Rogaine

Itsellä tulee täytteen tällähetkellä 3kk ja
olen todella iloinen tuloksista. Hiukset jotka olivat lähteneet pään sivustoilta (ns. mikki hiiret) ja edestä keskeltä. Ovat todellakin alkaneet palautua. Siis nyt puhun hiuksista en haituvista. Ensin tulivat haituvat ja nyt ohuet hiukset. En tiedä onko Rogaine paras mahdollinen tuote, mutta itselläni se on auttanut jonkun verran. Voi olla että seuraavan erän tulen käyttämään jotain minoltaania sisältävää rinnakkais valmistetta, johtue Rogainen kalleudesta.
42509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen juuri aloittanut Rogaine kuurin ja tottakai haluaisin tehdä hommat mahdollisimman oikein. Hierotko sitä kohtaa kauankin/voimakkaasti, mihin ainetta laitat? Itse tulee tällä hetkellä vain leviteltyä se ympäriinsä ilman pidempää hieroskelua. Eli miten toimit?

Äänestä
  • Käytän laatikossa tulevaa spray suutinta.

    - Haaroitan hiuksia siten että saan aikaan jakauksen ja suihkutan rogainea sinne.
    - Sen jälkeen levitä ns. hieroen ainetta päänahkaan. Tämän teen ainoastaan levitys tarkoituksessa.

    Huomaan aineen vaikuttavan ensimmäiset puolitunti aika voimakaasti, koska omaan jonkinlaisen alkoholiallergian. Lievästä kasvojen punotuksesta huomaan, että rogaine seos on imeytynyt verenkiestoon.

    Äänestä

  • Rogainesta ... kirjoitti:

    Käytän laatikossa tulevaa spray suutinta.

    - Haaroitan hiuksia siten että saan aikaan jakauksen ja suihkutan rogainea sinne.
    - Sen jälkeen levitä ns. hieroen ainetta päänahkaan. Tämän teen ainoastaan levitys tarkoituksessa.

    Huomaan aineen vaikuttavan ensimmäiset puolitunti aika voimakaasti, koska omaan jonkinlaisen alkoholiallergian. Lievästä kasvojen punotuksesta huomaan, että rogaine seos on imeytynyt verenkiestoon.

    Eli ei siis mitään ihmeellisempää hierontaa tarvita. Itsekin päädyin tuohon spray-suuttimeen sen helppouden takia. Pieni nipistely vähän aikaa päänahassa on toistaiseksi ainoa mistä huomaa, että jotain ylimääräistä on elimistöön menossa. Huomenna aloitan Avodartin käytön lisänä ja saa nähdä mitä se tuo mukanaan.

    Äänestä

  • Kiitoksia kirjoitti:

    mulla on sellainen ongelma että ohentunut alue on niin suuri että 1mg ei meinaa riittää levittymään niin suurelle alueelle.. heikentääköhän se aineen vaikutusta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rogainesta kokemus kirjoitti:

Itsellä tulee täytteen tällähetkellä 3kk ja
olen todella iloinen tuloksista. Hiukset jotka olivat lähteneet pään sivustoilta (ns. mikki hiiret) ja edestä keskeltä. Ovat todellakin alkaneet palautua. Siis nyt puhun hiuksista en haituvista. Ensin tulivat haituvat ja nyt ohuet hiukset. En tiedä onko Rogaine paras mahdollinen tuote, mutta itselläni se on auttanut jonkun verran. Voi olla että seuraavan erän tulen käyttämään jotain minoltaania sisältävää rinnakkais valmistetta, johtue Rogainen kalleudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu