska keväällä 2020 kertoi että ovat olleet Sofian kanssa kavereita 8 vuotta, ja olihan Sofia ensin Stefun salarakkaanakin kuukausia ja sitten avovaimonakin pari vuotta.
Vuosina 2012 - 2022 Sofia kiehnasi Stefun kyljessä ensin kaverina, sitten salarakkaana ja myöhemmin avovaimona?
No ei ole mikään ihme että Stefulta meni firmat konkkaan ja kiinteistö vasaran alle ja tuli miljoonavelat. Paitsi että tämä kaikki tapahtui muutaman vuoden aikana eli alamäki alkoi keväästä 2020 ja sitä rataa.
Tuosta matkalaukusta olen eri mieltä. Ei ollut matkalaukkua hällä.
Kyllä vaan videolla heittää matkalaukun ja siitä oli lehtijuttua että joku olisi voinut vaikka kuolla jos olisi tullut päähän kun kattohuoneistosta heitti.
Kannattaisi pysyä siellä, voisi vaikka ihailla hiekkamyrskyjä shamppanjalasi kädessään...
Hukkuu mereen, koska ei osaa uida .
Onhan Sofialla ilmatyynyt etu ja takaosassa vartaloa ja lisäksi huulissa myös mahtavat kellukkeet. Ei huku, vaikka ei edes osaa uida tää hyvinvointivalmentaja.
On kuin pelle hermanni. Antaisi olla afrokampauksen päässään, olisi paksuineen huulineen todellakin pellehermanni 🙊.
Toholammella ei ole uimarantoja jossa olisi lapsena opetellut uimaan.
Sitten jo teini-iässä hänet heitettiin kotoa pois.
Nyt on nähty ja miten käy lapselle aikuisena, kun se heitetään pois kotoa jo 12- vuotiaana.
Sofia oli rasittava tapaus jopa omille vanhemmilleen jo tuossa iässä.
Siksi kaikki miehet ovatkin sen jättäneet ja tajunneet, mikä on oikeesti toi nainen.
Nykyistä elättäjää Sofia ei kai uskalla lyödä ikkunankarmilla, koska miehellä on Seiskan mukaan kaksi henkivartijaa.
En usko mihinkään henkivartioihin ja mihin se niitä edes tarvitsee. On kyllä yli 10 miljoonan velat ja isälleen 1,4 miljoonaa velkaa. Onko sit niin, että velkojat perivät saataviaan ja siksi pitää niitä henkivartijoita ?
Velkojat eivät tunnista häntä kun se käyttää apinanaamaria.
Ai niin ja siksi oli kuvassa se apinanaamari, koska Sofia laittoi kuvan sen instas näkyviin.
Mitähän oikeasti vielä tosta miehestä tulee julki ja sitä odotetaan.
Se saattoi olla myös tuleva hääkuva.
"en malta odottaa omia tulevia häitäni"
Mitä väliä?
Kun Sofiasta oli harvinainen salakuva niin siinä Sofia Espanjassa tanssi ja keikutti takapuolta niin porukassa oli viisi miestä ja Sofia. Yksi oli Roope ja sekin laskettiin mieheksi.
”Your monkey 4ever” kirjoitti Sofia kun kiipesi palmuun.
Sofia matki Kekkosta joka kiipesi palmuun?
Ilmeisesti, molemmilla yhtä kiinteä peba!
Urkkihan oli kova kuntoilemaan..
Heti Finnairin kone sinne hakemaan ensimmäisessä luokassa kaikki tänne...!
Miksi tällä äijällä ei ole omaa lentokonetta, jos on kerta miljonääri ?
Siksi kun on 10- miljoonanvelat ja isälleen 1,4 miljoonaa velkaa. Osta siinnä sitten lentokone.
Jos kerta vie turisteja sinne niin on velvollisuus tuoda poiskin eikä jättää sodan armoille!
Matkanjärjestäjiä ja lentoyhtiöitä tuosta pitäisi syyttää. Ihmisiä jotka matkustavat Dubaihin syyllistetään maan ihmisoikeustilanteesta ja että lentäminen saastuttaa. Väärä kohde syytöksille! Ja ei ole oikein että meno-paluu maksettu mutta paluun pitääkin hoitaa itse kun hieman paukkuu.
Mies ei omista kuin viisi autoa, kertoi Seiska. Ei omista asuntoja tai kiinteistöjä vaan vuokraa. Ehkä jos omistaisi niin velkojat ottaisi omansa pois.
Autojen arvo laskee heti, kun ne ajetaan liikkeestä ulos.
Peppu-Pekka haki al-holin leiriläiset tänne veronmaksajien piikkiin.
Work Work Work!!!