Allergiaako?

Pojallani on ollut nenän tukkoisuuttaa talvesta asti.Hänellä on usein myös päänsärkyä. Muita oireita ei ole. Lääkärillä on käyty ja nyt odotamme pääsyä ihotesteihin. Mikä allergia oireilee myös talvella tukkoisena nenänä, huonepöly? vai olisiko syy jokin muu? Kumpi allegiatesti on luotettavampi iholle tehtävä vai verestä otettu?
2604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Allergeeneja on maailma täysi. Huonepöly tosin on usein aika hyvä indikaattori siitä, että allergiaan on taipumus.

Luultavasti pojallesi tehdään ensin ns. prick-testi, jonka luotettavuus on horoskoopin luokkaa. Minut on sillä testattu lukemattomia kertoja viimeisen 30 vuoden aikana, ja joka kerta on tullut eri tulos. Jokainen allergikko oppii kyllä sitten itse aikanaan tietämään mille on allerginen ja mille ei.

Sen sijaan verestä otettavat rast-testit ovat luotettavia. Ne vain ovat kovin kalliita, ja niitä otetaan yleensä vain yhdestä tietystä tekijästä, esim. jos perheen lemmikkieläin on koira, tehdään koira-rast.

Toisin kuin usein luullaan, talvi on monelle allergikolle pahinta aikaa, etenkin meille astmaatikoille. Kuiva ilma ja keskuslämmitys on huono yhdistelmä keuhkoille ja limakalvoille. Ainkin minulle se paljon pahempi kuin koivun siitepöly tai heinät konsanaan. Ne hoituvat antihistamiinilla, mutta kuivaa ilmaa ja kaikissa kodeissa olevaa huonepölyä vastaan on huomattavasti vaikeampi taistella.

Vaadi pojallesi rast-testejä!

Äänestä

Pölypunkki vaivaa talvisin pahemmin kuin kesäisin ja tietenkin kuivuus, etenkin kovilla pakkasilla. Nenäkannun käyttö auttaa ainakin minua talvisin sekä kevään siitepölyaikana, kun huuhtelen ohjeen mukaisesti eli teelusikallinen suolaa kannun pohjalle ja sitten lasketaan viileää vettä kannuun. Veden viileys testataan käden ulkosyrjällä ei kämmenpuolella ja lämmin vesi ei ole hyvä. Näin saa yöksi karstat pois nenästä ja on helpompi nukkua. Ennen huoneen kosteus oli hyväksi talvisin, mutta nyt pitkään allergisena olleena liika kosteus tekee tukahduttavan olon.
Allergian syynä voi olla jokin ruoka-aine, lisäaineista pahimpia ovat kalium- ja natriumsorbaatit eli lisäaineet E202 ja E211. Nekin tukkeavat nenän ja haittaavat hengitystä. Jos on pölyille allerginen, niin etenkin vanhojen kirjojen ja lehtien käsittely tukkeaa nenän. Myös lakanapöly voi aiheuttaa ongelmia, jauhopölyt myös aiheuttavat ongelmia.
Lapsesi päänsärky johtuu siitä, että tukkoisen nenän kanssa saa liian vähän happea hengityksessä ja se aiheuttaa vaivan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Marja kirjoitti:

Pojallani on ollut nenän tukkoisuuttaa talvesta asti.Hänellä on usein myös päänsärkyä. Muita oireita ei ole. Lääkärillä on käyty ja nyt odotamme pääsyä ihotesteihin. Mikä allergia oireilee myös talvella tukkoisena nenänä, huonepöly? vai olisiko syy jokin muu? Kumpi allegiatesti on luotettavampi iholle tehtävä vai verestä otettu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu