Petteri, älä lyö lyötyä !

Anonyymi-ap

"Kokoomusta on aiemmin pidetty sivistyspuolueena, mutta tässä kohtaa on äly
kovin kaukana. Ei edes tekoälyllä tulle sellaisia tuloksia, joita Orpon hallitus tekee.

Suomen olisi oikeusvaltion nimissä reilua edes itse noudattaa Euroopan unionin sopimuksia ja sääntöjä. Eivät ne ole huvikseen luotu, eikä niillä pitäisi pelata poliittisia kasinotalouden pelejä! Siksi on tärkeää noudattaa, edes Euroopan sosiaalisia perusoikeuksia, jotka on Suomessa hyväksytty ja on sitouduttu kansakuntana niitä noudattamaan. Sopimukset luovat perustuslaille rungon ja ihmisoikeuspykälät. Niitä ei voi muuttaa tuosta vaan, niinkuin Orpon hallitus tekee. Jos niitä ei noudateta, voi kyseenalaistaa valtionjohdon halut pitää koko kansakuntaa yhtenäisenä vaikeissa olosuhteessa ja kriiseissä, sekä muissakin vakavissa uhissa. Tähään vakavaan ongelmaan Orpon hallitus viittaa kintaallaan, eikä kykene edes arvioimaan päätöstensä seurauksia hyvinvoinnin, perustuslain ja ihmisoikeuksien kannalta.

Kuinka horjuva on se usko, jonka Petteri Orpon (kok.) hallitus on eriarvoistavalla ja heikompia syrjivällä politiikallaan maahamme luonnut? Usko huomiseen, usko isänmaan rakkauteen, usko maanpuolustukseen, jne.

Miten hoidamme tulevaisuudessa velvollisuutemme, niin synkkinä kuin valoisimpinakin päivinä? Sosiaaliturvan leikkaukset ja työelämän tuhoaminen, eivät ainakaan vahvista tätä uskoa."

https://www.suomenmaa.fi/mielipide/petteri-ala-lyo-lyotya/

34

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ei ole uskoa eikä luottamusta hallitukseen eikä Suomen tulevaisuuteen,
      omakin tulevaisuus pieneläkeläisenä on vaakalaudalla nykyisen
      kyykyttäjähallituksen takia. Onneksi kuolema korjaa kohta pois
      meikäläisen.

      • Anonyymi00002

        Aika päähänlyötyjä kyllä näytätte olevan-


      • Anonyymi00006
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Aika päähänlyötyjä kyllä näytätte olevan-

        Totta, hallitus lyö kansalaisiaan kuin vierasta sikaa.


      • Anonyymi00011
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Aika päähänlyötyjä kyllä näytätte olevan-

        Ehkä sua on kuitenkin joku lyönyt lättyyn vielä lujempaa, kun / jos et ymmärrä ja tajua, mistä on kyse.


    • Anonyymi00003

      Kokoomukselta pohjanoteeraus, kun lankesivat EK'n Häkämiehen johdolla älyttömään leikkausrulettiin, jota Purra lähti innolla toteuttamaan.
      Demut kuittaavat ison äänivyöryn 13 kk kuluttua.

    • Anonyymi00004

      Sopimuksilla pyyhkäistään sieltä mistä demari nuoleskelevat

    • Anonyymi00005

      Teeveessä katoin ,että on Orponkin tukka alkanut harmaantummaan,no ei tarvii ihmetellä,ku tietää mitä ihmiset hänestä uattelloo tällä touhulla!

      • Anonyymi00007

        Sotetiedonantokekustelussaan Årpå oli silminnähden hermostunut
        opposition aiheellisista puheenvuoroista. Sillä alkaa hermo mennä,
        kun kokoomuksen kannatuskin laskee vääjäämättä.


    • Anonyymi00009

      Kokoomus ja EK kusivat Suomen talouden pilalle ahneudessaan, persujen avustaessa.
      Edestään kykypuolue kaiken löytää, ja se on niille oikein.

      • Anonyymi00012

        Kykypuolue ei taida enää välittää mistään, koska se on saanut tahtonsa perille.
        Petteri saa varmaan hyvät "bonukset" EK:lta.
        Toivon kaikkea pahaa riikkapettereille.


    • Anonyymi00010

      Hallituksen motto on: "Lyödään lyötyjä ja lujaa !"

    • Anonyymi00013

      Voi sitä petteriä kun käy niin kuin käy. Se on aika globaalia kuitenkin.

    • Anonyymi00014

      ... ja käsitykset persuista on ihan liian suppeat.
      Ex-varapuhemies Eerolakin tunnetaan vain Venäjän ymmärtäjänä, mutta
      kyllä Eerola ymmärtää myös silmienvenyttelykuvien julkaisemisen päälle.

    • Anonyymi00015

      Purra ja Orpo hakkaa kilpaa.

    • Anonyymi00016

      Juice lauloi nuoruudessaan; Alä lyö lyötyä paitsi jos on hyötyä.

      • Anonyymi00017

        Juice näki tulevaisuuteen 2023-2027 hallitukseen.


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Juice näki tulevaisuuteen 2023-2027 hallitukseen.

        Ehkä hän kuitenkin sanaili vain siitä, mitä silloin oli. Taitavasti.


    • Anonyymi00018

      Kokoaan pienempi mies, Lapanen, nauttii kun voi vallan voimalla kyykyttää
      rahvasta, kun itse luulee, että raha tekee ihmisen jotenkin hienommaksi,
      "yläluokkaiseksi".

    • Anonyymi00019

      Kuvaannollisesti riikkapetterit kivittävät heikossa asemassa olevat.

    • Anonyymi00021

      Kiitos aloittaja asiallisesta kirjoituksesta. En voisi olla enempää täysin samaa mieltä kuin mitä kirjoitit. Veit ns. sanat suustani !
      Nimenomaan kokoomus on piilotellut itseään muitten selän takana hallituksessa ja toivonut, ettei joudu tilille tekosistaan vaikka on pm-puolue.

    • Anonyymi00022

      Luottamus yhteiskunnan turvaverkkoihin on mennyt totaalisesti.
      Sivistysvaltiossa sosiaalipolitiikka kuuluu politiikkaan.
      Sivistysvaltiossa heikoimmistakin pidetään huolta.

      • Anonyymi00023

        Purra ja Orpo ovat täysin päinvastaista mieltä. Heikossa asemassa olevien
        elämää pitää kurjistaa lisää-


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Purra ja Orpo ovat täysin päinvastaista mieltä. Heikossa asemassa olevien
        elämää pitää kurjistaa lisää-

        Puolustuskyvyttömiä on helpompi pitää otteessaan ja kohdella miten lystää.


      • Anonyymi00026
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Puolustuskyvyttömiä on helpompi pitää otteessaan ja kohdella miten lystää.

        Siksi kai Purra toivoi Suomeen lisää köyhiä, että saa lyödä ja alistaa.


      • Anonyymi00031
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Purra ja Orpo ovat täysin päinvastaista mieltä. Heikossa asemassa olevien
        elämää pitää kurjistaa lisää-

        Heikkoja on pieksettävä koko hallituksen voimin !


      • Anonyymi00032
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Heikkoja on pieksettävä koko hallituksen voimin !

        Kun heikentää ihmisten asemaa heitä on helpompi kohdella miten hyvänsä.
        Menossa on laajempi yritys ottaa kontrolli omiin käsiin yhteiskunnassa.


      • Anonyymi00035
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Kun heikentää ihmisten asemaa heitä on helpompi kohdella miten hyvänsä.
        Menossa on laajempi yritys ottaa kontrolli omiin käsiin yhteiskunnassa.

        Yeap, ovat ottaneet mallia jenkkilästä ja arabimaista. Hyh.


    • Anonyymi00024

      Purra ja Orpo ovat ihmisinä pieniä muuten kuin kokonsa puolesta.

    • Anonyymi00027

      Kaksi tooodella pientä ihmistä, jolla valta nousi päähän.

    • Anonyymi00028

      Valta sokaisee, vaikkei paljon sokaistavaa ollut.
      Aatteet ovat jo alunperin sairaat.

    • Anonyymi00030

      En ole koskaan pitänyt kokoomusta sivistyspuolueena. Lukeneita ne voi olla,
      mutta sivistys on toinen juttu.

    • Anonyymi00033

      Riikka, älä lyö lyötyjä !

      • Anonyymi00036

        Riikka jos kuka nauttii vähäosaisten ruoskimisesta.


    • Anonyymi00034

      Pieksäminen loppu vuoden päästä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      59
      7482
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2906
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1756
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1639
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1448
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      129
      1116
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      817
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe