Kummitus katala

Miksi ilmestyt uniini, miksi päiviini, ajatuksiini. Miksi ei ole yhtä ainutta päivää, että en miettisi sinua ja yhteistä menneisyyttämme. Uskon, että olet varattu ja toisen oma, mutta en saa sinua mielestäni. Uskoin jo pääseväni eteenpäin, mutta aina kun tapaan kivan miehen tulee sisälläni stop. En vaan pysty päästämää ketään lähelleni. Olenko satuttanut itseni niin pahasti, etten yksin kertaisesti vaan uskalla antaa kenellekään mahdollisuutta päästä lähelleni. Miehissä, joita olen tavannut kerran, maximissaan kaksi, ei ole ollut 98% mitään vikaa. Suurin osa heistä ihan huippuja ja osa parempia kuin perusmiehet. Vika ei siis miehissä vaan minussa.
En vaan saa jatkettua elämääni. Olisiko aika muuttaa Suomesta pois, maahan missä en ole aiemmin ollut kanssasi, silloin ei ainakaan maisemat aiheuttaisi muistoja 😍
9238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hyvä, ku vapautu kaks pöytää etusivultaki pakopäästöjes takia. Muuta vaikka Ambomaalle. Luulenpa ettei sil Miehelläkä tuu sua ikävä. -sivu

Äänestä
  • Onneksi en ole katkera enkä ilkeä kenellekään. Kaikkea hyvää Sinulle 🤗

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Onneksi en ole katkera enkä ilkeä kenellekään. Kaikkea hyvää Sinulle 🤗

    Enään! Tähänastinen "elämäs" ku on ollu pelkkää plagiointia ja tekoälyntuotosta.. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Onneksi en ole katkera enkä ilkeä kenellekään. Kaikkea hyvää Sinulle 🤗

    Juu et, oot Sika-Arin ikioma Leppänen, jolle vähintääki joka toinen on allerginen. ;)
    -silikonit

    Äänestä

Hmm. En tunne teistä kumpaakaan, enkä palstalla juuri aikaani vietä. Silloin, kun mietin, että minulla on asiat huonosti, niin ajatus avartuu, minulla on itse asiassa kaikki hemmetin hyvin. Kiitos avusta ❤️

Äänestä
  • Harva myöntää tilanneensa apua, ja viel -maksaneensa- siitä.

    Äänestä

  • Kaikkihan ny viimeistään sut "Tee Muna" tuntee. ;)
    -LähteeLähTee

    Äänestä

Kiitos poistun tältä palstalta. Kaikkea hyvää teille ja ihanaa kevättä kaikille. Toivottavasti teille tulee ihana kevät, Rakkautta ❤️

1Äänestä
  • Ai teit jo sinunkaupat ittes kans. ;)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi ilmestyt uniini, miksi päiviini, ajatuksiini. Miksi ei ole yhtä ainutta päivää, että en miettisi sinua ja yhteistä menneisyyttämme. Uskon, että olet varattu ja toisen oma, mutta en saa sinua mielestäni. Uskoin jo pääseväni eteenpäin, mutta aina kun tapaan kivan miehen tulee sisälläni stop. En vaan pysty päästämää ketään lähelleni. Olenko satuttanut itseni niin pahasti, etten yksin kertaisesti vaan uskalla antaa kenellekään mahdollisuutta päästä lähelleni. Miehissä, joita olen tavannut kerran, maximissaan kaksi, ei ole ollut 98% mitään vikaa. Suurin osa heistä ihan huippuja ja osa parempia kuin perusmiehet. Vika ei siis miehissä vaan minussa.
En vaan saa jatkettua elämääni. Olisiko aika muuttaa Suomesta pois, maahan missä en ole aiemmin ollut kanssasi, silloin ei ainakaan maisemat aiheuttaisi muistoja 😍

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu