Poliisilaitos poistuu Kannuksesta

Anonyymi-ap

Tiedetäänkö valtionhallinnossa että se on jo lakkautettu?



Poliisi suunnittelee jopa 21 toimipisteen tai poliisiaseman sulkemista Suomessa, uutisoi Aamulehti.

Asia selviää Poliisihallituksen poliisilaitoksille lähettämästä kirjeestä.

Aamulehden saamien tietojen mukaan seuraavat poliisiasemat ovat lakkautusuhan alla: Kirkkonummi, Nurmijärvi, Kangasala, Saarijärvi, Virrat, Huittinen, Kemiönsaari, Juankoski, Kitee, Outokumpu, Suonenjoki, Alajärvi, Kannus, Laihia, Lapua, Haapavesi, Muhos, Sotkamo, Taivalkoski, Enontekiö ja Utsjoki.

Poliisihallitus perustelee AL:n mukaan suunnitelmia sillä, että Suomessa on tapahtunut viime vuosikymmenien aikana merkittävää muuttoliikettä kasvukeskuksiin ja harva-alueet ovat entisestään harventuneet. Nykyinen poliisiasemien verkosto ei vastaa tämän päivän tai tulevaisuuden operatiivisen poliisitoiminnan tarpeita, poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäen allekirjoittamassa kirjeessä kerrotaan lehden mukaan.

Poliisin toimintaa on tarkoitus sijoittaa suurempiin yksiköihin niille alueille, joilla poliisin palveluiden kysyntä on suurinta, AL:n uutisessa kerrotaan.

Suunnitelma liittyy Poliisihallituksen kirjeen mukaan sisäministeriön johdolla vuosina 2022–2025 tehtyyn poliisiverkoston tarkasteluun.

18

877

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Alkaa koko Kannus olla lakkautettu

      Helpompaa laskea käytössä olevat liiketilat, kuin tyhjät. Valtakatu on kuin aavekaupungista.

    • Anonyymi00002

      Hiljaiselta alkaa näyttää.

      • Anonyymi00003

        Pitää alkaa harkita muualle muuttamista


    • Anonyymi00004

      Alkon vielä joutais sulkea. Kela ja poliisi jo poistui.
      Viinaksia voi tilata kotia joka tarvii. Kela ja poliisipalvelutkin toimii verkossa...

    • Anonyymi00005

      No voihan Pirkka 0,0% olut nyt näyttää siltä että kaikki valtion palvelut täällä Kannuksessa loppuvat,r-kioski ja ABC kahvio menivät kiinni ja ravintola meni kiinni no mitä vielä on jäljellä? 3 kauppaa ja 2 automaatti auton pesu paikkaa ilmeisesti raharoistot ABC n johtajat laskee että ne automaattipesut tuottaa paremmin ympäri vuorokauden ja varmaan pian Kannukseen tulee automaatit joista saa ruokaa jne mm pizzaa 24h vrk tähän ollaan menossa

    • Anonyymi00006

      Tätä se on persujen toohu.

      Ens meni vuodeosasto Kela ja nyt poliisi.

      Seuraavaksi VR ja ALKO.

      Alkon kohdalla siirtopersukin herää persuilun järjettömyytee

      • Anonyymi00007

        Sitten heräsit ja päästit kissan ulos


      • Anonyymi00008

        Eeeiii älä sano sanaa ALKO minulle se on alku


    • Anonyymi00009

      Paras olisi van liittyä kokkolaan niinkuin ullava

    • Anonyymi00010

      Kokkolaan liitytään päästä keskustan kirouksesta. Tähän on tultu kun huonosti keskusta mafia toimii hallinnossa.

    • Anonyymi00011

      Tuo kannattaisi ja kaikki Kannuksen ruotsinkieliset ehdolle Kokkolan valtuustoon RKP listalle. Lunströmmin Juha ja näitä Långströmmejä sekä Lintemanneja on useita.

      • Anonyymi00012

        Kokkolaan välimatka vain 40 km . Vois ihan hyvin liittyä.. talotkin menis kaupan paremmilla hinnoilla...


    • Anonyymi00013

      Kannukseen tulee Expanders joukko, joka alkaa pitää järjestystä yllä

      • Anonyymi00014

        Eikö täällä ole jo sellainen sekalainen joukkoio? No niin tai näin mutta ostin autooni bensiinijärjestelmän puhdistusainetta ja heti tuli ainakin 5hv lisää.Enpä olisi ikinä uskonut myös ruohonleikkuri saa 30v vanhassa Pirkka caravanisa testaan sitä


    • Anonyymi00015

      Kyllä mopoilijat herää kun poliisi asema lakkautetaan

      • Anonyymi00016

        Niin no saahan ne ajella vaikka sitten virittimillä.mitä väliä vaikka ne kulkee kovempaa eivät jaa jalkoihin.Ja kustannuksia säästyy kun kytät lähtee veke lähtijän täältä jo ABC kahvio ja nyt se koko rakennus purettu enää vain muistot jäi.R kioski myös lähti ja lestinkrouvi loppui hiipuu hiljalleen koko kylä enää vain mopoilijat ajaa


      • Anonyymi00017
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Niin no saahan ne ajella vaikka sitten virittimillä.mitä väliä vaikka ne kulkee kovempaa eivät jaa jalkoihin.Ja kustannuksia säästyy kun kytät lähtee veke lähtijän täältä jo ABC kahvio ja nyt se koko rakennus purettu enää vain muistot jäi.R kioski myös lähti ja lestinkrouvi loppui hiipuu hiljalleen koko kylä enää vain mopoilijat ajaa

        Mutta on kannunksessa vielä vanhukset ja vammaiset.DJa ;DDD On VALTAVA KAUPUNKI


    • Anonyymi00018

      Tekemistä riittää Kannuksessa on uusittu kirkko, Kotiseurakunnan tilaisuuksia, Valtakunnansali, hautausmaalla voi viettää aikaa etsien omaa tulevaa paikkaa ja vielä ilmaiset kuntoportaat uimahallin maastossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2472
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1652
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      655
      1079
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      982
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      936
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe