Uutta erikoismallia pukkaa!

”Skoda julkistaa ensi viikolla uuden Octavia GRS -erikoismallin

Skoda valmistautuu esittelemään täysin uuden erikoisversion suositusta Octavia-mallistaan. Ensi viikon tiistaina julkistettava Skoda Octavia GRS on valmistajan mukaan kunnianosoitus rohkealle insinöörihengelle ja rajojen kokeilulle.

Mallin nimen tausta on yllättävä: GRS tulee sanoista Grigori Rasputin Sport. Skodan mukaan nimi kuvastaa arvaamattomuutta, mystiikkaa ja tinkimätöntä omaperäisyyttä, joita yhtiö haluaa tuoda esiin erikoismallin markkinoinnissa. Samalla Skoda haluaa kunnioittaa Rasputinin muistoa.

Tekninen puoli on täyttä timanttia. GRS-mallin voimanlähteeksi on valittu 70 hevosvoiman tehoinen työntötankomoottori, jonka Skoda kuvailee ajonautintoa painottavaksi ratkaisuksi. Auton kehitystyöstä vastaa tuttu vRS-huippuvirityspaja Kalugassa, joka tunnetaan myös Monte Carlo -erikoismalleista. Pääsuunnittelijana on toiminut Frodotoli Mumstov.

Skoda ei ole vielä paljastanut tarkempia varustelutietoja, mutta valmistaja lupaa, että GRS ei jätä ketään kylmäksi. Mallin odotetaan saapuvan rajoitettuna sarjana valikoiduille markkinoille.

Julkistus tapahtuu tiistaina Skodan suorassa verkkolähetyksessä.”
18271
7Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Malliston huipulla on Lavrenti & Berija jossa on 24 karaatin lehtikullalla pinnoitetut ikkunaveivit.

1Äänestä

Ja tuossako on taas koko viikon suuren ponnistuksen hedelmä. Eikö ihmisellä ole muuta elämää ja tekemistä kuin sekoilla Suolessa?
Toivottavasti sinulle järjestyy hoito ja lääkitys vihdoinkin.

Äänestä
  • Voi ressukkaa. Kyllä sua ahdistaa pahasti sen Sokotasi kanssa.
    Ota tuikku murheeseen, niin selviät jotenkin huomiseen ja sitten on taas urakoitava uusi spämmi.

    Kyllä vähän säälittääkin, että Skeidan omistajaa ahdistaa noin pahasti. Saatat olla vaarallinen liikenteessäkin tuollaisen katkeruuden kanssa.

    Kaada lisää öljyä moottoriin ja rasvaa köysi.

    1Äänestä

  • Nauraahan ihmiset skoodalle. Ja sellaisen omistavalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Nauraahan ihmiset skoodalle. Ja sellaisen omistavalle.

    Kukaan ei itke...he ajavat nyky länsi Skodalla...siis parhaalla länsiautolla ...NAM!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kukaan ei itke...he ajavat nyky länsi Skodalla...siis parhaalla länsiautolla ...NAM!

    NAM! NAM!

    Äänestä

Tuleeko tuo Kulag (Kylaq) malli Suomeen myös? Jore

Äänestä

Putinsport on lestaauto
matkustamoon mahtuu 7 pulleroa.

Äänestä

TROOL! !! TRÖÖL! VARO TOYOTAFANI TROLLIA!! PIETARIN TROLLITEHTAAN SPÄMMIÄ 27/7/365 EIKÄ LOPU KOSKAAN!?!?

Äänestä
  • MOI TRÖÖL JÄBÄ!!
    MILLOIN PÄÄSIT POIS SULJETULTA????

    Äänestä

  • Tuo 27/7 on tosi hauska keksintö, kiitos siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tuo 27/7 on tosi hauska keksintö, kiitos siitä.

    Skodistin elämä on niin vaikeaa, että jokainen päivä tuntuu kolme tuntia normaalia pidemmälle. Kärsimystä, tuskaa, hammastenkiristystä, jopa pahoinvointia ja ylenantoa jenkemin takia.

    3Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Skodistin elämä on niin vaikeaa, että jokainen päivä tuntuu kolme tuntia normaalia pidemmälle. Kärsimystä, tuskaa, hammastenkiristystä, jopa pahoinvointia ja ylenantoa jenkemin takia.

    sulla näyttää olevan ....toope! Ei meillä ,joilla on SKODA!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    sulla näyttää olevan ....toope! Ei meillä ,joilla on SKODA!

    Onko ihan ,LÄNSI ZKODA? …se on NAM!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Onko ihan ,LÄNSI ZKODA? …se on NAM!

    Meillä on 2 LÄNSISKODAA NAM!!!

    Äänestä

  • Trööl-San 安心してください

    Äänestä

Mun SuperBee on aito ItäAuto! Jore

Äänestä

Gregorin rapsutin sporotti on ollut kyllä iso floppi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

”Skoda julkistaa ensi viikolla uuden Octavia GRS -erikoismallin

Skoda valmistautuu esittelemään täysin uuden erikoisversion suositusta Octavia-mallistaan. Ensi viikon tiistaina julkistettava Skoda Octavia GRS on valmistajan mukaan kunnianosoitus rohkealle insinöörihengelle ja rajojen kokeilulle.

Mallin nimen tausta on yllättävä: GRS tulee sanoista Grigori Rasputin Sport. Skodan mukaan nimi kuvastaa arvaamattomuutta, mystiikkaa ja tinkimätöntä omaperäisyyttä, joita yhtiö haluaa tuoda esiin erikoismallin markkinoinnissa. Samalla Skoda haluaa kunnioittaa Rasputinin muistoa.

Tekninen puoli on täyttä timanttia. GRS-mallin voimanlähteeksi on valittu 70 hevosvoiman tehoinen työntötankomoottori, jonka Skoda kuvailee ajonautintoa painottavaksi ratkaisuksi. Auton kehitystyöstä vastaa tuttu vRS-huippuvirityspaja Kalugassa, joka tunnetaan myös Monte Carlo -erikoismalleista. Pääsuunnittelijana on toiminut Frodotoli Mumstov.

Skoda ei ole vielä paljastanut tarkempia varustelutietoja, mutta valmistaja lupaa, että GRS ei jätä ketään kylmäksi. Mallin odotetaan saapuvan rajoitettuna sarjana valikoiduille markkinoille.

Julkistus tapahtuu tiistaina Skodan suorassa verkkolähetyksessä.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu