Että tämä jäis meillä tähän kun tunteet on syviä.
Vaikea ajatella
Anonyymi-ap
21408
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
En halua sinua leevimatiaskalle
Takassa on tuli ja se roihuaa. Viereesä menee junarata. Junat puksuttelee ohi.
Hyvä tietää.
Yritän olla ajattelematta meitä, mutta koko ajan niin teen.
Ei se tietenkään onnistu. Tai ajattelen sinua.
Ajattelen sua joka hetki.
Ei voi tietää. Pitää mennä.
Niin minäkin, toivon eilen että en ajattelisi tänään mutta kokoajan
On se välillä vaikeaa, kun tuntuu, että kaikki maailman kauneus yrittää yhtäaikaa pusertua ulos suusta ja silmistä Mikä on tietysti sun syy.
Poehling oli ainoalla Penguinsin kaudellaan ihan hyvä nelossentterin roolissa, ja olisin mielelläni silloin antanut jatkosopimuksenkin kauden päätteeksi. Siellä vaihtui kuitenkin manageri sinä kesänä, ja vähän siinä Poehling sitten meni sen myötä epähuomiossa uudelta johtoportaalta ohitse. Eivät halunneet ottaa riskiä välimieskäsittelyn kanssa ja siten jättivät QO:n tekemättä, päästivät vapaille markkinoille ja siellä sitten vaihtoi joukkuetta. Ensin Phillyssä ja nyt Anaheimissa sitten pystynyt ottamaan vielä aavistuksen isompaa roolia ja pelannut hyvällä tasolla, tasolla jolle olisi kyllä voinut Pittsburghissakin nousta.
Tähän sen kuitenkin on jäätävä.
Kerro syy?
Miksi olisi jäätävä
No ei jää.
Yhden kerran otat syliin niin kaikki selviäisi
Eiköhän Floridalla ole kyse aika pitkälti siitä, että siellä on tuo varsin tiivis perusrunko pelannut viimeisen kolmen tai periaattessa neljän kauden aikana aika hemmetisti jääkiekkoa, eikä viimeisen pelin ja training campin väliin ole jäänyt juuri aikaa kunnon palautumiselle ja harjoittelulle, vaan kesäkuukaudet menneet enemmän tai vähemmän vammojen ja kolhujen korjailuun. Viimeiset neljä kautta pelanneet varmaan sen 100+ matsia keskimäärin kauteen ainakin ja siihen treenipelit päälle eikä siinä coressa loppujen lopuksi hirveän suuria muutoksia ole tapahtunut, toki joitain pelaajia on vaihtunut. Taisi lähemmäs kymmenkunta pelaajaa olla mukana jo konferenssin semifinaaleihin päättyneellä kaudella 2021-2022 ja sen jälkeiset kaudet ovat kaikki päättyneet finaaleihin. Nyt tulee pitempi resetti ja varmaan kokoonpano hieman uudistuu, niin helppo veikata, että ensi kaudella Florida on taas aika sitkeä pala purtavaksi.
Soita rakas soita ole nyt se rohkeampi tällä kertaa...
Voisitko ensin vastata mun viimeisimpään viestiin jotain ?
Lupaan soittaa heti, jos vastaat siihen jotain.
Minusta se viestisi on sellainen, että jatkat sitten kun olet valmis. Olen sen kyllä monta kertaa lukenut, jotta muistan, että kaikki varmasti oli totta. - Sivusta
Kenrllä meillä miten mikään voi jäädä mihinkään jos ei mitään ole edes alkanu kuten olettaisin kun täällä joudut haikailemaan
Niinpä niin, mitään ei ole koskaan edes alkanut!